Solovetski – helvetti Vienanmeressä 1.

Solovetski, saariryhmä Vienanmeressä, tuli maailmalla tunnetuksi yhtenä neuvostovallan julmimpana rangaistuspaikkana. Sellaiseksi se perustettiin varsinaisesti vuonna 1923, mutta ensimmäiset punaisten asemiehet saapuivat saarille jo vuonna 1918.  He takavarikoivat osan luostarin ruokatavaroista. Vuonna 1920 saarelle saapui Tšekan täysivaltaisiksi edustaja Mihail Sergejevitš Kedrov.  Hänen toimialueenaan oli tuolloin Arkangeli, Vologda ja Solovetskin saaret. Kedrov lakkautti Solovetskin luostarin ja otti […]

Solovetski – helvetti Vienanmeressä 2

Neuvostoliiton poliittinen tilanne muuttui ratkaisevasti 1920-luvun loppua kohti edettäessä. Stalinin vaikutusvallan kasvaessa askel askeleelta nousi esille yhä useampia ”kansanvihollisiksi” nimettyjä ryhmiä, joista suurin osa rakentui Stalinin entisistä kilpailijoista kommunistisessa puolueessa tai tämän vihollisikseen kokemista henkilöistä.  Samaan aikaan tämän trendin kanssa ryhdyttiin maassa toteuttamaan suuria uudistuksia, mm. aloitettiin maatalouden kollektivisointi vuonna 1929.  Edelleenkin ”vanhaa ainesta”, eli […]

Kaikuja Boris Cederholmin painajaisesta. Osa 1.

  Vanhoja papereitani järjestellessä törmäsin joskus kopioimaani Eino Kailan tekstiin vuodelta 1934.  Lainaus on hänen kirjastaan ”Persoonallisuus”.  Siinä Kaila viittaa suomalaiseen tsaarinupseeriin Boris Cederholmiin ja hänen kokemukseensa rikollisryhmästä tšekan (Neuvosto-Venäjän salainen poliisi) vankilassa.  Kopio liittyi muistaakseni johonkin isompaan juttuun yksilön sosiaalistumisesta ja kiinnittymisestä viiteryhmäänsä.  Tuo paperi siirsi ajatukseni pois Kailan terävästä tekstistä ja itse sisällöstä […]

Kaikuja Boris Cederholmin painajaisesta. Osa 2.

Kohti Leningradia Boris ja Louise Cederholmin perheen asiat näyttivät järjestyvän vallankumouksen ja Suomen kansalaissodan luoman kaaoksen jälkeen.  Heidän elämänsä asettui vähitellen tyypillisen  suomalaisen keskiluokkaisen porvarillisen perheen uomaan.  Ongelmat alkoivat vasta, kun maaliskuussa 1923 Buenos Airesista Cederholmille tuli toimeksiantajan sähke, jossa häntä käskettiin neuvottelemaan Neuvostoliiton kanssa tanniinien toimittamisesta Argentiinasta Neuvostoliittoon nahkojen parkitsemisen raaka-aineeksi.    Toimeksiantaja oli […]

Kaikuja Boris Cederholmin painajaisesta. Osa 3.

Hämy sellin Cederholmin seurana.  Samoin kylmyys ja pimeys   Boris Cederholm saapui kutsusta huhtikuun toisena päivänä 1924 Gorohovajankadulla sijainneeseen Leningradin GPU:n  (Tšekan) talolle ajurin kuljettamana.  Hänet otti vastaan erityisen tärkeiden asioiden tutkintotuomari ja Tšekan valtuutettu Fomin.  Cederholmin pidätys oli odotettavissa, koska se näytti kuuluvan ennalta laadittuun tšekan käsikirjoitukseen.  Muodollisesti pidätys tapahtui, koska Cederholm ei osannut […]

Kaikuja Boris Cederholmin painajaisesta. Osa 4.

Boris  Cederholm  ja  Operaatio  Trust   Cederholmin ankea tutkintavankeus jatkui ”Špalerkan” paljon nähneiden seinien takana. Hän sai taas uuden, Ilarianov-nimisen, kuulustelijan, joka hänkään ei jäänyt viimeiseksi.  Alkoi vaikuttaa siltä, että tutkinta oli jumissa.  Juttu pyrittiin nyt viemään ratkaisuun, mutta millaiseen, se askarrutti pidätettyä.  Oli kuitenkin ilmeistä, etteivät  kuulustelijat olleet saavuttaneet tavoitettaan murtaa Cederholm.  He toistivat […]

Kaikuja Boris Cederholmin painajaisesta. Osa 5.

Tuomio ja paluu kotiin Cederholmin saama syytenivaska oli vaikuttava;  sotilas- ja taloudellinen vakoilu, vastavallankumouksellisen salaliiton järjestäminen ja neuvostovallan horjuttaminen.  Kaikissa syytteissä maksimirangaistus oli kuolemantuomio.   Kun Cederholmin tuomio lopulta saapui OGPU:n kollegiosta Moskovasta, se oli ensin viisi (5) vuotta keskitysleiriä, joka lopulta oli muutettu kolmeksi (3) vuodeksi leiriä.  Tuomion lyhyys suhteessa syytteisiin osoittaa, etteivät ne todellakaan […]