Tänää tullut surusanoma kertoi toverini Jukka Paastelan siirtyneen ajasta ikuisuuteen. Tutustuin Jukkaan Työväen Akatemiassa opiskellessamme vuosina 1966 – 1968. Tulimme molemmat myös syksyllä 1968 opiskelemaan Tampereen yliopistoon. Nopeasti eteen nousseen asumisongelman sain ratkaistua tutun Aamulehden toimittajan kautta. Löytyi asunto Erkkilänkadulta rautatien ylittävän sillan pielestä läheltä Tuomiokirkkoa. Jaoimme tilavan alivuokralaishuoneen Jukan, Erkki ”Rölli” Gröndahlin ja minun kesken. Neljäntenä asukkaana, omassa huoneessaan, oli toimittajan ikääntynyt äiti.

Toisena lukuvuotena Jukka ja Rölli saivat asunnon Vanhan Domuksen A-sivestä. Pidimme kuitenkin tiiviisti yhteyttä paitsi henkilökohtaisesti myös tuolloin aktiivisesti toimineen Työväen Akatemia kerhon kautta. Kolmantena lukuvuotena meillä oli jo neljän akatemialaisen jakama soluasunto Vanhan Domuksen A-siivessä. Neljäntenä asukkaana oli Karppisen Mikko. Solun elämä oli paitsi opiskelun täyttämää, mutta myös muuten vauhdikasta ja värikästä. Kyseisen lukuvuoden aikana Jukka löysi myös tulevan puolisonsa Ailin, jonka kanssa muutti sittemmin asumaan.

Jukan opiskelut etenivät suotuisissa merkeissä. Hän siirtyi jossain vaiheessa myös tiedekuntaan, kun me muut lähdimme epätahtiin työelämään osin taloudellisten pakkojen vuoksi. Välillä hän ehti kyllä olla pätkän työelämässä mm. maalarina ja sittemmin järjestöhommissa. Tässä vaiheessa minun yhteyteni Jukkaan katkesivat ja hän eteni omalla urallaan oikein hyvin eittämättömän lahjakkuutensa ansiosta. Jukka väitteli tohtoriksi Tampereen yliopiston yhteiskunnallisessa tiedekunnassa vuonna 1985. Aiheena oli ”Marx’s and Engels’ concepts of the parties and political organizations of the working class”. Väitöskirja oli englanninkielinen ja merkittävä puheenvuoro marxilaisuuden ytimestä käytävässä keskustelussa. Väitöskirja oli myös haaste tuolloiselle liki monopolia marxilaisuudesta ylläpitävälle kommunistiselle liikkeelle.

Jukalla oli laaja kirjallinen tuotanto politiikan alueelta, jossa hänen kiinnostuksensa kärki kohdistui sosialistisiin aatteisiin ja niiden takana oleviin puolueisiin sekä liikkeisiin. Jukka onnistui kohauttamaan kirjoillaan ja artikkeleillaan alan piirejä. Yksi keskustelua nostattanut kirja oli vuonna 2003 ilmestynyt kirja ”Finnish Communism under Soviet Totalitarianism: Oppositions within the Finnish Communist Party in Soviet Russia 1918-1935”. Minulle hieman yllättäen Jukka julkaisi vuonna 1995 teoksen ”Valhe ja politiikka: tutkimus hyveestä ja paheesta yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä”. Aiheensa puolesta se herätti paljon yleistä huomiota akateemisten piirien ulkopuolellakin.

Aikoinaan suurempi yllätys minulle oli se, että Jukka Tampereelle tultuaan valitsi lopulta pääaineekseen valtio-opin. Hän ei kumpanakaan akatemiavuotenaan ollut valtio-opin historiakerhon jäsen, kerhon jonka vetäjänä toimi maanmainio Ensio Kotiranta. Työväen Akatemiassa hän teki kaksi varsin hyvää tutkielmaa historiasta. Toinen käsitteli oopperasäveltäjä Giuseppe Verdiä ja toinen Suomen kristillistä työväenliikettä. Jukka oli erittäin kiinnostunut ja hyvin perehtynyt etenkin yleiseen historiaan. Yhteisinä asuinvuosinamme keskustelumme käsittivätkin usein historiaa, politiikkaa nyt unohtamatta.

Klassinen musiikki, etenkin oopperat olivat Jukan yksi lempiharrastus. Erkkilänkadulta mieleen on syöpynyt kuva kirjoituskoneen edessä kuulokkeet korvilla istuvasta Jukasta kuuntelemassa yhtä hänen lukemattomista magnetofoninauhojen keloistaan. Kaikki kelat sisälsivät vaativampaa musiikkia, oopperoita mutta myös sinfonioita. Erkkilänkadun aikana Jukka sai Röllin ja minut lähtemään Tampereen Teatteriin kuuntelemaan ja katsomaan Giacomo Puccinin säveltämää ”Tosca”-oopperaa. Elämys oli minun kohdalla mykistyttävä ja synnytti kauaksi kantaneen harrastuksen.

Ymmärrettävistä syistä tiemme Jukan kanssa eivät enää monesti kohdanneet. Hänen väitellessään tohtoriksi vuonna 1985, kävimme Jaska Tuomivirran kanssa Jukan väitöstilaisuudessa. Olin perheeni kanssa palanneet Tampereelle pari vuotta aikaisemmin, mutta Jukka asui Helsingissä, mistä käsin hän hoiteli professuuriaan Tampereen Yliopistolla. Uutisia ja juttuja hänestä toki kuulin tuttujen ja parin opiskelijankin kautta.

Viimeisen kerran tapasin Jukan Työväen Akatemiassa vuonna 1998, kun Matti Ahde järjesti siellä meidän akatemian aikaisten toverien opiskelujen päättymisen merkeissä 30-vuotistapaamisen. Vietimme mukavan illan syömisen, juomisen ja kuulumisten parissa. Laulamista ei silloinkaan unohdettu. Laulut ja laulaminen kuuluivat omana aikanamme päiväohjelmaan Akatemiassa monella tapaa. Jokaiselle meistä illan osallistujista oli noina edeltävinä vuosikymmeninä ehtinyt tapahtua paljon kaikenlaista, mitkä kokemukset varmaankin heijastuivat meidän kunkin persoonassa. Minulle tuo tapaaminen jätti upean muiston. Joidenkin toverien kohdalla se jäi myös jäähyväistapaamiseksi. Nyt oli siis Jukan vuoro lähteä.

Suruviestin kuultuani, mieleen eivät nousseet niinkään nuo Jukan merkittävät elämänsaavutukset, vaan nuoruusmuistot Kauniaisista, Erkkilänkadulta ja Vanhalta Domukselta. Unohtamatta yhteisiä illanistujaisia Turjankadulla ja muualla. Niitä olen tässä nyt kelannut tätä tekstiä kirjoittaessani ja tulen varmaan jatkamaan sitä muistelua pitkään, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa.

Kiitos, Jukka, yhteisistä hetkistä ja niiden synnyttämistä muistoista. Hyvää matkaa!