Boris  Cederholm  ja  Operaatio  Trust

 

Cederholmin ankea tutkintavankeus jatkui ”Špalerkan” paljon nähneiden seinien takana. Hän sai taas uuden, Ilarianov-nimisen, kuulustelijan, joka hänkään ei jäänyt viimeiseksi.  Alkoi vaikuttaa siltä, että tutkinta oli jumissa.  Juttu pyrittiin nyt viemään ratkaisuun, mutta millaiseen, se askarrutti pidätettyä.  Oli kuitenkin ilmeistä, etteivät  kuulustelijat olleet saavuttaneet tavoitettaan murtaa Cederholm.  He toistivat kyllä jatkuvasti, että kuulusteltavan on kerrottava totuus, tunnustettava rikoksensa ja ettei valehtelu kannata.  Kaikki vakuutteluja, joilla kaikkien maiden kuulustelijat, kaikkina aikoina ovat yrittäneet horjuttaa kuulusteltavan itseluottamusta ja saada hänet uskomaan, että he tietävät enemmän kuin tietävät.  Cederholm kielsi kuitenkin johdonmukaisesti syytökset.  Se näyttää taas tehneen kuulustelijat epävarmoiksi.  Heiltä ei tullut keskusteluun mitään todellista näyttöä.  OGPU:n syytteet lepäsivät siis tyhjän päällä.

 

Miksi OGPU oli kiinnostunut Cederholmista?

Kirjan lukijaa ihmetyttää, miksi OGPU panosti niin paljon melko merkityksettömän suomalaisen kauppamiehen narauttamiseen teosta, josta sillä ei ollut edes kunnon näyttöä?  Cederholm itse antaa selitykseksi Neuvosto-Venäjän ”saatanallisen järjestelmän”.  Se kelpasi kyllä hänelle ja lukuisille hänen kirjansa lukijoille niin Suomessa kuin muualla maailmaa.  Vaikka neuvostojärjestelmää ei todellakaan voida ylistää yhteiskunnallisena systeeminä, on tuollainen selitys lapsellinen.  On siis kysyttävä, miksi  Tšeka/OGPU vaivautuisi puuhastelemaan miehen kanssa, joka on ulkomaalainen ja jonka ainoa ”rikos” näyttää olleen toimiminen tsaarin laivastossa toisen luokan kapteenina?  Tuollainen vähäpätöinen saalis ei olisi ollut missään suhteessa maan maineen tahrautumiseen kansainvälisessä politiikassa ja siihen liittyvissä diplomaattisissa ja kauppasuhteissa.

 

Vaikka Cederholm mitä ilmeisemmin näyttää arvioivan oman poliittisen painoarvonsa hyvinkin suureksi, ei se todellisuudessa sitä kuitenkaan ollut.  Neuvostoliiton kannalta oli äärimmäisen ikävää, ettei mitään raskauttavaa näyttöä Cederholmin tekemisistä rikoksista oltu löydetty.  Jos olisi ollut, se olisi tietysti lyöty kuulusteluissa Cederholmin eteen ja vaadittu selitystä.  Tilanne oli äärimmäisen kiusallinen etenkin maan turvallisuuselimille, koska Suomen ja Neuvostoliiton välillä käytiin kiivastahtista diplomattista sanallista ja kirjallista keskustelua niin Boris Cederholmin kuin Aleksis Koponen pidätyksistä ja tutkinnoista.  Ristiriitoja asiasta  näyttää syntyneen myös neuvostoviranomaistenkin välille.

 

Tämä ongelma on kiinnostava siinä suhteessa, että OGPU:lla oli varmasti paljon tietoa käytettävissä Cederholmista jo ennen tämän maahan saapumista.  Bolsevikeille olivat jääneet kaikki tsaarin ja väliaikaisen hallituksen arkistot.  Niistä tärkein lienee ollut tsaarin salaisen poliisin, Ohranan, ylläpitämät rekisterit.  Bolsevikit olivat myös valtaan noustuaan luoneet tehokkaan urkintajärjestelmän, jonka mallin he olivat kopioineet tuon aikakauden ehkä tehokkaimmalta  poliittiselta poliisilta, tsaarin Ohranalta.  Niinpä Tšeka / OGPU oli rakentanut ja kouluttanut Ohranan entisten osaajien avustuksella tehokkaan tiedonhankintajärjestelmän, joka suuntautui niin omaan maahan kuin ulkomaillekin.  Ulkomailta taas löytyi runsaasti  kommunismin ideologiaa kannattavia avuliaiksi avustajiksi.

