Jokin aika sitten julkisuuteen nousi ehdotus Titanic-laivan kopion rakentamisesta Kiiminkiin. Ehdotuksen otti nimiinsä muuan herra nimeltään Toivo Sukari. Me tunnemme tämän kyseisen henkilön Maskun Kalutetalon ja Ideaparkin isänä. Muutenkin kyseinen bisnesmies on pysynyt julkisuuden parrasvaloissa ja meidän tietoisuudessa erinäisistä syistä. Nyt tuli tämä ehdotus Titanic-kopion pykäämisestä. Aiemmin mies oli framilla pitkään erään mustasukkaisuusdraaman ja siihen liittyneen puukkohipan johdosta. Sukari kuulunee siihen sarjaan kansalaisiamme, joille on vain eduksi olla julkisuudessa olipa aihe siihen mikä tahansa. Julkisuus näet merkitsee joillekin valtaa ja toisille rahaa. Kolmansille ehkä valtaa ja rahaa.

 

Sukarin nimiinsä ottama ehdotus Titanicin uudestisyntymisestä on jo ehtinyt synnyttää riidan siitä, kuka itseasiassa onkaan lapsen isä. Mielenkiintoista, että ajatusten, ideoiden ja keksintöjen isyydestä oikein riidellään, muutta maailman suurimman ihmeen, ihmislapsen isyyttä pyritään taas usein ja kaikin keinoin  kieltämään lukemattomien sosiaalityöntekijöiden harmiksi.

 

 

Olipa ehdotus kenen tahansa, minua se kovasti nauratti. Jos se toteutuu, pelkään pahasti, että laiva nimeltä Titanic tulee jo toisen kerran historiassa olemaan suurtuhon vertauskuva. Siinä markkinatalouden typeryys on nousee kyllä jo titaanisiin mittoihin. Niinpä ehdotin tässä taannoin  parissa nettikeskustelussa, että kyseinen maapurjehtija voisi toimia myös muistomerkkinä uusliberalismin aatteen perikadolle. Ehdotin, että kokoomuspuolue, Elinkeinoelämän keskusliitto sekä Suomen viherporvarihallitus liittyisivät Sukarin kanssa kimppaan rahoittamaan tätä mitä mainiointavertauskuvaa yhdelle historian suurimmista talouskatastrofeista.

 

Mielestäni symboliikka toimisi kerrankin oikein mainiosti. Vielä täydellisempi se olisi, jos  Titanicin komentosillalle laitettaisiin luonnollista kokoa oleva Jyrki Kataisen näköispatsas laivan kapteenin univormu päällä ja kiikarit väärinpäin silmillään. Nauhurista voisi tulla kapteeni Kataisen valittuja talousviisauksia malliin: ”Meillä on mahdollisuus päästä lamasta kuin koira veräjästä”.

 

 

Tämä Titanic-kopio voisi toimia tarpeellisena muistutuksena kapitalismin vaaroista. Monet porvarilliset tahot ovat jo toipuneet pahimmasta uusliberalismin romahduksen synnyttämästä häkellyksestään. Niinpä olemme saaneet lukea ja kuulla mm. kotoisesta Aamulehdestä, ettei uuskonservatismi ja taloudellinen uusliberalismi nyt itseasiassa niin paha juttu olekaan. Henki sananjulistuksessa on ollut malliin ”lasta ei saa heittää pesuveden mukana”. Ei vaikka kyseessä onkin kuollut epäsikiö.

 

Uusliberalismin perikato on porvariuskovaisille ollut yhtä kova paikka mitä aikoinaan ns. reaalisosialismin romahdus kommunistiuskovaisille. No, onhan se toki kauhea asia, kun jumal`kuvat osoittautuvatkin vain harhaksi. Kaikki eivät sitä voi hyväksyä, vaan yrittävät inttää, että ”paljon siinä oli hyvää ja toimivaa”. Sama virsi on kuultu kummaltakin suunnalta, niin kapitalismi- kuin kommunistiuskovaisten. Sivullista ihan hävettää, kun asianomaiset eivät aatesokeudeltaan sitä itse osaa…

 

