Kevät ja kesäkuu ovat menneet sairastelun merkeissä. Kuluva vuosi ei ole hemmotellut minua. Helmikuun 7. päivä kaaduin aamulenkillä ja mursin oikean jalan reisiluun kaulan. Kokemus oli karmaiseva monella tapaa eikä vähiten onnettomuuden aiheuttaman kivun vuoksi. Toisaalta isänmaamme terveydenhoito näytti tällä kertaa kykynsä koko kukkeudessaan. Ambulanssissa sain suoneen heti kipulääkityksen, Acutassa kuvattiin ja ohjattiin Coxaan, jossa koipeen laitettiin uusi tekonivel. Kolmen yön jälkeen passitettiin kotiin, jonne poika oli hankkinut jo tarvittavat apuvälineet. Kaikkea apua tuli neuvoista lopputarkastukseen. Kiitos siitä.

Uusi vaiva syntyi, kun keväällä käsien nivelet kipeytyivät ja kipu siirtyi vasemmasta kädestä oikeaan. Kivut olivat todella rampauttavia, mutta hellittivät yleensä iltaan mennessä. Vaivat tietysti kuulunevat tähän ikääntymiseen. Näiden niveloireiden osalta hoitoonpääsy olikin jo sitten vaikeampaa. Se törmäsi lähinnä tämän hoitoketjun alkupäähän eli Hervannan terveysasema Mehiläiseen. Siellä lääkärille pääsy on vaikeampaa kuin saada Vatikaanista Rooman paaville audienssi. Kerberoksena siellä toimii joku lääketieteen nero, jolla on pätevyys tietää onko soittaja riittävän sairas päästäkseen lääkäriin.

Lääkäriin en päässyt, mutta Kerberos antoi kyllä kehotuksia tuli tyyliin syökää kipulääkkeitä. Niitä sitten tuli napsittua niin Buranaa kuin tapaturmaan saamiani 1000 millin Panadoleja. Enemmän kuin koko aiemmassa elämässäni yhteensä. Suhtaudun näet kipulääkkeiden syömiseenkin varauksella. Kipulääkkeet eivät vaivaa parantaneet ja noin puolentoista kuukauden jälkeen sain viimein lähetteen reumapolille, jossa ongelmaan sitten suhtauduttiin toisella tarmokkuudella ja osaamisella. Sitä kai voidaan sanoa ammatilliseksi osaamiseksi? Siitä se apu sitten lähti.

Keväiset ja kesäiset vaivat lamaannuttivat ja rampauttivat toimintakykyä. Mistään tuskin olisi tullut mitään ilman rakasta puolisoani, jonka kontolle siirtyivät monet arkiset toimet. Kiitos hänelle! Itse keskityin toteuttamaan Coxassa saatuja ohjeita palauttaa raajan toimintoja ja liikuntakykyä. Koska oli talvi en enää uskaltanut mennä ulos kävelemään kainalosauvoilla, vaan tein nuo päivittäiset muutaman kilometrin lenkit taloyhtiömme kellarikerroksessa. Aika yksitoikkoisia kierroksia muuten. Rannekellon askelmittarista tiesin milloin saavutettu tavoite täyttyi. Keväällä lumien ja jäiden sulamisen jälkeen oli ruhtinaallista päästä lenkkeilemään ulos vaimon ja koiran kanssa. Tosin minä en heidän kyydissään pysynyt, vaan nuorikkoni kirmaili vuoriston gemsin lailla Oskun kanssa kymmeniä metrejä edellä. Aika ajoin he jäivät sitten odottamaan minua rampaa nelijalkaista.

Minulla oli näistä terveydellisistä syistä runsaasti aikaa keskittyä ajankohtaisiin asioihin, pohtia erilaisia skenaarioita sekä kaivella muistista ja lähteistä mm. ulkopolitiikan perusjuttuja. Tosin masentavaahan se oli. Väistämättä havaitsi mikä laadutonta meno ja epäkelpo poliittinen performanse oli menossa niin kotomassa kuin maailmalla. Siinä ei järjenkäytöllä ollut sijaa, mutta tuhtia propagandaa ja huijausta sitäkin enemmän. Muotoutuneiden rintamalinjojen molemmin puolin.

