Kuluvan vuoden maaliskuussa kansanivälinen tilanne Venäjän ja länsiblokin välillä on kiristynyt ehkä pahimmilleen sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Etenkin Britanian ja Venäjän suhteet lienevät tilassa, jota paljon alemmaksi ei voida enää mennä ilman diplomaattisten suhteiden katkeamista. Britannia on kiristänyt pääministerinsä Theresa Mayn johdolla maan ulkopoliittisten suhteiden ruuvin äärimmilleen. Takana on entisen kaksoisagentin Sergei Viktorovitš Skripalin ja hänen tyttärensä murhayritys Novitšok-nimisellä hermomyrkyllä. Hyvin nopeasti Britania syyllisti pääministerisä suulla Venäjän, nimeten jopa maan presidentin Vladimir Putinin murhakäskyn antajaksi. Venäjä kiisti tarmokkaasti syytökset ja tarjoutui antamaan apua tapauksen selvittämiseksi. Britania ei tarjoukseen tarttunut, vaan ryhtyi rankaisutoimiin diplomaatteja karkoittamalla sekä vaati muitakin EU-maita sekä liittolaisiaan tekemään samaa.
Murhayrityksen pääkohde, Sergei Skripal oli entinen Venäjän sotilastiedustelun GRU:n upseeri ja Britanian agentti, joka oli toiminut liki kymmenen vuotta toimeksiantajansa, Britanian tiedustelun, palveluksessa. Hänen koodinimensä kerrottaan olleen Forthwith. Vuonna 2003 mies siirtyi Venäjän ulkoministeriön palvelukseen ja myymään nyt vuorostaan sen tietoja Britanialle. Vuoden 2004 joulukuussa Skripal paljastui ja hänet tuomittiin 13 vuodeksi vankeuteen, jota mies sovitti työleirillä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt lusia tuomiostaan puoliakaan, kun Skripal vapautettiin ja vaihdettiin kolmen muun vakoojan kanssa kymmeneen lännessä kiinni joutuneeseen venäläisvakoojaan. Tällainen kärähtäneiden tiedustelijoiden vaihto kuuluu alan normaaliin performanseen.
Jos Venäjä on Skripalin murhayrityksen takana, maa on rikkonut silloin kolmea kansainvälisen politiikan normia:
Ensimmäinen niistä on käytäntö, joka koskee sopimuksen perustuvaa tiedustelijoiden vaihtoa. Vaihtaessaan maata he saavat samalla eräänlaisen immuniteetin eli fyysisen koskemattomuuden. Jotkut kieltävät tällaisen sopimuksen olemassa olon, mutta se näyttänee kuitenkin olevan käytäntö. Monet tiedustelusta perillä olevat lähteet ovat sen myös varmistaneet. Jotain kertonee sekin, että vaihdettujen tiedustelijoiden murhista ei ole paljoa kuultu.
Toinen rikkomus onkin jo paljon vakavampi. Se näet koskee kansainvälistä sopimusta, jolla kemialliset aseet, hermomyrkyt eri olomuodoissaan mukaan luettuina ovat ehdottomasti kiellettyjä. Niitä ei tulisi enää löytyä mistään maasta, koska sopimukseen kuuluu niiden tuhoaminen. Mutta varmasti niitä löytyy useimmistakin maista, Venäjä mukaan lukien.
Kolmantena ei suinkaan vähäisenä, on valtioiden suvereniteetti niiden omalla alueellaan. Siihen sisältyy periaate, ettei toisella valtiolla ole oikeutta rikkoa maan lakeja. Ei ainakaan rauhan vallitessa. Siten murhan toteuttaminen on luonnollisesti pois suljettu. Mutta hyvin yleisesti suurvallat ja vähän pienemmätkin ovat normia rikkoneet. Tosin sitä vastaan on rikottu kautta aikojen. Rikkojiin kuuluu koko joukko demokratioitakin – mukaan lukien Britania itse, Yhdysvalloista ja Herran voidellusta omaisuuskansasta Israelista puhumatta.
