Sain isänpäivälahjaksi Lauri Nurmen tuoreen kirjan ”Jussi Halla-aho Epävirallinen elämänkerta”. Olen nyt lukenut sen kahdesti, toisen kerran vieläpä antaumuksella. Viipyilevä lukeminen oli toisaalta tietoinen ratkaisu ja toisaalta olosuhteiden pakkoa. Pakko tarkoitti sitä, että rouvan määräaikaisena ”omaishoitajana” ja koiran palvelijana käytettävissä oleva aika oli jo lähtökohtaisesti rajallinen. Toisaalta Halla-ahon persoona on vaivannut ja samalla kiehtonut minua useasta syystä. Oli jo aika ratkaista arvoitus.
Luettuani kirjan toistamiseen ja reunahuomautuksin, tein vielä muutamana päivänä vertailevia tarkistuksia. Niissä turvauduin omiin arkistoihini, joista osa oli vanhoilta tietokoneiltani tallennettua materiaalia, osa lehtiartikkeleita ja muistikuvia. Kävin myös pari täydentävää keskustelua paremmin asioista perillä olevan ystäväni kanssa.
Tämän kaiken katsoin tarpeelliseksi tehdä, koska Jussi Halla-aho on suomalaisen yhteiskunnan aikapommi . Tältä pohjalta uskallan sanoa Lauri Nurmen kirjoittaneen merkittävän teoksen yhdestä viime aikojen keskeisimmistä vaikuttajista politiikan kentällä. Ajattelen, että kirja voisi hyvinkin olla yksi Tieto-Finlandian ehdokas, jopa sen arvoinen.
Nurmi on tehnyt tutkivana toimittajana suuren työn käydessään läpi Halla-ahoa käsittelevää materiaalia. Sen arvokkain ja todistusvoimaisin osa on kohdehenkilön omat nettikirjoitukset, antamansa haastattelut ja puheet. Nurmi on kartoittanut myös tyydyttävästi Halla-ahon lähipiirin ajatuksia ja käsityksiä miehestä. Tuo materiaali luo hyvin yhdensuuntaisen kuvan älykkäästä, mutta ristiriitaisesta synkän ihmis- ja maailmankäsityksen omaavasta persoonasta, itsekeskeisestä ja ehdottomuuksia täynnä olevasta miehestä.
Kirjasta jää, kaikesta materiaalin runsaudesta ja sujuvasta tyylistä huolimatta tietty keskeneräisyyden tuntu. Kertooko se pakkotahtisesta työstä saada kirja nopeasti markkinoille vai tietystä kyllästymisestä aiheen veivaamiseen? Ongelmana pidän myös sitä, että kirjailija on tehnyt joitakin virheitä poliittista lähihistoriaa käsitellessään. Ne eivät varsinaisesti koske itse tarkastelun kohteena olevaa henkilöä, mutta kertovat, ettei mm. Euroopan poliittinen historia aivan hallinnassa ole. Ei edes tarkistuslukua tehneellä, jos sellainen on yleensä tehty. Nuo asiat ovat korkeintaan kauneusvirheitä, eivätkä vähennä Nurmen työn arvoa.
Minusta on outoa, että Nurmen kirja on hyvin nopeasti kadonnut julkisuuden valokeilasta alkukohunsa jälkeen. Tämä on äärimmäisen harmillista, koska Halla-ahon persoona ja siihen liittyen hänen valtaannousunsa perussuomalaisten puolueessa vaatisi perusteellista käsittelyä suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Halla-aho on taitava harhauttaja politiikkaa tehdessään. Hän kusetti ovelasti Timo Soinia ja kusettaa kannattajiaan, koska maastamuutto on vain hänelle väline, yksi askel päästä käsiksi valtaan.
Hän ei missään nimessä asemoidu oikealla tavalla Suomen poliittisessa kentässä siihen asemaan, jossa hän väittää olevansa. Halla-aho sanoo olevansa konservatiivi, mutta hän on radikaali oikeistolaiselle, jopa äärioikeistolaisella tavalla. Hän puhuu moraalista, mutta kusee itse konservatiivisen moraalinsa päälle. Hän luo mieleisiään ja kansaan vetoavia, epätosia viholliskuvia, joita sitten kumoaa näyttävästi. Hän tukeutuu röyhkeästi nettigangstereihin, kuin Hitler SA-joukkoihinsa, vaikka sanoutuukin toiminnasta irti.
Halla-ahosta puhuminen näyttää olevan vaikeaa monille nykyisille poliitikoille. Häntä ei uskalleta haastaa niiltä tahoilta, joiden se pitäisi tehdä. Jotkut tahot laskelmoivat hyötyvänsä hänestä samalla tavoin kuin Timo Soini, mutta osaavatko pitää paremmin varansa? Halla-aho toi suomalaisen politiikan sydämeen fasismin. Se tapahtui taiturimaisella tavalla valtaamalla perusuomalaisten puolueen.
Tulen palaamaan uudelleen tuohon Nurmen kirjaan näillä kotisivuillani.