Suurimpia uusliberalismin julistajia ovat paikallisesti olleet eräät Aamulehden porvaritoimittajat, etenkin  päätoimittaja Matti Apunen ja lehden lauantaipäivien alakerturi Kari Huoviala. Näilläkin herroilla on nyt jumalainen julistus hukassa ja henkinen hikka sekoittamassa pientä päätä. Lauantain 04.04. lehdessä Huoviala toteaakin maailman muuttuneen hulluksi, kun sotateollisuuskin on menettänyt kiinnostavuutensa sijoittajien kohteena. Ivallisesti hän puhuukin siitä, että ”viherpiiperrys” voisi olla Suomen ”kansantalouden pelastus”. Viherpiiperryksellä hän tarkoittanee ympäristöä säästävää teknologiaa.

 

Huovialalle voisi huomauttaa, ettei isänmaallamme ole enää mitään ”kansantaloutta” sen klassisessa merkityksessä. EU ja uusliberalistinen globaalitalous ovat vieneet sen mahdollisuudet. Pikemminkin voimme puhua yhteiskuntataloudesta, jonka senkin mahdollisuudet ovat rajalliset, koska uusliberalistiset käsitykset omaavat hallitusherrat kieltäytyvät käyttämästä niitäkin vähiä mahdollisuuksia, joilla esimerkiksi kotimaista tuotantoa voitaisiin pitää yllä tässä rakkaassa isänmaassamme.

 

Huovialan on myös aivan turhaa puhua vähätellen mistään viherpiiperryksestä siinä mielessä, että uudelta ekoteknoligialta muka puuttuisi tilaus ja tarve. Ei todellakaan! Päinvastoin, ihmiskunta on ehkä juuri nyt suurimman haasteensa edessä: miten vältetään ekologinen suurtuho ja biologisten järjestelmien romhadus. Tämänkin ongelman alkuperän takana on kapitalistinen ahneus. Uusliberalismia taas voidaan syyttää ekologisten ongelmien nopeasta kumuloitumisesta. Kapitalistien ahneus on kiihdyttänyt Kiinan, Intian ja muiden kaukoidän maiden talouksien kasvua ja samalla vienyt maailmaa kiihtyvällä vauhdilla kohti perikatoa. Tältä kaiken maailman uusliberalistiset karihuovialat haluavat sulkea kuitenkin silmänsä.

 

Aivan kaikki eivät voi sallia itselleen samaa suuripiirteisyyttä tulevaisuuden suhteen ja onneksi on näitä hälyytyskellojen soittajia. Niitä on enenevässä määrin ollut Rooman klubin alkuajoista lähtien. Vaaroja on itseasiassa monia, vaikka julkisuus pystyy keskittymään kerrallaan vain yhteen. Viime vuosina on esillä pidetty lähinnä ilmastonmuutosta, mikä tietenkin on ollut ihan hyvä asia. Toisaalta vähemmälle on jäänyt mm.väestönkasvun hallitsemattomuus ja monien strategisten luonnonvarojen loppuminen aivan lähitulevaisuudessa. Nämä kiusalliset asiat on pyritty torjumaan vaikenemalla tai  niiden hoitaminen on jäänyt näpertelyn tasolle. Ne kaikki ongelmat me tulemme löytämään kuitenkin edestämme.

 

Näitä valtavia globaaleja ongelmia ei kyetä hoitamaan samanlaisella logiikalla, mikä ne on synnyttänyt. Tämän tosiasian tunnustaminen on lähtökohta ongelmien ratkaisulle. Siksi uusliberalistit reaganeista ja busheista aina kaikenkarvaisiin huovialoihin ovat salanneet tai vähätelleet ongelmien olemassa oloa tai laajuutta. Asioista kertominen ei kerta kaikkiaan ole kapitalismin näkökulmasta soveliasta. Ei ole oikein sanoa, että kapitalismin keisarilla ei ole vaatteita. Ei siis ole oikein sanoa, että talouskasvulla perinteisessä mielessä on rajansa ja että ne rajat on ylitetty jo ajat sitten.

 

Jos tätä totuutta ei tunnusteta, vaan sallitaan vanhan menon jatkuvan, on meidän kaikkien pikku hiljaa syytä alkaa opetella Titanic-virren sanoja. Sille tietotaidolle näet tulee siinä tapauksessa olemaan käyttöä.

 

Reino Seppänen          05.04. 2009