Hämy sellin Cederholmin seurana.  Samoin kylmyys ja pimeys

 

Boris Cederholm saapui kutsusta huhtikuun toisena päivänä 1924 Gorohovajankadulla sijainneeseen Leningradin GPU:n  (Tšekan) talolle ajurin kuljettamana.  Hänet otti vastaan erityisen tärkeiden asioiden tutkintotuomari ja Tšekan valtuutettu Fomin.  Cederholmin pidätys oli odotettavissa, koska se näytti kuuluvan ennalta laadittuun tšekan käsikirjoitukseen.  Muodollisesti pidätys tapahtui, koska Cederholm ei osannut kertoa asesalakuljetusjutussa pidätetyn Aleksis Koposen yhteyksistä tämän kahteen tuttavaan.  Cederholm oli vastannut, ettei tunne kyseisiä kahta henkilö eikä sihteerinsä yksityisasioita.  Tämä tulkittiin kieltäytymiseksi ja tutkinnan estämiseksi.  Jo tässä vaiheessa oli Cederholmille selvää, että pidättämisen takana oli jotain muuta kuin mitä sen syyksi hänelle kerrottiin. 

 

Vankila, johon Cederholmin tšekasta toimitettiin säilytettäväksi, oli suomalaisille tuolloin tuttu Špalernajakadun varrella sijaitseva entinen tutkintavankila, sittemmin tšekan erikoisvankila.  Vankila tunnettiin jo tsaarinajoista lähtien kaupunkilaisten kesken ja laajemminkin kutsumanimellä ”Špalerka”. Tutkintatuomari Fomin antoi Cederholmille kaksi vaihtoehtoa matkata sinne.  Hänet joko saatetaa sinne kävellen aseistetun vartijan kanssa tai matka voi  myös tehdä ajurilla, jos Cederholm suostuu itse maksamaan hinnan.  Ymmärrettävistä syistä tämä valitsi ajurin.

 

 

 

 

 

Špalernajassa Cederholm vietiin kellarin selliin numero 27.  Koppi oli jääkylmä.  Asiaa valitettuaan, hänelle kerrottiin, että asia ei ole vankilaviranomaisten ratkaistavissa.  Kyseessä oli Tšekan päätös ja vankilan erityisosasto.  Cederholm juoksi vaatteet päällä sellissään pitääkseen itsensä lämpimänä. Illalliseksi tarjottiin eltaantuneessa auringonkukkaöljyssä keitettyä mädäntynyttä turskaa.  Sen mies kaatoi heti vessanpyttyyn, mutta aikaa myöten vankilan ruokaan oli pakko tottua.  Yösijaksi koppiin tuotiin likainen ja haiseva olkipatja.  Unen saaminen oli vaikeaa ja vasta aamupuolella yötä ravaamisesta väsynyt mies vaipui horteeseen.

 

 

Cederholm vietti kylmässä kopissa kolme päivää.  Neljäntenä hänet tultiin hakemaan yöllä kuulusteluun.  Fomin painosti Cederholmia tunnustamaan, väittäen, että koko hänen rikollinen neuvostovastainen toimintansa oli tšekan tiedossa.  Mitään tunnustusta ei kuitenkaan herunut ja Cederholm vaati, että hänen on saatava ilmoittaa olinpaikkansa sekä tilanteensa Suomen Leningradin konsulaatille.  Fomin antoikin siihen luvan, mutta Cederholmin kirjoittamaa korttia ei koskaan lähetetty eteenpäin.

 

Koppiin numero 27 takaisin toimitettua Cederholmia kypsytettiin kahdeksan päivää lisää yksinäisyydessä ja kylmässä.  Lisäkiusana hän sai korkealla sellinsä seinässä olevaan ikkunaan laudat, joiden yhdestä raosta pääsi vain vähän ulkovaloa sisälle.  Tämän koppihoidon aikana miehen psyyke alkoi jo rakoilla.  Pelastukseksi löytyi sellin kirjoituksia täynnä oleva seinä.  Kuolemaantuomittujen ja karkotuksiin lähtevien seinäkirjoitusten joukossa oli vankilamorsetuksen ruudukko.  Cederholm oppi vähän kerrallaan tittaamaan ja sai yhteyksiä sellinaapureihinsa.   Aika vierähti tämän hitaan, mutta vangin itsensä kannalta tärkeän harrastuksen parissa.  Piti olla vain tarkkana, ettei joudu siitä kiinni.  Helpotusta elämään toi ystävällinen vanha vartija, joka antoi Cederholmille ylimääräisen ja vanhaa puhtaamman olkipatjan.  Cederholm laittoi sen vanhan patjan alle, ettei patjan luovuttanut vartija joutuisi ongelmiin.

