Kevät ja kesäkuu ovat menneet sairastelun merkeissä. Kuluva vuosi ei näet ole hemmotellut minua. Helmikuun 7. päivä kaaduin aamulenkillä ja mursin oikean jalan reisiluun kaulan. Kokemus oli karmaiseva monella tapaa eikä vähiten onnettomuuden aiheuttaman kivun vuoksi. Toisaalta isänmaamme terveydenhoito näytti tällä kertaa kykynsä koko kukkeudessaan. Ambulanssissa sain suoneen heti kipulääkityksen, Acutassa kuvattiin ja ohjattiin Coxaan, jossa koipeen laitettiin uusi tekonivel. Kolmen yön jälkeen passitettiin kotiin, jonne poika oli hankkinut jo tarvittavat apuvälineet. Kaikkea apua tuli neuvoista lopputarkastukseen. Kiitos siitä.

Uusi vaiva syntyi, kun keväällä käsien nivelet kipeytyivät ja kipu siirtyi vasemmasta kädestä oikeaan. Kivut olivat todella rampauttavia, mutta hellittivät yleensä iltaan mennessä. Vaivat tietysti kuulunevat tähän ikääntymiseen. Näiden niveloireiden osalta hoitoonpääsy olikin jo sitten vaikeampaa. Se törmäsi lähinnä tämän hoitoketjun alkupäähän eli Hervannan terveysasema Mehiläiseen. Siellä lääkärille pääsy on vaikeampaa kuin saada Vatikaanista Rooman paaville audienssi. Kehotuksia kyllä tuli tyyliin syökää kipulääkkeitä. Niitä sitten tuli napsittua niin Buranaa kuin tapaturmaan saamiani 1000 millin Panadoleja. Enemmän kuin koko aiemmassa elämässäni yhteensä. Suhtaudun näet niihin varauksella. Kipulääkkeet eivät vaivaa parantaneet ja noin puolentoista kuukauden jälkeen sain viimein lähetteen reumapolille, jossa ongelmaan sitten suhtauduttiin toisella tarmokkuudella ja osaamisella. Sitä kai voidaan sanoa ammatilliseksi osaamiseksi? Siitä se apu sitten lähti.

Keväiset ja kesäiset vaivat lamaannuttivat ja rampauttivat toimintakykyä. Mistään tuskin olisi tullut mitään ilman rakasta puolisoani, jonka kontolle siirtyivät monet arkiset toimet. Kiitos hänellekin. Itse keskityin toteuttamaan Coxassa saatuja ohjeita palauttaa raajan toimintoja ja liikuntakykyä. Talvella en enää uskaltanut mennä ulos kävelemään kainalosauvoilla, vaan tein nuo päivittäiset muutaman kilometrin lenkit taloyhtiömme kellarikerroksessa. Aika yksitoikkoisia kierroksia muuten. Rannekellon askelmittarista tiesin milloin saavutettu tavoite täyttyi. K eväällä lumien ja jäiden sulamisen jälkeen oli ruhtinaallista päästä lenkkeilemään ulos vaimon ja koiran kanssa. Tosin minä en heidän kyydissään pysynyt, vaan nuorikkoni kirmaili Oskun kanssa kymmeniä metrejä edellä ja aika ajoin he jäivät sitten odottamaan minua rampaa.

Minulla oli näistä terveydellisistä syistä aikaa keskittyä entistä enemmän ajankohtaisiin asioihin ja pohtia erilaisia skenaarioita sekä kaivella muistista ja lähteistä mm. ulkopolitiikan perusjuttuja. Tosin masentavaahan se oli, koska väistämättä havaitsi mikä laadutonta meno ja epäkelpo poliittinen performanse oli niin kotomassa kuin maailmalla vauhdissa. Siinä oli järjenkäyttö vähäistä, mutta tuhtia propagandaa ja huijausta sitäkin enemmän. Muotoutuneiden rintamalinjojen molemmin puolin. Se oli tosiasia, jolle pieni ihminen ei mahtanut mitään. Ainoa asia, johon kannatti paneutua, oli pyrkiä selittämään tuo hulvaton menon taustat itselle. Muille niiden kertominen olikin ihan sulaa turhuutta. Heillä oli jo varma tieto ja totuus. Ihan tullut ja saatu valtamediasta. Tuo tehokas mielenmuokkaus yhdistyneenä omaan tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin oli murtumaton tyhmyyden puolustuslinja nähdä ongelman valtavuus ja monimutkaisuus. Vaikka toisaalta säälitti olen jättänyt helmeni heille heittämättä.

