Moottorisahani laippa vääntyi kiperässä puunkaato tilanteessa pari-kolme kesää sitten.  Soittelin paikallisia liikkeitä ja yhdestä löytyi apu.  Ostin sahaani uuden laipan ja ajattelin lähteä jatkamaan keskeytynyttä työtäni.  Lähtö ei kuitenkaan onnistunut heti, koska kauppias katsoi tarpeelliseksi valistaa minua ”rodun heikkenemisestä” maahamme suuntautuneen muuttoliikkeen vuoksi.    Varoin visusti kommentoimatta herra kauppiaan puheita monestakin syystä.  Niistä tärkein oli kiinnostukseni, kuinka hän argumentoi tuon huolensa.  Olenhan jo vuosikymmeniä ollut kiinnostunut poliittisista aatteista ja aatefilosofiasta.  Rotuopit ovat olleet tämän kiinnostukseni sivujuonne, ovathan ne olleet kansallissosialismin, tuon natsismiksi kutsutun aatehirviön yksi keskeinen osa.  Valitettavasti anti jäi tälläkin kertaa perin keveäksi. 

Tarina olisi jäänyt yhdeksi oudoksi kokemukseksi muiden tarinoiden ja outojen kokemusten joukkoon, ellei huomioni olisi kiinnittynyt yhä useammin esiintyvään rasistiseen kielenkäyttöön ja viittauksiin rotuhygienian tarpeellisuudesta.  Tietyn poliittisen suuntauksen omaavien ihmisten kanssa sai keskusteluissa olla varuillaan, ettei joutunut ikäviin sanasotiin.  Tuossa porukassa harmittavan usein yhtyy huono yleissivistys ja heikko impulssikontrolli.  Tähän samaan ongelmaan olen törmännyt myös nettikeskusteluissa.

Nettikeskusteluun liittyy toinen muistisirpale noin vuoden takaa samasta aihepiiristä.  Seurasin erään keskustelupalstan sanailua ihmisroduista ja niiden eroista.  Kirjoittelu oli karmeaa ja olemattomiin tietoihin perustuvaa.  Erehdyin antamaan tukea eräällä terävästi kommentoivalle kirjoittajalle.  Sain vastaani sellaisen riemuidioottien hyökkäysten aallon, että katsoin paremmaksi vetää lusikkani siitä sopasta.  En voinut olla nauramatta, kun muuan nuori nainen opasti minua ”tiedoillaan” ja päätti vuodatuksensa toteamalla, ettei kannattaisi puhua mitään, jos ei kerta tiedä mitään.  Poistuessani keskustelusta, kerroin olevani tuon nuoren Irma Grese -inkarnaation kanssa asiasta täysin samaa mieltä.  Tyttöparka ei tiennyt, että olin Rosenbergini lukenut jo puolivuosisataa ennen hänen valitettavaa syntymäänsä.  Ja kyllä vähän muutakin asiaan liittyvää.

 

Miksi, oi miksi?

On vaikea ymmärtää, kuinka aikansa eläneet rotuteoriat voivat kokea renessanssinsa tässä ajassa ja alati kasvavan ihmistieteiden kehittymisen sekä DNA-tutkimusten aikakaudella.  Sen voi selittää vain halu pitää niitä hengissä ideologisista syistä.  Meillä Suomessa tuota potaskaa ovat opiskelleet ja levittäneet piirit, joita voi hyvin perustein kuvata rasistisiksi ja fasistisiksi.  Heidän irvokas, suorastaan sairas käsitys ihmislajin roduista ja niiden ”paremmuusjärjestyksestä” ei perustu mihinkään tieteellisesti pitäviin havaintoihin ja tosiasioihin.  Ihmiset näet ovat eläinlajina geneettisesti hyvin samankaltaisia.  Homo sapiens -lajin yksilöt ovat DNA:nsa tasolla ovat yli 99,9 prosenttia identtisiä.  Meidän lajimme on sitkeä ja erinomainen sopeutumaan mitä erilaisempiin olosuhteisiin.  Evoluutio on se voima, joka määrittää mihin suuntaan lajin on noissa olosuhteissa kehityttävä.  Tämä ei koske vain ihmistä, vaan kaikkea muutakin elollista.  Yksikään rotuoppi ei anna perusteita tuomita ihmisiä minkäänlaiseen herruus-orjuusjärjestelmään.

