Kuluvan vuoden syyskuussa julkaistu teos ”Huipputuloiset – Suomen rikkain promille”, on merkittävä panostus suomalaisen yhteiskunnan tilasta käytävään keskusteluun.  Se on siinäkin mielessä tärkeä, ettei kyseinen ryhmä ole ollut erityisen halukas itse tulemaan julkisuuteen näkemyksineen muutamaa siellä näkyvästi meuhkaavaa riemuidioottia lukuun ottamatta.  Ja miksipä se tulisikaan, kun kirjassa avoimesti kerrotaan, miten tarvittaessa asiat hoidetaan vaikkapa suoraan keskusteluilla pääministerin kanssa.  Siellä on kuulemma aina ovi auki, kun tarvetta tulee.  Tällainen tunnustus yhteiskunnan taloudellisen eliitin ytimestä ei luo uskoa poliittisen toiminnan ja demokratian läpinäkyvyyteen sen suuresti kehutusta transparencystä huolimatta.  

Olen lukenut nyt puheena olevan kirjan kahdesti, pitäen lukukertojen välillä taukoa.  Ensimmäinen lukukerta oli näet niin hämmentävä, ettei sen pohjalta heti rohjennut vetää johtopäätöksiä.  Toki jo se todisti käsitykseni suomalaisen yhteiskunnan kahtiajakautumisesta ja kehityksen jatkuvuudesta oikeaksi.  Se vahvisti myös oikeiksi näkemyksiäni Suomen poliittisesta tilanteesta ja etenkin äärioikeistolaisuuden jopa fasismin vahvistumisesta maassamme.

Se, mitkä minua kirjan ensilukemisen jälkeen hämmensi, oli tuon rikkaiden ryhmän suuri yhteiskunnallinen sivistymättömyys.  Se, näkyi korostuneesti tietämättömyytenä länsimaisen poliittisen- ja oikeusjärjestelmän perusteista ja demokratian toimintalogiikasta.  Tämä sivistymättömyyden käsite on minun hyväntahtoinen tapa ymmärtää näitä kansamme rikkaimman promillen mielipiteitä.  Joku toinen nimeäisi sen hyvin perustellusti fasismiksi.  Miettikääpä, miten tuossa yhteiskunnallisessa asemassa olevat ihmiset laukovat suustaan vihapuhetta viherpiipertäjistä,  jotka pitää viedä ladon taakse ja antaa niskalaukaus maanpetoksesta.  Eikö se osoittaa joko suurta sivistymättömyyttä tai fasistista elämänkatsomusta tai sitten molempia?

Samaa fasistista mielenlaatua kuvaa useastakin suusta haastatteluissa ilmaistu kaipuu ”vahvasta johtajasta” ja kielteiset puheet ammattiyhdistysliikkeestä ja tarpeesta räjäyttää se.  Minun oli vaikea uskoa tällaisen puheen lähteeksi kotimaista talouseliittiä.  Pikemminkin sellainen istuisi paremmin aidon persun tai natsi-idiootin suuhun.  Mutta uskottavahan se oli, koska sanat oli lausuttu arvostetuille tutkijoille yhteiskunnallisen tutkimuksemme huipulta.  Tosin minun on kyllä tunnustettava, että tuota samaa luokkasota mentaliteettia on tullut kuulluksi ihan riittävästi oikeistolaisen varallisuusskaalan alemmasta päästäkin.  Siten nuo puheet asettuvat huolestuttavaan jatkumoon, joka ei lupaa hyvää isänmaamme tulevaisuudelle.

Perussuomalaisen prototyypin ja rikkaan promillen suomalaisen ideologiassa ja asennemaailmassa saattaa olla jonkin verran yhteistä, mutta ristiriita syntyy ainakin suhtautumisessa työttömiin ja sosiaalituen saajiin.  Tämä jo sen vuoksi, koska persut saavat kyseiseltä kansanosalta suuren osan kasvaneesta kannatuksestaan.  Näiden suurituloisten tutkimuksessa ilmaisema luokkaviha kansakuntamme vähäväkisiä kohtaan on liki käsinkosketeltavaa. Hyväntahtoisesti voisi ajatella, että se on ymmärtämättömyyttä itselle vierasta elämäntapaa ja sosiaaliryhmää kohtaan.  Olen kuitenkin lukevani noista kommenteista myös puhdasta vihaa ja pahansuopaisuutta.