Totuus oli karvas nieltäväksi, mutta sille pieni ihminen ei mahtanut mitään. Ainoa asia, johon kannatti paneutua, oli pyrkiä selittämään tuo hulvaton menon taustat itselle. Muille niiden kertominen olikin ihan sulaa turhuutta, niin paha oli tuo lietsottu sotapsykoosi. Pieninkin yritys nähdä toisen osapuolen vaikuttimia johti usein hallitsemattomiin primitiivireaktioihin, haukkumisiin ja uhkailuihin. Oma reaktioni oli vetäytyminen ja ajankohtaisten puheenaiheiden välttely. Ihmisille, joilla oli jo varma tieto ja totuus hallussa, se joka oli saatu valtamediasta, on turha yrittää sanoa mitään vastaan. Tuo tehokas mielenmuokkaus yhdistyneenä omaan tietämättömyyteen ja ennakkoluuloihin oli murtumaton tyhmyyden puolustuslinja. Sen takaa ei nähdä ongelman valtavuutta ja monimutkaisuutta.

Niinpä, vaikka toisaalta säälitti jätin helmeni heille heittämättä. Tämä on ollut kokemus, jonka jälkeen ymmärrän paljon paremmin ihmisten reagointia natsi-Saksassa, kommunistisissa diktatuureissa ja vastaavissa. Jos ”kansanvaltaisessa” Suomessa valtaeliitti saa aikaan tällaisen hysterian medianhallintoineen ja propagandoineen, mitä se voikaan olla, kun peliin heitettäisiin vangitsemiset, likvidoinnit ikkunoistaputoamisineen, kidutukset ja eläminen jatkuvan uhan alaisena.

Johtopäätöksiäni isänmaani tilanteesta voin sen verran avata, että menon, melskeen ja sotaintoilun takana on globaali reviiritaistelu, johon meidät poliittinen eliittimme ja sotilaat ovat taas kerran sotkeneet mukaan. Tuon reviiritaistelun rintamalinjat ovat vielä paljolti muodostumatta, mutta kyse on sen suuruusluokan skismasta, että helpolla siitä ei selvitä. Pelottavaa on ajatella mihin tässä päädytään, ellei löydy malttia ja kykyä käyttää järkeä. Näinkin valtavista intressiristiriidoista on pystyttävä sopimaan ihmiskunnan ja Telluksemme tulevaisuuden vuoksi. Historiasta tällainen asetelma on tietenkin tuttua. Minut tekee surulliseksi se, että Suomi on, vastoin presidenttien Paasikiven ja Kekkosen neuvojen, ottanut paikkansa skismassa, joka ei meille kuulu. Näennäisesti se on tapahtunut niin sanotun ”Hyvän” nimissä ”Pahuutta” vastaan. Itse nimittäisin kumpaakin tahoa imperialistiseksi, joita kiinnostaa aidosti vain omat intressit, kuten kaikissa konflikteissa, joissa ovat ollee osallisina. Heidän tunnusten alla meille valehdellaan ja kustetetaan kaikella tavoin.

Olen tässä kesän kuluessa kirjoitellut joitakin pikkujuttuja nettiin ja julkaisen niistä muutaman nyt täällä kotisivuillani. On näet pari kolme lajitoveria kysellyt tekstieni puutetta täällä areenalla. Meneillään oleva historiankirjoitus projekti on vienyt aikaa, mutta myös eräänlainen tyhjyyden tunne uskomattoman röyhkeyden ja massatyperyyden edessä on syönyt miestä. Mitään suuria saavutuksia en näillä jutuilla tavoittele. Mutta pääsenpä kertomaan vähän ajatuksiani ja elämääni niille, jotka eivät ole entisessä Facebookissa eli nykyisessä X:ssä.

Tähdenvälejä kesäkuun 2024 politiikasta

Persulaiva purjehtii visiiri auki

Persufyyreri Riikka Purra käy nyt, murskaavan vaalitappion jälkeen, saunan kiuastakin kuumempana. Vaalituloksen vuoksi Riikka pyrkii taas hyödyntämään persujen vanhaa rasistista kikkaa eli ratsastamaan maahanmuuttajan tekemällä rikoksella. Vaan munattuahan sitä taas tuli, kun arvoisa rouva ministeri ei malttanut odottaa oikeita tietoja argumentikseen ottamasta rikostapauksesta. Tapansa mukaan persurouva ampui sarjatulta pelkällä musta tuntuu -asenteella. Sillä asenteella moni puolueen riemuidiootti on kyllä onnistunut kusetettaan vieläkin tyhmempiä kannattajiaan.

