Solovetski, saariryhmä Vienanmeressä, tuli maailmalla tunnetuksi yhtenä neuvostovallan julmimpana rangaistuspaikkana. Sellaiseksi se perustettiin varsinaisesti vuonna 1923, mutta ensimmäiset punaisten asemiehet saapuivat saarille jo vuonna 1918. He takavarikoivat osan luostarin ruokatavaroista. Vuonna 1920 saarelle saapui Tšekan täysivaltaisiksi edustaja Mihail Sergejevitš Kedrov. Hänen toimialueenaan oli tuolloin Arkangeli, Vologda ja Solovetskin saaret. Kedrov lakkautti Solovetskin luostarin ja otti […]
Kuukausi: maaliskuu 2020
Solovetski – helvetti Vienanmeressä 2
Neuvostoliiton poliittinen tilanne muuttui ratkaisevasti 1920-luvun loppua kohti edettäessä. Stalinin vaikutusvallan kasvaessa askel askeleelta nousi esille yhä useampia ”kansanvihollisiksi” nimettyjä ryhmiä, joista suurin osa rakentui Stalinin entisistä kilpailijoista kommunistisessa puolueessa tai tämän vihollisikseen kokemista henkilöistä. Samaan aikaan tämän trendin kanssa ryhdyttiin maassa toteuttamaan suuria uudistuksia, mm. aloitettiin maatalouden kollektivisointi vuonna 1929. Edelleenkin ”vanhaa ainesta”, eli […]
Työväenmuseon Werstaan näyttelyitä 2020
ETY:n historiakerho vieraili tiistaina 10.03.2020 Työväenmuseo Werstaalla. Varsinainen kohde oli näyttelyt ”Muistoja Finlaysonilta – tehdasalue 200 vuotta” ja ”Nimettömät 120 vuotta”. Kumpikin näyttely liittyi saumattomasti edellisen historiakerhon teemaan Tampereen kutomateollisuudesta. Näiden kahden näyttelyn lisäksi oli mahdollisuus tutustua ”Vapauden museoon”, joka kertoo maamme itsenäisyyden ajan historiasta tavallisen kansan näkökulmasta. Kaikki kolme näyttelyä on tutustumisen arvoisia. Erityisesti […]