 

Eliöiden tieteellisen luokittelun eli taksonomian perustaja ruotsalainen Carl von Linné luokitteli ihmiseläimen Systema naturae -teoksessaan (1735) neljään rotuun lähinnä ihonvärin perusteella. Varhainen rodullinen luokittelu perustuikin ulkonäöllisiin ominaisuuksiin ja eroihin.  Erityisesti huomio kiinnitettiin ihon- ja hiusten väriin sekä ja rakenteeseen.  Erot silmien värin, pään muodon ja koon osalta olivat myös tärkeitä.  Rotuteorioiden varhainen kulta-aika osui kolonialismin kaudelle, jolloin rotuopit ja etenkin niiden kehittelemät rotujen väliset erot sekä ominaisuudet olivat poliittisesti tärkeitä kolonialismin argumentaation kannalta.  Itseasiassa erilaiset rotuopit ovat aina täyttäneet poliittisia tarpeita ja tarkoitusperiä.  Tätä tosiasiaa on pyritty peittämään tieteellisyyden savuverholla aina naurettavuuteen asti.

 

Rotuteorioiden kultakausi

Yleensä rotuteorioiden historiallinen tarkastelu alkaa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun biologisiin eroihin nojautuvista rotuopeista, vaikka juuria voisi löytää paljon kauempaakin.   Historiallisesti tämä lähtökohta on tärkeä, koska 1900-luvun suuriin massamurhiin johtaneet rotuopit perustuivat lähtökohdiltaan paljolti niihin.  Aikakauden rotuteoreetikkoja voisi luetella useitakin, mutta heidän merkityksensä tämän esityksen kannalta ei ole niinkään tärkeää.  Ranskalaiset Arthur de Gobineau (1816-1882), Arthur de Gobineau Gustave Le Bon (1841-1931) ja Georges Vacher de Lapouge (1854-1936) edustivat erilaista tapaa tulkita rotueroja.

Yhdysvaltalainen kuuluisuutta saanut rotuteoreetikko oli Madison Grant -niminen (1865-1937) lakimies. Hänen asiaa käsittelevä kirjansa The Passing of the Great Race (1916) sai sekin julkisuutta typeryyksistään huolimatta.  Hänkään ei hyväksynyt rotujen sekoittumista, joka kielto – rotuhygienia – näyttää olevan yleinen näillä rotuteoreetikoilla.  Tuo asia on tärkeä, jos halutaan pohtia henkilöiden motiiveja psykologiatieteen avulla.  Grant, kuten monet muutkin kallojen mittaajat, jotka perustivat oppinsa paljolti pitkäkalloisten ja lyhytkalloisten eroihin, päätyi ratkaisemattomaan ongelmaan, kun Amerikan alkuperäiskansoista löytyi niin lyhyt kuin pitkäkalloisia ihmisiä.  Samaa probleemia joutui sittemmin pureskelemaan ehkä Saksan ”pätevin” rotututkija Hans Friedrich Karl Günther (1891-1968) mittaillessaan saksalaisten kalloja.  Tosin hänellä oli ”munaa” todeta rotusekoituksen huonontaneen lajitoverien laatua Saksassa.