Oletus Oulun puukottajan sekä hänen uhrinsa ”roduista” meni niin pahasti pieleen kuin mahdollista. Riikkalle ihannetilanne olisi ollut, jos rikollinen olisi ollut maahanmuuttaja ja uhri kantasuomalainen lapsi. Vaan kun ei ollut. Puukottaja sattui olemaan aito ”arjalainen fasisti” ja uhri pikkulapsi taas taustaltaan maahanmuuttaja. Tämä kertoo paljon rouva Purran arvoista ja maailmankatsomuksesta, jotka ovat minun mielestä sairaita. Ehkäpä jotain rehellisyydestäkin? Kun hätä on housuissa, on turvauduttava kikka kakkoseen. Ja äkkiähän Riikka pyrki mokansa korjaamaan. Edellisen kommentin vastaisesti hän taipuikin notkeasti tuomitsemaan ”kaiken väkivallan” ja myöhemmin lypsämisen jälkeen ujosti myös rasismin. Mutta moka oli jo tehty ja kakkakasan päälle Riikkan ruopaisema santa ei hämää muita kuin pääministeri Orpoa.

Puoluejohtaja Purra elää nyt vaikeita aikoja. Kaikki näyttää menevän pieleen. Jopa em. tapauksen oikaisukin oli laukaus omaan jalkaan. Se kun suututtaa jo ennestään äkämystyneen persujen fasistisektorin porukoita.

EU-vaalien gallupin antama lupaus ja reaalitodellisuus toivat persuille katkeran pettymysksen . Luvattua loistavaa tulosta ei tullutkaan, vaan takkiin oikein reilusti. Mikä ajatus olikaan tuon gallup-pieraisun takana, joka toi paitsi lisääntyneen hajun myös lusikallisen sitä itseensä tekijöidensä pöksyihin? Nopein selitys tuli kaverilta, joka arveli gallupin tarkoituksena olleen nostaa puolueen hupenevaa kannatusta. Ei lainkaan hassumpi oletus! Minun epäilyjä näiden galluppien tarkoitushakuisuudesta tämäkin kokemus lisäsi entisestään. Tuolos oli kaikkea muuta kuin oikea ennuste. Sitä tässä mietin, miten olikaan sen Nato-gallupin kanssa? Sen millä Suomen kohtalo Natojäsenenä sinetöitiin? En ole ainoa epäilijä sen rehellisyydestä. Muuten sen Nato-gallupin raakadataa ei ole vieläkään annettu käyttöön.

Satuin lukaisemaan tässä kesäkuun kuluessa persuhirmun, tämän Riikka-rouvan lupauksen siitä, että persut pitävät hanakasti kiinni hallituksen päätöksistä. Minua se ilahdutti suuresti. Toivottavasti tämä lupaus pitää, päinvastoin kuin heidän äskeiset vaalilupauksensa. Persujen monipäiväinen kokoustaminen aiheena oli em. vaalikatastrofi. Se kertoo paniikista ja enteilee puolueen rapautumisen alkua. Yksi mahdollinen seuraus saattaa olla ”rotat pakenevat uppoavasta laivasta” -ilmiö. Enteet ja merkit viittaavat samaan kohtaloon, mikä muillekin vastaaville puolueille on koitunut poliittisten maanjäristysten jälkeen.

Vallan ja julkisuuden makuun päässeet pöllöpäät tärisevät nyt pelosta ja nopeimmat yrittävät pelastaa nahkansa loikkaamalla visiiri auki kulkevasta puoluepaatista. Se saattaa ollakin juuri noille nopeimmille oikea ratkaisu. Hitaat saavat tyytyä sinisten kohtaloon…

Ehkäpä jäljellä olevat Soinin seuraajat ja sukupuuttoon hiipuvat vennamolaiset pyrkivät nyt sytyttelemään kapinoinin merkkitulia nykyistä vallankaapannutta äärioikeistolaista klikkiä vastaan. Elleivät sitten tyydy tappelematta kohtaloonsa ja äänestämään jaloillaan hekin. Pullikoitsijoiden kohtalo on sinetöity. Se on tietenkin muunneltu kevytversio (koska oikeusvaltiossa vielä elämme) vuoden 1934 natsien toteuttamasta ”Pitkien puukkojen yöstä” eli ”Röhm-Putschista”.

