Naapurimaamme presidentti, gospodin Vladimir Putin, on ehtinyt kaiken pullistelunsa ohella opettaa jopa historiaakin nöyrille alamaisilleen. Olemmehan pikemminkin tottuneet näkemään hänet paidatta ratsastelevana alfa-uroksena, joka jahtaa tiikereitä, sukeltelee ilmoille pohjaan asetettuja muinaisaarteita tai johdattaa kurkilaumojen muuttoja riippuliitimellään. Siis monitaitoinen mies tämä herra Putin. Mutta onko sitä syytä ihmetellä, kun mies on taustaltaan tiedustelija, siis kuuluisan agentin James Bondin kolleega. Sitä emme tosin tiedä toteaako tämä itseään esitellesään: ”Nimeni on Putin, Vladimir Putin”. Lieneekö myösi lisenssi tappaa? No, ainakin löytyy oikeus totuuden teurastamiseen.
Putinin kerrotaan viime torstaina (14.03.) todenneen, että talvisodalla pyrittiin korjaamaan ne ”historialliset virheet”, joita bolshevikt tekivät vuonna 1917. Sitä hän ei kertonut, oliko virhe se, että Suomelle ylipäätään annettiin itsenäisyys, vai se, että raja jäi liian lähelle. Ehkä hän tarkoitti viimeksi mainittua, jota tulkintaa ovat tukeneet vuosikymmenet myös isänmaamme ”hyödylliset idioootit”, naapurimaallemme hyödylliset.
Kyllä minä niin mieleni pahoitan, karjalaisten jälkeläisenä, tällaisista puheista. Putin antaa ymmärtää, että vain heillä, venäläisillä, on oikeuksia määritellä rajansa tai ns. ”turvalliset rajansa”. Meidän tsuhnien tulisi hyväksyä kaikki ne aivoitukset ja päätökset, joita naapurin eri aikoina istuvat tsaarit; mustat, punaiset tai oligarkienkaverit, kulloinkin päähänsä saavat. Itse kyllä ajattelen, että meillä Seppäsillä ja muilla Kannaksen asukkailla olisi ollut parempi oikeus tulkita rajalinjan sijainti. Oma sukuni ehti asua ainakin kolme sataa vuotta Muolaan Punnusjärven rannalla ennen kuin yksikään venäläinen ilmaantui Nevan suistoon rakentamaan kaupunkia. Kaupunkia, joka sai nimekseen Sankt Petersburg ja joka sekin muuten pykättiin supi-suomalaiselle alueelle, tsuhnasoille, kuten upea neuvostokirjailija Konstantin Paustovski asian ilmaisi.
Olen aina ihmetellyt, miten venäjän poliittinen eliitti ja erityisesti sen huippu on istunut tukevasti pelisilmänsä päällä määritellessään suhdettaan meihin tsuhniin. Jo tsaarinvalta menetti yhden uskollisimmista tukijoistaan aloittaessaan pansalavistisessa huumassaan Suomen suurruhtinaskunnan autonomian tuhoamisen. Kansa, joka oli uskollisempi hallitsijalleen kuin yksikään toinen Venäjän kansoista, venäläiset itse mukaan lukien, saatiin sortotoimilla suututettua. Talvisota, jatkosota ja niiden jälkeinen neuvostopainostus jatkoi samaa linjaa. Ja nyt herra Putinin muotoilema doktriini talvisodan oikeutuksesta jatkaa perinnettä.
On tietysti venäläisten asia, jos he haluavat kärjistää kansojemme välisiä suhteita ja pyhittää yhden hirmuhallitsijansa, Stalinin, konnantyöt. Suomalaisten asia on taas miettiä, miten me suhtudumme näiden rikosten puolusteluun. Perinteisesti me olemme olleet hyvin selkeästi itsenäisen puolustuksen ja liittoutumattomuuden linjoilla. Näyttää kuitenkin siltä, että Venäjä ja sen poliittinen johto tekee kaikkensa saadakseen suomalaisten Nato-kannan muuttumaan myönteiseksi. He näet tekevät saman virheen kuin petturi-tsaari ja vuoristorosvo Josif Stalin uskomalla, että tsuhnat on taivuteltavissa uhkailuilla. Ei niin, parahin Vladimir, vaan reiluudella ja miksei myös myötäkarvaan silittämisellä.