Monet yrittäjät kertovat tutkimuksen haastatteluissaan, kuinka ovat joutuneet joskus taistelemaan tiukoissakin paikoissa ja ottamaan arvaamattomia riskejä.  Minulla ei ole mitään syytä epäillä heidän puheitaan, sillä tunnen aivan riittävästi yrittäjiä, tosin enemmäkseen pienyrittäjiä, jotka ovat kokeneet aivan samaa.  Toisaalta tunnen paljon näitä tulotason alapäässä olevia, työttömiä, eronneita, yksinhuoltajia, päihdekäyttäjiä ja päihdekäytöstä raitistuneita, rikokseen syyllistyneitä ja rötöstelynsä lopettaneita.  Tällä kokemuksella sanon, että heistä ei ainoatakaan, ei yhtä ainoatakaan ole kenelläkään yltäkylläisyydessä rypevällä rikkaalla tollolla oikeutta halveksia ja lyödä näihin ihmisiin loisijan leimaa.  Jokainen heistä kamppailee tässä elämässä omista lähtökohdistaan, jotka ovat todennäköisesti hyvin paljon vaikeammat ja pahemmat kuin yhdelläkään näistä rikkaan promillen oman elämänsä supersankareista.  Nämä solvatut ja sorretut ihmisetkin pyrkivät säilyttämään edes jonkinlaisen omanarvon tunnon ja itsekunnioituksen voidakseen elää!  Heidät joku rikas öykkäri oli valmis tuomitsemaan kadulle ja nälkäkuolemaan!

Ajattelen erityisesti niitä köyhiä lapsiperheitä, joiden äidit ja isät joutuvat kokemaan lastensa edessä häpeää, koska heillä ei ole varaa ruokkia lapsia kunnolla, hankkia heille hyviä vaatteita, hienoista kännyköistä ja räiskintäpeleistä sekä -laitteista puhumattakaan.  Nuo lapset joutuvat kokemaan paremmin toimeentulevien ja etenkin oikein hyvinvoivan porukan jälkikasvun ivailua ja halveksuntaa.  Asenteita, jotka usein johtavat myös koulukiusaamiseen.  Tuskin yksikään noista hyvinvoinnissaan itsetuntoa ja mahtia pullistelevista tajuaa, mitkä ovat tuon lapsiköyhyyden seuraukset kyseisten yksilöiden tulevaisuudessa.  Sillä taustalla ei todellakaan nousta sen paremmin nerokkaiden keksijöiden kuin yrittäjien ja menestyjien eliittiin.

Itse pariin otteeseen työttömyyttä kokeneena (kiitos siitä muutaman suomalaisen porvarimulkun, vapaamuurarin ja muutaman demariperslävenkin) tiedän hyvin, miten vaikeaa tuo työttömyysaika on.  Sen jatkuessa ihmisen näköala kapenee kapenemistaan ja mahdollisuudet työllistymiseen huononevat.  Itse ratkaisin oman työttömyyteni siirtymällä  töihin Ruotsiin ja myöhemmin kouluttautumalla riittävän hyvin.  Niin hyvin, ettei pahan tahdon hampaat enää pystyneet puremaan. Yrityksistä huolimatta.

Nuo kokemukset antoivat lujan varmuuden siitä, että työttömyys ei valtaosin ole työttömän itsensä syytä, vaan tämän kapitalistisen järjestelmän ja sitä pyörittävän taloudellisen- ja poliittisen eliitin.  Syyllisiä ovat myös nuo promilleen kuuluvat rikkaat, itsekkäät ja läpeensä ahneet ihmiset.  Tiedän toki, etteivät he tuota syyllisyyttään tunnusta.  Eiväthän monet varsinaiset lainrikkojatkaan tunnusta omaa syyllisyyttään.  Lainrikkojat eivät kuitenkaan pidä itseään oman elämänsä sankareina ja kansakuntamme pelastajina.  Rikkaalle promillelle veropetoksetkin kuuluvat sarjaan verojen välttely.   Eivät ole siis rikoksia, vaikka lakikirja muuta kertoisi…

On ollut huvittavaa havaita, miten haastateltujen puhe oli hyvinkin ristiriitaista.  Samat henkilöt voivat puhua yhtä ja hetken päästä olla itsensä kanssa aivan päinvastaista mieltä.  Tämä näkyi mm. siinä, miten he kertoivat arvostavansa suomalaisen yhteiskunnan eräitä piirteitä, kuten esim. koulutusta ja terveydenhuoltoa.  Toisaalta vastustettiin suurena vääryytenä politiikkaa, joka tuon kaiken on mahdollistanut.  Oltiin myös olevinaan hirveän isänmaallisia, mutta ei kuitenkaan haluttu investoida maahan ja mietittiin poismuuttoa.  Tämä ristiriitaisuus sävytti kaikkea puhetta.  Mutta se ei ole kyllä mitenkään harvinaista muissakaan yhteyksissä ja laadullisesti tehdyissä tutkimushaastatteluissa.