Timo Soini on jo ehtinyt kommentoida persujen romahdusta. Hän näkee tappion syyksi ”vennamolaisuudesta” luopumisen, joka näyttäytyy vaalilupausten pettämisenä ja suurpääoman tukijaksi ryhtymisenä. Minustakin Soinin arviossa on paljon oikeaan osuvaa. Saattaa hyvinkin olla, että persueliitti voi pian hyvinkin elellä bunkkerissaan Aatu esikuvansa tavoin perikato-tunnelmissa. Siihen mielentilaan sopii hyvin laulella ”tuhontietä kuuljen”.

11.kesäkuuta 2024

Kokoomuksesta kajahtaa

Tähän on tultu! Median mukaan kokoomusaktiivit toivovat vielä kovempaa oikeistolaista politiikkaa. Porvarillisen hegemonian vallankukkeus on vienyt kokoomuksen pahanlaiseen omnipotenssin harhaan. Eikä ihme! Niljakas liittoutuminen fasismiin kallellaan olevien perussuomlaisten kanssa on tuottanut runsaan sadon Suomen pääomapiireille ja rikkaille. Ajatus, joka on syntyisin Etelärannan suojeluskunnan upseerikorsussa, on muuttanut ratkaisevasti maamme poliittista kenttää. Se on terästänyt yllättävän nopeasti ja syvästi Suomen yhteiskunnallista kahtiajakoa. Tai sanotaan nyt suoraan luokkajakoa. Näyttää siltä, että etenkin uusrikkaat ja vanhaa ja raakaa luokkayhteiskuntaa kaipaavat nallet ja muut pedot panevat toivonsa persufasisteihin. Eivätkä turhaan panekaan, onhan saksiaan ylpästi heilutteleva Riikka rouva nyt kovasti kuumissaan vaatimassa köyhiä varsinaiseen syväkyykkyyn.

Yritys murskata ammattiyhdistysliike tullee vielä kalliiksi idean isille ja kokoomuspuolueelle, jolle se myytiin Etelärannan patruunoiden ja hylsyjen painostuksella. Nyt on pelko monessa oikeistopyllysssä, kun persujen kannatus sulaa keväisen lumen lailla ja RKP epäröi. Ja siinä epäröidessään kuihtuu myös edistykselliseltä laidaltaan. Puolueella on vaikeuksia päättää kuuluuko se liberaaleihin vai taantumuksellisiin. Historiallisesti se on ollut molempia ja edelleenkin sitä äänestävät edustavat kumpaakin suuntautumista. Olen itsekseni naureskellut, millaisiin ideologisiin asentoihin näennäisliberaalinen puolue voi itsensä vääntää. Yksi näistä hassunkurisista asennoista on liittoutuminen vannoutuneimman vastustajansa, perussuomalaisten kanssa. Mutta rahanmahti se määrää RKP:ssakin ja niinpä puolueen näennäisliberaalit seisokoot asennossa sen ohjeistuksen mukaan!

Kaikki se paha mikä on tapahtunut tämän sinimustan hallituksen aikana ja toimesta on ollut mahdoollista vain sen vuoksi, että kokoomus liittoutui katalasti persujen kanssa. Siinä se vain noudatti vanhaa lapualaisajan tapaa. Eli reagoi kantapäillään. Mutta mitkä ovatkaan puolueen pelikuviot sen jälkeen, jos ja kun persujen fasistisiiven johtama puolue näivettyy ja sen kannatus romahtaa.

Ensimmäiset konkreettiset näytöt tulevasta saadaan ensi vuoden keväällä toteutuvissa alue- ja kunnallisvaaleissa. Siihen mennessä kansa on jo saanut tuta sinimustan hallituksen kurjistustoimista ja työllistämispyrkimysten tuloksista. Mahdollisuus siihen, että nyt vuorelle nousseen kokoomuksen silmissä kangasteleva näkymä ökyrikkaiden ”luvatusta maasta” jää pelkäksi haaveeksi, on mitä todennäköisin.

Luottomies Rydmanin tapaus

Ministeri Rydmanin luottamus punnittiin eduskunnassa poliittisen tilanteen mukaisesti eli hallituspuolueiden ja opposition rajoja noudattaen.