 

 

Kahdeksannen vuorokauden yöllä Cederholm vietiin taas kuulusteluun.  Tällä kertaa paikalla oli myös Messing, mikä itse asiassa osoitti oikeaksi Cederholmin mietteet siitä, ettei kyseessä ollut mistään sotilassalakuljetusjutusta, vaan jostain paljon suuremmasta asiasta.  Messingin asema GPU:n Leningradin organisaation huipulla kertoi sen, ettei tällä ollut mahdollisuuksia osallistua tuhansien meneillään olevien juttujen tutkintaan.  Vain tärkeistä tärkeimmät niistät voisi vetää hänen mielenkiintonsa puoleensa.

 

Cederholmin aavistukset viittasivat kyllä oikeaan suuntaan, mutta kokonaisuuden kuvaa hän ei pystynyt hahmottamaan.  Eikä edes voinut sitä hahmottaa, koska riittävää tietoa hänellä ei siitä ollut.  Se, mikä hänestä näytti mielettömyydeltä ja samanlaiselta terrorilta, jonka tšeka kohdisti oman maan kansalaisiin, saa jälkiviisauden valossa selityksensä valtakunnan ulkoisen turvallisuuden kautta.  Yhdessä viimeisimmistä kuulusteluista Cederholm sai kokea  vieläkin suuremman yllätyksen tajuamatta sitä edes vielä kirjaansa kirjoittaessaan.

 

Messingin läsnä ollessa myös Aleksis Koponen tuotiin paikalle ilmeisenä tarkoituksena järjestää ristikuulustelu.  Koponen oli fyysisesti huonossa kunnossa ja vielä hysteerinen. Siten ristikuulustelusta ei tullut mitään ja Koponen vietiin pois.  Jo tässä vaiheessa on syytä todeta, että vielä tuolloin ei poliittisiin vankeihin, joiksi tulkittiin myös talousrikolliset, kohdistettu suoraa fyysistä väkivaltaa.  Sen sijaan taparikollisia saatettiin pahoinpidellä hyvinkin raa`asti.  Stalinin vainojen aikana väkivaltaa ei enää kaihdettu, vaan noudatettiin ”isännän” ohjetta ”Hakatkaa, hakatkaa, hakatkaa!”.

 

Cederholm ei tässäkään kuulustelussa suostunut allekirjoittamaan kumpaakaan tarjotuista kahdesta erilaisista ja vääristellyistä kuulustelupöytäkirjoista.  Fomin ei siitä välittänyt, vaan katsoi asian tulleen selvitetyksi.  Hän kertoi, että tuomion saaminen Moskovasta kestää vielä kaksi kuukautta.  Fomin lupasi Cederholmille helpommat olot erityisosaston toiseen kerrokseen sekä myös oikeuden saada paketteja Suomen konsulaatista.

Cederholm siirrettiinkin seuraavan päivän aamulla selliin numero 92.  Koppi oli kyllä valoisa ja edellistä siistimpi, mutta myös kylmä.  Helpotusta kylmyyteen toi kuitenkin konsulaatista tullut ensimmäinen paketti.  Se sisälsi villatakin, huopikkaat, petivaatteet, teekeittimen ja ruokatarpeita.  Lämpimistä vaatteista huolimatta Cederholm sairastui ja hänen lämpönsä nousi 39,8 asteeseen.  Kuin kiusallaan lämpö ei kuitenkaan noussut 40 asteeseen, jollin mies olisi päässyt vankisairaalaan.  Tautiaan hän poti viikon päivät.

 

Cederholmilla oli oikeus saada paketteja ulkopuolelta kerran viikossa.  Hän oli iloinen konsulaatin toisesta lähetyksestä, mutta riemu oli ennenaikaista.  Seuraavana päivänä selliin tuli vankilan johtajan apulainen Polykarpov.  Ovelasti hän kertoi Cederholmille, ettei syyte koskenutkaan pelkästään sotilassalakuljetusta vaan myös vakoilua!  Sen tiedon kuultuaan Cederholm masentui syvästi ja vaipui toivottomuuteen.

 

Reino Seppänen

 

Cederholmin seikkailut Neuvosto-Venäjällä jatkuu:  Osa 4.