Johtopäätöksiäni voin sen verran kyllä avata, että menon, melskeen ja sotimisen takana on globaali reviiritaistelu. Sen rintamalinjat ovat vielä paljolti muodostumatta, mutta todennäköisesti kyse on sen suuruusluokan skismasta, että helpolla siitä ei selvitä. Pelottavaa on ajatella mihin tässä päädytään, ellei löydy malttia ja kykyä käyttää järkeä. Näinkin valtavista intressiristiriidoista on pystyttävä sopimaan ihmiskunnan ja Telluksemme tulevaisuuden vuoksi. Historiasta tällainen asetelma on tietenkin tuttua. Minut tekee vain surulliseksi se, että Suomi on, vastoin presidenttien Paasikiven ja Kekkosen neuvojen, ottanut paikkansa niin sanotun ”Hyvän” joukoissa ”Pahuutta” vastaan. Itse nimittäisin kumpaakin tahoa imperialistiseksi, joita kiinnostaa aidosti vain omat intressit. Niiden merkeissä valehdellaan ja kustetetaan kaikkea millä perusteilla tahansa. Jos se ei riitä, aina on käytettävissä se muinaisten foinikialaisten keksintö – raha.

Olen tässä kesän kuluessa kirjoitellut joitakin pikkujuttuja nettiin ja ajattelin julkaista niistä muutaman kotisivuillani. On näet pari kolme lajitoveria kysellyt tekstieni puutetta täällä areenalla. Mitään suuria saavutuksia en näillä jutuilla tavoittele. Mutta pääsenpä kertomaan vähän ajatuksiani ja elämääni niille, jotka eivät ole entisessä Facebookissa eli nykyisessä X:ssä.

Tähdenvälejä kesäkuun 2024 politiikasta

Persulaiva purjehtii visiiri auki

Persufyyreri Riikka Purra käy nyt, murskaavan vaalitappion jälkeen, saunan kiuastakin kuumempana. Vaalituloksen vuoksi Riikka pyrkii taas hyödyntämään persujen vanhaa rasistista kikkaa eli ratsastamaan maahanmuuttajan tekemällä rikoksella. Mutta munattuahan sitä tuli, kun arvoisa rouva ministeri ei malttanut odottaa argumentikseen ottamasta rikostapauksesta oikeaa tietoa, vaan ampui sarjatulta pelkällä musta tuntuu -asenteella. Sillä asenteella moni puolueen riemuidiootti on kyllä saanut kusetettua vieläkin tyhmempiään.

Oletus Oulun puukottajan sekä uhrin ”roduista” meni niin pahasti pieleen kuin mahdollista. Puukottaja kun sattui olemaan aito ”arjalainen fasisti” ja uhri pikkulapsi, taustaltaan maahanmuuttaja. Tämä kertoo paljon rouva Purran arvoista ja maailmankatsomuksesta, jotka ovat minun mielestä sairaita. Ehkäpä jotain myös rehellisyydestä? Vaan äkkiä Riikka pyrki mokansa korjaamaan. Edellisen kommentin vastaisesti hän taipuikin notkeasti tuomitsemaan ”kaiken väkivallan” ja myöhemmin ujosti myös rasismin. Mutta moka oli jo tehty ja kakkakasan päälle ruopaistu santa ei hämää muita kuin pääministeri Orpoa ja hänen puoluetovereitaan.