Pääministeri Orpo laittoi laastaria hallituksen pahasi loukkaantuneelle uskottavuudelle kertomalla, käyneensä vakavan keskustelun Rydmanin kanssa.

Mutta mitä tekikään Rydis, tämä nolojen tilanteiden atleetti? Nolasi oitis puheillaan Orpon ja hölötti aivan päinvastaista mitä Orpo oli keskustelusta antanut ymmärtää.

Rydiksen reagointi istuu kyllä luontevasti hänen niljakkaaseen persoonaansa, mutta maton vetäminen tukensa antaneen kokoomusjohtajan jalkojen alta juuri tämän selittelyoperaation jälkeen on tyhmyytä. Tämä nöyrtyyttävä teko tullee taatusti maksuun tavalla tai toisella herra ministerin uran aikana.

Paukku-Elina ulkopoliitikkona

Minulle on muodostunut yhä vankempi kuva tästä Suomen ulkoministeri Elina Valtosesta edesmenneen Hilja Riipisen inkarnaationa. Hän omaa muodollisen, hyvän koulutuksen, mutta ei kansainvälisen politiikkan alueelta. Valtosen mandaatti eduskuntaan on vahva ja ilmeisesti taustavoimatkin. Kokoomuksella lienee silti ollut tajota parempiakin ehdokkaita kyseiseen tärkeään ministeripostiin. Siksi Valtosen valinta aluksi hämmästytti. Nimenomaa tässä ulkopoliittisessa tilanteessa.

Hämmästelyni hiipuivat, kun nainen avasi kärttyisän suunsa. Puheet osoittautuivat hyvin nopeasti uholtaan samaa luokkaa oleviksi kuin Balttian suurvalloilla Virolla, Latvialla ja Liettualla. Ehkä tästä löytyy selitys Valtosen ministeripestille? Hänellä on toki ollut merkittäviä ryssänvihaa uhkuvia opettajia kuten presidentti Sauli Niinistö, UPI:n hutkija-tutkija Mika Aaltola ynnä tampuurimajuri Pekka Toveri. Ai niin, ei saa myöskään unohtaa tätä uutta Amerikan parhaiden koirakoulujen kasvattia, melkein oikeaa professoria ja nykyistä presidenttiämme Alex Stubbia. Rohkenen sallia itselleni tällaisen höyryä päästelevän keljuilun kyseisten herrojen kohdalla. Niin paljon pahaa he ovat isänmaalleni tehneet tuhoamalla vuosikymmeniä hyvin toimineen ulkopolitiikan eli ns. Paasikiven-Kekkosen linjan. Häpeä heille ja muille tuholaisille!

Omnipotenssin harhan lisäksi tällä suurisuisella Ellulla on mahtava kyky saada selville vieraiden valtioiden kansalaisten enemmistön mielipide tukeutumatta sellaiseen mitättömään yksityiskohtaan kuin vaaleilla valitun parlamentin kantaan. Kyseessä on ikiaikainen taito tulkita asioita poliittisen tarpeen mukaan eikä moukkamaisesti pyrkiä objektiiviseen totuuteen tai luottaa vaalilla valitun parlamentin viisauteen. Ellulla on lahja, jonka omaavat palkitaan ruhtinaallisesti jo tässä ajassa, joten sellaisen omaavan ei tarvitse odottaa tuonpuoleista aikaa.

Rouva Valtosen kyvyt paljastuivat, hänen palatessaan EU-maiden ulkoministerien kokouksesta tohkeissaan, täynnä Venäjään kohdistunutta vihaa ja närkästystä. Ellu totesi varmana tietona, kuinka Georgiassa oli parlamentti iljennyt ajaa ”kansantahdon vastaisesti läpi toimia”. Sillä höpinällä hän tarkoitti ns. maan hyväksymää ulkomaisten agenttien rekisteröitymistä edellyttävää lakia. Se on paljon santtu silloin, kun näytöt puuttuvat. Ellemme sitten hyväksy näytöiksi läntisen leirin propagandaväitteitä. Itse rohkenen silti muistuttaa, kuinka vastaavat kansantahdon ilmaisut on itseasiassa aina pieraistu Yhdysvaltain ulkoministeriön käyttämiltä ideapajoilta ja CIA:n potaskan vääntäjiltä. Niiden varjolla on taannoisina vuosina monen maan hallitukset vaihdett. Siinä hommassa on käyttetty tarvittaessa sorkkarautana väkivaltaa, josta kyseisellä taholla kokemusta kyllä löytyy.

