Jussi Halla-aho on nykyisen perussuomalaisten puolueen kiistaton johtohahmo.  Häntä alettiin aikoinaan kutsua Suomen Sisun natsihenkisessä yhteisössä Mestariksi.  Erään tulkinnan mukaan tuo Mestari-nimitys tuli siksi, että porukassa ymmärrettiin Johtaja-arvonimen arvostuksen romahtaneen sattuneista syistä ja olevan siksi liian leimaava.  Hitlerin, Mussoliinin ja Fracon käyttämät führer, il duce ja caudillo olivat kyseisten herrojen hirmutekojen hapattamia ja siksi kelpaamattomia tämän päivän ”kansanjohtajalle”. 

Tässä asiassa näkyy suomalaisen uusfasismin kanssa flirttailevan eliitin oveluus.  Strategiana on edetä askel askeleelta ”kansallisia arvoja” eikä tuoda voimalla ja yllätyksellä koko kapista sirkusparaatia areenalle.  Niin tekivät vanhakantaiset uusfasistit, kuten Pekka Siitoin.  Näiden fiksujen miesten mielestä fasismin ”lääkettä” pitää annostella demokratian ja tasa-arvon tautiin tipoittain.  Arvio on ilmeisen osuva, koska ainakin oikeistoon kallellaan olevaan mediaan se on tepsinyt.  Valitettavasti myös merkittävään osaan kansalaisiakin.

 

Tuo sama oveluus näkyy Mestari Halla-ahon julkisessa esiintymisessä ja toiminnassa.  Hän osaa piilotella taitavasti todellisia ajatuksiaan ja on ilmeisen valmennettu tähän toimintaan.  Hyvin harvoin Mestari on erehtynyt tästä uudesta linjastaan.  Siksi onkin kaivauduttava hänen menneisyyteensä, siihen aikaan, jolloin Halla-aho esiintyi avoimemmin, päästäksemme näkemään miehen todelliset näkemykset ihmisestä, yhteiskunnasta, maailmasta.  Hyvinä lähteinä tähän ovat hänen vanhat Scripta ja Hoimmafoorumin kirjoitukset.  Vai onko joku sitä mieltä, että sitä ”tikulla silmään, joka vanhoja muistaa”?  Minä muuten ole.

 

Keskustellessani erän tutun kanssa, paljastui, että hän oli enemmänkin näitä tikulla silmään -ihmisiä.  Väitti, että ihminen voi muuttua ja hänen mielipiteensä myös.  Toki näin voi tapahtua, mutta tämän Mestarimme muutos näkyy korkeintaan siinä, että hän osaa entistä paremmin hillitä kielenkäyttöään ja sanavalintaansa.  Itse ydinlinja on pysynyt samana eikä Halla-aho ole sitä kieltänytkään.  Hänen Scripta-kirjoituksensa eivät ole syntyneet jonkun teini-ikäisen nuorukaisen höyryjen päästelynä, vaan ne ovat ihan aikuisen miehen näkemyksiä ja siksi peruste hänen arvioimiselleen.

 

Minua ei Halla-ahossa ole niinkään ärsyttänyt hänen näkemyksensä hallitsemattomasta maahanmuutosta.  Kyseessä on näet asia, johon jokaisella kansalaisella on oikeus sanoa mielipiteensä.  Joskus ärsyynnyn itsekin joistain äärimmäisen naiiveista näkemyksistä, missä unohdetaan niin yhteiskunnalliset kuin taloudelliset realiteetit.  Olen kuitenkin malttanut pidättäytyä maahanmuutto keskustelusta, koska kaikki kritiikki, asiallinenkin, on tuki meidän uusfasisteille.

Minun kiinnostukseni tähän Mestariin heräsi, kun törmäsin hänen näkemykseensä sosialidemokratiasta.  ”Minun on vaikea keksiä maailmankaikkeudesta alhaisempaa matelijaa kuin pohjoismainen sosiaalidemokraatti. Tämän reptiilin erityisen limainen alalaji on ruotsalainen sosiaalidemokraatti.” (Scripta 23.3.2006).  Tämä törkeys oli sodanjulistus minulle ja lähtökohtana halulle ottaa selville, mikä mies tämä Jussi Halla-aho oikein on.  Voin sietää kyllä, jos jokin niljake sanoo minua liskoksi tai muuksi vastaavaksi.  Mutta sitä en hyväksy, että aate, jota isäni ja isoisäni kannattivat ja jonka vuoksi monet hienot toverit ovat niin meillä kuin maailmalla antaneet henkensä, liataan tuollaisilla saastalla.  Tällä heitolla herra Halla-aho on vetänyt rajan ainakin minun ja itsensä välille.

