Aamulehteen kirjoittava emeritus-toimittaja Matti Pitko tuottaa hupaisaa tekstiä. Joskus jopa niin yllättävää, että aamukahvit menevät ihan väärään kurkkuun. Näin tuppasi käymään viime keskiviikon kolumnin kanssa. Matti on Valkeakosken poikia niin kuin minäkin. Se ero meillä toki on, että Matti on myllykylämme suuria poikia, minä en. Meillä on sekin yhteys, että Matti asuu Hämeenkyrössä, missä on meidänkin kesämökkimme.
Keskiviikon jutussaan Matti paljasti luulleensa Kimmo Sasin kaljua Eero Heinäluoman pyllyksi. Jäin kyllä hetkeksi ihmettelemään, missä Matin katse ja Eeron paljas pylly ovat mahtaneet tavata. Mutta toisaalta, mitä hittoa se minulle kuuluu. Koska oma kiinnostukseni on kohdistunut meidän kädellisen lajimme naaraspuolisten edustajien pyllyihin, en ymmärrä, miten tuo näkymä on saattanut syöpyä Matin mieleen noinkin syvästi. Jos esimerkiksi saunassa oma katseeni moisen hirvityksen tavoittaa, yritän kyllä unohtaa näkymän mahdollisimman nopeasti. Mutta kauneushan on katsojan silmässä.
Matin heiton takana on itseasiassa Uutispäivä Demarin kolmossivullaan käyttämä kuva kansanedustaja Kimmo Sasin päälaesta tässä joku aika sitten. Siihen oli rajattu Kimmon päälaki, mistä kuvavalinnasta eritoten meidän tamperelainen media-ystävämme, Aamulehti pahoitti mielensä. En aivan loppuun asti ymmärrä miksi. Itse olin tyytyväinen tuohon rajaukseen. Ainakin meikäläisen esteettiseen silmään se istui paremmin kuin Kimmon kasvokuva, joista olemme saaneet vuosikymmeniä nauttia aivan riittämiin.
Demarin kuvavalinta oli mitä ilmeisemmin vitsi eikä huono sellainen. Mutta miksi Aamulehti sitten veti siitä herneet nenään, kuten urheilevalla nuorisollamme on tapana asia ilmaista? Jos suuttumuksen ilmaisija olisi jokin toinen taho suomalaisen tiedotuksen saralla, voisin hyvinkin ymmärtää paheksunnan perusteita. Aamulehden kyseessä ollen, en todellakaan. Se taho kun istuu itse lasitalossa.
Kohtasin nimittäin joitakin aikoja sitten erään tiedotusalan ihmisen. Tarkemmin ei pappa tapaamisen aikaa osaa määrittää, kun on ollut noita ongelmia tuon muistin kanssa. Se oli kuitenkin joskus SDP:n viime puoluekokouksen jälkeen, jolloin Jutta Urpilainen oli valittu uudeksi puolueen puheenjohtajakssi. Tuo tarkoittamani naishenkiö oli hyvin tuohtunut jostain Aamulehden Juttaa koskevasta kuvavalinnasta. Hän esitelmöi kyseisen lehden muistakin vastaavista saavutuksista ja väitti että kuvilla voidaan tehdä tietoisesti härskiä porvarillista politiikkaa puolueettoman tiedonvälityksen lipun alla.
Olin väitteestä kiinnostunut ja koska nainen sanoi keränneensä kokoelman kyseisiä kuvia, pääsin itse todentamaan sen oikeellisuutta. Kuvia oli kohtalaisen runsaasti ja eri lehdistä tallennettuja. Yhteistä niille oli se, että kuvissa esiintyneistä henkilöistä, mm. tasavaltamme nykyisestä presidentistä on otettu onnistuneempiakin otoksia. Ilmeinen tarkoitus oli esittää asianomainen ikävässä valossa. Sain myös tietää, että tämä temppu on ollut jo kauan perin suosittu USA:ssa, tuossa Ameriikan Ihmemaassa. Mene ja tiedä! On varmaan vaikeaa todistaa lehtien tarkoitushakuisuus, sillä nythän liikutaan alueella, jossa kauneus on katsojan silmässä, minkä meille todisti Matti Pitkokin.
Matin kokema assosiaatio kahden kaarevan pinnan välillä on varmaankin aito. Jotenkin tunnen helpotusta, koska olen jo vuosikymmeniä itse mielessä ajatellut, että politiikko Kimmo Sasin poliittiset puheet ovat olleet lähtöisin tietyltä suunnalta, vaikka ei juuri Eero Heinäluoman. Sasi on toki fiksu mies, kuuden ällän ylioppilas, minkä tiedon hän on monesti raaskinut kertoakin kaikenlaisille yleisöille, vaatimaton kun luonteeltaan on. Politiikasta kyseen ollen fiksuus ja totuus eivät välttämättä kohtaa. Vielä harvemmin se näemmä kohtaa oikeudenmukaisuuden tai kohtuuden.
Matin havainto ei välttämättä ole mitenkään harvinainen tai ainutkertainen. Muistan joskus 80-luvulla lukeneeni lehdestä, miten muuan mies oli jahtimetsällä ampunnut naapurin emännän metsona. Rouva oli ollut marjassa ja hänen naamansa oli pilkistänyt kahden näreen välistä. Ei kuitenkaan kannata mennä tekemään pitkälle meneviä johtopäätöksiä kyseisen emännän ulkonäöstä. Metsästäjät ovat näet oma rotunsa. Jotkut heistä ampuvat kaikkea mikä liikkuu ja jotkut, varmuuden vuoksi, sellaistakin, mikä ei liiku.
Pitkon Matin tunnen 1960-luvulta lähtien, jolloin Matti aloitteli toimittajanuraansa Valkeakosken Sanomissa. Niissä merkeissä kohdattiin samojen uutisten parissa. Matti oli myös avulias kaveri, mikä ei vallan yleistä ollut niissä piireissä ainakaan tuohon aikaan. Komean uran mies sitten tällä tiedotuksen saralla tekikin monenlaista isäntää palvellen.
Sitä paitsi Matti oli maineikas jalkapalloilija Valkeakosken Hakan joukkueessa seuran kultakauden aikana. Se oli vielä sitä aikaa, kun katsoin lähes kaikki Valkeakosken Koskenpoikien ja Hakan ottelut. Tulipa seurattua monenlaista muutakin urheilua. Nyt kun aidosta urheilusta on tullut, rahanahneiden huijarien ansiosta, petosta, jota urheiluviihteeksi kutsutaan, olen jättänyt homman seuraamisen turhanaikaisena touhuna. Mitä nyt joskus jalkapalloa saatan katsoa…