Äskettäisiä apteekkikäyntejäni seurasi syvä tyrmistys. Eräs käyttämäni lääke oli loppunut paitsi Hervannan kahdesta apteekista niin myös lääkkeitä apteekkeihin toimittavalta tukkurilta. Sain toisesta apteekista lohdutukseksi neuvon lähteä kyselemään muista apteekeista, josko niihin olisi sattumalta jäänyt jemmaan kyseistä rohtoa. Toisesta neuvottiin taas kääntymään lääkärin puoleen korvaavan lääkereseptin saamiseksi. Tiedän kyllä kyseisen lääkkeen olemassa olosta, koska nykyisen reseptin […]
Kategoria: Reksan lehti- ja nettikirjoituksia
Juudakset demareiden viimeisellä ehtoollisella
Uudessa testamentissa ylipappi Kaifas liittoutuu roomalaisten vallanpitäjien kanssa saadakseen raivattua tieltään erään Nasaretin kaupungista kotoisin olevan Jeesus-nimisen kapinallisen. Hankkeen merkeissä solmittiin salaliitto ja laadittiin suunnitelma valtaapitävien uhkan poistamiseksi. Tämäkin tarina on ikiaikainen ja sovitettavissa vaikkapa tähän nykyhetkeen. Kokeilkaamme toimiiko se tässä maassamme meneillään olevassa poliittisessa tilanteessa. Tilanteessa missä työmarkkinat ovat nousseet kuumentuneen taistelun keskiöön. Jos […]
Orpo-poika uhoaa
Kovasti haluaisin kirjoittaa jo muustakin kuin Postin lakosta, mutta tilanne ei siihen anna mahdollisuutta. Nyt kun ahneen rikkaan promillen ja heidän palvelijoidensa tissit ja munat ovat joutuneet julkisuuden telojen väliin, ovat parku ja väärät todistukset entisestään lisääntyneet. Uutena ideana on laitettu kokoomuksen Orpo-poika asialle. Tuo ”Huippurikkaat” -kirjassa ahneen promillen haukkuma surullisen hahmon ritari on huudettu […]
Aamulehden kolumni, joka muistetaan
Aamulehti jatkaa sanallista luokkataistelua porvariston rintamassa. Nyt on laitettu asiapojaksi Aki Taponen -niminen kolumnisti mollaamaan pääministeri Antti Rinnettä. Aki-herra tekee kyllä parhaansa porvarillisen taden talikoimisessa pääministerin niskaan, mutta valitettavasti eväät eivät vain siihen riitä. Pitäisi näet olla jotain tietoakin porvarillisen uhon todistamiseksi. Hänen tämän päivän lehteen (23.11.2019) kirjoittamasta lainattakoon seuraava katkelma ”Valtionyhtiössä se on (puuttuminen […]
Herkällä korvalla eli Aamulehti asialla
Aamulehden (perjantai 22.11. 2019) postilakkoa koskenut pääkirjoitus oli yllättävän maltillinen. Vielä pelaavan muistini mukaan lehti on yleensä tuominnut kaikki mahdolliset työtaistelut lukuun ottamatta niitä lakkoja, joita käytiin ja käydään maissa, joihin Aamulehti on suhtautunut suurella karseudella. Sellaiset lakot ovat säännön vahvistaneita poikkeuksia. Sananvapauteen kuuluu tämäkin asia. Ei siis ole kiellettyä puhua ja kirjoittaa potaskaa, vaikka […]
Kysymyksiä työmarkkinariidan katsomosta
Vaikka olenkin eläkeukko, nyt alkaa olla kyllä mitta täynnä tämän postikonfliktin kanssa. En ymmärrä, miten tämä konflikti on voinut yleensä syntyä. Sen taustalla on monta hyvin erikoista asiaa. En ole aiemmin viitsinyt esittää näitä kiusallisia kysymyksiä, mutta nyt kyllä esitän. Ensinnäkin, miksi Teollisuusliitto on alunperin suostunut tähän kusetukseen Voisiko liiton jämeräleukainen puheenjohtaja tai joku muu […]
Ministeri Paaterolle piiskaa ja jalkapuuta
Aamulehti ei tälläkään kertaa pettänyt odotuksiani. Tänään, sunnuntaina 10.11. 2019, lehti kertoi kantanaan mahdollisimman arvovaltaisesti ja pääkirjoitussivullaan, mitä se ajattelee ministeri Sirpa Paaterosta. Jo etukäteen oli toki tiedossa, että ajattelee pahaa. Nuo pahat ajatukset tuhersi ylös lehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu. Se oli kyllä tylyä tekstiä, jonka perusajatus lähti uusliberalismin ideologiasta. Tuo ideologia sanelee, […]
Miksi puolueiden kannatusluvut heilahtelevat?
Lauantain 09.11. 2019 Aamulehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli otsikolla ”Vasemmiston hyytynyt kannatus on vaikea veivata ylös”. Otsikon johtopäätös on kirjoittajan tai toimituksen ja se on tietysti yritetty vetää niistä premisseistä, jotka jutussa on esitetty. Taustatyötäkin on tehty varmaankin kiitettävästi, joka nykyjournalismissa on harvoin lukijoille tarjottua herkkua. Jutussa on kuitenkin mielestäni sama vika, joka vaivaa lukuisia muita […]
Hasiksen vapautusrintaman argumentointi – Kuin käärmettä pyssyyn
Nyky-yhteiskunnalle ovat tyypillisiä erilaiset informaatioteollisuuden synnyttämät tai tukemat massavaikuttamisen hyökyaallot. Ajatellaanpa nyt vaikka ilmastohysteriaa, jonka patenttiratkaisuna on esitetty lihansyömisen lopettamista. Samanlainen kampanja on käynnissä nyt huumekäytön rangaistavuuden poistamiseksi. Toki muitakin esimerkkejä löytyy, mutta nyt pitäydyn tähän huumeasiaan, koska siihen minulla on mielestäni jonkinlaista kompetenssia näkemysteni kertomiselle. Eri asia on, onko mielipiteelläni mitään painoarvoa tällaisessa mielipideilmastossa, […]
Pravdaa kansalle
Olen havainnut, että useat ihmiset ottavat hyvinkin ärhäkästi kantaa valtamedian juttuihin ja erityisesti käynnistettyihin, keskusjohtoisesti ohjattuihin kampanjoihin. Se on hyvin luonnollista, koska tällaisissa tapauksissa valtamedia häivyttää ja dementoi vasta-argumentit. Niinpä jää jäljelle eliitin totuus. Tuo ”Totuus”, sillä kertaa porvarillisen yhteiskunnan ”Pravda”. Se murjotaan samalla brutaalisuudella kansalaisten tajuntaan kuin aikoinaan Neuvostoliitossa. Vaikutinkin on kutakuinkin sama – […]