Väärennetyt valokuvat loivat uutta totuutta Neuvostoliitossa

 

Brittikirjailija George Orwell kirjoitti 40-luvun lopulla kirjan “Nineteen Eighty-Four”, joka on suomennettu nimellä ”1984”.  Kirja on kauhukuva totalitaristisesta yhteiskunnasta, jossa kansalaisten kontrolli ja henkilöpalvonta ovat viety äärimmilleen ja jossa ”totuusministeriö” muokkaa historiaa nykyisyyteen sopivaksi.  Kirjan päähenkilö on totuusministeriön työntekijä Winston Smith.  Kirja irvailee kaiken karmeuden keskellä kommunistista ja fasistista yhteiskuntaa.   Sen antama kuva ei kuitenkaan ole kaukana siitä todellisuudesta, jossa Stalinin aikaisessa yhteiskunnassa elettiin.  Pitkälle viety valvottu elämä ”Isonveljen” eli ”Isä-Aurinkoisen” kuvien alla ja lukuisat winstonsmithit vääntämässä totuutta kerta toisensa jälkeen uuteen muotoon sitä mukaa, kun uusia epähenkilöitä syntyy. 

 

Otetaanpa esimerkiksi historiallinen kuva vuodelta 1915.  Kuva liittyy VSDTP (b)-puolueen historiaan ja vieläpä historiallisesti merkittävänä ajanjaksona.  Siksi sillä on tärkeää todistusvoimaa yleisemmältäkin kannalta.  Kuva on otettu Monastyrskojen kylässä Siperiassa, Turukhanskin alueella.  Se selittää, miksi kuvassa on monia poliittisista syistä Siperiaan karkotettuja bolsevikkeja.

 

 

Kuvan henkilöt olivat aktiiveja bolsevikkeja.  Osa heistä näytteli merkittävääkin osaa Venäjän historiassa ennen vallankumousta ja sen jälkeen.  Useat syyllistyivät myös hirmutekoihin, osa joutui itse likvidoinnin uhriksi.  Elettiin aikaa, jolloin ihminen, vaikka oli ollut aikanaan tunnettu persoona, hänestä tuli epäsuosioon jouduttuaan ja tuomituksi tultuaan, epähenkilö.  Mutta myös neuvostomaan winston smithien työmaa.  Uhri oli hävitettävä myös kansakunnan mielestä.  Hänen nimensä, kuvansa katosivat julkisuudesta ja historiasta.  Tuon epähenkilön muisto, olivatpa hänen todelliset ansionsa kuinka suuret tahansa, oli pyyhttävä ihmisten mielistä ja tulevaisuudesta.

 

 

 

Tilalle on ilmestynyt musta aukko, joka korostaa hänen häviämistään tyhjyyteen.  Kamenev tuomittiin näytösoikeudenkäynnissä ja teloitettiin vuonna 1936. Kuvassa on muitakin muutoksia. Tuntematon nainen katoaa, Samoilov on saanut knallin päähänsä ja laitettu istumaan.  Ilmeisenä tarkoituksena saada Stalin paremmin näkyviin. Pikkulapsi, Jakov Serdlovin poika Andrei, on siirretty maahan ja toveri Molotov siirretty näkyvämmälle paikalle vasempaan reunaan ja tuntematon siirretty hänen entiselle paikalle.  Badev ja Petrovski ovat vaihtaneet paikkaa. Badeville on löytynyt myös knalli päähän eikä sitä ole edes istutettu luontevasti miehen nuppiin.  Shagov on laitettu Sverdlovin vanhalle paikalle ja tämä siirretty takariviin asentoa ja kokoa muuttaen.  Jakov näyttää saaneen kuolemansa jälkeisen arvonalennuksen?   Olisi hauska tietää, minkälainen konklaavi on pohtinut tämänkin kuvan väärentämisen hierarkkiaa!

 

 

 

Moderni kuvankäsittely vie uskottavuutta valokuvalta

Valokuvauksen keksimisen jälkeen kuvan merkitys vaikuttamisen ja valehtelunkin keinona on kasvanut räjähdysmäisesti.   Erityisen viehättyneitä sen käyttämiseen ovat olleet näiden myöhempien aikojemme, siis valokuvauksen keksimisen jälkeiset, diktaattorit, mutta myös muut vallanpitäjät ja vaikutusvaltaa janoavat.  Myynnin ja markkinoinnin edistäjänä kuva on ollut tärkeä apukeino jo ennen valokuvausta, kuten myös kaikkien maailman uskontojen.

 

Valtavan tehokkuutensa vuoksi kuva on valehtelun ja totuudenvääristelyn erinomainen keino.  Valokuvaa on käytetty häikäilemättä hyväksi monella tapaa.  Nykyään valokuvan todistusvoimaisuus on jo pahasti rapautunut digitaalikuvauksen ja kuvien manipuloinnin lukuisien keinojen takia.   Mutta massojen huijaajana valokuva on edelleenkin vailla vertaa.  Tämän hetken populismin läpimurto on osoittanut, että ihmisten alttius ottaa vastaan totuuden-, jopa järjenvastaista informaatiota on uskomattoman suurta.  Siksi valokuva valehtelun keinona ei ole tyystin menettänyt merkitystään.  Kuvalla propagandassa on edelleen merkitystä kansan huijauksen apuneuvona.

