Keväiset terveiset Maltan saarelta, hyvät toverit! Palasin viime viikonloppuna Välimeren 22 asteen lämmöstä tänne räntäsateiseen kotimaahan. Hyinen ilmakaan ei masentanut mieltäni siitä ilosta, joka täyttää aina mieleni, kun olen päässyt takaisin tänne rakkaiden havumetsieni keskelle. Loma oli kyllä hyvä ja rentouttava, kuten kaikki muutkin lomamme, jotka Suuri Matkanjohtajani, taistelutoverini Tarja on suhteellisen omavaltaisesti tilannut ja järjestänyt.
Maltan saari on kooltaan pieni ja asukkaitakin on vain noin 400 000. Mutta neliökilometrille laskettuna saarella on Euroopan tihein asutus, noin 1270 henkeä / neliökilometri. Malta on hyvin roomalaiskatolinen maa. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt veljespuolueemme, Maltan työväenpuolueen, maltaksi Partit Laburista, menestymistä vaaleissa. Parlamentissa on toki toinenkin puolue, Partit Nazzjonalista, eli kansallispuolue, joka edustaa lähinnä kristillisdemokratiaa. Nämä kaksi puoluetta vaihtelevat maan vallankahvassa.
Maltalla ollessamme olin pysynyt visusti erossa kaikesta ajankohtaisesta, niin koti- kuin ulkomaiden politiikasta. En koko aikana käynyt kertaakaan edes netissä, millä suorituksella sain vaimoni ihmetyksen valtaan. Kotona odotti sen sijaan urakka eli viikon lehtien läpikäyminen. Voimakkaimmaksi vaikutukseksi viikon annista jäi jostakin syystä perussuomalaisten führerin, Timo Soinin uhoaminen eurovaalien merkeissä. Tämä natsijohtaja Herman Goeringin olemuksen omaava populisti julisti esikuviensa paatoksella ”rökälevoittoa” tulevissa eurovaaleissa. Nähtäväksi jää, onko uholla riittävästi katetta.
Puoluejohtaja Soinin uho oli jo niin vahvaa, että moinen spektaakkeli alkoi naurattaa. Tosiaankin, vaikka asia itsessään onkin haudan vakava. Nauru johtui siitä, että mieleen nousi muistikuva lapsuudesta, soitimella olevasta ukkometsosta. Pulska, kiimainen ukkometsokin pörhistelee partahöyheniään kiihkeimmillään juuri näitä aikoja keväällä. Soitimellaan metsokukko on keskittynyt vain omaan performanseensa, päästellen erikoisia ääniä, kulautuksiaan, pulputuksiaan ja hiomista avoin nokka yläviistoon suunnattuna kuin herra Soini konsanaan. Kuten soidinmetso, on Soinikin sulkenut silmänsä tosiasioilta. Tärkeintä on äänessä olo.
Myönnän, että vertaus ontuu siltä osin, että metso, latinalaiselta nimeltään Tetrao urogallus, on perin sympaattinen ja hyvänmakuinenkin lintu. Samaa ei voi sanoa kansakuntamme pieneläjiä harhaan johtavasta paksusta pojasta, nimeltään Timo Soini. Mies on toki musta, mustempi kuin ukkometso, mutta sielultaan. Metson sielusta en sano mitään, kun en tiedä. Metsässä tämä paksu poikamme tuskin pärjäisi, Espoosta kotoisin olevana kaupunkilaispoikana, kovinkaan pitkään. Mutta eipä taida metsä edes miestä kiinnostaa.
