Maaliskuun 20. päivä 1905 noin kello 15 tunkeutui tuntematon pistoolilla varustautunut mies Viipurinläänin kuvernöörin virkahuoneeseen ja ampui kolme laukausta kuvernööri Nikolai Mjasojedovia kohti.  Läninesittelijä Einar Wilen piti huoneessa parhaillaan omaa selostusta työlistalla olevasta asiasta.   Sen keskeytti  huoneeseen tunkeutunut outo henkilö.  Nähdessään tulijan ja tämän esille ottaman aseen, kuvernööri Mjasojedov kohottautui ylös.  Ovelta ammuttu ensimmäinen luoti osui kuvernöörin oikean käsivarren kyynärpään alapuolelle.  Sieltä luoti kulki pitkin käsivartta kyynärpään yläpuolelle ja sieltä edelleen oikealle puolelle selkää.  

Kuvernööri näyttää toimineen vaistomaisesti kyyristyen lattialle ja ryömien sitten kirjoituspöytänsä jalkatilaan.  Kun ampuja oli kadottanut uhrinsa näkyvistä, juoksi tämä pöydän luo ja ampui kaksi laukausta kohti kuvernööriä.  Niistä vain toinen osui häneen, tällä kertaa pakaraan, joka oli näkyvin osa kirjoituspöydän jalkatilaan piiloutuneesta kuvernööristä.  Kolmas luoti iskeytyi uhrin ohi, lattiaan.

 

 

Kolmen laukauksen jälkeen ampujan aseeseen tuli lataushäiriö.  Nyt nähtiin hämmentävä esitys, kun mies yritti selvittää ongelmaa hampaillaan, pidellen asetta vasemmassa kädessä.  Mies olikin yksikätinen ja kykenemätön saamaan asettaan enää toimintakuntoon. Rikollisen käyttämä ase oli  FN Browning, jonka tankolippaaseen mahtui seitsemän panosta.  Siten ampujalla olisi ollut jäljellä vielä neljä.  Murhayritys tehtiin samanlaisella aseella, jolla kenraalikuvernööri Bobrikov ja myöhemmin myös prokuraattori Soisalon-Soininen ammuttiin.

 

Tilanteen toivottomuuden tajuttuaan ampuja kääntyi ja ryntäsi ulos huoneesta.  Tapahtumien tyrmistyttämä lääninhallituksen esittelijä Wilen heräsi nyt toimimaan.  Hän poistui tilasta toisen oven kautta ja lähti ajamaan takaa ampujaa rappuja alas.  Wilen ei kuitenkaan uskaltanut lähestyä miestä, joka piti asetta häntä kohti ojennettuna.  Rapuissa taka-ajoon yhtyivät lääninkuriiri Erell ja lääninkanslisti Markov.  Nämä olivat laukauksen kuultuaan rientäneet paikalle.

 

Ampuja pakeni useiden henkilöiden takaa-ajamana pitkin Possen- ja ja Pantsarlahdenkatuja.  Joukkoon liittyi ulkona myös poliiseja ja santarmeja.  Pako jatkui aina lähelle Viipurin yhteiskoulua. Pidätyksen teki vastaan tullut työmies Petter Uimonen ja paikalle saapunut lääninkanslisti Erell.  Uimonen kertoi lähteneensä Erllin kehoituksesta ajamaan pakenijaa takaa ja onnistui saada hänet kiinni lähellä yhteiskoulua sekä ottaa häneltä aseen pois.  Kun murhamies oli saatu vangittua    paikalle tullut Wilen kysyi hänen nimeään, johon mies vastasi: ”Minulla on mikä nimi milloinkin.  Onhan niitä nimiä”.

 

Poliisin tutkimuksissa kävi selville, että ampuja oli viranomaisille vanha tuttu;  poliisin, ohranan (tsaarin salainen poliisi) ja santarmien.  Kyseessä oli kauppa-apulainen Matti Jalmari Reinikka.  Hän oli syntynyt 22. päivä marraskuuta 1883 Kurikassa.  Reinikka oli varhainen sortovuosien aikainen aktivisti, joka osallistui salaiseen tsaarinvallan vastaiseen toimintaan ja vallanpitäjien edustajiin suunnattuihin terroritekoihin.  Hän oli ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassakin prokuraattori  Eliel  Soisalon-Soinisen  murhaa.  Siihen liittyneessä junaonnettomuudessa Reinikka menetti oikean kätensä.

Reinikka oli päässyt päivällä, noin kello 13, livahtamaan lääninhallituksen rakennukseen ja noussut sen toiseen kerrokseen, missä kuveröörin virkahuone sijaitsi.  Hän istui noin kaksi tuntia käytävällä sijaitsevalla penkillä lähellä kuvernöörin toimistoa.  Talon henkilökunta ei osannut kiinnittää suurempaa huomiota, vaan piti Reinikkaa tavallisena asiakkaana.  Toimiston oven vieressä sijaitsi lääninkuriiri Erellin työpöytä, joka esti Reinikkaa menemästä suoraan kuvernöörin toimistoon.  Hän odotti siihen sopivaa tilaisuutta.  Se tulikin, kun Erell joutui poistumaan paikaltaan käytävän toisessa päässä sijaitsevan vahtimestari Kärmeniemen pöydän luo, noutaakseen sieltä kirjeen.   Erell jäi vieä hetkeksi keskustelemaan Kärmeniemen kanssa.  Erellin poistuttua ja koska käytävällä ei näkynyt muita kulkijoita, Reinikka päätti hyödyntää tilanteen.

