Pyllistys Strasbourgista

EIT eli Euroopan ihmisoikeus tuomioistuin on hyväksynyt yksittäisille jehovantodistajille oikeuden pitää henkilölistoja, joissa kerätään tietoja yksittäisten ihmisten henkilökohtaisista asioista kuten nimistä, osoitteista ja perhesuhteista. Suomessa KHO eli korkein hallinto-oikeus oli evännyt tämän ja jehoviitat olivat valittaneet asiasta EIT:een. Sen päätös on käsittämätön, koska se avaa saman mahdollisuuden myös kaikille muille toimijoille yhdenvertaisuus periaatteen perusteella. Erityisen […]

Suuren Johtajan kaipuuta ja vaalipotaskaa

Sunnuntain 16. tammikuuta Aamulehti on kantanut taas kortensa porvaripropagandan kekoon, yhden niistä laskemattomista.  Lehden pääkirjoitus oli varsinainen poliittinen monikärkiohjus.  Siis taitava näyte kirjoittajan propagandamaakarin taidoista.  Tällä teollaan lehti astuu nykyisen hallituksen kampittajien riviin ja osoittaa siten myös kuuliaisuutensa omistajiensa poliittisille ja etenkin taloudellisille intresseille.  Kirjoittajan henkilökohtaisen elannon turvaamisen näkökulmasta hyvinkin tärkeä teko, mutta palveleeko se […]

Sananvapautta SDS-ryhmän tapaan

Facebookissa on Sosialidemokratia Suomessa -niminen keskusteluryhmä.  Sen on perustanut ja sitä ylläpitää joukko oikeistolaisia sosialidemokraattisen puolueen jäseniä.  Heidän käsityksensä sananvapaudesta on kuitenkin jotain sellaista, jota sosialidemokratia ei minun mielestä edusta.   Etten sanoisi peräti äärioikeistolainen.  Monet demokraattiset porvarit näet suhtautuvat vastakkaisiin näkemyksiin huomattavasti suvaitsevaisemmin mitä erilaiset kelmienkerhot.  IKL:n henki ”turpa tukkoon tai se tukitaan” istuu ainakin […]

Sama kaiku on askelten?

Aamulehti (04.06.2019) tiesi kertoa, että Prisma on poistanut myynnistä Johan Bäckmanin kirjan ”EU´s Infowar on Russia”.  Poisto on tapahtunut Lännen Median yhteydenoton johdosta.  Uutinen hätkähdytti ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Tähänkö on nyt siis tultu!  Mediapooliin kuuluva Lännen Media on ryhtynyt kontrolloimaan mitä kirjoja maassa saa myydä!  Ja selkärangaton firma toimii tuon ohjeistuksen […]