Puoluejohtaja Soini on perin merkillinen mies. Hän ilmoittaa esikuvakseen SMP:n perustajan ja entisen maalaisliittolaisen Veikko Vennamon. Tältä idolliltaan paksu poikamme on omaksunut myös fraseologian, jota viljelee ahkerasti puheissaan. Yksi keskeinen käsite tuossa vennamolaisessa sanavarastossa on ”vanhat puolueet”, mikä sekin sisältää oman koomisen latauksensa kaikille polittisen historiansa osaaville. Puolue edeltäjineen on iältään jo 50-vuotias eli ei siis kovinkaan nuori. Jos oikein muistan Veikko Vennamo perusti Pientalonpoikien puolueensa likipitäen puoli vuosisataa sitten. Mutta mitäpä siitä! Timo Soini ei anna sellaisten pikkuasioiden kuin totuuden häiritä pulleiden poskiensa sisältä kumpuavaa puheripulia.
Puheenjohtaja Soinista ei liene kehonrakentajaksi sanan perinteisessä merkityksessä, vaikka hän omistaakin mittavan ruhon. Mutta hänet voidaan perustellusti julistaa varsinaiseksi imagonrakentajaksi. Mies tavoittelee erikoisuuksia, jotka antavat suojaväriä hänen karkealle populismilleen. Yksi näistä erikoisuuksista on herra Soinin siirtyminen roomalaiskatolliseen uskoon. Kunnianarvoisa puheenjohtaja kertoo kokeneensa aikoinaan Sauluksen kaltaisen herätyksen. Se ei kuitenkaan tapahtunut Damaskoksen tiellä, vaan matkalla Irlantiin vuonna 1989, 27-vuotiaana nuorena miehenä. Osoittaakin melkoista poliittista akrobatiaa, että tämä mies, joka on sitoutunut tähän kristinuskomme taantumuksellisimpaann haaraan, on kyennyt myymään itsensä ja puolueensa osalle protestantista kansaamme. Se todistaa, että Soini on esikuvansa vertainen poliittinen pelle.
Soinin pulputus keväisellä vaalisoitimella ei ole lainkaan vailla perustaa. Moni kysyy, mihin perustuu tämän populistisen silmänkääntäjän nouseva kannatus tavallisten pieneläjien keskuudessa. Useat kysyjät toteavat samaan hengenvetoon, että ei ainakaan mihinkään sellaiseen tosiasiaan, joilla yleensä perustellaan edustuksellisen demokratiamme olemassaoloa. Köyhän kansan, palkansaajien ja pienyrittäjien edut eivät voi mitenkään artikuloitua populismin ja poliittisen pelleilyn kautta. Ilmiö on huolestuttava ja kertoo mielestäni ennenkaikkea siitä, että poliittinen järjestelmä ei toimi tavalla, jolla sen kansanvallassa pitäisi toimia. Tässä mielessä Soini ja hänen irvokas touhunsa on jopa arvokasta. Sillä on sama merkitys kuin kumeella tai ripulilla. Molemmat kun osoittavat, että elimistö on sairas.
Vennamo oli aikoinaan suuri tähdenlento Suomen politiikan taivaalla. Aivan samanlainen oli Tanskanmaalla muuan Mogens Glistrup, muistattehan tuon degeneroituneen buldogin näköisen juristin, joka perusti maahan ”edistyspuolueen” ja leuhki sillä, ettei ollut maksanut vuosikausiin veroja. Tämä Mogens-herra osoitti, että Tanskanmaalla oli vieläkin jotain mätää. Ennen viime vuonna tapahtunutta kuolemaansa hän ehti ansioitua myös useita tuomioita saaneena rasistina.
Myös puheenjohtaja Soinia on syytetty rasismista, mutta ovelana miehenä hän on kyennyt peittämään suorat jäljet sellaiseen karkaan rasismiin, johon monet perussuomalaisina, Halla-ahon tapaan, profiloituneet henkilöt ovat syyllistyneet. Soini on onnistunut puhumaan kriittisesti paitsi EU:sta niin myös hallitsemattomasta maahanmuutosta ja tämä on soittanut monien suomalaisten herkimpiä kieliä.