Haastateltavien pääosan itsekkyys ja itsekeskeisyys oli kaiken läpäisevää.  Omaa ahneutta ei osattu hävetä.  Asioita, ihmisiä ja yhteiskuntaa katsottiin vain oman edun ja omaisuuden karttumisen näkökulmasta.  Yhteiskunta oli siten olemassa vain heitä varten.  Yhteiskunnassa ei saanut olla kuin yksi intressi eli heidän, tuon promillen omaisuuden jatkuva kartuttaminen.  Kaiken muun tuli alistua sille.  Kas, siinäpä vasta kannustava tehtävä meille kaikille muille suomalaisille!  Alhaiso, palkansaajat, keskiluokka pienyrittäjät, poliitikot ja virkamiehet olivat niitä, joiden piti tukea tuota jumalallista ideaa.

Meidän on oltava yksimielisiä, yhtä köyttä kiskoen ja yhteen hiileen puhaltaen samaa venettä soutaessa.  Tuo kaikki puhe kertoo siitä valtavasta ylipaisuneesta itseymmärryksestä ja omasta tärkeydestä, jolla on vähän kosketuspintaa olemassa olevaan todellisuuteen.  Se selittää myös miksi eivät edes porvaripoliitikot tai elinkeinoelämän etujärjestö saaneet haastatelluilta muuta kuin potkuja persuksiin.  Näin kävi kokoomuksen Orpo-pojalle ja jopa uusliberaalien toiveelle ja messiaaksi huudetulle Juha Sipilälle .  En voinut välttyä analogialta edesmenneen sääty-yhteiskunnan kanssa.  Sielläkin lakeijat, sisäköt ja kamarineitsyet olivat lähimmät ja ensimmäiset potkittavat.   Heidän sietokykynsäkin lienee isäntiään kohtaan ollut nykymaailman hännystelijöiden kaltaista?

Rakentaessaan kätyriensä avulla harvainvaltaan perustuvaa rikkaan promillen dynastiaa, rakentajien kannattaisi muistaa, kuinka Ranskan, porvarillinen vallankumous päättyi verisesti pienen hallitsevan eliitin kukistumiseen.  Sen yksi valitettava episodi oli ne näkymät, joissa voittanut porvaristo kantoi kaupunkien kaduilla keppien nokassa kumotun hirmuvallan edustajien päitä.  Sellaista en toivo koskaan tapahtuvan uudelleen enkä jo ikäni puolesta voi sellaista kokeakaan.  Yhteiskunta rauha on vaalimisen arvoinen asia.  Se edellyttää kyllä kaikkien intressitahojen etujen huomioimista tasavertaisesti.  Mutta myös likimääräistä yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta sekä kaikkien kansalaisten ihmisarvon tunnustamista.  Toinen vaihtoehto on rikkaan promillen toivoma ”vahva johtaja”.  Sellainen tie olisi tosin lopullinen niitti itse tahtojatahoillekin.

Tämä kahden etevän tutkijan työ on nykyoloissamme ainutlaatuisen tärkeä.  Sen tulokset ovat yhtäläisiä etenkin Yhdysvalloissa tehtyjen vastaavanlaisten tutkimusten kanssa.  Superrikkaiden varallisuuden jatkuva ja uusliberalismin aikakaudella jopa räjähdyksenomainen kasvu on suuri vaara demokraattiselle, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia kunnioittavalle yhteiskunnalle.  Muutos tekee tuloaan, mutta pahoin pelkään, ettei tätä sanomaa meilläkään ymmärretä.  Olen havainnut, miten rahavallan piiat, lakeijat ja kamarineitsyet ovat jo ryhtyneet puolustamaan ”väärin ymmärrettyjä” miljonäärejä ja miljardöörejä.  Siten minun velvollisuuteni on vielä palata asiaan vastedeskin.

 

Reino Seppänen