Törmäsin hiljan Vihreässä langassa, tuossa vihreiden porvarien nuorsuomalaista sanomaa kylvävässä äänenkannattajassa, hätkähdyttävään otsikkoon. Lehteä avustava kirjaileva juristi Jarkko Tontti oli otsikoinut bloginsa räväkästi ”Säälittävä Venäjä”. No, sehän piti tietysti lukea. Kyseisen jutun teksti oli vähintäinkin häkellyttävä. Tontin keskeinen sanoma jutussa oli, että meidän Suomessa ja länsimaissa ei tarvitse piitata Venäjästä tuon taivaallista. Tontti kuvasi siis tätä valtavaa maata sanalla rääpäle. Tämä rääpäle on kuulemma ”puliveivannut” itselleen huomiota lännessä painoarvoonsa nähden aivan liikaa.
Luettuani tekstin, jäin miettimään kirjoittajan motiiveja. Jarkko Tonttia ei ole näet mitään syytä aliarvioida. Kyseessä on oikeustieteessä väitellyt tohtorismies, j oka on osoittanut fiksuuttaan myös kirjoittamalla mm. ”Luokkakokous” -nimisen romaanin. Hänelle on näistä sanallisista ansioista myönnetty Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinto vuonna 2006. Toisaalta, rehellisyyden nimissä, on todettava, että nyt puheena olevan blogin perusteella kelpo juristillemme voitaisiin toki myöntää myös Aimo Höntin palkinto, jos sellainen tässä maassa jaettaisiin. Valitettavasti ei jaeta.
Kritiikki, jota tontti blogissaan esitti ampui pahasti yli. Suorastaan huvittavaa oli kirjoittajan toteamus, että ”Euroopan energiariippuvuus Venäjästä on koko ajan vähenemässä”. Tontti ei vaivaudu selittämään, miten se muka on ratkaisevasti vähenemässä tai mistä tulisi korvaava energia. Uusilla atomivoimaloilla vai miljoonalla tuulimyllyllä? Sen tiedän, että yhdistyneen lännen = USA ja euroeliitti, epävirallisella johdolla on ihan epävirallisia tämänsuuntaisia kaavailuja. Realisoituvatko ne, on jo toinen juttu.
Suomalaisten suhtautuminen Venäjään on perin ristiriitainen ja historian rasittama. Päävastuun näistä huonoista suhteista kantaa kyllä Venäjä tai oikeastaan sen hallitseva eliitti. Tsaari Nikolai II hävitti meidän hölmöjen tsuhnien lapsenuskon hallitsijahuoneeseen typerällä politiikallaan – venäläistämispolitiikallaan. Sitä ennen lienemme olleet nöyrin ja uskollisin kansa tuossa itäisessä kansojen vankilassa. Venäläisen imperialismin verhouduttua punaväriin, uusi tsaari, Josif Vissarionovitš Stalin, varmisteli Venäjän epäsuosion loppujenkin suomalaisten keskuudessa hyökkäämällä rakkaaseen isänmaahamme ja ryöstämällä perintömaitamme.
Luulenpa, että oma suhtautumiseni Venäjään on tämän historiallisen perinteen värittämä. Se liittyy hyvin läheisesti perheeni ja sukuni menneisyyteen. Me Seppäset olemme ajan myötä joutuneet sangen kalliisti maksamaan yhteyksistä tähän Tontin nimeämään ”rääpäleeseen”. Sukuni niin isän kuin äidin puolelta on lähtöisin Kannakselta ja asuneet siellä jo silloin, kun talonpoikia ei vielä merkitty kirjoihin eikä kansiin.
Venäjän läheisyys merkitsi vuosisatoja vaikeuksia ja vaivoja esi-isilleni. Tsaarin kukistuminen ja siihen liittyvät vallankumoukset sekä kansalaissota tuhosivat isoisäni omaisuuden ja bisnekset Venäjällä. Toinen, äidinpuoleinen isoisä, ja enoni kuolivat Stalinin vankileirillä 1930-luvulla. Yksi sedistäni kaatui talvisodassa ja perheemme joutui evakkoon Viipurin Pikiruukista vuonna 1939.
Vaikka tässä kirjanpidossa kredit-puolen vientejä on niin määrällisesti kuin summien suuruudelta turhan paljon, en mitenkään voi yhtyä Tontin esittämiin arvioihin ja kritiikkiin. Eikä tämä vastarinta johdu mistään ”ryssänrakkaudesta”, vaan halusta olla objektiivinen. Venäjä ei ole rääpäle missään suhteessa. Se on varteenotettava ja voimistuva mahti niin Euroopassa kuin maailmassa. Ehkä tohtori Tontilta on jäänyt huomaamatta, että nykyinenkin Venäjä on sotilasmahti ydin- ym. aseineen?
