Kristillisdemokraattien presidentinvaalien ehdokas Sari Essayahin YLE:n vaalitentti oli keskiviikkona kymmenes tammikuuta. Ohjelman toimittajina olivat Marja Sannikka ja Matti Koivisto. Kommentaattoreina Helsingin yliopiston dosentti Hanna Wess ja erikoistutkija Kimmo Elo Turun yliopistosta. Ehdokas Essayah on kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtaja ja sen edustajana Petteri Orpon hallituksessa, jossa toimii maa- ja metsätalousministerinä. Hän on toiminut myös Euroopan parlamentin jäsenenä vuosien 2009 – 2014 sekä kansanedustajana Suomen eduskunnassa vuosina 19.3.2003–20.3.2007 ja uudelleen 22.4.2015 lähtien.
Sari Essayahin saama kannatus gallupeissa on ollut alle kolme prosenttia, mikä on likimain sama, joka oli hänen ääniosuutensa vuoden 2012 vaalien ensimmäisellä kierroksella. Pelkoa siitä, että maamme seuraavan presidentin nimi olisi Sari Essayah ei siis ole.
Kyseinen ehdokkaan tenttaustilanne antoi ainakin minulle erinomaisen läpivalaisun tähän itsetyytyväisyyttä ja uskonnollista itsevarmuutta pursuavaan naiseen. Ehdokkaan lyhyen esittelyn ja kommentaattorien ensiarvioiden jälkeen puhetta pitämään tepasteli nainen, jota parhaiten voi kuvata aiemman mainittujen kahden sanan synteesillä ylimielinen. Ei tarvitse kovinkaan suurta henkilöön käyvää analyysiä, kun ymmärtää tuon ylimielisyyden lähteeksi juuri vaffan uskon ja siihen liittyvän ns. pelastusvarmuuden. Asenne liittyy yleensä erilaisiin lahkoihin ja kuppikuntiin ja niiden sokeaan varmuuteen oikeassa olemisistaan. Tukeutuminen kirjaimellisesti pyhiin teksteihin, unohtaen itse sanoman sisällön ollaan varmoja omasta oikeassa olemisestaan. Jopa niin varmoja, että kielletään Luojaltamme hänen mahtavan luomistyön toteuttaminen evoluution kautta. Mestarimme, tuo nasarealainen puusepänpoika kuvasi tällaista yksilöä sanalla fariseus. Ehdokas Essayahin puhe pyrki olemaan, kuten uskonnolla ratsastavien lajitoveriemme yleensäkin vain elämänarvoja kuvaavaa ja laadultaan yleisimelää. Siis kiteytettynä liirumlaarumia.
Puolisen tuntia kestäneessä varsinaisessa ehdokastentissä haastattelijana toiminut Matti Koivisto teki kelpo työn siltä osin, että hän sai rouva Essayahin kiemurtelemaan hymyilevänä, mutta selvästi kiusaantuneena ajankohtaisella Gazan massatuhoon liittyvillä kysymyksillä. Arvoisa rouva osasi tietysti odottaa juuri tätä, koska oli itse tehnyt näyttäviä ulostuloja puolustellessaan Israelin fasistihallinnon palestiinalaisten tappolinjaa. Mitään suoria vastauksia ei ehdokas Sari Essayah suostunut antamaan, vaan vastaili mantran tavoin asian vierestä yhtä lausetta toistaen. Hän ei kuitenkaan onnistunut piilottamaan julmaa asennettaan inhimilliseen hätään ja kärsimykseen silloin, kun uhrit ovat valitun kansan pahuuden kohteita.
Essayahin tulkinta oli kuin suoraan Israelin hallinnon virallisesta käsikirjasta. Ja kenties juuri se olikin sieltä? Hänellä oli myös häpyä väärentää häikäilemättä historiallista totuutta, joka on luettavissa paitsi valtavasta määrästä erilaista tutkimusta myös YK:n ja sen alajärjestöjen päätöksistä ja virallisista asiakirjoista. Siksi oli erittäin ikävää, että asiaa sivuttiin vain Gazan osalta. Toimittaja jätti kokonaan huomioimatta palestiinalaiskysymyksen taustatekijät. Niinpä Essayahin kimitykselle terroristijärjestö Hamasista ainoana syyllisenä jäi kaikupohjaa liiaksi. Ainakin kaikille tätä naisprofeettaa palvovilen sokkojen korville. Jo kysymys siitä tietääkö ehdokas Essayah, kuinka Israel on asuttanut kansainvälisen lain vastaisesti yli 700 000 niin sanottua siirtokuntalaista miehittämälleen Länsirannalle, olisi paljastanut Essayahin härskiyden. Moneen muuhunkin hyvään kysymykseen asiasta olisi tilausta ollut.
Haastattelusta kävi ilmi toki muitakin ehdokas Sari Essayahin karun maailmankatsomuksen kantavia elementtejä. Valtaosa niistä on tosin tullut esille hänen poliittisen uransa myötä. Essayahin lähimmäisen rakkautta rajoittaakin moni asia. Niistä tunnettuja ovat ihmisen homoseksuaalisuus, eutanasiaa kannattavat tai sukupuolineutraalia avioliittoa tarvitsevat. Lyhyesti sanottuna tämä nainen on äärikonservatiivi, joka ei kaihda vääristellä tarvittaessa julmaakin raakuutta taantumuksellisten mieliksi. Sen osoittaa Israelin tekojen puolustelu. Kuten yleensä konservatiivit pyrkivät piilottamaan kylmänkolean aatteensa erilaisiin hyviin tekoihin ja positiiviseen lässytykseen. Tässäkin tilaisuudessa Essayah hehkutti puolueensa pyrkimystä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen. Sen pyrkimyksen tarmokkuuden toteuttamisen voi todeta ihan tästä nykyhetkestä. Ainakaan minä en osaa tulkita sinimustan hallituksen köyhien kyykyttämistä ja ammattiyhdistysliikettä vastaan tehtyjä hyökkäyksiä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden pyrkimisellä! Juuri noita asioita Essayah on tarmokkaasti puolustellut ”velkaantumisen katkaisemisella”.
Essayahin puolueen nimessä on kaksi minulle tärkeää ja omia elämänarvoja kuvaavaa sanaa; kristillisyys ja demokratia. Sanon suoraan, että molemmat sanat merkitsevät minulle aivan eri asioita, kuin Essayahille ja hänen puoluelleen. Kovasti erilainen on minun uskoni ja käsitykseni meidän Herrastamme. Tämän totean vain tosiasiana. En ryhdy arvioimaan eroja tai briljeeraamaan omien tulkintojen oikeellisuudella tahi paremmuudella, mutta niissä käsityksissä minä pysyn. Meille molemmille niin Sari Essayahille kuin minulle tulee aikanaan selviämään totuus. Se voi tietenkin olla sellainenkin, että me molemmat olemme erehtyneet, olleet eksyksissä. Siinäkin tapauksessa meille jää mahdollisuus Armoon.
Artikkelikuva: Cornelis Cornelisz van Haarlem: ”A Monk with a Beguine”, 1591