Kohta kolmen vuoden ajan olen viettänyt erinäisen määrän tunteja mikrofilmien parissa vanhoja sanomalehtiä selaten. Mikrofilmit ovat tuttuja minulle jo opiskeluajalta, sukututkimuksen parista ja muunkin uteliaisuuden ajoittaisissa tyydyttämisissä. Enää ei tosin vanhempia lehtiä ole tarve mennä selailemaan mikrofilmeiltä, koska Kansallisarkistosta niitä voi käydä katsomassa ihan kotikoneelta. Asia, josta meidän suomalaisten on syytä olla ylpeitä!
Urakka on ollut raskas, mutta antoisa usealla tapaa. Lehtien sivuja vieritellessä hyvin pieneen osaan valtavasta teksti- ja kuvamäärästäon pystynyt kiinnittämään tarkempaa huomiota. Vaan kuitenkin pystyi. Niinpä olen talletellut muutamia itseäni kiinnostavia asioita varsinaisen tutkimusmateriaalini lisäksi muistitikulleni.
Eräs hiljattain Valkeakosken Sanomista löytämäni juttu puhutteli paljon, koska se sivuaa henkilöhistoriaani ja on ilmeisesti niitä harvoja tekojani, jotka ovat kantaneet hedelmää useita vuosikymmeniä. Toukokuun kolmas päivä vuonna 1967 julkaistiin tähän liittyvä juttu Koskin sanomissa eli ”Lokatorvesta”, jonka kutsumanimen lehti sai ansioistaan ”puolueettoman tiedon välittäjänä” yleislakon vuonna 1956. Oheinen juttu liittyy Valkeakosken demarien vappujuhlaan vuonna 1967. Sitä vietettiin työväentalon suojissa elokuvateatteri Kino Sammossa. Oltiin piilossa uteliailta katseilta, mutta myös valistusta janoavilta korvilta ja vasemmiston yhteisölliseltä kokemukselta. Juttua käytän röyhkeästi aasinsiltana asiani ytimeen.
Nuorena radikaalina en oikein ymmärtänyt puolueväkemme kätkeytymistä kellariin, varsinkin, kun SKDL kommunisteineen ja demareista eronnut TPSL juhlivat perinteistä työväenjuhlaa julkisesti kulkuein ja vapputilaisuudet pitäen. Se tapahtui Valkeakosken ammatillisen paikallisjärjestön tunnuksien alla. Niinpä tein ehdotuksen Valkeakosken työväenyhdistyksen kokouksessa joskus vuoden 1968 aikana, että me sosialidemokraatitkin liittyisimme tuohon porukkaan. Yllätys oli kieltämättä suuri, kun se saikin odotamani hylkäämisen sijasta hyvän kannatuksen. Ajanhenki taisi olla ehdotukselle otollinen? Mikäli oikein muistan, sitä ei tainnut vastustaa kuin Salmen ”Pahka”.
Laajan kannatuksen kokouksessa saanut ehdotus päätettiin siirtää johtokunnan käsiteltäväksi. Sielläkin se todettiin ainakin kokeilemisen kelpoiseksi ja niin aloitettiin neuvottelut ammatillisten paikallisjärjestöjen ja kahden muun vasemmistopuolueen kanssa. Kaikki eteni hyvin ja päätyi onnellisesti maaliin. Vaan olipa niitäkin, joita moinen sopuilu ei miellyttänyt. Niitä ilmeni joka suunnalla, mikä on toki ymmärrettävää. Demareista ainakin ”Pahka” jupisi eniten vastaan. Hän lupasi viettää vappunsa sosialidemokraattisesti ja se tulisi tapahtumaan kuulemma Viialassa, jos oikein muistan. Enemmän sopuilua kyräiltiin ehkä vasemmalla kommunisteissa, jossa rivit olivat vielä enemmän hajallaan kuin demareissa.
Minun ajatuksena oli tietysti ollut se, että edes kerran vuodessa vasemmisto voisi ottaa käsistään ne poliittiset nyrkkiraudat, joilla luokkatovereita mätkittiin enemmän kuin oikeistoa. Yllätyin suuresti, kun niitä yhteistyön vastustajia löytyi toiseltakin laidalta, juuri siltä, joka suuriäänisimmin puhui vasemmiston yhteistyöstä. Nythän sitä olisi ollut tarjolla. Käytännössä suurisuisesti puhuttu yhteistyö tarkoitt eräille, että oltiin valmiitas tekemään sitä ”sosialidemokraattien johdon päiden yli”. Mikä käytännössä tarkoitti pyrkimystä hajoittaa demarien rivit. Tästä saatiin hyvä kokemus parin kolmen vuoden päästä pidetyissä paikallisissa vappujuhlissa. Niihin yhdeksi puhujaksi oli valittu muuan hurjahilta, nimeltään Mirjam Vire-Tuominen. Mirjam-täti päästelikin sitten sellaista tekstiä sosialidemokraattisista luokkapettureista, että perinne oli päättyä jo ennen kuin siitä ehti tulla perinne. Vaan eipä päättynyt! Vastapuolella oli onneksi Mirjamia viisaampia ja yhteistyötä periaatteellisesti arvostavia ihmisiä vahvistamaam pelisääntöjä.
Sittemmin yhteisistä vappujuhlista tuli Valkeakoskelle perinne, joka tiemmä on jatkunut nykypäiviin asti. Perinne jota kannattaa vaalia!