Mikäli Venäjä on murhayrityksiin syyllistynyt, on maa todella rangaistuksensa ansainnut. Ongelma asiassa on vahvan, sitovan näytön puute. Riittävää näyttöä, kun ei ole vieläkään annettu eli näyttökynnys ei ole ylittynyt ainakaan julkisuuteen tulleiden tietojen perusteella. Ainoa oikea tapa demokratiassa ja etenkin, kun asia ei ole rajoittunut vain Britaniaan, tuoda julki kaikki ne tekijät, joilla on päädytty syyttämään Venäjää ja sen valtiollista johtoa. Anglosaksisessa oikeuskäytännössä on käsite ”varteenotettava epäilys” (beyond reasonable doubt), joka on tullut pohjoismaisen, myös Suomen, oikeuskäytännön ideologiaan viimeisten vuosikymmenien aikana. Ilmeisesti britit pyrkivät vetäytymään tämän selityksen taaksen, mutta ilman uskottavuutta.
Kyseinen käsite kuuluu oikeudenjaossa syyllisyysarvioinnin piiriin. Tässä tapauksessa ei oikeutta ole käyty ja tiedossa ei ole tullaanko käymäänkään. Siitä huolimatta oletan, että näitä länsimaisen oikeudenkäytön mainekkaita perinteitä ja käytäntöjä voidaan soveltaa tässä kansainvälisessä kiistassa. Yleisesti tunnetun vanhan sanonnan mukaan on parempi vapauttaa kymmenen syyllistä henkilöä kuin tuomita yksi syytön. Sanonnan takana on ajatus vaatia oikeusprosessissa korkeaa tuomitsemiskynnystä, koska ratkaisun takana olevat vaihtoehdot ovat painoarvoltaan suhteessa oikeuden uskottavuuden ja yleisen kunnioittamisen kannalta erittäin tärkeitä. Syytetyn oikeusturvan on oltava vahva. Miten tätä näkökohtaa sovelletaan valtioiden väliseen rajanvetoon? Ilmeisesti ei mitenkään. Ehkä ei ainakaan silloin, kun kyseessä on Venäjä ja sen poliittinen johto, jonka ansioksi lukuisista rikoksista huolimatta, on laskettava kyky estää läntisten ahneiden kapitalistien maanvalloitus. Venäjä suurine taloudellisine potentiaaleineen ja luonnonrikkauksineen on läänitetty etupäässä omalle mafiankaltaiselle olikargien ryhmälle, mikä tietenkin herättää sietämätöntä kiukkua ja vihaa läntisissä saalistajissa ja heidän edusmiehissään.
Edellä mainituista seikoista johtuen tämän tapaus-Skripalin kohdalla unohdetaan länismainen oikeuskäytäntö ja -perinteet. Tilalle nostetaan häikäilemättä poliittiset näkökannat, koska ne toteuttavat Britanian ja läntisten maiden taloudellis-poliittisia etuja lisäämällä painetta Venäjää kohtaan. Kun pääministeri May ilmoitti Venäjän olleen murhayrityksen takana ja lupasi siitä ankaria seurauksia maalle, ainakin minä oletin naiivisti väitteiden takana olevan vahvaa näyttöä.
Sitä ei ole kuitenkaan vielä tähän mennessä annettu!