Soini on tämän ajan muunnos vanhan sadun pillipiiparista, joka hävitti rotat Hamelnin kaupungista. Tosin rasististen rottien lisäksi Soinin soitto kiehtoo valitettavasti ihan tavallisia ihmisiäkin. Se ei tarkoita sitä, että ainakaan minä arvostaisin kovin paljon noiden ihmisten poliittista valintaa. Toki ymmärrän sen, misä nuo valinnata kumpuavat, mutta en kyllä hyväksy niitä. Vapaus, kun kantaa mukanaan aina vastuun valinnoista. Joskus niistä tuo tavallinen ihminenkin joutuu maksamaan kovan hinnan, kuten lähihistoriakin osoittaa.
Viher-stalinistit ovat hyökänneet silmittömästi puheenjohtaja Soinin kimppuun tässä maahanmuuttoa koskevassa asiassa ja vaatineet Soinin hiljentämistä ja jopa vetämistä oikeuteen. Tällä intoilulla he ovat tehneet palveluksen Soinille ja hänen edustamalleen populismille. Mutta samalla myös karhunpalveluksen demokratialle. Kansanvallassa ei voi olla kovinkaan montaa asiaa, josta ei voitaisi käydä poliittista keskustelua. Eikä ainakaan maahanmuuton kritisointi voi olla sellainen.
Jopa eräs sosiaalidemokraattinen nuori naisehdokas on kritisoinut sitä, että sallitaan maahanmuuttoa kriittisesti tarkastelevat puheenvuorot. Hän on todennut, että siten tehdään muka rasismista hovikelpoista. Aika uskalias veto rinnastaa maahanmuuttoa koskeva kriittisyys ja rasismi toisiinsa. Sitä minä en ainakaan voi hyväksyä, koska rajoittamattomaan maahanmuuttoon liittyy myös ilmiselviä yhteiskunnallisia ongelmia. Niiden esiinnostaminen ja ratkasujen etsiminen ei voi olla rasismia. Jo sellaisten epäilysten esittäminen leimaa melkoisen osan Suomen kanssaa rasisteiksi ja siirtää heitä yhä lähemmäksi soinilaista populismia. Sekö on muka poliittista viisautta?
Itse näen, että populismi, kuten niiden velipuolet, erilaiset ääriliikkeet, syntyvät hyvin moninaisista yhteiskunnallisista ongelmista. Tai ainakin sellaiseksi koetuista. Meillä sosiaalidemokraateilla on aivan liian paljon kokemuksia yksisilmäisestä politiikasta, joka ei ole vastannut meidän kannattajien ja potentiaalisten äänestäjiemme näkemyksiä ja mielipiteitä, jopa konkreettisia etuja. Ihmisten kuuleminen on laiminlyöty. Tästä on katkerana esimerkkinä viime eduskuntavaalit.
Nyt meillä on nostetta ja se tulisi käyttää taitavasti hyödyksi. Vaalikenttää ei saa antaa jo kättelyssä populististen soidinkukkojen hallintaan. On kyettävä kisaamaan tasavertaisesti vaikeistakin asioista. On tunnustettava ongelmat ja etsittävä niihin oikeat ja humaanit, sosiaalidemokraattiset ratkaisuvaihtoehdot. Kannattaa muistaa, että keväisen soidinkentän laidalle kokoontuvat aina koppelot katselmaan kisaa. Suosionsa nuo koppelot eli naarasmetsot suovat vain muutamille voimakkaimmille metsoille. Tässä tapauksessa uskallan laittaa yhtäläisyysmerkit koppelon ja äänestäjän välille.
”Kevät keikkuen tulevi, suvi suuta vääntelevi”, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Aivan kohta on taas vappu, meidän kaikkien sosialistien perinteinen karnevaali- ja taistelujuhla. Hyvää vappua rakkaat toverit! Tapaammehan tietysti yhteisessä vappujuhlassa Keskustorilla?
Reino Seppänen 20.04. 2009