Ensimmäinen kysymys, joka nousi mieleeni, koski sitä, miksi joku voi kirjoittaa jostain kansanvaltaisesta liikkeestä tuollaista.  Sen takana täytyy olla raivoa ja kylmää vihaa.  Mistä sellainen viha voi syntyä ideologiaa kohtaan, joka on luonut tasa-arvoa tavoittelevan demokraattisen oikeusvaltion ideaalin ja tavoitellut sitä?   Ensimmäisenä muistui mieleen Ruotsin Olof Palme -viha, joka johti tämän suuren valtiomiehen katalaan salamurhaan.  Ilmeisen oikeilla jäljillä olin jo lähtökohtaisesti.  Ruotsissa Palme-viha oli monimuotoista, mutta rankimmin se kumpusi maan fasismista, joka oli saanut mädätä ja muhia vapaasti koko sodanjälkeisen ajan.

Sosialidemokratian viha nousee fasismin ja laajemminkin taantumuksellisen äärioikeiston ideologiasta, jonka takana ovat osin myös laajat taloudelliset intressit.  Näyttää siltä, että tämän meidän Mestarimme viha kumpuaa juuri sosialidemokratian keskeisimmästä sanomasta – tasa-arvon ja demokratian vaatimuksesta.  Saman vihan tapaamme lähihistorian eri vaiheissa kaikissa autoritaarisissa liikkeissä ja hirmuhallintojen esiin nousuissa.  Olivatpa nuo tapaukset sisällöltään fasistisia tai kommunistisia.  Kumpikaan ideologia ei hyväksy sen paremmin ihmisarvoa kuin tasa-arvoa ihmiselämän ja yhteiskunnan peruskiveksi.

 

Olkoon miten tahansa, niin Halla-ahon näkemykset ovat raa´an antihumanistisia.  Oletan kuitenkin hänen olevan ylpeä niistä.  Vai sanotaanko salaylpeä, koska hän ei ilmeisestä halustaan huolimatta tahdo enää julistaa niitä julkisesti ja kovaan ääneen.  Halla-ahosta onkin tullut eräänlainen poliittinen nuorallatanssija sen jälkeen, kun perussuomalaisten kannatus on noussut maassamme yllättävän suureksi ja miehestä itsestään tullut suosittu puoluejohtaja.  Tähän ristiriitaan saattaa rakentua puolueen ja liikkeen romahdus tulevaisuudessa.

 

Populistis-fasistinen rakennelma sisältää näet oman tuhonsa siemenen.  Perussuomalaiset koostuvat äärimmäisen monivivahteisesta porukasta, jossa törmäävät toisiinsa erilaiset tavoitteet, näkemykset ja röyhkeät vallanhimoiset johtajatyypit sekä myös tylsämielisten rasistien joukko.  Ei unohdeta kuitenkaan niitä aivan tavallisia suomalaisia, jotka ovat perua ennen puolueen valtausta puheenjohtaja Timo Soinin ajoilta.  Tätä rakennelmaa on vaikea pitää kasassa, oli ohjaksissa sitten minkälainen Mestari tahansa.

Olen pyrkinyt perehtymään laajasti Mestari Halla-ahon taustaan ja maailmankuvaan.  Mitä enemmän siihen on syventynyt, sitä epämiellyttävämmältä se tuntuu.  Tuota tavoittamaani ymmärrystä täydentää hänen läheisten liittolaistensa sanomiset ja toilailut.  Juuri heidän, joilta puuttuu Mestarin poliittinen ymmärrys ja taito.  Käytettävissä olevasta materiaalista paljastuvat kirjoitusten ja puheiden karkeus, nimittely ja tarkoituksettomat lipsahdukset.  Mestarin lähipiiri koostuu hyvin erikoisesta ”kansallismielisestä” porukasta, jota joku voisi hyvinkin kuvata natseiksi.  Erilaisia yhteyksiä fasismiin ja fasisteihin löytyy lukuisia.  Tätä kaikkea voisi kuvata vanhalla kiinalaisella sanonnalla — ”Ruukku tihkuu sitä, mitä se sisältää”.

Reino Seppänen