Tuore Suomenmaa-lehti pohtii pääkirjoituksessaan ”miksi kilpailu ei toimi vapaan kilpailun onnelassa”. Kyseinen pääkirjoitus oli mielenkiintoista luettavaa. Se näyttää kiteyttävän niitä eri tahoilta keskustaa nousseita kriittisiä äänenpainoja, joissa on arvosteltu nykyisen markkinahumpuukin ylilyöntejä. Nyt keskustalla on ilmeinen tarve tehdä uusia tarkistuksia ja linjanvetoja. Jos puolue siihen pystyy, on sitä tervehdittävä ilolla. Samaan tulisi kyetä myös meillä SDP:ssa. Uusliberalististen talousperiaatteiden myötäilemisen tulisi kerta kaikkia loppua.
Jää ihmettelemään, mistä tämä keskustan uusi viisaus mahtaa kummuta? Kyseisessä pääkirjoituksessa vyörytetään rohkeasti luettavaksi esimerkki toisensa jälkeen siitä, miten kilpailu lupauksista huolimatta ei ole Suomessa toiminut: sähkön hinta, telakat, puhelinmaksut, puun ostokartellit, pankkitoiminta, autokatsastus, kaupan keskusliikkeiden markkinajako. Esimerkit ovat tavallisen kansalaisen näkökulmasta tuttuja, mutta varmaa on myös imperiumin vastaisku. Epäillä sopii, että jo parhaillaan monet kymmenet sormet hyppivät tietokoneiden näppäimistöillä kirjoittamassa vedenpitäviä selityksiä pääkirjoituksen väitteille. Ehkäpä jo pian saamme lukea kokoomuksen suojeluskunnan paikallisosaston, Aamulehden toimituksen, poliittisten komissaarien Apusen ja Huovialan tuomitsevat kommentit.
Suomenmaan pääkirjoitusta lukiessa tuli mieleen vanha kasku viisauspillereistä. Siinä sutki markkinamies myi sokerikuorrutettuja lampaanpapanoita viisauspillereinä. Eräs isäntämies osti niitä purkin ja ehti jo maistaa ennen kuin tuotekehittelijä kerkesi poistua paikalta. –Tämähän on lampaanpaskaa, kiljaisi ostaja närkästyneenä. – No, niin, vastasi myyjä. – Siinä nyt näette, kuinka ne alkavat heti vaikuttaan.
Niissä markkinatalouden tadea sisältävissä viisauspillereissä, joita keskustassa on syöty, vaikuttavana aineksena lienee maaseudun konkreettisten taloudellisten etujen loukkaaminen. Tätä kuvastaa juuri pääkirjoituksessa mainittu epäily puunostajien keskinäisestä kartellista. Keskeinen tekijä on myös ymmärrys siitä, ettei kotimainen maatalous koskaan voi aidosti kilpailla keski- ja etelä-Euroopan kanssa. Löylyä tässä suhteessa lyö kiukaalle myös EU:n itävaltalaisen maatalouskomisaarin Franz Fischler tyrmäävä asenne Suomen esityksiin artikla 141-asiassa ja puheet siitä, ettei maataloutta saisi harjoittaa EU:ssa Tanskan pohjoispuolella. Viimeinen niitti lienee ollut EU:n sokerijuurikaspäätös.
Kuinka paljon Fischlerin puheilla on kannatusta muussa komissiossa, sitä emme tiedä, mutta maataloutemme EU:ssa saama kohtelu laittaa aavistelemaan pahaa. Itse arvostan suuresti suomalaista maanviljelijää ja sitä, että Suomessa tuotetaan elintarvikkeita. Maaseudun asutuksen ylläpitäminen on myös arvo sinänsä, vaikka se ei Osmo Soinivaaran mukaan vihreään ajatteluun kuulukaan. Kuten ei näytä kuuluvan uusliberalistiseen järkeilyynkään. Kuitenkin liikumme aivan perimmäisten kysymysten äärellä. Jokaisen suomalaisen tulisi vastata rehellisesti kysymykseen tavoittelemmeko viimekädessä isänmaan onnea, vai kasvottoman pääoman etuja. Vastaukseksi ei kelpaa, että molempia, koska se on absoluuttinen mahdottomuus.
Uusliberalististen, kansalaisten eriarvoisuutta korostavien, periaatteiden juurruttaminen Suomeen on kovin vaikeaa. Hyvinvointivaltio on Suomessa laajasti hyväksytty idea ja juuri pohjoismaisen hyvinvointivaltion tuhoamiseen uusliberalismi tähtää. Meillä on pitkään vallinnut myös yksimielisyys tasa-arvon tavoittelemisen tärkeydestä. Se on myös asia, joka ei sisälly kovan markkinatalouden arvoihin. Hiljattain julkaistu Kelan teettämä tutkimus vahvisti taas kerran kansalaisten vankan tuen tasa-arvoajattelulle ja pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle.
Ymmärrettävää on, miksi Suomenmaa vaatii kartellisäännöksien tiukentamista. Rohkealta, suhteessa nykyiseen hallitusyhteistyöhön, kuulostaa kuitenkin vaatimus, että yltiöpäistä kilpailuttamista on kevennettävä aloilla, joilla se ei kerta kaikkiaan toimi. Lehti päättääkin kirjoituksensa tekohurskaasti: ”Kun vapaa kilpailu on – sinänsä oikein – julistettu pyhäksi arvoksi, toteutettakoon se tarkoin ja loppuun asti.” Tässä jää kyllä nyt ihmettelemään kirjoituksen ristiriitaa: jos kilpailu esimerkiksi maataloustuotannossa toteutetaan ”tarkoin ja loppuun asti”, niin Tanskan pohjoispuolelta ei kovin montaa kilpailevaa farmaria enää löydy. Onko kyse peri kepulaisesta taktikoinnista, vai tarvitseeko keskusta vielä uuden matokuurin viisauspillereitä?