Maanantaina 15. tammikuuta YLE:n presidenttiehdokkaiden toiseksi viimeisenä tentittävänä kohtasimme keskustapuolueen ja valitsijayhdistyksen ehdokas Olli Rehnin. Miehen ansiolista on pitkä ja laadultaan kunnioitusta herättävä. Kansanedustajana hän toimi vuosien 1991–1995 ja 2015–2017 välillä. Euroopan parlamenin jäsen vuosina 1995–1996 ja 2014–2015, Euroopan unionin komissaarina 2004-2014. Komissaarina ollessaan Rehn hoiti EU:n laajentumisasioita vuosina 2004-2009 ja raha-asioita vuosina 2010-2014. Meriittilistan vähiten ylpeyttä herättävänä mainintana löytyy Juha Sipilän hallituksen elinkeinoministerin rooli vuosina 2015-2016. Koulutukseltaan Rehn on valtiotieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta vuodelta 1989 ja Doctor of Philosophy (valtiotieteen tohtori) vuodelta 1996 Oxfordin yliopistosta.
Odotin tätä Rehnin haastattelua suurella mielenkiinnolla, sillä mielestäni hän on ansioiltaan ja habitukseltaan tarjolla olevista presidenttiehdokkaista toiseksi paras Jutta Urpilaisen jälkeen. Tunnustan myös pitäväni hänen maltillisesta esiintymisestään. Rehnin esiintymisessä on enemmän presidentillisyyttä kuin toivottoman suuren ehdokasjoukon neljällä surkeimmalla reppanalla yhteensä. Rehn on tietopuolinen, pohdiskeleva ja kantansa hyvin argumentoiva.
Kaikki tuo edellä mainittu näkyi hänen esiintymisessään illan TV-ohjelmassa. Puhe oli harkittu ja pitkään hiottu sekä ytimekäs. Sitä ei luettu paperista. Kun aikaa on vain kolme minuuttia ja paljon pitäisi sanoa, on harkinta ja viimeistely hyvin tärkeää. Tämän oli ymmärtänyt myös ehdokas ja hänen ilmeisesti tasokas tiiminsä. Kyseessä oli Rehnin kannalta äärimmäisen tärkeä tilaisuus, sillä ehdokkaana hän on hankalassa takaa-ajoasemassa, kannatusta YLEn gallupissa 12 %, Rehnin puheessa kiinnitin huomiota juuri maltillisuuteen ja sosiaalisen teemankin esiin nostoon. Sotaisa uho jäi vähiin, joka on muuten näkynyt eetenkin ehdokkaiden rupusakin ”vaalivalttina” eli kansan kosiskeluna.
Objektiivisesti arvioiden on käsittämätöntä, ettei Olli Rehnin tai Jutta Urpilaisen kaltaiset ehdokkaat ole saaneet gallupeissa suurempaa kannatusta. Tulkitsen sen Paavo Väyrysen tavoin tulokseksi ”mediapelistä”. Jo kauan ennen ehdokkaiden asettamista, media ryhtyi puhumaan itse valitsemastaan asetelmasta Stubb versus Haavisto. Se on ovela juoni, jolla pyritään varmistamaan kokoomuksen Stubbin läpimeno. Minulla on omat aavistukseni sylttytehtaista, mutta eipä anneta sen asian häiritä keskittymistä tapaus Olli Rehniin.
Ohjelman toimittajina olivat tutut Marja Sannikka ja Matti Koivisto. Politiikantutkijoina Rehniä ja hänen onnistumistaan olivat arvioimassa tällä kertaa kovemman luokan ammattilaiset Erkka Railo ja Tuomas Forsberg. Heidän näkemyksiinsä ja puntarointiin ainakaan minulla ei ollut suurempaa huomauttamista.
Haastattelija Matti Koiviston kirpeät kysymykset koskivat Fenno-Voimaa, Juha Sipilän hallituksen elinkeinoministerinä toimimista Suomen politiikassa sekä EU-komissaarin kaudelta hänen toimintansa Kreikkaa koskeneen kriisissä . Näistä kysymyksistä Rehn selvisi kokemuksella. Ilmeisesti harjoittelua asioiden tiimoilta oli tullut tehdyksi jo aikoinaan vuosia sitten. No, jäipä tuo haastattelijan otekin vähän lepsuksi.
