Vanhoja papereitani järjestellessä törmäsin joskus kopioimaani Eino Kailan tekstiin vuodelta 1934. Lainaus on hänen kirjastaan ”Persoonallisuus”. Siinä Kaila viittaa suomalaiseen tsaarinupseeriin Boris Cederholmiin ja hänen kokemukseensa rikollisryhmästä tšekan (Neuvosto-Venäjän salainen poliisi) vankilassa. Kopio liittyi muistaakseni johonkin isompaan juttuun yksilön sosiaalistumisesta ja kiinnittymisestä viiteryhmäänsä. Tuo paperi siirsi ajatukseni pois Kailan terävästä tekstistä ja itse sisällöstä tähän herra Cederholmiin ja hänestä vuosikymmenien aikana keräämääni aineistoon.
Törmäsin kyseiseen henkilöön ensimmäisen kerran joskus kesällä vuonna 1967. Ollimme silloin veljeni Kaarlon ja hänen vaimonsa kanssa eräässä huutokaupassa Lempäälässä. Huusin tilaisuudesta itselleni mm. hienon tammisen kirjoituspöydän ja koko joukon kirjoja ja muuta kirjallista materiaalia. Saalis oli mielenkiintoinen, sillä kyseessä näytti olleen erään laitaoikeistolaisen perheen jäämistö. Tämä ideologinen suuntautuminen kävi ilmi kirjojen ja muun materiaalin pohjalta.
Kirjojen joukossa oli vuonna 1929 WSOY:n julkaisema Boris Cederholmin muistelmateos ”Punainen painajainen. Kuvia ja kokemuksia neuvostomaasta”. Kirja kertoo Cederholmin kohtalostaan Neuvosto-Venäjällä vuosina 1924 – 1926. Luin sen heti kohta samana kesänä. Pidin kirjaa tuolloin propagandistisena ja julkaisuvuotensa ajankuvaan enemmänkin kuuluvana. Näin siitä huolimatta, että tietoni itänaapurissa tehdyistä hirmutöistä eivät olleet vähäiset. Kuolihan äitini isä ja veli Stalinin leireillä 1930-luvulla. Arvioni takana lienee ollut ajatus siitä, että pahaa tapahtui vasta Stalin noustua valtaan. Kuinka väärässä olinkaan!
Kuka oli Boris Cederholm?
Boris Cederholm syntyi 14. tammikuuta 1884 (juliaanisen kalenterin mukaan 27.01.) Nikolajevin satamakaupungissa, Khersonin maakunnassa etelä-Ukrainassa. Cederholmin vanhemmat olivat kapteeni Leonid Cederholm (1857–1900) ja Julia Lago (1867–1913). Boris kirjoitti itse nimensä muotoon Cederholm, mutta sukunimi esiintyy myös alkuperäisessä ruotsinkielisessä muodossa Sederholm. Hänen isänsä, joka oli lähtöisin vanhasta aatelisperheestä, toimi siellä Mustanmeren laivaston mekaanisissa insinöörijoukossa laivanrakennuksen vanhempana tarkastajana. Perhe oli siirtynyt ortodoksiseen uskontoon, joka saattoi kertoa enemmän uraorentoitumisen halusta Venäjällä, kuin vakavasta uskonnollisesta pohdiskelusta. Tietoja siitä, missä Cederholmit Nikolajevissa asuivat, ei ole säilynyt. Tiedetään kuitenkin, että Boris valmistui vuonna 1899 hyvin arvosanoin kaupungin Aleksanterin klassisesta lukiosta.
Isänsä toiveiden mukaisesti Boris koulun päätyttyä suuntautui laivastoon. Hänen kerrotaan hakeutuneen merijalkaväkeen Pietariin asepalvelukseen ja siellä myös insinöörikoulutukseen. Pian Boriksen siirryttyä Pietariin, hänen isänsä kuoli. Boris Cederholm valmistui hyvin arvosanoin insinööriksi vuonna 1903. Hänet komennettiin Kronstadin varuskuntaan, missä Cederholm työskenteli merimiinojen parissa, joiden merkitys nähtiin etenkin Itämeren osalta amiraliteetissa tärkeäksi. Hänen tehtäväalueenaan oli miinojen sytytysmekanismien kehittäminen.
Upseeri, jonka merimiinat pelasti tuholta
Esimiehet arvostivat Cederholmin työssään saavuttamia tuloksia. Siten ei ollut ihmeteltävää, että luutnantti Cederholmin haluun värväytyä mukaan vuonna 1904 syttyneeseen Venäjän ja Japanin väliseen sotaan suhtauduttiin penseästi. Laivaston esikunta hylkäsi jopa neljä hänen hakemustaan päästä Itämeren laivastossa muodostettuun amiraali Rozhdestvensky-laivueeseen, joka matkasi Kaukoitään kohdatakseen Japanin laivaston.
Laivainsinööri Cederholm vietti Venäjän-Japanin sodan Kronstadtin laboratoriossaan. Hänen työnsä meripuolustuksen kehittämisessä oli niin tuloksellista, että se myös palkittiin. Vuonna 1907 Cederholm piti Pietarin teknisen yhdistyksen suljetussa istunnossa esityksen magneettisulakkeen toiminnasta matalien miinakenttien asentamisessa. Nuorelle upseerille myönnettiin tämä raportoinnin perusteella patentti keksinnöstään ja maksettiin bonusta 7000 ruplaa.
