Ilta-Sanomat tiesi kertoa tänään, että ulkoministeri Ilkka Kanerva on mielipidetiedustelun mukaan pärjännyt hyvin ministeripostinsa hoidossa. Suomalaisista 55 prosenttia näkee asian näin, jos on uskomista Suomen Gallupin Ilta-Sanomille tekemään tutkimukseen. No, tällaiset tutkimukset kuvastavat vain yhtä tasoa. Itse näen kyseisen mielipidetiedustelun kuvaavan enemmänkin suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja itsetyytyväisyyttä kuin ministeri Kanervan ulkopoliittista osaamista. Meillä menee nyt […]
Kategoria: Arvioinnit ja arvostelut
Valloittajien haudat ja hautojen valloittajat
Riidan saa aikaan, kuten me hyvin tiedämme, asiasta kuin asiasta. Oikein hyvän ja makoisan toran saa silloin, kun molemmilla osapuolilla on panoksena tuhti annos vahvaa tunnetta ja ripaus oikeassa olemisen riemua. Näistä aineksista on eteläisessä naapurimaassamme nyt keitetty soppa, johon myös monet pohjoisen veljesmaan porot ovat lykänneet lusikkansa turhankin halukkaasti. Kyseessä on pitkään muhinut ja […]
Niin se käy
SAK täytti 100 vuotta. Porvarillinen media noteerasi juhlapäivän etupäässä happamesti tai ilkeillen. Etenkin kotoinen Aamulehti muisti piikitellä näyttävästi juhlivaa järjestöä. Toisaalta, kuka nyt muuta odottikaan? Piikittelyn rinnalla lehti kantoi useaan otteeseen ja jopa pääkirjoituksessaan huolta SAK:n uudistumisesta. Ja kun näin on, alkaa jokainen kunnon vasemmistolainen katsella, missä on täky. Herra meitä varjelkoon sellaisesta ”uudistumisesta”, jota […]
Pirkanmaan Piraija-kerhon salaisuuksia
Helsingin Sanomissa ilmestyy sarjakuva nimeltä Hannes, yksi suosikeistani. Se on mainio parodia nykymaailmasta ja markkinatalouden synnyttämistä ihmistyypeistä. Tai ei oikeastaan parodia, vaan huumorin pumpuliin kääräisty viiltävä analyysi nykymenosta: kuva tämän päivän voittajista ja häviäjistä. Eräs parhaimmin piirtyvistä tyypeistä on eittämättä sarjakuvan nimihahmon, Hanneksen, eno Simo Vähäisö. Tällä Simolla on mielestäni valtava joukko aivan elävässä elämässä […]
Mietteitä vuoden vaihduttua
Vuosi vaihtui taas kerran perinteisesti juhlien ja ilotulittaen. Itse otin sitä vastaan Pispalanharjulla. Upeita näköaloja Pyhäjärven suuntaan sumensi melkoinen usva. Kannattaakin tutkia jatkossa pitääkö vanha sananlasku paikkansa: ”Jos on usma uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa, talvi keskellä kesää.” Kovin on ollut erilainen tämä syksy ja jouluntienoo, minkä johdosta monenlaista povaajaa ja maailmanlopunennustajaa on ollut liikkeellä. […]
Messiaan odotusta ja paperisyrämien sykettä
Pian on taas käsillä erään nasarealaisen puusepänpojan syntymäjuhla. Juhlan viettoon on valmistauduttu jälleen asian vaatimalla tavalla. Vai pitäisiköhän sanoa markkinatalouden vaatimalla tavalla, koska kyseinen syntymäpäiväsankari tuskin hyväksyisi tätä meininkiä, jolla hänen riemullista syntymäjuhlaansa vietämme. Tämä puuseppä oli aikansa suurin kapinallinen; köyhien ja sorrettujen ystävä. Rikkaista hän totesi, että heidän on vaikeampi päästä taivaaseen kuin kamelin […]
Venäjän särjetty peili: Anna Politkovskaja
”Kun sorto lisääntyy, pettää monen rohkeus, mutta hänen rohkeutensa vain kasvaa.” Nämä Bertolt Brechtin runon alkusanat sopivat kovin osuvasti äskettäin Moskovassa murhatun ihmisoikeusaktivisti, toimittaja ja kirjailija Anna Politkovskajan luonteen kuvaukseen. Runon jatko sen sijaan ehkä huonommin. Anna Politkovskaja ei järjestäytynyt taisteluun saadakseen itselleen valtiovallan, kuten Brechtin runon jatko kuuluu. Anna halusi sen sijaan ihmisille oikeutta […]
”Syttynyt on sota julma, vihan liekki leimuaa”
Sota on syttynyt. Näin ainakin väittää torstain 21. huhtikuuta Aamulehti. Ja koska seutukuntamme valtalehteen uskotaan täällä Tampereellakin, päätin ottaa haasteen vastaan ja ryhtyä sotakirjeenvaihtajaksi. Sota on nimittäin Aamulehden mukaan julistettu suurille ikäluokille. Koska itse kuulun näiden ikäluokkien suurimpaan syntyvyysluokkaan eli vuonna 1947 syntyneisiin, ajattelin ryhdikkäästi kantaa oman osuuteni tässä jalossa taistossa. Sitä paitsi olen vuosikymmeniä […]
Mihin nojaa keskustapuolue?
Yksi lapsuuteni vahvoja muistikuvia pienestä maalaiskylästä, jossa asuimme, on eräs 1950-luvun maalaisliiton vaalimainos. Korsimon organisaation ( Arvo Korsimo , maalaisliiton puoluesihteeri 17. 03.1901 – 22. 11, 1969 ) paikallinen tukimies, kaimani ja suuren siirtolaistalon poika levitteli niitä uskollisesti reviirilleen. Julisteessa suoraan ylhäältä tai sanotaanko karttapohjoisesta laskeutunut vahva, nyrkkiin puristettu miehenkäsi nojaa tukevasti lakikirjaan ja raamattuun. […]
Kalahtiko kalikka?
Kirja-arvostelu on vaikea alue. Siinä menee joskus viisaskin vipuun, kuten kävi aikoinaan Helsingin Sanomien arvostetulle kriitikolla Toini Havulle hänen rusikoidessa pataluhaksi Väinö Linnan tuolloin tuoreen ”Tuntemattoman sotilaan”. Havun aggressiota on selitetty kriitikon ihanteiden ja Linnan realistisen kuvauksen välisellä ristiriidalla. Kulunut aika on osoittanut, kuinka osuvaa hänen kritiikinsä oli. Luettuani keskiviikon 01.09 2004. Demarista Pertti Rauhion […]