Mielenkiintoisempaa vääntöä käytiin, kun haastattelija viittasi Etelärannan rotulauman johtavan pääpässin, Jyri Häkämiehen moitteisiin Rehnille, kun tämä oli ottanut kantaa meneillään oleviin skaboihin työmarkkinoilla. Rehnin totesi, että Alex Stubb otti kantaa samaan asiaan, mutta toiseen suuntaan eikä Häkämies moittinut häntä. ”Heillä taisi olla saman puolueen jäsenkirja”, päätteli Rehn. Oli tietenkin arvovalinta, että ehdokas Rehn otti kantaa meneillään olevaan työmarkkinakriisiin ja peräti palkansaajapuolta ymmärtäen. Toisaalta vähän tekohurskas maku tuosta nuoleskelusta jäi, kun Kepulan talon ehtoisan tuhti emäntä Annika Saarikko istui Rehnin kannattajajoukossa päätään nyökytellen. Sama emäntä Saarikko, tuo keskustapuolueen puheenjohtaja, äänesti eduskunnassa sinimustan äärioikeistohallituksen puolesta juuri kyseisessä työmarkkina-asiassa. Huomasinko oikein, että Olli Rehnin nenään tuli tässä kohdin tuhti annos pituutta?
Alkupuheesta puuttunut sotaisuus nousi kyllä esiin, kun kysymykset koskivat Ukrainan sotaa ja naapurimaata Venäjää. Vastaukset olivat jo yllättävän lähellä sitä tasoa, mitä ehdokkaiden rupusakiksi nimittämäni porukka suolsi suustaan. Siinä nyljettiin taas kerran uudelleen kaatamatonta Venäjän karhun nahkaa. Mielestäni se osoitti ehdokkaalta yllättävän huonoa ymmärrystä suurvaltapolitiikasta tai sitten hyvää ymmärrystä siitä, mitä mieltä asioista pitää olla maamme kiihkoisassa ilmapiirissä. Erityisesti tarttui korvaani takavarikoidun venäläisomistusten muka kansainvälisoikeudellinen valtuus myydä se Ukrainan tukemiseen. Rehnin mukaan kyseessä on 800 miljardin potista. Jos oikein olen ymmärtänyt, koko joukko läntisiä suuryrityksiä kampanjoi kulissien takana kylmät renkaat johtajiensa pyllyjen ympärillä tuota esitystä vastaan. Toinen korvaan pistänyt asia oli käsitteen ”pahan akseli” käyttäminen. Se saattaa käsitteenä olla hyväkin. Jopa muissakin, kuin nyt käytetyssä yhteydessä. Kukaan taitava poliitikko, siis valtiomiesluokkaan kuuluva, ei siihen turvautuisi. Ei ainakaan näin kireässä ja kinkkisessä kansainvälisen politiikan tilanteessa. Sen käytön tulisi olla näiden propagandan paukuttelulla taitoonsa korvaavien tehokeino.
Haastattelunsa lopulla Olli Rehn tunnusti keskeisimmäksi arvokseen ihmisarvon, joka on hänen mielestään hyvin tasavaltalainen arvo ja kumpuaa sekä kristillisestä että humanistisesta perinteestä. Tämä toteamus miellytti minua suuresti ja toivon, että se lähti aidosti ehdokas Rehnin syvimmästä eikä kampanjatiimin ja imagokonsulttien opeista.
Siunatuksi lopuksi esitettiin studioon katsojilta tulleita ns. yleisökysymyksiä. Tässä kohdin mentiin jo tahattoman huumorin puolelle, kun Rehn ryhtyi arvioimaan mitä presidentti Kekkonen olisi toiminut tässä Nato-jäsenyyttä koskevassa ratkaisussa. En tiedä, oliko Rehnille tai keskustan puoluetoimistolle hankittu etukäteen vastaus Lepikon torpassa tahi Tamminiemessä pidetyssä spiritistisessä istunnossa oikean vastauksen saamiseksi. Kuitenkin jo kysymyksen esittäminen osoitti toimittajalta todellista typeryyttä ja siihen vastaaminen Rehniltä mauttomuutta, Mutta kysymyksellä on tärkeä anti mahdollisille tuleville sukupolville. Se kertoo koruttomasti aikamme journalismin tasosta.