Puoluejohtaja Purra elää nyt vaikeita aikoja. Kaikki näyttää menevän pieleen. Jopa em. tapauksen oikaisukin oli laukaus omaan jalkaan. Se kun suututtaa jo ennestään äkämystyneen persujen fasistisektorin porukoita.

EU-vaalien gallup oli persuille katkera pettymys. Luvattua loistavaa tulosta ei tullutkaan, vaan takkiin oikein reilusti. Mikä ajatus olikaan tuon gallup-pieraisun takana, joka toi paitsi lisääntyneen hajun myös lusikallisen sitä itseensä tekijöidensä pöksyihin. Nopein selitys tuli kaverilta, joka arveli gallupin tarkoituksena olleen nostaa puolueen hupenevaa kannatusta. Ei lainkaan hassumpi oletus! Minun vahvaa epäilystä näihin galluppeihin tuo tapaus lisäsi entistä enemmän. Tuotos oli kaikkea muuta kuin oikea ennuste. Sitä tässä mietin, miten olikaan sen Nato-gallupin kanssa? Sen millä Suomen kohtalo Natojäsenenä sinetöitiin? En ole ainoa epäilijä sen rehellisyydestä.

Muuten sen gallupin raakadataa ei ole vieläkään annettu käyttöön.

Satuin lukaisemaan tässä kesäkuun kuluessa persuhirmun, tämän Riikka-rouvan lupauksen siitä, että persut pitävät hanakasti kiinni hallituksen pääröksistä. Minua se ilahdutti suuresti. Toivottavasti tämä lupaus pitää, päinvastoin kuin miten kävi äskeisille vaalilupauksille. Monipäiväinen persujen kokoustaminen aiheena vaalikatastrofi kertoo kuitenkin paniikista ja enteilee puolueen rapautumisen alkua. Yksi mahdollinen nopea seuraus saattaa olla ”rotat pakenevat uppoavasta laivasta” -ilmiö. Enteet ja merkit näyttävät siltä, kuinka on ennen monille vastaaville roskapuolueille käynyt.

Vallan ja julkisuuden makuun päässeet pöllöpäät tärisevät nyt pelosta ja nopeimmat yrittävät pelastaa nahkansa loikkaamalla visiiri auki kulkevasta puoluepaatista. Se saattaa ollakin juuri noille nopeimmille oikea ratkaisu. Hitaat saavat tyytyä sinisten kohtaloon…

Varmaa silti on, että jäljellä olevat Soinin seuraajat ryhtyvät syyttelemään nykyistä vallankaapannutta äärioikeistolaista klikkiä elleivät sitten tyydy tappelematta kohtaloonsa ja äänestään jaloillaan hekin. Pullikoitsijoiden kohtalo on sinetöity. Se on tietenkin muunneltu kevytversio (koska oikeusvaltiossa vielä elämme) vuoden 1934 natsien toteuttamasta ”Pitkien puukkojen yöstä” eli ”Röhm-Putschista”.

Timo Soini on jo ehtinyt kommentoida persujen romahdusta. Hän näkee tappion syyksi ”vennamolaisuudesta” luopumisen, joka näyttäytyy vaalilupausten pettämisenä ja suurpääoman tukijaksi ryhtymisenä. Minustakin Soinin arviossa on paljon oikeaan osuvaa. Saattaa hyvinkin olla, että persueliitti voi pian hyvinkin elellä bunkkerissaan Aatu esikuvansa tavoin perikato-tunnelmissa. Siihen mielentilaan sopii hyvin laulella ”tuhontietä kuuljen”.