 

 

 

 

Tšeka/OGPU:n ulkomaiset lonkerot olivat paljolti keskittyneet eri puolille Eurooppaa ajautuneiden venäläisten emigranttien tarkkailuun.  Nuo valkoiset emigranttijärjestöt koettiin näet maailmansodan ja Venäjän sisällis- ja interventiosotien jälkeen neuvostovallan vakavimpana uhkana .  Tuota uhkaa lisäsivät muutamat ulkovallat, jotka näkivät valkoisissa emigranteissa mahdollisuuden luoda bolsevikeille ylipääsemättömiä ongelmia ja suistaa heidät lopulta vallasta.  Niinpä emigranttijärjestöt saivat useissa Euroopan maissa runsasta taloudellista ja poliittista tukea.  Emigranttien vakoilu- ja taistelujärjestöt lähettivät niin omia kuin ulkovaltojen agentteja ja terroristeja Neuvosto-Venäjälle tekemään tihutöitä ja eliminoimaan tärkeiksi nähtyjä henkilöitä.

 

Bolsevikit vastasivat uhkaan ja hyökkäyksiin samalla tavalla.  Tšeka kävi emigranttijärjestöjen kimppuun  jo sangen varhain lokakuun vallankumouksen jälkeen.  OGPU ja monet muut turvallisuus- ja tiedusteluorganisaatiot jatkoivat tätä toimintaa vielä vuosikymmeniä.  Vaaralliseksi katsottuja emigranttijohtajia surmattiin, emigranttien piiristä ostettiin ja kiristettiin yhteistyöhön kaksoisagentteja (agent provocateur) ja levitettiin runsaasti järjestöjen koheesiota horjuttavia valheita.  Taistelua käytiin myös poliittisella tasolla.  Maita, joissa emigranttien järjestöt toimivat aggressiivisesti, painostettiin diplomatialla ja kauppapolitiikalla.

 

Ei ole näyttöä siitä, että Cederholm olisi itse koskaan päässyt perille oman pidätyksensä todellisista syistä ja taustoista.  Meriupseerin arvosta ja koulutuksesta huolimatta hänen kykynsä analysoida tilanteita ja asioita sekä tehdä niistä oikeansuuntaisia johtopäätöksiä ei näytä olleen kovin kehuttava.  Kuten ei kyky itsereflektointiinkaan.  Ehkä myös myöhemmin puhjennut sairaus vaikeutti hänen kykyään arvioida asioita, ihmisiä ja tilanteita.  Kuitenkin aineksia oikeansuuntaisten johtopäätösten tekoon hänellä olisi ollut tarjolla.  Viimeistään niitä olisi ollut silloin, kun hänet toukokuun 27. päivä 1924 tuotiin keskellä yötä kuulusteluun Messingin työhuoneeseen.  Huoneessa oli Messingin lisäksi toinenkin henkilö, jota Cederholm ei näyttänyt tuntevan ennen kuin tämä esittäytyi Dzerzhinskiksi,  Tšekan perustajaksi ja OGPU:n päälliköksi.

 

 

Tšeka/OGUP:n väärä tulkinta Cederholmin roolista

Jo aikaisemmin historiaa ja Neuvosto-Venäjän alkuvuosien aikaa tunteva lukija on saattanut ihmetellä, kuinka asemaltaan Stanislav Messingin tasoinen, Pietarin Tšekan päällikkö on kiinnostunut Cederholmin jutusta, jonka merkitys OGPU:n hurjilla kierroksilla pyörivässä lihamyllyssä näytti tuolloin melkoisen mitättömältä.  Nyt kun kuvaan ilmestyy itse Tšekan päämies Felix Dzerzhinski, ihmettely nousee aivan uudelle tasolle.  Vaikka Dzerzhinski itse kertookin olleensa aivan sattumalta kaupungissa ja kuulleensa Cederholmin tapauksesta toveri Messingiltä, on lukijan vaikea hyväksyä sitä tapahtumakehystä, johon Cederholm niin oman kirjansa kertomana tai tutkinnan edetessä OGPU on pyrkinyt jutun sitomaan.  Kumpikin näkökulma ovat perin virheellisiä, OGPU:n ymmärrettävistä syistä valheellinen, Cederholmin taas kykenemättömyydestä ajatella analyyttisesti.  Kun sitten myöhemmin kirjassa Cederholm kertoo tavanneensa vankeusaikanaan ulkoilussa brittiagentti Sydney Reillyn, tuon oman aikansa kuuluisan seikkailijan ja James Bondin esikuvan, alkaa takana oleva kuvio oikeasti selkiytyä.

 

Tarkkaillessaan, pidättäessään ja kuulustellessaan Cederholmia, Tšeka / OGUP oletti saavansa verkkoonsa suuren kalan, mikä sittemmin osoittautui virhepäätelmäksi.  Takana saattaa hyvinkin olla ulkomailta Tšeka / OGUP:lle syötetty virheellinen tieto.  Cederholmin tapaus näyttää liittyvän mitä suuremmalla todennäköisyydellä erääseen Neuvostoliiton alkuaikojen turvallisuuselinten menestyksellisimpään operaatioon.  Tuo operaatio tuli sittemmin tunnetuksi nimellä ”Operaatio Trusti” (olen kirjoittanut siitä laajemmin toisaalla).  Suomellakin oli ikävä statistin rooli tässä yhdessä 1920-luvun kuohuttavimmassa vakoilutapauksessa.  Siinä yhteydessä paljastui myös suomalaisten osuus Brittien Neuvostoliitoon kohdistuneessa vakoilu- ja sabotaasitoiminnassa.

