Äskettäisiä apteekkikäyntejäni seurasi syvä tyrmistys. Eräs käyttämäni lääke oli loppunut paitsi Hervannan kahdesta apteekista niin myös lääkkeitä apteekkeihin toimittavalta tukkurilta. Sain toisesta apteekista lohdutukseksi neuvon lähteä kyselemään muista apteekeista, josko niihin olisi sattumalta jäänyt jemmaan kyseistä rohtoa. Toisesta neuvottiin taas kääntymään lääkärin puoleen korvaavan lääkereseptin saamiseksi. Tiedän kyllä kyseisen lääkkeen olemassa olosta, koska nykyisen reseptin minulle kirjoittanut professori kertoi siitä. Tiedän myös, että se on huomattavasti kalliimpaa, joka ymmärrettävästi ketuttaa minua. Tuohon uuden reseptin kirjoittamista koskevaan ehdotukseen saattaa kuitenkin sisältyä koko ongelman ydin ja juoni.
Asian taivastelun jälkeen ryhdyin kyselemään tutuiltani, jotka enimmäkseen olivat eläkeläisiä, ovatko törmänneet samaan ongelmaan. Aloin etsiä vastauksia netistäkin. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean ylijohtajan Sinikka Rajaniemi väittää viraston verkkosivuilla, että ”lääkkeiden saatavuus Suomessa on ollut melko hyvällä tasolla”. Ei muuten taida olla, koska jo nyt käymieni keskustelujen perusteella ongelmaan on törmännyt tavalla tai toisella likipitähen kaikki.
Mitä ylijohtaja Rajaniemi todella tarkoittaa, jää kyllä epäselväksi, koska hän myös toteaa: ”Suurimmassa osassa tilapäisiä saatavuusongelmia ja tuotantokatkoksia varsinainen ongelma ei näy kuluttajalle asti ollenkaan. Saatavuusongelmien merkitys potilaiden lääkehuoltoon ja lääkehoitojen jatkuvuuteen tuntuu kuitenkin kasvavan koko ajan”. No, minulle se näkyi ja kuulun siis ”kasvavasta ongelmasta” kärsivien joukkoon. Onkohan Fimean väelle ja etenkin ylijohtajalle juolahtanut mieleen, että ongelmalle pitäisi tehdä jotain eikä vain seurata katseella?
Katseella näyttää todella asiaa seuratun, koska muutosta ei ole tullut ajan rientämisestä huolimatta! Jos lääkkeeni tulo kestää Hervannan apteekkeihin aina ensi vuoden viikolle 14 asti, jotain on todella pahasti pielessä. Toinenkin yhteinen piirre käymissäni keskusteluissa näyttää olevan, kuin lääkkeiden puuttuminen apteekeista. Ongelma keskusteluissa esiin tulleissa tapauksissa liittyi ns. korvaaviin lääkkeisiin, siis niihin, joita apteekin on tarjottava kalliimpien lääkkeiden vaihtoehdoiksi! Kyseessä ovat siis lääkkeet, joiden patenttisuoja on poistunut ja joiden hinnat ovat siksi huomattavasti halvemmat kuin rohdoissa, joiden patenttisuoja on edelleenkin voimassa.
Tällaisesta havainnosta nousee helposti ajatus, että puutteiden takana ovatkin jotkin muut syyt, kuin mitä julkisuudessa on tuotu esiin. Minusta ainakin tuntuu hyvin oudolta, kuinka nykyaikainen ja korkeaa tekniikkaa hyödyntävä hankintaketju voi yleensä takkuilla vuodesta toiseen? Ja jos takkuilu vielä, kuinka ollakaan sattuu takkuilemaan juuri niiden lääkkeiden kohdalla, joissa voiton maksimointi ei ole lakipisteessään, tulee helposti mieleen uskoa tuon ”lääkemafian” olemassa oloon, johon viittaa tanskalainen lääkäri, tiedemies ja entinen Kööpenhaminan kuninkaallisen sairaalan Nordic Cochrane -keskuksen johtajan Peter C. Gøtzsche hiljattain Suomessa julkaistussa kirjassaan ”Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus”.
Olen lähes koko ikäni luottanut koululääketieteeseen ja uskonut, että ihmisen parantamiseen liittyvä liiketoiminta on ainakin meillä Suomessa eettisesti korkeatasoista. Tämä harhakuva on rapistunut askel askeleelta. Lopullisesti se katosi, kun uusliberalismin huumassa häikäilemätön ahneus on laskettu irti viimeisistäkin pidikkeistään. Vasta nyt on käynyt selväksi, miten väärässä olen ollut.
Toivon voisi toki laittaa meidän demokraattisen ja tasa-arvoa korostavan järjestelmämme toimintaan ja etenkin sen kansaa valtiopäivillä edustavaan osaan. Sitähän ihan voisi ajatella, että kansaa edustavat tekisivät ongelman ratkaisemiseksi jotain. Tätä toivoa minulla ei kuitenkaan enää ole. Tässä taannoin käännyin oman, pitkäaikaisen kansanedustajani puoleen eräässä pienen sukulaispoikani asiassa, harvinaisessa ja vaikeassa sairaudessa ja sen kalliissa lääkityksessä. Pitkässä kirjeessäni selitin asian ja ongelman ytimen. Sain lyhyen ja tylyn vastauksen. Oma hiljainen vastaukseni edustajalle oli, että en enää antanut viime vaaleissa ääntäni hänelle.
Tähän aikaan liittyvä ihmisten ja elämän kieroutuminen tympäisee minua. Suomi on niin kovasti ”amerikkalaistunut”. Yhteiskuntamme on kokenut uuden split-ilmiön. Uusliberalistinen ahneus ja röyhkeys läpäisee koko yhteiskunnan. Lahoavassa kapitalistisessa systeemissä ja mätänevässä porvarillisessa yhteiskunnassa ei löydy lämpöä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Enää eivät ihmiset tiedä, kehenkä luottaa. Vilpittömämmänkin katseen ja vakuuttavimman puheen takana saattaa olla tylyyttä, hyödyntämisen halua ja katalia aikeita. Asioita, joita emme pienissä päissämme voi edes kuvitella. Ymmärrän ihmisten hämmennyksen ja epäuskon. Ymmärrän, koska jaan samanlaisia tunteita heidän kanssaan.
Joo, olette oikeassa. Kyllä minulla varmaan lienee varaa maksaa uusi käynti professorilla ja kustantaa ne uudet, kalliimmat lääkkeet. Täytyyhän ahneen promillen saada voittonsa, jotta he isänmaallisina ihmisinä voivat kiikuttaa rahansa veroparatiiseihin finanssikeinottelujen pesämuniksi. Mutta nämä yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevat minua surettavat ja huolestuttavat. Tässä maassa ja tässä ajassa kaveri kyllä jätetään, vaikka muuta taas itsenäisyyspäivän koittaessa hehkutetaan. Uusliberaalien viesti noille köyhemmille ja kurjimmille on sama, jonka rikkain promillemme heille tarjoaa: ”Menkää kadulle asumaan ja kuolkaa pois, jos työ ei maita! ” Sanomaan ei sisälly viestiä, mistä sitä työtä löytyisi, varsinkin sellaista, jonka palkalla tulee toimeen.
Reino Seppänen