Yksi merkittävimpiä nimiä rotuteoreetikoista oli brittiläissyntyinen Houston Stewart Chamberlain.  Hän oli pangermanisti ja isänmaanpetturi ensimmäisen maailmansodan aikana.  Chamberlainin kaksiosainen pääteos oli Die Grundlagen des Neunzehnten Jahrhunderts (1899).  Siitä tuli sittemmin myös natsien rotuideologian pääteoksia.  Tieteellisesti Chamberlaininkin rotuoppi on puhdasta hölynpölyä.  Chamberlainin määritellessään rotukäsitettä, hän päätyy logiikan vastaiseen kehäpäätelmään, joka saavutus ei ehkä ole kovin mairitteleva hänen päättelykyvystään.    Chamberlainilla oli väkevä tarve pelastaa ainakin osa kristinuskoa juutalaisuudelta.  Hän esittää, tosin ilman mitään todisteita, ettei Jeesus eikä Vanhan Testamentin kuninkaat kuten David ja Salomon voineet olla juutalaisia.  Sittemmin näitä saman tason ”teologi-anropologi-historoitsijoita” on ollut koko joukko muitakin.

 

 

 

Rotuteoreetikot Houston Chamberlain ja Hans F.K. Günther olivat Saksan natsien suuria nimiä yhdessä epävirallisen puolue- ja rotufilosofi Alfred Rosenbergin (1893-1946) kanssa.  Rosenberg oli Baltian saksalaisia.  Hän oli syntynyt Tallinnassa ja opiskellut Riikassa.  Lokakuun vallankumouksen jälkeen hän pyrki bolsevikkien palvelukseen, mutta huonolla menestyksellä.  Saksaan Rosenberg siirtyi vuonna 1918.    Hän liittyi Saksan työväenpuolueeseen (puolue otti myöhemmin nimekseen Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue -NSDAP) jo ennen Adolf Hitleriä.  Hän oli kuolemaansa asti fanaattinen natsi ja uskoi sokeasti Hitleriin.

Rosenberg vaikutti jo vuodesta 1919 lähtien natsien ideologian muotoutumiseen.  Tuo vaikutus heijastui myös Hitlerin sekavassa ”Taisteluni”-teoksessa.  Rosenberg oli kiihkeä antisemiitti ja tuotti lukuisia kirjoituksia ja teoksia kyseisestä aihepiiristä.  Hänen tuotantonsa huipentui ”Kahdennenkymmenennen vuosisadan myytti” -kirjaan (Der Mythus des 20. Jahrhunderts: Eine Wertung der seelisch-geistigen Gestaltenkämpfe unserer Zeit  (1930).  William L. Shirer kuvaa teosta ”hassunkuriseksi kokoelmaksi epäkypsiä ajatuksia pohjoisen rodun etevämmyydestä”.  Kirjasta tuli eräänlainen natsien ”raamattu” Hitlerin ”Taisteluni” teoksen ohella.  Sitä myytiin ilmestymisensä jälkeisen ensimmäisen 10 vuoden aikana yli puoli miljoonaa kappaletta ja vuoteen 1944 mennessä yli miljoona.  Hitlerin kerrotaan sanoneen huvittuneena, että hän oli kyllä yrittänyt lukea kirjaa monesti, mutta huonolla menestyksellä pääsemättä alkua pidemmälle.  Baldur von Schirach taas huomautti Rosenbergin olleen kirjailija, joka myi enemmän kuin kukaan muu kirjaa, jota kukaan ei lukenut.

 

Natsien rotuteoriat

Ihmisroduista ja niiden eroista puhuttaessa ns. ”suuren yleisön” ajattelussa keskiöön nousee Hitler ja natsi-Saksa.  Tämä on tietysti ymmärrettävää, koska natsien toteuttamana tapahtui historian suurin massamurha tai pikemminkin valtava joukko suuria massamurhia.  Suurimman uhrin tuossa valtavassa tragediassa kantoi juutalaiskansa.  Se ei kuitenkaan ollut ainoa, koska natsien näkökulmasta oli olemassa joukko muitakin tuhottavia ”rotuja”, lisäksi osin tuhottavia ja osin orjuutettavia ”rotuja”, mm.  romaanit ja slaavit.  Muitakin toki oli, mutta niiden esiin nostamisesta vaiettiin poliittisista erityisesti ulkopoliittisista syistä.

