Aamulehden (perjantai 22.11. 2019) postilakkoa koskenut pääkirjoitus oli yllättävän maltillinen.  Vielä pelaavan muistini mukaan lehti on yleensä tuominnut kaikki mahdolliset työtaistelut lukuun ottamatta niitä lakkoja, joita käytiin ja käydään maissa, joihin Aamulehti on suhtautunut suurella karseudella.  Sellaiset lakot ovat säännön vahvistaneita poikkeuksia. Sananvapauteen kuuluu tämäkin asia.  Ei siis ole kiellettyä puhua ja kirjoittaa potaskaa, vaikka lukijan mieltä kuinka riipisi valheiden ja ristiriitaisuuksien lukeminen tai pelkkä loanheitto vastustajan silmille. 

Kyseessä oleva pääkirjoituksen teksti on ristiriitainen, koska se taas kerran ”unohtaa” kyseiseen konfliktiin liittyviä oleellisia asioita, johdattaen lukijoita harhaan.  Pääkirjoitukselta tuskin voi vaatia tiedonvälitysfunktion täyttymistä, joten siitä synnistä lehteä on turha syyttää.  Lehti täyttää tärkeää yhteiskunnallista tehtäväänsä kertomalla edustamansa pienen mutta varakkaan yhteiskuntaluokan tärkeistä intresseistä.  On lukijan vika, jos hän ei ymmärrä asetettua  myrkkyansaa.

Myönteisenä voi pitää sitä, että lehti näkee hyvänä ratkaisuna ulkopuolisen selvitysryhmän perustamisen lakon ratkaisemiseksi.  Se heittää kuitenkin oudon väitteen todetessaan, että ”ongelman ratkaisua ei ole yhtään helpottanut se, että pääministeri ja omistajaohjausministeri ovat ottaneet aika ajoin jopa neuvottelijoiden roolia”.  Väite on valhe.  Tämä kyseinen puuttuminen, etenkin pääministeri Antti Rinteen kannanotto, on juuri ollut polun avaamista järkevälle ratkaisulle.  Jos asian päällä istuvaa työnantajapuolta ja ”huipputuloisia” edustava Postin hallitus sekä toimiva johto, pitäisivät päänsä, maa olisi heti kohta lähellä yleislakkoa.

Aamulehti ei ole ikään kuin tietävinään, missä lakossa todella on kysymys.  Se vähättelee asiaa kirjoittamalla ”suhteellisen pienestä työntekijäjoukosta”, joka uhkaa pysäyttää ”ison osan maasta”.  Armeliaasti lehti unohtaa, että työnantajapuolen toimet aluksi suuntautuivat peräti  9000 postilaisen siirtämiseen huonomman työehtosopimuksen piiriin.  Sen maan hallitus tyrmäsi, mutta hallitustakin suurempi mahti, pääomatahot, vaativat renkejään tekemään edes jotain ilkeää työmarkkinakentän sekoittamiseksi.  Niin sitten päädyttiin ratkaisuun, jossa siirrettiin 700 paketinlajittelijaa Medialiiton huonomman sopimuksen piiriin.  Ajatuksena tietysti oli vanhan porvarin idea, että ”ampuu heitit loput sitten myöhemmin”.

Aamulehden ”unohtelu” ja asian vierestä kirjoittaminen on ilmeisesti suomalaisen porvarin DNA:han kirjoitettu sairaus.  Perustellusti voidaan kysyä, miksi juuri pakettienlajittelijat?  He näet edustavat Postin toiminnassa sitä parempaa tulosta tekevää työntekijäryhmää.  Juuri pakettipostin määrähän on kasvanut ja edelleen kasvamassa.  Aamulehti vetoaa argumenttiin, että Posti kamppailee vaikeuksissa.  Tilanteen muutos on tosiasia, koska uusliberalismin oppien mukaan kaiken pitää olla yksityisissä, mieluimmin rikkaimman promillen käsissä. Mutta Postia, tuota monta sataa vuotta toiminutta palvelulaitosta ei saa edes verrata liikeyritykseen, joka olisi esimerkiksi kokoomuksen hallituksessa ollessa aina laitettavissa pörssiin huippurikkaiden herkkupalaksi.

Aamulehti unohtaa myös kaikki muut tapaukseen liittyvät Postin työnantajapuolen moraalittomuudet.  Se ei kerro, kuinka Postin johto ja Palta väittivät Postin kilpailijoiden käyttävän samaa orjasopimusta, johon paketinlajittelijat nyt pyritään sijoittamaan.  Tämän valheen kyseiset kilpailijat kumosivat julkisuudessa  näyttävästi jo ennen konfliktin kärjistymistä.  ”Vapaa tiedonvälitys”, jota niin suuresti hehkutetaan, unohti aktiivisesti tämän totuuden.  Miksi?