Voimatekijä se on etenkin sen jälkeen, kun maassa tajuttiin kuolemanvaara, johon juopon presidentin, Boris Jeltsinin politiikka oli sitä syöksemässä. Vladimir Putin ei totisesti ole puhtoinen poika eikä erityisen ihailun väärti, näin demokraatin näkökulmasta. Muttu oman isänmaansa pelastaja hän on sinä missä muinoinen ritari Aleksanteri Nevski tai sotamarsalkka Mihail Kutuzov. Venäjästä ei tullut uuskolonialistien alusmaata. Ehkä siitä lännen ahneiden saalistajien kiukkukin? Ja tohtori Tontinkin, ihan puhtaasta solidaarisuudesta?
On sääli, ettei Jarkko Tontti, viisas ja taitava mies, käyttänyt aikaansa ja tarmooaan Venäjän asialliseen ja oikeutettuun kritiikkiin. Siinä maassa on Siperian kokoinen alue epäoikeudenmukaisuutta ja Ural -vuorten suuruinen määrä ratkaisuaan vaativia ongelmia. Juristina tohtori Tontilla olisi varmasti ollut painavaa sanottava esimerkiksi Venäjän oikeuslaitoksesta, j oka länsimaisittain ajatellen on oikeuden irvikuva.
Tontti olisi voinut kertoa esimerkkejä venäläisestä oikeuskäytännöstä. Yksi sellainen olisi ollut Inkerinmaalla Kikkerissä sijaitsevan inkeriläisvanhusten palvelutalon kohtalo. Suomalaiset kunnostivat tämän Pietarin lounaispuolella, Volossovan piirissä sijaitsevan entisen rauniorakennuksen Raha-automaatiyhdistyksen varoilla. Rakennus joka tunnettiin Paronintalona luovutettiin 49 vuodeksi Villa Inkeri ry:n käyttöön. Kyseessä on sekä Suomessa että Venäjällä rekisteröity humanitaarisen avun järjestö.
Nyt Villa Inkeriä ja yli kolmekymmentä palvelutalossa asuu inkeriläisvanhusta ollaan häätämässä pois, koska paikallisviranomaisten mielestä ”sopimus ei ole enää lainvoimainen”. Taloa vaaditaan luovutettavaksi kaupungille huutokaupattavaksi. Sitä minne turvattomat vanhukset sijoitettaisiin, viranomaiset eivät kerro. Asia ei heitä kiinnosta, rahastus ja rosvous kylläkin.
Tohtorismiehenä Tontti olisi ehkä voinut kertoa, että Venäjällä ei koskaan ole toteutettu Montesquieun vallan kolmijako-oppia. Siinähän vallan väärinkäytön estämiseksi erotetaan lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta toisistaan. Venäjällä kaiken vallan lähde on aina ollut yksi ja sama. Aikoinaan se oli tsaari, sittemmin kommunistinen puolue ja nyt Putinin ympärille ryhmittynyt elitistinen klikki. Tosin joku irvileuka on leikkisästi todennut, että Venäjällä on ikioma vallan kolmijako; Putin, mafia ja FSB (Venäjän liittovaltion turvallisuuspalvelu).
Venäjän vähättelyllä ei pitkälle pötkitä. Sitä on tapahtunut meillä ja muualla historian sivu. Lopputulokset ovat olleet vaarallisia. Venäjä tulee ymmärtää osaksi Eurooppaa, vaikka alueellisesti suuri osa ulottuukin Aasian puolelle. Venäjän panos eurooppalaiselle kulttuurille on ollut mittaamattoman arvokas. Meidän on hartaasti toivottava, että maan oikeusolot; demokratia ja ihmisoikeudet kehittyvät vielä eurooppalaisia standardeja vastaaviksi. Maanosamme ei kykene harmooniseen ja pitkäjänteiseen kehitykseen, ellei Venäjä tavalla tai toisella ole oleellinen osa sitä.
Kylmän sodan riehuessa kiivaimmillaan totesi tuolloinen Britannian pääministeri Winston Churchill, että länsiliittoutuman (Naton) on tulevaisuudessa otettava Neuvostoliitto liittolaisekseen. Vaikka Neuvostoliitto on kuollut ja kuopattu, tässä toteamuksessa on vieläkin historiallista mieltä ja suurta poliittista viisautta. Ehkä tätä kaukonäköistä ideaa ei tässä uusliberalistisessa globalisaatiohuumassa ymmärretä, mutta totuus on, että Eurooppa tarvitsee Venäjää ja Venäjä tarvitsee Eurooppaa.
Reino Seppänen 10.12. 2008