Itseriittoinen Elina-rouva ei salli edellä mainitun kaltaisen epäilyjen varjon hiipivän omaan mieleensä. Ei, vaikka itse jenkeissä siitä on jopa vankkaa tutkimustietoa ja mahtava määrä lehtijuttuja sekä kirjallisuutta. Ellu ymärtää siis oman etunsa, mikä on monen huipulle nousseen politiikon onnistumisen salaisuus. Ei hän ole ministerinä palvellakseen totuutta, vaan piilottaakseen sen. Tuossa tuohtuneessa mielentilassa hän taas kerran onnistui munaamaan itsensä. Minulla on näet sellainen naiivi käsitys, että demokratiassa tuota Ellun peräänkuuluttamaa ”kansantahtoa” ilmentää vaalien välillä juuri maan parlamentti. Näin ainakin minulle on uskoteltu kuuden-seitsemän vuoden valtio-opin opinnoissa.

Uusi juonihan tässä on kyseessä. Tai oikeastaan ikivanhan juonen uusi kohde. Koska Georgiassa ei ole ymmäretty mitä oikea demokratia on, täytyy se nyt tunkea maan hallituksen ja parlamentin kurkusta väkisin alas. Niinpä ”demokraattisen” EU:n korkea edustaja Borrell opettaa nyt tätä oikeaa demokratiaa raippa kädessä. Hän uhkaa pakotteilla Georgiaa väärästä päätöksestä. Maalle siis annetaan oppitunti siitä, kuinka länsimaisen demokratiamme tulee toimia. T ätä näkemystä myös rouva ministerikin hehkutti. Ja jos viesti ei mene perille pehmeillä pakotteilla, pannaan kovat toimeen tai ehkä jopa piippuihin. Se on aina ollut lännen laki!

Demokratia-oppitunnin sijasta tunnistan tässä politikoinnissa pikemminkin esimerkin uuskolonialismista, joka ei siedä pienintäkään niskurointia isännän omia intressejä ja valtapyrkimyksiä vastaan. Tunnistan myös aidon amerikkalaisen imperialismin temput, joita nyt EU-kin on ryhtynyt tukemaan.

Hieman huvittaa se, kuinka Valtonen ei kykene näkemään analogiaa meidän lakkolakien ja Georgian kyseisen agenttilain hyväksymisen välillä. Voidaan väittää, että meilläkin lakkolait ajettiin läpi kansan tahdon vastaisesti. Molemmissa maissa oli suuria mielenosoituksia lakiehdotuksia vastaan. Suomessa kokoomus ja Valtonenkin olivat sitä mieltä, ettei laista päätetä toreilla vaan parlamentissa. Nyt Ellu ja Orpo-ressu ovat tässä Georgian tapauksessa siis itsensä kanssa eri mieltä. Hmm… Mitä tulikaan sanottua siitä moneen asentoon taipumisesta…

Tosiasiassa Elina Valtonen on vain Suomi nimisen vasallivaltion (entisen opettajani Vilho Harleen eräässä yhteydessä käyttämä termi) ulkoministeri, joka puhuu ja toimii niin kuin isäntä toivoo tai käskee. Tämä toiminta naamioidaan kaikkeen epämääräiseen potaskaan. Sillä ei ole väliä miltä se haisee, jos asiaa edes vähän tongitaan. Kansalle se silti myydään valtamedian välityksellä. Näin toimii uusliberalistinen kapitalismi.

Todettakoon nyt lopuksi, että en itse todellakaan hyväksy Georgian agenttilain kaltaista säädäntöä, kuten en hyväksynyt Suomen lakkolakejakaan. Molemmat edustavat häikäilemätöntä vallankäyttöä. Niiden muuttaminen tapahtuu kuitenkin kansanvallan pääperiaatteen mukaisesti siis vaalien avulla eika imperialistisilla käskyillä, uhkauksilla ja pakotteilla. Toimipa käskyttäjänä sitten EU, Yhdysvallat tahi Venäjä.