Kuitenkin ryhdyttiin toteuttamaan rankaisutoimia niin Britaniassa kuin apuun huudetussa Euroopan unionissa, Suomi mukaan luettuna. Pääministeri Mayn esitellessä Euroopan unionille tapaus-Skripalin todistusaineistoa, kävi hyvin karusti ilmi, ettei ollut muuta kuin pelkkiä aihetodisteita (indisiotodisteita). Myönnettäköön, että osin johdonmukaisia, mutta niiden perusteella uskottavaa näyttöä ei saada kasaan. Ainakaan suomalaisessa oikeusistuimessa se todistelu ei riittäisi. Usein kyllä ilmiöt a ja b esiintyvät yhdessä, mutta niiden perusteella ei koskaan voida tehdä sitoavaa johtopäätöstä syyllisyydestä. Todellisuus on osoittanut tämän. Siis kaikissa tapauksissa aan ei välttämättä tarvitse olla bee. Niinpä tässä Skripalin tapauksessa näyttää toteutuvan toinen johtopäätöksen tekemistä rajoittava ehto. Se tarkoittaa, että hypoteesi on korruptoitunut. Hypoteesi on alkanut ohjata tutkijoita niin vahvasti, että mukaan kelpuutetut ”todisteet” on pyritty ahtamaan ennalta muodostettuun kokonaiskuvaan. Siis monesti tieteessäkin toteutunut tapa, missä todisteiksi valitaan vain ne, jotka tukevat asetettua hypoteesia ja suljetaan muut ulkopuolelle.
Siten objektiivisesti suuntautunut tutkija ei voi hyväksyä todisteeksi sitä, että Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto on kehittänyt Novitšokin. Kyseistä hermomyrkkyä ovat aikoinaan saaneet käyttöönsä monet muutkin tahot. Eikä se ole reaalisesti tuntematon briteillekään. Ainetta on ollut erilaisia määriä myös Neuvostoliiton tuolloisten liittolaisten hallussa ja sitä jäi mm. Ukrainaan. Tässä olisi, ainakin minun mielestä, yksi varteenotettava tutkintalinja. Etenkin, jos tehdään rikostutkijoiden tärkein kysymys: ”Kuka hyötyy?” Venäjä ei näyttäisi olevan suurin hyötyjä.
Pelkkä indiisi tässä tapauksessa on sekin seikka, että Venäjä ja Neuvostoliitto ovat vuosikymmenien aikana todistettavasti käyttäneet myrkkyä eliminoitavien henkilöiden murhaamiseen. Venäjä on näet jo tsaarinajoista lähtien käyttänyt murhaa poliittisen toiminnan edistämisen eräänä välineenä. Samaa perinnettä jatkoivat vuonna 1917 valtaannousseet bolsevikit, joiden keinovalikoimaan kuuluivat myrkyt. Niihin ihastui itse Vladimir Iljits Lenin, jonka sihteerinviraston yhteyteen perustettiin myrkkyihin erikoistunut erikoisosasto (spetsialnyi kabinet). Vuonna 1937 uudistunut laboratorio siirrettiin NKVD:n alaisuuteen. Missään vaiheessa sitä ei kuitenkaan ole lopetettu. Myrkkyjen kehittäminen ja käyttö valtioiden toteuttamien murhien välineenä ei ole mitenkään venäläisten ikioma juttu, vaan kaikki läntisetkin ns. ”demokratiat” ovat osallisena samalla tavoin, vaikka ei ehkä samalla intensiteetillä.
Jo lyhyenkin asiaan perehtymisen pohjalta syntyy koko joukko avoimia kysymyksiä, joihin uskottavuuden vuoksi pitäisi briteilta ehdottomasti saada selvityksiä ja vastauksia. Tässä viisi asiaa, jotka ovat herättäneet minun ihmettelyn tapauksen tiimoilta. Muitakin kyllä olisi:
- Miksi yleensä tappaa Skripal, jolla ei ollut enää mitään mainittavampaa merkitystä vakoilun kannalta liki 20-vuotisen kentältä poissaolon jälkeen? Tosiasiassa hän oli nykyään suuri mitättömyys, jonka hermomyrkyllä murhaaminen on verrattavissa hyttysen tappamiseen tykillä.
- Minkä vuoksi Venäjä olisi murhauttanut Sergei Skripalin vasta Britaniassa ja monen vuoden jälkeen hänen vapautumisestaan vakoilijoiden vaihdossa? Hänen eliminoimisensa työleirillä olisi ollut esimerkiksi ”luonnollisen sairauden” varjolla hyvinkin helppoa.