11.kesäkuuta 2024

Kokoomuksesta kajahtaa

Tähän on tultu! Median mukaan kokoomusaktiivit toivovat vielä kovempaa oikeistolaista politiikkaa. Porvarillisen hegemonian vallankukkeus on vienyt kokoomuksen pahanlaiseen omnipotenssin harhaan. Eikä ihme! Niljakas liittoutuminen fasismiin kallellaan olevien perussuomlaisten kanssa on tuottanut runsaan sadon Suomen pääomapiireille ja rikkaille. Ajatus, joka on syntyisin Etelärannan suojeluskunnan sisältä on muuttanut ratkaisevasti maamme poliittista kenttää. Se on terästänyt yllättävän nopeasti ja syvästi Suomen yhteiskunnallista kahtiajakoa. Tai sanotaan nyt suoraan luokkajakoa. Näyttää siltä, että etenkin uusrikkaat ja vanhaa ja raakaa luokkayhteiskuntaa kaipaavat nallet ja muut pedot panevat toivonsa persufasisteihin. Eikä turhaan, onhan Riikka rouva nyt kovasti kuumissaan vaatimassa köyhiä varsinaiseen syväkyykkyyn.

Yritys murskata ammattiyhdistysliikettä tullee vielä kalliiksi idean isille ja kokoomuspuolueelle, jolle se myytiin Etelärannan patruunoiden ja hylsyjen painostuksella. Nyt on pelko monessa oikeistopyllysssä, kun persujen kannatus sulaa keväisen lumen lailla ja RKP epäröi ja siinä epäröidessään kuihtuu myös. Puolueella on vaikeuksia päättää kuuluuko se liberaaleihin vai taantumuksellisiin. Historiallisesti se on ollut molempia ja edelleenkin sitä äänestävät edustavat kumpaakin suuntautumista. Olen itsekseni naureskellut, millaisiin ideologisiin asentoihin puolue voi itsensä vääntää. Yksi niistä on liittoutuminen vannoutuneimman vastustajansa, perussuomalaisten kanssa. Mutta rahanmahti se määrää RKP:ssakin ja liberaalit seisokoot asennossa sen ohjeistuksen mukaan.

Kaikki se paha mikä on tapahtunut tämän sinimustan hallituksen aikana ja toimesta on ollut mahdoollista vain sen vuoksi, että kokoomus liittoutui katalasti persujen kanssa. Mutta mitkä ovatkaan puolueen pelikuviot sen jälkeen, jos ja kun persujen fasistisiiven johtama puolue näivettyy ja sen kannatus romahtaa.

Ensimmäiset konkreettiset näytöt tulevasta saadaan ensi vuoden keväällä toteutuvissa kunnallis- ja aluevaaleissa. Siihen mennessä kansa on jo saanut tuta sinimustan hallituksen kurjistustoimista ja työllistämispyrkimysten tuloksista. Mahdollisuus siihen, että nyt vuorelle nousseen kokoomuksen silmissä kangasteleva näkymä ”luvatusta maasta” jää pelkäksi haaveeksi, on mitä todennäköisin.

Luottomies Rydmanin tapaus

Ministeri Rydmanin luottamus punnittiin eduskunnassa poliittisen tilanteen mukaisesti eli hallituspuolueiden ja opposition rajoja noudattaen.

Pääministeri Orpo laittoi laastaria hallituksen pahasi loukkaantuneelle uskottavuudelle kertomalla, käyneensä vakavan keskustelun Rydmanin kanssa.

Mutta mitä tekikään Rydis, tämä nolojen tilanteiden atleetti? Nolasi oitis puheillaan Orpon ja hölötti aivan päinvastaista mitä Orpo oli keskustelusta antanut ymmärtää.

Rydiksen reagointi istuu kyllä luontevasti hänen niljakkaaseen persoonaansa, mutta maton vetäminen tukensa antaneen kokoomusjohtajan jalkojen alta juuri tämän selittelyoperaation jälkeen on tyhmyytä. Tämä nöyrtyyttävä teko tullee taatusti maksuun tavalla tai toisella herra ministerin uran aikana.