Syyskuussa 1914 Itämeren laivaston komentaja, amiraali Nikolai Ottovich von Essen, perusti päämajaansa operatiivisen ryhmän Itämeren miinoittamiseksi. Siihen mukaan valittu Boris Sederholm laati yhdessä muiden upseerien kanssa Saksan hyökkäyksen varalta Petrogradin suojelemiseen tarkoitetuista miinakentistä karttoja. Tehtävä oli vaativa, kun muistetaan Venäjän Itämerenlaivaston kokeman tuhon Tsushiman meritaistelussa 1905. Lopputulos oli resursseihin nähden onnistunut. Suunnitelman mukaan Itämereen laskettiin peräti 22 000 merimiinaa. Miinakentät ja mutama vanha, Japanin meritaistelujen katastrofista säästynyt, Ahvenanmaan merialueelle sijoitettu, sotalaiva kykenivät suojaamaan Petrogadin ylivoimaiselta Saksan keisarilliselta laivastolta. Tästä operaatiosta Cederholm sai IV luokan Pyhän Vladimirin ristin ja hänet ylennettiin toisen palkkaluokan kapteeniksi.
Vallankumous lopetti upseeriuran
Keisari Nikolai II luovuttua maaliskuussa 1917 vallasta alkoivat Itämeren laivaston aluksilla vallankumouksellisten merimiesten levottomuudet. Niitä seurasi sota-alusten upseerien joukkomurhat, nöyryytykset ja väkivallanteot. Kronstadtissa alkaneessa väkivallassa surmattiin puolensataa upseeria. Boris Sederholm muisteli, kuinka kapinoivat sotilaat murtautuivat päällystön huoneistoihin, tappoivat upseerit ampumalla päähän vaimojen ja lasten silmien edessä. Levottomuudet levisivät myös Helsinkiin ja Tallinnaan. Surmattujen joukossa olivat mm. amiraalit Robert Wiren, Itämeren laivaston komentaja Adrian Nepenin, vara-amiraali Butakov, kontra-amiraali Arkadi Nebolsin, laivaston kenraaliluutnantti Veniamin Protopopov, Viaporin tykistökomentajan, eversti Nikolai Fedtšenkon ja Viaporin linnoitusjoukkojen komentajan, kenraaliluutnantti Pjotr Tihonovitšin.
Cederholm kertoo olleensa 16. maaliskuuta järjestettyjen tapahtumien aikana veljensä kanssa luutnantti Danishevskyn mökillä Terijoella. Mökille lähtijät olivat onnekkaita. Luutnantin vaimon mukaan kapinoitsijat ovat etsineet heitä pitkään. Kaikki käännettiin talossa ylösalaisin, ja koska eivät löytäneet etsimiään, he ampuivat tapaamansa ikääntyneen, sokean prinssi Danishevskyn.
Mikä lienee totuus näissä tarinoissa? Matruusien viha kohdistui yleensä niihin upseereihin, jotka pitivät laivastossa lähes raakalaismaista kuria, korostaen samalla omaa yläluokkaista statustaan. Niinpä mm. suomalaissyntyinen amiraali Robert Wiren oli ylivirittynyt kurinpitäjä ja tunnettu määräämistään kovista rangaistuksista. Boris Cederholmilla ei taas tutkijana ollut matruuseja alaisinaan ja kapinallisilla oli siten suurempiakin vihankohteita metsästettävänään. Mielenkiintoista on myös se, että Cederholm näyttää olleen yksi niistä tsaarinupseereista, josta löytyy mainintoja henkilönä, jolla oli yhteyksiä suomalaisiin valkoisiin, jopa aktivisteihin. Suomen sisällissotaan hän ei kuitenkaan näytä osallistuneen.
Asettuminen Suomeen
Boris Cederholm ja hänen perheensä asettuivat asumaan Suomeen, joka oli siihen mennessä julistautunut itsenäiseksi. Suomessa Söderholmin perhe, isä-Boris, vaimo Louise, poika Leonid ja tytär Greta, elivät ensi alkuun taloudellisesti perin niukkaa elämää, kuten monet entiset keisarilliset upseerit ja viranomaiset. Nuori tasavalta ei suhtautunut kovin suopeasti tsaarin armeijassa upseereina palvelleisiin maanmiehiinsä. Loistavana poikkeuksena kuitenkin muuan tsaarinkenraali Mannerheim. Uudessa tasavallassa kansalaissodan jälkeen valtakunnan eliittiin nousseet entiset aktivistit puhdistivat tarmokkaasti keisaria palvelleet virkamiehet ja upseerit viroistaan. Boris Cederholmilla olisi saattanut olla paljonkin annettavaa maamme tuolloiselle rannikkopuolustukselle ja laivastolle, mutta tässäkin tapauksessa tunne lienee sumentanut järjen.
Elämä parani, kun entisen upseerin kerrotaan saaneen etäisten sukulaisten avulla työpaikan myyntiedustajana suuren argentiinalaisen vientiyrityksen Suomen edustustossa. Puoliso Louisen sanotaan ottaneen lainan, jolla hän osti osuuden lomakohteesta ja aloitti liiketoiminnan harjoittamisen. Boris Cederholmin työ vei Neuvosto-Venäjälle ja samalla suuriin vaikeuksiin.
Reino Seppänen