Adolf Hitler itse puhui paljon roduista, mutta on hämmentävää huomata, ettei häneltä löydy mitään selvää ja johdonmukaista rotuteoriaa, kuten ei systemaattisesti kuvattua ideologiaakaan.  Hitlerin puheissa ja kirjoituksissa nousee esiin itseasiassa vain kaksi ”rotua”: arjalaiset, jonka Hitler määrittelee ainoaksi kulttuuria luovaksi roduksi ja juutalaiset sen täydellisenä vastakohtana.

Hitlerin karkea, dikotominen rotunäkemys aiheutti tietysti paljon ongelmia pienemmille natisien sananselittäjille ja ideologeille.  Näistä maineikkaimmat olivat Alfred Rosenberg ja jo edellä mainittu Hans F. K. Günther.  Oikeastaan on mainittava vielä Ludwig Maximilian Erwin von Scheubner-Richterin nimi.  Hän oli Balttian saksalainen, kuten Rosenbergkin.  Mies tutustui Hitleriin jo vuonna 1920 ja kuoli kolme vuotta myöhemmin surullisenkuuluisassa Münchenin oluttupavallankumouksessa.  Rosenberg puolestaan saavutti jonkinlaiset puolivirallisen pääideologin aseman, mutta natsi-ideologiaa pohti moni muukin eliitin jäsen.  Rosenbergin pahin kilpailija näyttää olleen kansanvalistus- ja propagandaministeri Paul Joseph Goebbels.

Yhdysvaltalainen toimittaja ja historioitsija William L. Shirer nimitti Rosenbergia sekopäiseksi, raskasmieliseksi ja sekavan ajatusjuoksun omaavaksi puolifilosofiksi.  Tähän kuvaukseen on helppo yhtyä, kun on vähänkin perehtynyt hänen hengentuotteisiinsa.  Hitler itse, kuten on todettu, suhtautui nuivasti Rosenbergin pääteokseen ”Kahdennenkymmenennen vuosisadan myytti” ja Goebbels hylkäsi sen ”älyllisenä röyhtäyksenä”, koska kansallissosialistit määrittelivät itsensä tarkoituksellisesti toiminnan ja väkivallan ihmisiksi, joille kaikenlainen intellektualismi oli vierasta.  Tässä mielessä onkin enemmän kuin huvittavaa, kuinka Suomen Sisun itseään sivistävät rotuvaliot ovat ottaneet juuri Alfred Rosenbergin johtotähdekseen.

 

Hölynpölyä  järjettömyydestä

Jo ennen vuotta 1919 Rosenberg oli tallentanut useita ajatuksiaan lukuisiin muistiinpanoihin, joista osa siirtyi myöhemmin hänen pääteokseensa ”Kahdennenkymmenennen vuosisadan myytti”.  Yleinen käsitys on, että kirja oli suunniteltu jatko Houston Stewart Chamberlainin tuotannolle. Siinä Rosenberg vetoaa uuteen ”Veren uskoon”, jonka tulisi korvata kristinusko: ”Tätä varten myytti Rooman Jumalan edustajasta on voitettava samoin kuin myytti protestanttisessa ’pyhästä kirjasta’.  Ihmisten sielun ja kunnian myytissä on uusi, sitova, luova painopiste.  Palvella Häntä (veren uskoa) on rotumme velvollisuus. ” Tästä asenteestaan huolimatta Rosenberg ihaili Martin Lutheria, jonka hän näki ilmentävän Rooman katolisen kirkon ja jesuiittojen ”tuomitseman” todellista kristinuskoa.  Rosenberg protestoi väitettä, että hän itse olisi pakana (Heide): ”Oli väärin, että esitin wotanismin uskonnon kuolleena muotona.   Wotan tietysti synnytti germaanisen luonteen kunnioituksen, samoin kuin Faust. Valehtelen jos sanon, että halusin ottaa uudelleen käyttöön” pakanallisen Wotanin kultin.”  Rosenberg veti sanojaan takaisin, koska Hitler ja muutamat johtavat natsit olivat sitä mieltä, ettei vielä ollut aika tehdä välejään selväksi kristinuskon kanssa.  Wotan-kultin käyttöönottajia natseista kyllä löytyi mm. SS:n piiristä aina SS-valtakunnanjohtaja Heinrich Himleriä myöten.