Paukku-Elina ulkopoliitikkona

Minulle on muodostunut yhä vankempi kuva tästä Suomen ulkoministeri Elina Valtosesta edesmenneen Hilja Riipisen inkarnaationa, mutta kansainvälisen politiikkan alueella. Hänen puheensa alkavat olla uholtaan samaa luokkaa kuin Balttian suurvalloilla Virolla, Latvialla ja Liettualla. Mutta onhan hänellä toki ollut merkittäviä ryssänvihaa uhkuvia opettajia, presidentti Sauli Niinistö, UPI:n hutkija-tutkija Mika Aaltola ynnä tampuurimajuri Pekka Toverin kaltaisia. Ai niin, ei saa unohtaa tätä uutta Amerikan parhaiden koirakoulujen kasvattia, melkein oikeaa professoria ja nykyistä presidenttiämme Alex Stubbia. Rohkenen sallia itselleni tällaisen höyryä päästelevän keljuilun kyseisten herrojen kohdalla. Niin paljon pahaa ne ovat isänmaalleni tehneet tuhoamalla hyvin toimineen ulkopolitiikan eli ns. Paasikiven-Kekkosen linjan. Häpeä heille ja muille tuholaisille!

Omnipotenssin harhan lisäksi tällä suurisuisella Ellulla on mahtava kyky saada selville vieraiden valtioiden kansalaisten enemmistön mielipide tukeutumatta sellaiseen mitättömään yksityiskohtaan kuin vaaleilla valitun parlamentin kantaan.

Rouva Valtonen, palatessaan tohkeissaan ja täynnä Venäjään kohdistunutta vihaa ja närkästystä EU-maiden ulkoministerien kokouksesta, totesi hän varmana tietona, kuinka Georgiassa on ajettu ”kansantahdon vastaisesti läpi toimia”, jolla hän tarkoitti ns. maan hyväksymää ulkomaistren agenttien rekisteröitymistä edellyttävää lakia. Se on paljon santtu, kun näyttöinä on vaan läntisen leirin propagandaväitteet. Itse haluan muistuttaa, kuinka vastaavat kansantahdon ilmaisut on itseasiassa pieraistu Yhdysvaltain ulkoministeriön käyttämiltä ideapajoilta ja CIA:n potaskan vääntäjiltä. Niiden varjolla on monen maan hallitus vaihdettu, käyttäen toki sorkkarautana väkivaltaa, josta kyseisellä taholla on vankka vuosikymmenien kokemus.

Itseriittoinen Elina-rouva ei salli edellä mainitun kaltaisen epäilyn edes hiipivän mieleen, vaikka itse jenkeissä siitä on jopa vankkaa tutkimustietoa ja mahtava määrä lehtijuttuja sekä kirjallisuutta. Taitaa Ellu ymärtää oman etunsa? Ei hän ministerinä ole palvellakseen totuutta, vaan piilottaakseen sen. Tuossa tuontuneessa mielentilassa hän taas kerran munaa itsensä. Minulla on näet sellainen naiivi käsitys, että demokratiassa tuota ”kansantahtoa” ilmentää vaalien välillä juuri maan parlamentti. Ainakin paremmin kuin aavistukset tahi kutinat joidenkin ministerien pyllyissä.

Uusi juonihan tässä on kyseessä. Tai oikeastaan ikivanhan juonen uusi kohde. Koska Georgia ei ole ymmärtänyt mitä oikea demokratia on, täytyy se nyt tunkea maan hallituksen ja parlamentin kurkusta väkisin alas. Niinpä ”demokraattisen” EU:n korkea edustaja Borrell opettaa tätä oikeaa demokratiaa ja uhkaa pakotteilla Georgiaa väärästä päätöksestä, Maalle siis annetaan oppitunti siitä, kuinka demokratian tulee toimia. Tätä näkemystä myös Elina-ministerimmekin hehkutti. Ja jos viesti ei mene perille pehmeillä pakotteilla, pannaan kovat toimeen tai ehkä jopa piippuihin.

Demokratia-oppitunnin sijasta tunnistan tässä politikoinnissa pikemminkin esimerkin uuskolonialismista, joka ei siedä pienintäkään niskurointia isännän omia intressejä ja valtapyrkimyksiä vastaan. Tunnistan myös aidon amerikkalaisen imperialismin temput, joita nyt EU-kin on ryhtynyt tukemaan.

