Huhtikuun 27. päivä vuonna 1913 13-vuotiaan Mary Phaganin ruumis löydettiin lyijykynätehtaasta, jossa hän työskenteli Atlantassa, Georgiassa. Hänet oli raiskattu ja kuristettu. Murhantutkimus johti Leo Frankin, tehtaan johtajaan, Brooklynin juutalaiseen, joka oli hiljattain tullut osavaltioon. Frank pidätettiin ja hän sai lännenelokuvista tutun ”reilun” eli , epäoikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja päätyi lopulta lynkatuksi. 
Frankin oikeudenkäynti oli todella epäoikeudenmukainen. Se kärsi tuomariston jäsenten ja todistajien rasistisuudesta ja vihamielisyydestä juutalaisia kohtaan. Todistajia myös pelotteltiin. Paljon todennäköisempi epäilty oli tehtaan musta talonmies Jim Conley. Hän oli kuitenkin syyttäjän tärkein ja myös taitavin todistaja Frankia vastaan. Tätä syyttäjä kuvasi seksuaaliseksi saalistajaksi.
Leo Frank tuomittiin kuolemaan hirttämällä. Georgian tuolloinen kuvernööri John Slayton ymmärsi jutun haisevan pahasti. Hän muutti tuomion elinkautiseksi vankeudeksi olettaen, että Frank lopulta vapautetaan. Tämä suututti osaa asukkaista ja kuvernööri Slayton saikin yli tuhat tappouhkausta.
Vankilasta Leo Frankin kaappasikin salajärjestö “Knights of Mary Phagan” (”Marian Phaganin ritarit”) ja lynkkasi hänet Mariettassa 16. elokuuta 1915. Teko johti Georgian juutalaisen joukkopakoon. Heitä oli tuolloin Georgiassa noin 3000. Lynkkaus lisäsi rikollisluonteisten äärijärjestöjen kannatusta Yhdysvalloissa. Niinpä maassa oli pelkästään Ku Klux Klanin jäseniä ensimmäisen maailmansodan jälkeen neljä miljoonaa!
Yhdysvalloissa lynkkaus oli pitkään laajaa kannatusta saanut oikeusmurha ja kansanhuvi. Maassa lynkattiin vuosien 1882–1968 aikana noin 5 000 ihmistä. Heistä 70 prosenttia oli afro-amerikkalaisia eli neekereiksi kutsuttuja. Leo Frank sai kyllä postuumisti oikeutta. Vuonna 1986 Georgian valtio myönsi hänen syyttömyytensä.
Puhutaan paljon ”kansan oikeustajusta” ja varmasti sellainen on jollain tai jopa monella tasolla olemassa. Onko se sitä suurisuisempien ”tulkitsijoiden” julistamaa, onkin jo kokonaan toinen juttu. Heitä löytyy legioittain aina silloin, kun julkisuuteen nousee kuohuttavia, suuret lööpit saaneita rikoksia. Silloin nämä rääväsuiset ”tulkitsijat” kertovat tietävänsä, mitä sellaisille rikollisille pitäisi vähintään tehdä. Halpahintainen journalismi ratsastaa tämän tietämättömyyden ja julmuuden aallonharjalla. Se käy medioissa oikeutta jo ennen kuin edes tapausten tutkinnat ovat edes valmiit. Se pystyttää äänestyskilpailuja syytetyn syyllisyydestä jne. Tuo median ”oikeudenjumalatar” ei ole sokea. Se katsoo julkeasti ja rahanahneesti noita kuohuttavia tekoja ja lietsoo kaikkia tietämättömiä ääliöitä sellaiseen uhoon, jossa järjenkäyttö ei ole enää mahdollista.
Mitä opimme tuosta Georgian lynkkauksesta? Laajemmin ottaen emme varmaan mitään. Ne ihmiset, joilla olisi siitä jotain opittava, eivät lue tällaisia juttuja. Ei heitä edes näytä asia oikeasti kiinnostavan. Miksi kiinnostaisi, koska he tietävät kaiken mitä tuleekin tietää lainvastaisten tekojen rankaisemisesta. Ne on laitettava toimeen mahdollisimman julmalla tavalla ja yleisessä tilassa.
Tähän sääntöön heillä on kyllä yleensä eräs rajoitus. Sellainen rankaisu ei saa kohdistua heihin itseensä tai heidän läheisiinsä. Ei siis muutenkaan hyviin ja tärkeisiin ihmisiin, kuten nyt Adolf Hitler, Josif Stalin, Hermann Göring, Hans Frank, Arthur Seyss-Inquart tai vaikkapa Julius Streicher. Niinpä olen elämäni aikana useammin kuin kymmenen kertaa joutunut näkemään, miten ankaria ja julmia rangaistuksia kannattanut ihminen syyttää raakalaismaista oikeusjärjestelmäämme, kun hän itse tai hänen läheisensä saavat tuomion.
Olen myös nähnyt natsien itkevän, kun he kertovat siitä epäoikeudenmukaisuudesta, joka kohtasi natsijärjestelmää ja sen johtajia toisen maailmansodan katastrofina ja Nürnbergin oikeudenkäynteinä. Yksikään tuon ideologian ja järjestelmän miljoonista uhreista ei ollut heidän mielestään kyynelten arvoinen! Sellaistakin oikeustajua on siis olemassa.
Länsimainen oikeusjärjestelmä on kulkenut pitkän, vuosituhantisen taipaleensa ja kyennyt muodostamaan edes jonkinlaisen järjellisen systeemin. Systeemin pohtimaan rangaistuksia ja mittaamaan niitä suhteessa aiheutettuun vahinkoon. Se pyrkii tukeutumaan tosiasioihin ja sulkemaan pois turhat asiaankuulumattomat seikat ja tunteilla mässäilyn. Siksi meidän oikeudenjumalattaremme pitää sidettä silmillään.