Täytyy muistaa, että kaikki on sanomattakin selvää

Useimmilla poliitikoilla on maneereja, sanoja ja sanontoja, jotka toistuvat häiritsevästi puheissa, väittelyissä, haastatteluissa, yleensä julkisissa esiintymisissä. Kyse on apuvälineestä, joilla vahvistetaan omaa sanomaa, kun ei ole riittävää asiatietoa. Tai ”ei muuta keksitä”, kuten muuan pääministeri hädissään totesi. Tähän syntiin eivät syyllisty vain poliitikot, vaan yleensä erisortin sanankäyttäjät, jotka tavotelevat kuulijakunnan uskottavuutta asian substanssivajavuuden peittämiseksi.

Päädyin pohtimaan asiaa illan uutisten jälkeen, kun ruksasin kolmannen sadan kerran Petteri Orpon puheesta yhden hänen suosikkisanonnastaan ”täytyy muistaa”. Se on myös lukemattomien muiden lässyttäjien käyttämä sanonta jokaisella poliittisella suunnalla. Niinpä me puolisoni Tarjan kanssa harrastamme kuorolausuntaa, kun radiosta tai televisiosta kuulemme tuon lausahduksen. Olemme jo ajat sitten lopettaneet näiden ”täytyy muistaa” -muistutusten rekisteröinnit. Olkapäillä keikuvat kompuutterimme ovat täyttyneet ehdottomasti muistettavasta asioista. Jotka muuten usein ovat kaikkea muuta kuin muistettavaa.

Toinen ja vielä käytetympi sanonta juuri Petteri Orpon kohdalla kuuluu: ”on sanomattakin selvää”. Sen hän tunkee eräänlaisena argumenttina liki jokaiseen esiintymiseensä ja joskus kahdestikin samaan puheenvuoroon. Siksi esitänkin aina mielessäni äänettömän kysymyksen: ”Miksi helvetissä sitten sanot, jos se kerta on sanomatta selvää?”.

Tämä löperö puhe ja esillä olevan asian surkea usein myös valheellinen argumentointi on osoitus poliittisen kulttuurimme tason romahtamisesta. Sen pahin ilmentymä on maamme ulkopolitiikassa. Rappion näkyvin seuraus on monimutkaisten ongelmien latistaminen kategorisiin ”joko tai” -asetelmiin, pahimmillaan Hyvän ja Pahan taisteluksi, jossa valtamedia siis konkreettisesti Mediapooli tai pikemminkin sen taustavaikuttajat määräävät roolijaon. Erityisesti minua loukkaa ulkopolitiikassa suurten valtakuntien intressien henkilöinti malliin Biden tai Putin teki sitä tai tätä. Ymmärrän, että valtioiden intressien henkilöinnillä pyritään kansantajuistamaan asioita laajoille joukoille. Rajansa silläkin tulisi olla! Etenkin roskamedia menee tässä käytössä naurettavuuksiin, kun väitetään Putinin kuuntelevan valtavaa viestiliikennettä tai jotain vastaavaa.

Ihmiskunta elää olemassa olonsa veitsenterällä. Meillä on kyky päättää oman lajimme ja monen muunkin lajin olemassa olo useilla eri tavoilla. Siksi en alkuunkaan ymmärrä sitä, että kansainvälisessä politiikassa viedään asiat monesti vaarallisen lähelle lopullista tuhoa. Usein omien intressien ajaminen liki napinpainalluksia, on äärimmäisen vaarallista uhkapeliä. Sellaista on ollut tämän Ukrainan konfliktin päästäminen sotatilaan asti. Olen varma, että Naton laajeneminen Venäjän rajoille ja viimekädessä pelleily Minskin sopimuksilla oli järjetöntä uhkapeliä, kuten oli Venäjän hyökkäys maahan. Järkevää olisi ollut molempien vastapoolien etujen sovittelu.

Meillä Suomessakin tulisi pyrkiä samaan tavoitteeseen oman maan asioiden hoidossa. Demokrattinen politiikka parhaimmillaan ei ole vastapuolen nujertamista, vaan kompromisseja, niitä lehmänkaupoiksi haukuttuja. siis sitä mihin Orpon-Purran hallitus ei kykene. Jos aidolle asiatiedolle ja erilaisten intressitahojen huomioon ottamiselle ei anneta sijaa, täytyy muistaa, että on sanomattakin selvää, ettei tässä hyvin tule käymään.