- Minkä vuoksi Venäjä olisi käyttänyt murhayritykseen juuri itse kehittämäänsä hermomyrkkyä, jonka käyttö jo itsessään olisi nostanut valtavan metelin sen äärimmäisen vaarallisuuden ja aineen sopimuspohjaisen kiellon vuoksi. Skripalin eliminoiminen ja hermomyrkky eivät ole mitenkään yhteismitallisia asioita! Perinteisesti venäläiset ovat hoitaneet vastaavat tehtävät vähemmän huomiota herättävillä menetelmillä.
- Hermomyrkyn käyttö murhavälineenä on äärimmäisen vaarallista, koska se altistaa ennalta aavistamattoman määrän muitakin ihmisiä tekijän/tekijöiden itsensä lisäksi, kuten myös tässäkin tapauksessa kerrotaan käyneen. Lisäksi myrkkyä on käytetty ilmeisesti sellaisessa muodossa ja holtittomasti, että käytöstä jää suhteettoman suuri jälki. Sellainen ei kyllä kuulu valtiollisten murhamiesten ”ammattitaitoon”. Siten ei voi välttyä kuvalta, että myrkyn käyttö haluttiin tietoisesti manifestoida. Se ei taas näytä kovin järkevältä Venäjän kannalta, mutta hyvinkin mielekkäältä, mikäli Venäjä haluttiin lavastaa syylliseksi. Sellaisiakin tosiasiallisia ehdokkaita on olemassa, joten oliko tutkintalinjoja useampiakin?
- On jäänyt täysin epäselväksi, minkälaisessa vartioinnissa tai seurannassa Skripal oli. Tuskin britit olivat hänet aivan ilman kontrollia jätettäneet? Se olisi ollut vastuutonta jo senkin takia, että vanha vakooja olisi hyvinkin saattanut maksaa velkojaan äti-Venäjälle Britanniaa vakoilemalla. Olettaisi myös tapaukseen löytyvän tietoa Salisburyn katujen ja liikkeiden valvontakameroista sekä Skripalin tapaamilta ihmisiltä. Peruskauraa kaikessa rikostutkinnassa.
Tapauksen julkinen käsittely valtiollisissa instansseissa ja poliittisten toimijoidn piirissä on ollut hämmentävää. On joutunut kysymään, missä todellisuudessa me oikein elämme. Suomessa vain kansanedustaja Tuomioja on havainnut näytön vajavaisuuden! Tästä havainnostaan hänet on syyllistetty eikä suinkaan kiitelty. Näköjään elämme jo yhden totuuden yhteiskunnassa, missä kriittinen ajattelu on kielletty. Puuttuu vain vankilat ja polttoroviot.
Tähän surkeaan näytelmään kuuluu sen syvästä poliittisuudesta johtuen valtava määrä typerää käyttäytymistä. Jotenkin ymmärtää älyltään vajavaisten ja ajattelemiseen tottumattomien ihmisten automaattiset reaktiot joko yhtyä Venäjä-syytöksiin tai nähdä maa puhtaana pulmusena. Tällaiseen some- ja yleisönosasto käyttäymiseen olen jo täysin tottunut. Nämä henkilöt käyttäytyvät kuin Pavlovin koirat ruokakellon kilahtaessa. Samanlaiseen kuolan erittymiseen syyllistyvät tietysti kevyemmän luokan toimittajat. Niin ja tietenkin Ulkopoliittinen instituutti leuka-Tiilikaisineen ja Aaltoloineen. Mutta sitä ihmettelen, miksi Suomen ulkoministeriökin on lähtenyt tähän pelleilyyn mukaan! Ja tasavallan presidentti! Miksi emme voineet odottaa ja vaatia selvää näyttöä puoleen tai toiseen? Nyt selitykseksi annetaan vain se, että näin näytimme kuuluvamme ”läntiseen arvoyhteisöön”. Yhteisöön kyllä kuulutaan, mutta arvoista en menisi mitään sanomaan. Etenkään tämän tapauksen perusteella.
Reino Seppänen