 

Rosenberg yrittää ”Myytti-kirjansa” historiallis-filosofisessa osassa selittää kansallissosialistisen ideologian ihmiskunnan päämääräksi.  Rosenbergin mukaan maailmanhistoria muodostuu ikuisesta ja raivoisasta taistelusta pohjoismais-atlantisen kansan ja juutalais-semiittien välillä. Vain pohjoismaiset ihmiset tuottavat kulttuuria.  Lyhyiden ja epämääräisten, Platonin Atlantista koskevien spekulaatioiden pohjalta Rosenberg väittää, kuinka pohjoismaiset ihmiset ilmestyivät ensin intialaisina ja persialaisina.  Klassinen Kreikka saavutuksineen pohjautui ”pohjoismaiseen herrakansaan” ja muinainen Rooma ”pohjoismaiselle republikaaniselle latinalaisuudelle”. Hänen mukaansa tämän pohjoismaisen kansan ainoa laillinen jälkeläinen on saksalainen kansa.  Älkää naurako!  Tällaiseen potaskaan uskottiin saksalaisen kulttuurikansan keskuudessa vahvasti 1900-luvulla.

 

 

Käsitteensä pohjoismainen kansa Rosenberg selitti roduksi, joka ei ollut biologinen vaan henkinen ilmiö. Tässä rodullisen materialisuuden hylkäämisessä hän oli samaa mieltä arkkikilpailijansa Joseph Goebbelsin kanssa, joka halusi muokata NSDAP: n ideologiaa samaan suuntaan.  Rosenberg mallitti rodun itsenäiseksi organismiksi missä sen kaikille jäsenille hän oli varannut yhteisen sielun – ”rodun sielun” osuuden. Tämän rodullisen sielun sanotaan olevan kyseisen rodun kantaja ja ilmentymä. Yksittäisen rodun jäsenen toimet ovat siten vain osoitus kollektiiville ominaisesta liikkeellepanevasta voimasta. Todellisen tavoitteen saavuttamiseksi on välttämätöntä tukahduttaa kaikki yksilöllistämisen muodot, koska tämä vaarantaa rodun ykseyden. Tämän rodullisen sielun ominaisuudet ilmaistaisiin kulttuurissa, politiikassa, oikeusjärjestelmässä, tekniikassa ja taiteessa.

Rosenberg selittää kuinka kulloinenkin kansojen rodullinen merkitys, sen saavutukset voitaisiin lukea heidän kulttuurihis-toriastaan.  Nämä saavutukset ovat osoitus rodun kollektiivisesta sielusta, joka haluaa luoda sille ominaisen ihanteen.  Jälleen Rosenbergilla on tarve pullisteluun arjalaisen rodun siis saksalaisen kulttuurin saavutuksilla:  Immanuel Kantin, Richard Wagnerin, Mestari Eckartin ja muiden tekijöiden kulttuurisaavutukset palvelivat Rosenbergia kiistattomana todisteena pohjoismaisen rodun paremmuudesta.  En lainkaan ole varma olisiko Mestari Eckart ollut mielissään tai jopa hyväksynyt herra Rosenbergin hymistelyn, Immanuel Kantista puhumatta?

Rosenberg, Hitler eikä kukaan muukaan koko johtavasta natsilaumasta koskaan uskaltanut esittää kysymystä, minkä vuoksi juuri juutalaisuuden keskuudesta nousi tieteen, tekniikan, talouden ja kulttuurin alalta paljon suurempi määrä neroja, Nobel-palkittuja jne, kuin konsanaan ”arjalaisuudesta”?  Etenkin, jos suhteutamme asiaa kyseisten kansojen väkilukuun.