 

 

 

Suomi ja suomalaiset näyttelivät merkittävää roolia tämän Operaatio Trustin onnistumisessa.  Suomalaiset viranomaiset auttoivat, vasten parempaa tietoa perustamaan Karjalan Kannaksella  ”ikkunan”, josta uitettiin läntisiä agentteja, provokaattoreita ja terroristeja  itärajan toiselle puolelle.  Toiminta oli  Tšeka / OGUP hoitamaa.  Siten rajan ylittäneet johdatettiin suoraan Tšekan virittämään ansaan.  Neuvostolaiseksi Ivan Petrov -nimiseksi rajavartijaksi naamioitunut entinen suomalainen punakaartilainen Toivoi Vähä toimi Tšekan asiamiehenä ja otti vastaan näitä ”ikkunasta” maahan puikahtaneita tulijoita.  Suomen puolella brittien ja monarkistien yhteyshenkilöinä näyttävät toimineen ainakin Esko Riekki ja Martti Wallenius.  Kumpikin monissa muissakin hämärissä puuhissa ”kunnostautuneita” oikeistoaktivisteja.  Eräs venäläisten emigranttien liepeillä puuhastellut suomalainen seikkailija, tsaarin armeijan upseeri Georg Elfengren näyttää myös olleen lähellä Operaatio Trustin tapahtumia.  Tämäkin Suomen kansalaissodassa murhanhimonsa osoittanut psykopaatti napattiin kiinni Neuvostoliitossa ja teloitettiin Moskovassa vuonna 1927.

 

Toiveita, pettymyksiä ja tuomio

Dzerzhinskin tapaaminen saattoi ehkä koitua Cederholmin pelastukseksi.  Rautaisella Felixillä näyttää olleen väärä käsitys mm. Cederholmin maahantulosta.  Messing näyttää syöttäneen  esimiehelleen toivorikkaasti liian ”lupaavia” tietoja Cederholmin merkityksestä Neuvostoliittoon kohdistuvassa vakoilussa.  Totuuden paljastuessa vangitsijoiden tavoite muuttui.  Cederholmia pyrittiinkin sen jälkeen värväämään Tšekan asiamieheksi.  Nämä pyrkimykset Cederholm torjui luonteenomaisella asenteellaan mahdottomina.  Käydyssä keskustelussa hän saa kuitenkin Dzerzhinskiltä puristettua lupauksen kotiin pääsystä.

 

Tuo lupaus ei kuitenkaan näytä myöhemmin toteutuvan, vaan Messing tarjoaa jatkotapaamisissa sitkeästi vapautumisen ehdoksi Tšekan asiamieheksi ryhtymistä.  Kun sitten kuulustelija vihjaa, kuinka Cederholmin vaimo on muka anonut viisumia päästäkseen tapaamaan miestään, miehen mitta tulee täyteen ja hän käy käsiksi itseensä Messingiin.

 

Vapautumisen sijasta Cederholmin paperit lähetetään Moskovaan OGPU:n keskuskollegion ratkaistavaksi.  Niissä hän on saanut niskaansa uusia syytteitä, jotka on kyetty näyttämään myös muka toteen.  Noiden syytteiden mukaan viidessä on rangaistuksena kuolemantuomio.  Pyynnöstä huolimatta Cederholm ei saa nähtäväkseen materiaalia, joka ”todistaa” hänen syyllisyytensä!

 

Aikanaan Moskovasta tuleekin päätös, jossa Cederholm tuomitaan kolmeksi vuodeksi vankeuteen Solovetskin keskitysleirille saamatta lukea hyväkseen tutkintavankeudessa viettämäänsä aikaa.  Vankien keskuudessa Solovetskin tuomiota pidettiin kuolemantuomion kaltaisena, jopa pahempana.  Cederholm masentuu tuomiostaan ja yrittää saada yhteyttä Suomen konsulaattiin.  Talvi on tulossa ja meri Solovetskiin jäätymässä.  Ja juuri talvi on siellä pahinta aikaa.  Cederholm punnitsee vaihtoehtoja ja päättää ryhtyä taisteluun Solovtskiin lähettämistä vastaan.  Alkaa jännittävä kilpajuoksu aikaa vastaan.

 

Reino Seppänen

 

Cederholmin seikkailut Neuvosto-Venäjällä jatkuu:  Osa 5.