Voi myös kysyä, miksi Aamulehti ei kertonut pääkirjoituksessaan Postin hallituksen kiinteistä yhteyksistä maamme uusliberalistiseen talouseliittiin ja maamme huippurikkaisiin.  Eikö niillä muka ole mitään yhteyttä asiaan?  Vai eikö se ole yhteiskunnallisesti merkittävä asia?  Eikö työnantajaliittojen törkeät TES-neuvottelujen avaukset liity juuri saumattomasti meneillään olevaan postilakkoon?  Hyvin monet työmarkkinapolitiikkaa tuntevat ymmärtävät, että Postilakolla suurpääoma istuu lainahousuilla tuleen.

Lehti ei tietenkään harrasta tutkivaa journalismia ja laita tutkimaan miksi työnantajaleiri ja sen taustalla olevat pimeät voimat haluavat tuottaa maahan vaikean työmarkkinakonfliktin.  Ei, se laittaa tutkivan journalistinsa kiertämään ”ryssien” omistamaa saarta ja kauhistelemaan, kuinka puutarhassa istuu ”peltipaitaan”, joka ei olekaan peltipaita, puettu nukke. Jos lehti haluaisi todella toteuttaa yhteiskunnallista palvelutehtäväänsä, se tutkisi ja kirjoittaisi miksi suurpääoman ja sen rikkaimman promillen on saatava kusettaa ja kurjistaa maamme pienituloisinta ja heikointa kansanosaa.   Näistä asioista jää kuitenkin aina ”tieto jakamatta” ilmeisesti niiden yhteiskunnallisesti pienen merkityksen vuoksi.  Vai onko kysymys raharikkaan vähemmistön luokkaetujen puolustamisesta?

Tämäkin meneillään oleva työtaistelu osoittaa, ettei lakko palkansaajien aseena ole ”vanhentunut keino”, vaikka meille on vuosikymmeniä kerta toisensa jälkeen niin todistettu.  Sitä ”totuutta” on Aamulehtikin ollut todistamassa lakosta toiseen ja aina siinä harvojen työtaistelujen välilläkin.  Lehti voisi kyllä avoimesti kertoa, mikä olisi parempi keino tässä meneillään olevassa postilakossakin.  Autan ystävällisesti Aamulehteä kiusallisen kysymyksen edessä.  Lehden mukaan paras keino on tietenkin antautua ehdoitta työnantajapuolen mielivaltaan.

Yhteiskunta, jossa työtaistelut ovat kiellettyjä, on orjayhteiskunta de facto.  Sellaisessa yhteiskunnassa orjien ainoa vaihtoehto on parkua itkuvirsiä  ja voivotella tylyä kohtaloaan.  Luulenpa, että moraalittoman ja ahneen kapitalistin sydän kyllä kestäisi niin virret kuin voihkeet, jos lopputuloksena olisi 30 – 50 prosentin palkanpudotus.  Asian ydin on se, että Aamulehti, kuten ei kokoomus eivätkä heidän ahne isäntäväki tunnusta yhteiskunnassa muita oikeutettuja intressejä  kuin pääoman intressit.  Siksi muita intressejä ei saa puolustaa keinoilla, jotka haittaavat ahneuden täysimääräistä toteuttamista.

Lakkojen kieltäminen, tai lakko-oikeuden rajoittaminen kuten toiveet ammattiyhdistysliikkeen räjäyttämisestä ovat suurpääoman keino saada maahan uudenlainen orjuus ja mielivalta.  Siihen nyt pyritään häikäilemättömästi.  Onkin läpinäkyvää ja surkuhupaisaa, että mitä vähemmän Suomessa on ollut lakkoja, siitä kiitos sopimusyhteiskunnan, sitä suurempaa mökää työnantajapuoli ja poliittinen oikeisto, kokoomus etunenässä, ovat pitäneet lakkojen rajoittamisesta.  Vielä rankempia demokratian rajoituksia vaatii vahvaa fyyreriä kaipaava ahne huipputuloisten promille.  Siellä puhutaan avoimesti ammattiyhdistysliikkeen räjäyttämistä.  Tapahtuuko se ihan konkreettisesti pommein ja niskalaukauksin, sitä ei meille vielä ole kertonut edes ”puolueeton tiedonvälittäjä” Aamulehti.

Itselläni on kuitenkin pelko, että mikäli ihmisiltä viedään yhteiskunnassamme lakon kaltaiset vaikutusmahdollisuudet ja taistelukeinot, saattaa tulevaisuudessa seurauksena olla paljon  muutakin räjäyteltävää kuin ay-liike.  On valitettavaa, että suuri sivistymättömyys leimaa näitä meidän pääomapiirejä.  Heillä ei ole riittänyt omaisuuden kartuttamiseltaan aikaa esimerkiksi historian tutkimiseen.  Kansan toivottomuuden seurauksista löytyy näet historiasta aivan riittävästi esimerkkejä.  Vaikka rikkain promille saattaa muuta ajatella, niin Pohjolan vapauteen tottuneille naisille ja miehille ei ehkä riitä elämäntehtäväksi pelkkä ilo tuon rikkaimman promillen varallisuuden kartuttamisesta?

 

Reino Seppänen