Kokoomus on Suomen politiikan keskeisimpiä toimijoita ja intressipolitiikan näkökulmasta toinen maamme kahdesta tärkeimmästä puolueesta. Toinen on tietenkin SDP. Vaikka olenkin vuosia, tai pysytäänpä nyt totuudessa, vuosikymmeniä lyönyt sanalla kokoomusta kuin vierasta sikaa (mitä se nyt todella onkin), pidän puoluetta kuitenkin suomalaisen demokratian kannalta tärkeänä organisaationa ja aivan välttämättömänä politiikan tasapainon näkökulmasta. Kokoomus on se […]
Tekijä: Reino Seppänen
Pällilän hovi Muolaalla – Osa 1
– Seppäset lahjoitusmaatalonpoikina – Suuri Pohjansota ja sen päättyminen Uudenkaupungin rauhaan siirsi Ruotsin ja Venäjän välisen rajan osapuilleen nykyiselle linjalle. Tuo sota, jota myös Isoksi Vihaksi kutsutaan aiheutti paljon kärsimystä maassa ja irroitti sadaksi vuodeksi Karjalan ja sen mukana Kannaksen muusta Suomesta. Sodan seurauksena suuri osa Karjalan itsenäisistä talonpojista menetti vuosisataiset oikeutensa maaomaisuutensa ja […]
Pällilän hovi Muolaalla – Osa 2
– Seppäset lahjoitusmaatalonpoikina – Pällilän hovin lampuotien elämä oli epävarmaa ja raskasta. Tosin monen muun hovikartanon alustalaisilla se näyttää olleen vielä paljonkin raskaampaa. Pällilään ei ole liittynyt sellaisia kauhukertomuksia, joita perimätiedon ja asiakirjojenkin mukaan esiintyi eräissä muissa hoveissa. Esimerkiksi Kuusaan hovin pihalla oli ”piiskapetäjäksi” kutsuttu puu. Siihen talonpoika sidottiin donataarin tai hänen edustajansa määräyksestä raippojen […]
Reksan huumoria
Pahemminkin olisi voinut käydä Korjattua kuitenkin tuli Palautetta taiteilijalle Tapaaminen kaupungilla Tee-se-itse -miehen vaimo Korona aikana eri tavalla Päänsäryt esteenä Lieventävä tekijä Selvittäkää pian kenen on […]
La Danse Macabre
Nopea perehtyminen hiljan julkistettuun ”Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista” oli hämmentävä. Hämmentävä siinä mielessä, että tekele asentuu yhtenä tiiliskivenä rakenteilla olevan suomalaisen Nato-linnakkeen muuriin. Valitettavasti ”selvitys” on pääosiltaan sellaista, mitä pelkäsin odottaa. Nelihenkisen työryhmän Teija Tiilikaisen ja René Nybbergin osallisuus ryhmässä antoi viitettä sille, että kyseessä on tilaustyö. Eivätkä esioletukset näemmä olleet vääriä. Tosin […]
Tervetuloa kotisivuilleni!
Näillä kotisivuillani kerron itsestäni ja minua kiinnostavista asioista. Eräät ystäväni sanovat minun olevan ”renessanssi-ihminen”, joka on kohtelias ilmaisu itsensä ja mielenkiintosa liian moneen suuntaan hajoittavasta persoonasta. Olkoon miten vain, mutta kokoan tänne kirjoituksiani ja elämääni liittyviä valokuvia sekä muuta mielestäni kiinnostavaa materiaalia. Kuka minä olen? Olen Reino Seppänen ja syntynyt Sääksmäellä vuonna 1947 karjalaisevakkojen […]
Laki, ennen mua syntynyt
Kävimme muutama päivä sitten rouvan kanssa katsomassa elokuvan Trumbo. Vanhuksia kun ollaan kävimme ns. ”seniorinäytöksessä”, jossa liput olivat tavallista halvemmat. Filmi oli todella hyvä ja elokuvakokemuksena vavahduttava. Hyvä elokuva, kuten hyvä näytelmä tai vaikkapa maalaus jättää ihmisen eräänlaiseen käymistilaan, jossa sisäinen pohdinta ja ulkoinen keskustelu jatkuu ja jatkuu. Näin kävi myös meille ja sen […]
Suurta ajattelua pienillä resursseilla
Aikoinaan 80- ja 90-luvuilla kiersimme perheen kanssa kesäisin telttailemassa ympäri Suomea ja pohjoismaita. Tulipa kerran käytyä telttailen keski-Euroopassakin Saksat, Ranskat, Britanniat ja Benelux-maat katsomassa. Tuo telttailun ilo loppui, kun vaimo kyllästyi nukkumaan ulkosalla. Itse olisin sitä iloa jatkanut mielelläni. Tämä telttailu tuli mieleen, kun lukaisin lauantain ( 26.maaliskuuta 2016 ) Aamulehdestä erään Kari […]
Harppulinna Terijoen Kellomäellä
Tsaarinaikana Terijoelle syntynyt huvila-asutus oli omalaatuinen ja ainutkertainen miljöö. Huvila-asutus levisi aikoinaan Venäjän puolelta, mm. Siestarjoelta suuriruhtinaskunnan eli Suomen puoleiselle rannikolle. Sen keskuksena voidaan pitää juuri Terijokea. Tuo huvila-asutus käsitti useita hyvinkin kauniita ja joskus omalaatuisia rakennuksia. Valtaosa huvila-asutuksesta kuului venäläiselle, lähinnä pietarilaiselle eliitille. Tosin suomalaistakin omistus oli. Tuosta huvila-asutuksesta ja sen aikakaudesta on paikallaan […]
Väärä mies puoluekoneen puikoissa
Nykyistä hallitusta muodostettaessa keskustapuolueessa tapahtui eräänlainen palatsivallankumous. Juha Sipilän johtama klikki siirsi röyhkeästi syrjään keskustan kokeneimmat voimat. Tämä merkitsi myös selvää linjanmuutosta puolueen niin sisä- kuin ulkopolitiikkaan. Tulevaisuuden politiikantutkijoiden selvitettäväksi jää, miten tuo keskustan uusliberaalien toteuttama kaappaus oli yleensä mahdollista. Ehkä se oli yllätys monille puolueen keskeisille vaikuttajille, vanhan liiton aktiiveista puhumattakaan. Yllätys, etten […]