 

Tapahtumapaikka:

1. Kuvernöörin kirjoituspöytä
2. Kuvernöörin istumapaikka
3. Paikka missä esittelijä Wilen seisoi
4. Pääovi kuvernöörin huoneeseen, josta tekijä tuli ja ampui ensimmäisen laukauksensa
5. Paikka, josta murhayrityksen tekijä ampui kaksi seuraavaa laukausta
6. Paikka lattiassa, johon kolmas luoti tunkeutui
7. Ovi, josta esittelijä Wilen lähti seuraamaan ampujaa
8. Lääninkuriiri Erellin työpiste
9. Penkki, jossa ampuja odotti sopivaa tilaisuutta mennä kuvernöörin huoneeseen
10.Rappukäytävä

( Wiipuri-lehden jutussa 21. maaliskuuta 1905 julkaistu piirros)

 

Laukaukset kuultuaan Erell näki kuvernöörin huoneesta juosten poistuvan miehen ja ryntäsi tämän perään rappusiin.  Takaa-ajajiin yhtyivät myös esittelijä Wilen ja lääninkanslisti Markov, kuvernööri Mjasojedovin jäädessä haavoittuneena huoneeseensa.  Kielenkääntäjä P. Laamanen oli tullut käytävään kuvernöörin ovelle laukausten hälyttämänä. Hän kuuli kuvernöörin huoneesta valitusta ja riensi sinne. Laamanen näki Mjasojedovin makaavan pöytänsä lähellä ja hankki paikalle useammankin lääkärin.

Matti Reinikka pyrittiin viranomaisten ja etenkin syyttäjän taholta kytkemään suurempaan salaliittoon, eikä aivan perusteetta.  Oikeudenkäynneissä yhteyksiä ei kuitenkaan kyetty riittävästi todistamaan, vaikka muuan tuleva terroristi, työmies Karl Gustaf ”Kalle” Procopé, puhuikin sivu suunsa oikeudenkäynnissä niin, että Reinikkakin hermostui siitä.  Procopé oli outo liintu siinäkin mielessä, että hänet oli ennen Reinikan rikosyritystä pidätetty päihtyneenä ravintolasta häiriköinnin vuoksi.  Poliisilaitosella tehdyssä ruumiintarkastuksessa miehen taskusta löytyi poliisille osoitettu kirje, jossa kerrottiin Reinikan suunnittelemasta kuvernöörin murha-aikeesta.  Reinikan Viipurin raastuvanoikeus tuomitsi kahden vuoden ja kahden kuukauden vankeusrangaistukseen.  Hovioikeus kuitenkin lähes tuplasi tuomion langettaen hänelle neljä vuotta kuritushuonetta.  Reinikka vapautui tuomioltaan, kärsittyään siitä kolme vuotta.

 

Kuvernööri Mjasojedov selvisi attentaatista lievin vammoin.  Hän poistui pian tapauksen jälkeen Suomesta, mutta ei ole tietoa, oliko murhayrityksellä vaikutusta asiaan.  Tsaari ja sen camarilla (ns. hovipuolue) olivat vaikuttuneita tapauksesta.  Jo toukokuussa 1905 Mjasojedov sai nimityksen senaattiin ja salaneuvoksen arvonimen, joka asevoimissa vastasi kenraaliluutnantin arvoa.  Vuonna 1907 Mjasojedov nimitettiin myös Venäjän valtakunnanneuvostoon vankkana taantumuksellisena.  Suomi ei päässyt kuitenkaan irti Mjasojedovista, sillä vuonna 1909 hänen nimitettiin jäseneksi komiteaan, joka valmisteli Suomea koskevan yleisvaltakunnallisen lainsäädäntöä.  Mjasojedov tunnettiin niin hovin kuin Venäjän taantumuksen keskuudessa Suomen asiain erikoisosaajana.  Murhayritys takasi sen, etteivät miehen ajatukset tsuhnista ja heidän kirotuista erillisvapauksista ollee kovin lämpimät.  Mjasojedoville myönnettiin vuonna 1905 kokemistaan kärsimyksistä ja osoittamastaan urheudesta Pyhän Annan ritarikunnan 1. luokan risti.

 

Pelkkää ruusuista ei miehen elämä kuitenkaan ollut Pietarissakaan.  Etenkin ns. edistyksellisissä piireissä miehen pakeneminen kirjoituspöytänsä alle ja haavoittuminen pyllyyn, herätti pilkkaa, niin hyväntahtoista huvittuneisuutta kuin karkeaa ivaakin.  Eikä Suomessa entiseen Viipurin läänin kuvernööriä säälitty senkään vertaa.  Erään työväenlehden pakinoitsijan kerrotaan joutuneen vaikeuksiin, kun hän oli kirjoittanut Mjasojedovin haavoittuneen jaloimpaan ruumiinosaansa.

 

 

Reino Seppänen