 

 

Kuvamanipulointi propagandamaakarien suosikki

Valokuvan manipulointi on kaikissa autoritaarisesti hallituissa yhteiskunnissa käytetty keino vääristellä totuutta, erityisesti historiaa.  Siihen ovat keinot olleet olemassa jo ennen nykyistä digitaalista kuvankäsittelyä.  On hyvä pitää mielessä, että valokuvan manipulointi alkaa usein jo kuvaustilanteen suunnittelusta.  Valokuvaaja voi olla jo sellaisenaan eräänlainen diktaattori, joka määrittelee rajaukset niin kuvaustilanteissa kuin kuvan jälkikäsittelyssä.  Samaa valtaa käyttävät lehtien kuvatoimittajat, toimitussihteerit ja päätoimittajat.

 

 

Kuvavalinta on yksi manipuloinnin keino ja mahdollisuus.  Lehteen tai muuhun julkaisuun voidaan jutun yhteyteen laittaa valokuva, joka ei esimerkiksi imartele kuvan esittämää henkilöä.  Tällä voi olla ikävä ilme, mm. suu auki, tai tilanne sellainen, joka ei edes välttämättä liity mitenkään muuhun tekstiin.  Tässä joitakin aikoja sitten kiinnitin huomiota siihen, kuinka tamperelainen Aamulehti käytti kuvituksissaan ilmeisesti lehdelle epämieluisten poliitikkojen kohdalla sellaisia valokuvia, joissa nämä olivat itsensä kannalta ”taltioituneet epäedullisesti” kuvaan.  Vanha konsti, jota ovat käyttäneet erilaiset bulevardilehdet ja poliittiseen leimaamiseen erikoistuneet julkaisut.

 

Oma lukunsa ovat tietysti itse kuvat, joiden informaatiota on tietoisesti muutettu poistamalla tai lisäämällä niihin uusia elementtejä.  Tämä oli erittäin käytetty keino edesmenneessä Neuvostoliitossa ja natsi-Saksassa, mutta kyllä sitä on käytetty myös ns. demokratioissa totuuden muunteluun.  Erona noihin hirmuhallinnon yhteiskuntiin demokratioissa on tietysti se etu, että on edes ollut mahdollisuus antaa kritiikkiä ilman vakavien seuraamusten pelkoa.

 

 

Valokuvien  väärentämisen  mieli

Historian väärentäminen oli Neuvostoliiton kommunisteille keino kertoa puoluekaadereille ja myös kansalle mikä on kulloinenkin oikea tapa ajatella menneisyydestä ja sinne sijoittuvista henkilöistä.  Historiallisen totuuden muuntelu perustui ajatukseen kommunistisen puolueen ”oikeassa olemisesta” ja kaiken alistumisesta politiikalle.  Sillä periaatteella on taas bolsevismia vanhemmat juuret mm. Venäjän vallankumouksellisessa liikkeessä.  Ajatus kääntyi lopulta itseään vastaan ja erkani kauas kommunismin varsinaisesta aatesisällöstä.  Maksimaaliseen vallankeskitykseen perustunut systeemi muuttui joukkointressien tavoittelusta yksityisintressien ajamiseen.  Se loi maahan nomenklaturaan perustuvan elitismin.

 

Varsinaiseksi vimmaksi totuuden vääristeleminen Neuvostoliitossa muuntui aina ajoittain.  Vuosien 1917 – 1991, jolloin bolsevismi oli maan johtava ja ainoa poliittinen aate, totuus ehti vaihtua moneen otteeseen niin asioista kuin ihmisistä.  Stalinin kausi oli historian vääristelyssä vauhdikkainta aikaa.  Nikita Hruštšovin NKP:n 20. puoluekokouksessa pitämän puheen jälkeen korjattiin Stalinin aikakautena kirjoitettua historiaa ja rehabilitoitiin vainottuja, etupäässä entisiä kommunisteja.  Hruštšovin jälkeen seurasi taas uusia vallanpitäjiä, joiden ohjeiden mukaan historioitsijat kirjoittivat kirjoihin uudet luvut ja uuden totuuden.  Ennen Neuvostoliiton romahdusta tapahtui muutos avaoimempaan suuntaan.  Monta vanhaa bolsevikki rehabilitoitiin.   Useinkin ne olivat sellaisia, joita ei olisi voinut tehdä Hruštšovin eikä hänen jälkeen tulleiden puoluejohtajien aikana ennen Mihail Gorbatšovia.

 

Hyvin tunnettu on kuvapari Neuvostoliitosta 1930-luvulla, jossa käsitellyssä kuvassa on poistettu Neuvostoliiton sisäasiain kansankomissariaatin (ministeriö) ja sen alaisen salaisen poliisin johtaja Nikolai Ivanovitš Ježov.  Kyseinen herra toimi Stalinin kätyrinä ns. suurissa puhdistuksissa, jotka toteutettiin vuosina 1936 – 1938.  Puhdistukset tunnetaan myös toteuttajansa nimen mukaan ježovštšinana.

 

 

 

Kuvamanipulointi on nykyisenä Photoshopin aikakaudella helppoa.  Kuvankäsittelyohjelmia on paljon ja niiden käyttö on tavallisellekin pulliaiselle helppoa, saati sitten ammattilaisten käytössä.  Tästä on syntynyt tervettä epäilyä valokuvien todistusvoimaa vastaan.  Mutta sen vastakohtana on taas sairas epäily paitsi valokuvia niin myös kaikkea tervettä järkeäkin kohtaan.  Elämme juuri nyt aikaa, jossa kaikista typerimmätkin asiat ja salaliittoteoriat saavat kannatusta.  Oleellista onkin se, että onko ihmisellä tarve ja halu uskoa hänelle esitettyihin ”todisteisiin” ja valokuviin, vai turvautuuko hän lisätietoon ja älyynsä.

 

Reino Seppänen