Sari Essayah – johtajuutta, uskoa ja kovia arvoja

Kristillisdemokraattien presidentinvaalien ehdokas Sari Essayahin YLE:n vaalitentti oli keskiviikkona kymmenes tammikuuta.  Ohjelman toimittajina olivat Marja Sannikka ja Matti Koivisto.  Kommentaattoreina Helsingin yliopiston dosentti Hanna Wess ja erikoistutkija Kimmo Elo Turun yliopistosta.   Ehdokas Essayah on kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja sen edustajana Petteri Orpon hallituksessa, jossa toimii maa- ja metsätalousministerinä.  Hän on toiminut myös Euroopan parlamentin jäsenenä […]

Mihin Li Andersson tähtää?

Tiistaina tammikuun yhdeksäntenä päivänä oli vasemmistoliiton Li Anderssonin vuoro esiintyä YLEn presidentinvaaliehdokkaiden tentissä.  Andersson kuuluu niihin nykyisen politiikan osaajiin joiden olettaa jo lähtökohtaisesti selviytyvän urakastaan suuremmin kompastelematta.  Niin tapahtui tälläkin kertaa.  Anderssonin alkupuhe oli hyvä.  Oikeastaan erinomainen teknisenä suorituksenakin.  Sitä ei luettu paperista.  Muutama silmäys vain tukena oleviin papereihin.  Katsekontakti oli intensiivinen ja pakoton.  Asiat […]

Sanooko kolmas kerta toden? 

Maanantai-ilta 8.tammikuuta 2024.  Presidentinvaalitentin vieras TV1-kanavalla ollut Pekka Haavisto sai ylimääräistä arvonnousua edellisen haastateltavan, Mika Aaltolan rimanalitusten vuoksi.  Siihen tuskin oli edes tarvetta, sillä niin suvereenisti Haavisto tilaisuuden omalta kannaltaan hoiti.  Haastattelu oli mielenkiintoinen etenkin siksi, että jo huomattavasti ennen kuin yksikään virallinen ehdokas oli asetettu, valtamedia oli alkanut luoda asetelmaa Alexander Stubb versus Pekka […]

Kuka kaipaa militaristia?

Kolmantena haastateltavana YLE:n presidenttivaaliehdokkaiden tentissä oli Mika Aaltola. Miehellä oli kovat piipussa jo alkupuheesta lähtien. En mahtanut sille mitään, että paikallaan olevan naurun sijasta tunsin häntä kohtaan sääliä.  No, kyllä myötä häpeääkin.  Se ei koskenut niinkään hänen Rrrautaa Rrajalle -linjaansa, vaan likimain totaalisesti metsään mennyttä kykyä arvioida omia mahdollisuuksiaan näissä presidentinvaalien skaboissa. Se toki kertonee […]

Jutta vakuuttavana Ylen tentissä

Jutta Urpilainen menestyi todella hyvin illan presidenttikisan yksilöhaastattelussa. Osaaminen oli aivan omaa luokkaansa, mikä myös kertoo vahvasta kehityksestä takavuosien ajasta Suomen politiikassa. Tarjolla olevista ehdokkaista Jutalla on mahtava kokemus EU-komissaarina suurista kansainvälisistä tehtävistä. Meillä ei olisi varaa kadottaa tällaista naista presidenttinä! Liioittelematta voi sanoa hänen olevan kiistatta paras ulkopolitiikan osaaja nykyisessä Suomessa ja etenkin näistä […]

Kun Wille wallaton näyttämölle tölmäsi

Rydmanien niin sanotun ”kulttuurisuvun” kitukasvuinen vesa on avannut suunsa päästäkseen esiin suuresta mitättömyydestä. Sinne hänet on piilotettu häiritsemästä terveempien touhuilua.  Tuo suunavaus oli tälle herrasmiehelle, joka tunnetaan paremmin julkisuudessa muista kuin poliittisista ansioistaan, tyypillinen.  Waikka Wille on ihan elinkeinoministeri, ei hänellä ole mitään sananvaltaa meneillään olevassa työmarkkinaskabassa.  Willen leveille hartioille ei ole näet sälytetty työmarkkina-asioita, […]

Toteutuuko sodanjumala Marsin toive?

  Monelle meistä, joulun aika tarjoaa mahdollisuuden miettiä arkielämän touhut ylittäviä ajatuksia.  Ei siis ole ihmeteltävää, jos mieleen juolahtaa ajatus tämän ihmisten maailman hulluus.  Tuntuu kuin lajimme elämä todellakin hoipertelee kohti loppuaan.  Kun on keskustellut vuosien kuluessa ihmisten kanssa, niin tuon lopun tapaakin ovat lajitoverit miettineet.  Eniten ”ääniä saanut” tapa on ymmärrettävistä syistä atomisota.  Toinen […]

Ajatuksia puhemies Jussin pienestä mustasta kirjasta

Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on tehnyt rikosilmoituksen koomikko Iikka Kivestä.  Tämä oli kutsunut Halla-ahoa  fasistiksi viestipalvelu X:ssä.  Ihmettelen tuota rikosilmoitusta monestakin syystä.  Hänellä on siihen toki täysi oikeus, vaikka on siitä julkisesti joskus kieltäytynytkin.  Se taas liittyi taannoiseen persujen puolustustaktiikkaan, kun voimakas julkinen paine kohdistui puolueen aktiviien tekemiin uhkailuihin ja törkykirjoituksiin.  Olen seurannut Halla-ahon kirjoittelua […]

Minne katosikaan Antin isoisoisä Antti?

Sain joku aika sitten luettua Antti Järven uutuuskirjan ”Minne katosi Antti Järvi”.  Kirja oli isänpäivälahja pojaltani Mikolta.   Isänsä tuntien, poika arveli teoksen kiinnostavan minua.  Ja kiinnostihan se.  Lukukokemus oli vaikuttava ja aiheutti monitasoista prosessointia niin lukiessa kuin kirjan lukemisen jälkeen.  Asia näet sivusi hyvin läheltä omaa perhehistoriaani.  Äitini isä ja enoni katosivat Neuvostoliittoon, kuten lukemani […]

Pariisin omituiset olympialaiset

Olen pohtinut nyt jo tovin Venäjän ja Valko-Venäjän poissulkemista seuraavista, Pariisin, olympiakisoista.  Tuo pohdinta on ollut lähinnä tutkailua moraalin ja historian näkökulmasta.  En ole ollut enää kiinnostunut huippu-urheilusta pitkään aikaan.  Liikuntaa pidän äärimmäisen tärkeänä.  Se on ihmiselle jo lajina luonnollista ja välttämätöntä toimintaa.  Liikunta hellii meidän psyykkistä hyvinvointiamme ja tukee siten ajatustoimintaa, pitäessään samalla yllä […]