 

Jo teini-ikäisenä Rosenbergiä oli kiehtonut Houston Stewart Chamberlainin teos ”Die Grundlagen des neunzehnten Jahrhunderts”.  Hän on kertonut tuon kirjan selvittäneen hänelle ”juutalaisongelman” merkityksen.  ”Myytissä” hän vertasi juutalaisuutta ”pohjoismaiseen rotusieluun” ja polarisoi vastakkainasettelussaan juutalaisuuden perusteettomilla viholliskuvilla.  Juutalaista uskontoa hän kuvasi pirulliseksi, kun taas pohjoismainen rotusielu kantoi uudenlaista jumaluutta.  Samaa tekniikkaa Hitler toteutti väittäessään, että arjalaiset olivat ”Jumalan lapsia” ja juutalaiset saatanallisen persoonallisuuden omaavina ”koko ihmiskunnan vastustajia”.  Toisen maailmansodan ja Nürnbergin pesänselvityksen jälkeen tuon asetelman saattaisi hyvinkin nähdä aivan päinvastaisena…

 

 

 

Rosenbergin mukaan Kristus ei ollut juutalainen, vaan pohjoismaisen rodun sielun ruumiillistuma.  Toisen, perinteisen tulkinnan Rosenberg kumoaa, koska sen takana oli alun perin ollut itse juutalaisuus, myöhemmin Paavali ja sitten myös roomalaiskatolinen kirkko.  Kaikkien niiden tavoitteena oli vahingoittaa pohjoista rotusielua (”roomalais-syyrialainen periaate”). Tämä ja monet muut kohdat ”Myytissä” osoittavat, että Rosenbergin ajatukset perustuivat paljolti väitteisiin, joita hän ei halunnut eikä pystynyt osoittamaan oikeiksi.  Mysteeriksi jää mm. kuinka Jeesuksen aikaiset juutalaiset olivat tietoisia ”pohjoisesta rotusielusta”.  Samaa luokkaa ovat hänen rasistiset salaliittoteoriansa, kuten väite, jonka mukaan Rothschildit hallitsivat Ranskaa vuonna 1914, minkä vuoksi ensimmäinen maailmansota oli väistämätön.

”Myytissään” Rosenberg vaatii, että ”arjalaisten” ja juutalaisten väliset avioliitot ja yhdynnät on estettävä kuolemanrangaistuksen uhalla.  Jotain kertoo Saksan tuon aikaisesta tilasta, että   maaliskuussa 1930 natsit ehdottivat Reichstagissa kyseistä asiasta lakiehdotusta.  Se toteutui kuitenkin vasta ns. Nürnbergin rotulaeissa vuonna 1935.  Kyseistä lainsäädäntöä oli muuten johtamassa muuan Hans Globke sittemmin Saksan liittotasavallan kunnioitettu valtiosihteeri ja liittokansleri Kondrad Adenauerin lähimpiä työtovereita!

On tuskin tarvetta lainailla tai kertoa Alfred Rosenbegin aivoituksia tämän enempää.  Niistä käy jo hyvin selväksi, että väitteet ja teorisoinnit jäävät roikkumaan ilmaan elleivät ole puhdasta valehtelua.  Ilmeisenä tarkoituksena vain oikeuttaa poliittinen väkivalta ja herruuden tavoittelu.  On kutakuinkin sama asia, jos Rosenbergin ja kumppaneiden loruilujen sijasta ottaisi todesta ”Tuhannen ja yhden yön sadut”.  Niissäkin saattaisi nähdä enemmän totuutta kuin näissä rasistisissa valheissa. Tästä voimmekin muotoilla kysymyksen, johon itse kukin voi imeskellä omaa  vastaustaan:

 

 

Reino Seppänen