Hieman huvittaa se, kuinka Valtonen ei kykene tunnistamaan analogiaa meidän lakkolakien ja Georgian kyseisen agenttilain hyväksymisen välillä. Voidaan väittää, että meilläkin lakkolait ajettiin läpi kansan tahdon vastaisesti. Molemmissa maissa oli suuria mielenosoituksia lakiehdotuksia vastaan. Suomessa kokoomus ja Valtonenkin olivat sitä mieltä, ettei laista päätetä toreilla vaan parlamentissa. Nyt hän on siis tässä Georgian tapauksessa itsensä kanssa eri mieltä.

Tosiasiassa Elina Valtonen on vain Suomi nimisen vasallivaltion (entisen opettajani Vilho Harleen käyttämä termi) ulkoministeri, joka puhuu ja toimii niin kuin isäntä toivoo tai käskee. Tämä toiminta naamioidaan kaikkeen epämääräiseen potaskaan. Sillä ei ole väliä miltä se haisee, jos asiaa edes vähän tongitaan. Kansalle se silti myydään valtamedian välityksellä.

Todettakoon nyt lopuksi, että en itse todellakaan hyväksy Georgian agenttilain kaltaista säädäntöä, kuten en hyväksynyt Suomen lakkolakejakaan. Molemmat edustavat häikäilemätöntä vallankäyttöä. Niiden muuttaminen tapahtuu kuitenkin kansanvallan pääperiaatteen mukaisesti siis vaalien avulla eika imperialistisilla käskyillä, uhkauksilla ja pakotteilla.

Täytyy muistaa, että kaikki on sanomattakin selvää

Useimmilla poliitikoilla on maneereja, sanoja ja sanontoja, jotka toistuvat häiritsevästi puheissa, väittelyissä, haastatteluissa, yleensä julkisissa esiintymisissä. Kyse on apuvälinistä, joilla vahvistetaan omaa sanomaa, kun ei ole riittävää asiatietoa tai ei muuta keksitä. Tähän syntiin eivät syyllisty vain poliitikot, vaan yleensä erisortin sanankäyttäjät, jotka tavotelevat kuulijakunnan uskottavuutta asian substanssivajavuuden peittämiseksi.

Päädyin pohtimaan asiaa illan uutisten jälkeen, kun ruksasin kolmannen sadan kerran Petteri Orpon puheesta yhden hänen suosikkisanonnastaan ”täytyy muistaa”. Se on myös lukemattomien muiden lässyttäjien käyttämä sanonta jokaisella poliittisella suunnalla.

Toinen ja vielä käytetympi sanonta juuri Petteri Orpon kohdalla kuuluu: ”on sanomattakin selvää”. Sen hän tunkee eräänlaisena argumenttina liki jokaiseen esiintymiseensä ja joskus kahdestikin samaan puheenvuoroon. Siksi esitänkin aina mielessäni äänettömän kysymyksen: ”miksi helvetissä sitten sanot, jos se kerta selvää on”.

Tämä löperö puhe ja asian argumentointi on osoitus poliittisen kulttuurimme tason romahtamisesta, jonka pahin ilmentymä on maamme ulkopolitiikassa. Rappion näkyvin seuraus on monimutkaisten ongelmien latistaminen kategorisiin ”joko tai” -asetelmiin, pahimmillaan Hyvän ja Pahan taisteluksi, jossa valtamedia siis konkreettisesti Mediapooli tai pikemminkin sen taustavaikuttajat määräävät roolijaon.

Demokrattinen politiikka parhaimmillaan ei ole vastapuolen nujertamista, vaan kompromisseja, niitä lehmänkaupoiksi haukuttuja. siis sitä mihin Orpon-Purran hallitus ei kykene. Jos aidolle asiatiedolle ja erilaisten intressitahojen huomioon ottamiselle ei anneta sijaa, täytyy muistaa, että on sanomattakin selvää, ettei tässä hyvin tule käymään.