Perjantaina 14. tammikuuta presidenttirallin haastatteluvuorossa oli ehdokas kansanedustaja Hjallis Harkimo. Tuhlattuani kokonaisen tunnin YLE:n tälle turhakkeelle tarjoamaan tilaisuuteen esitellä omaa pöllöyttään, ajattelin olla armollinen ja jättää kirjoittamatta tapauksesta sanaakaan. Mutta ketutus ei lauhtunut ja jonkinlainen oikeudentunto vaati kertoa oma näkemykseni hänestäkin presidenttiehdokkaana, kuten jo aiemmin muista sarjassa esiintyneistä.
Aikoinaan Hjalliksen, ollessa kokoomuksen kansanedustaja, hän kertoi Helsingin Sanomien kirjoituksessa olevansa ”pettynyt politiikkaan”. Hänen ymmärryksensä mukaan politiikassa on ”liikaa politikointia ja liikaa ideologioita”. Tuon kirjoituksen perusteella taltioin kyseisen herran aivojeni arkistoon samaan kategoriaan, kuin kaikki muut hössöt . Myöhempi seuranta ei ole osoittanut tarvetta muuttaa tuota luokitusta.
Ohjelmaa katsoessani pahoittelin, ettei Hjallis ollut kykennyt tekemään kyseisestä aiemmasta havainnostaan ainoaa järkevää johtopäätöstä eli luopunut politikoinnista. Hänellä on kyllä ollut meriittejä yksinpurjehduksista ja bisneksestä. Suosittelen hänelle mielelläni palaamista näiden osaamialueidensa pariin. Vahva ehdotukseni kallistuu yksinpurjehdukseen.
Edellä mainittu Helsingin Sanomien kirjoitus kertoo, kuinka eksyksissä Hjallis on elämän ymmärtämisestä. Sillä mitäpä muuta politiikka on kuin elämää. Se on arkisista asioista arkipäiväisin, tajusipa yksilö sitä tahi ei. Hjallis ei tajua, sen kyllä ymmärrämme. Perhe yhteiskunnan perussoluna on täynnä politiikkaa. Suhteet ystäviin ja naapureihin on politiikkaa. Yhdistyksissä, yhteisöissä ja vaikkapa seurakunnassa toimiminen tai toimimattomuus on politiikkaa. Niinpä papin saarna tai julkiuskovaiseksi julistautuneen fariseuksen ääni on politiikkaa. Se ilmenee siinä hehkuuko sanomasta lähimmäisen rakkaus vai tuomitseminen. Ihminen on poliittinen eläin muiden laumaeläinten tavoin. Niin on Luojamme suuressa viisaudessaan sen hyväksi havainnut. Kaikki laumaeläimet harrastavat politiikkaa ja asettuvat laumojensa hierarkiaan kykyjensä ja taitojensa mukaan. Heitä kannustaa siihen palkinnot, eli mahdollisimman paras paikka laumassa, siis arvo ja arvovalta, seksi eli kuinka paljon sitä saa ja keiltä sekä ruoka, maistuvaa ja mahdollisimman runsaasti.
Politiikka on omien etujen vaalimista ja oman arvomaailman artikulointia suhteissa muihin lajitovereihin. On poliittinen valinta hehkuttaa omia ja omien viiteryhmiensä etuja sekä sanoa toisia etuja ajavia ahneiksi. Tässä kontekstissa on tyhmyyttä tai sulaa valehtelua väittää, että politiikassa on liikaa politikointia tahi ideologiaa. Tätä isoa aivopierua ovat erityisesti vaalineet äärioikeistolaiset poliitikot, erikarvaisia uskovaisia unohtamatta. Niinpä nykyisten perussuomalaisten aatteelliset esi-isät, lapuanliike ja IKL, eli silloiset fasistit pitivät oman poliittisen vaikuttamisensa keskeisimpänä sloganina tunnusta pois politiikka eduskunnasta!.
Aivopierusta tulikin mieleen palata takaisin asiaan eli presidenttiehdokas Hjallikseen. Siis mieheen, joka onkin varsinainen aivopierujen turauttelija. Sitä lajia katsojat saivatkin ihan kyllikseen aistia hänen puolen tunnin mittaisessa haastattelussaan, jos vain olivat kykeneviä ymmärtämään milloin turautus tuli. Hjalliksen puheet olivat perin sotaisia, kuten useiden muidenkin presidenttiyttä tavoittelevien. Ne jääkööt omaan arvoonsa. Se kuitenkin pisti silmään, että arvoisalla kansanedustajalla ei ole käsitystä presidentti-instituutiomme todellisesta vallasta sen paremmin kuin maamme kansainvälisten sitoumusten merkityksestä ja sitovuudesta. Tästä esimerkki. Sallittakoon kuitenkin seuraava perin ylimalkaiseksi jäävä lausunto esittää vapaasti tulkittuna, koska minulla ei ollut nauhoitusta päälle. Ajatuksellisesti se meni jotenkin näin asianomaisen vähemmän presidentillisyyttä heijastavalla kielellä sanottuna: ”Jos mä olisin presidentti, ajaisin heti Venäjän konsulaatin pois Ahvenanmaalta.”
Laskekaamme armeliaisuuden esirippu tähän. Mies ja hänen merkityksensä ei ole niin suuri, että siihen pitäisi tuhlata enemmän ruutia. Sen toki voin todeta kysymällä, kuinka monen äänestäjän mielestä presidentin arvovallalle oluträkälöiden suurten strategien tasoiset jutut ja jopa samalla kielellisellä taidolla ilmaisut hölmöydet pätevöittävät niitä esittävän ihmisyksilön tuohon maamme johtajan virkaan?
Vastaus esittämääni kysymykseen saadaan presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen.
