Kokoomus ratsasti niin presidentin- kuin eduskuntavaaleissa teemalla ”kahtiajaon aika on ohi”. Slogan on yhtä valheellinen mitä nyky-kokoomuksen kaikki muukin toiminta. Puolue pyrkii kätkemään rujot kasvonsa tällaisten onttojen iskulauseiden ja ”työväenpuolue” –hölinän taakse. Suu puhuu yhtä, mutta kädet tekevät toista. Kokoomusjohdon puheiden ja tekojen ristiriitaan törmää jo täällä Tampereen kunnalliselämässä. Ei tarvitse viitata vielä ilmiselvempään asiaan – puolueen hallituspolitiikkaan.
Tuskin kukaan rehellinen ihminen väittää, että kokoomuksen noudattama politiikka Tampereella jotenkin vähentäisi yhteiskunnallista kahtiajakoa. Eiköhän asia ole juuri päinvastoin. ”Me teemme, mitä tahdomme”, oli aikoinaan Lapuan liikkeen slogan. Liikkeen, jonka riveistä löytyy nykyisten kokoomuksen ja vihreiden johtohenkilöiden sukulaisia erinäinen määrä. Siis jos kurkistamme kumpujen yöhön ja miksemme kurkistaisi. Sama kaiku, kun on jälkipolvienkin askelissa.
Eikö olekin perin outoa, ettei valtamedia ole lainkaan kiinnostunut tästä ristiriidasta kokoomuksen sanojen ja tekojen välillä? Demareiden tekemiset ja tekemättä jättämiset tutkiva ja hutkiva journalismi kyllä tonkii, kirjaa, värittää ja vääristelee mielensä mukaan. Eikä tässä olisi moitteen sijaa, jos kohtelu olisi tasapuolista välineiltä, jotka virallisesti julistautuvat puolueettomiksi.
Länsimaisessa demokratiassa journalismia pidetään neljäntenä valtiomahtina. Sen tehtävänä on kuulemma toimia vallan vahtikoirana. Meidän paikallinen valtamedia, tämä Aamulehti, on kyllä hyvin sisäistänyt koiranvirkansa, mutta tyystin toisessa merkityksessä. Se on ottanut omaksi tehtäväkseen toimia kokoomuksen vihi- ja verikoirana. Tästä lehden poliittisen vaikuttajan roolista olemme viime päivinä saaneet monta näyttöä. Lehti on kuono jäykkänä ja häntä ojossa näyttänyt vihikoirana suuntaa ryhmä XL:lle ja verikoirana hoidellut ryhmää uhkaavien raatelut.
Erityiseksi velvollisuudekseen Aamulehti on katsonut valtuuston vasemmistoryhmien hajoittamisen. Se on myös innokkaasti pyrkinyt selittelemään ryhmä XL:n röyhkeää politikointia. Kuinka ollakaan syytä on lykätty taas kerran demareiden kontolle, jotka saavat muka ”maistaa omaa lääkettään”. Kyseistä argumenttia on kyllä vaikea aivan loppuun asti ymmärtää. Tiettävästi jokin osuus kyseiseen lääkitykseen oli kokoomuksellakin.
Tällaisten selitysyritysten takana on ajatus oikeutetusta kostosta. No, vihreiden kostonhimon voisi vielä jotenkin käsittää, mutta mitä kokoomus kostaa? Se jää selittämättä. Tietenkin jää. Höpötyksen tarkoitushan on vain verhota porvarien psykopaattista politiikkaa. Ehkäpä takaraivossa jyskyttää myös pelko joutua tulevaisuudessa samanlaisen kohtelun uhriksi. Tuskin tällaiset ajatukset ihan vieraita ovat vasemmallakaan.
Kosto ei ole kuitenkaan järkevä toimintatapa politiikassa, vaikka väkevä voima onkin. Siksi en toivo, että vasemmisto maksaisi potut pottuina, kun tulee meidän vuoro olla vallankahvassa. Ja se vuoro kyllä tulee ajallaan kuin sininen bussi pysäkille. Kunta, valtio ja erilaiset organisaatiot, rakentuvat yhteistoiminnan ajatukselle ja eri intressitahojen näkemysten yhteensovittamiselle. Jos porvarit ja viherporvarit ovat niin tyhmiä, etteivät tätä hyväksy, ei demareiden tule tekemän samaa virhettä.
Viime sunnuntain Aamulehti päätoimittaja Apusen auktoriteetilla toteutti taas pyhää tehtäväänsä jojoomus-puolueen kollektiivisena organisaattorina. Apunen otti käsittelyyn kaksi ryhmä XL:n kannalta kovin kiusallista henkilöä. Marjatta Stenius-Kaukosen toiminta näyttää erityisesti kiukuttavan päätoimittajaa. Ei voi pieni pää ymmärtää, miksi joku ei halua porvareiden sätkynukeksi. Siinä hommassa saisi valtamedian päänsilitystä ja valmiiksi pureskeltua pullasuttua. Hyvinhän siinä hommassa tienaisikin! Jos vaan osaa pitää päänsä kiinni.
Toisen valtuutetun kohdalla Apunen toimi niin tuomarina kuin teloittajana. Aila Dundar-Järvisen Apuselta saama käsittely oli kaukana oikeudenmukaisuudesta. Jos puolueloikat ovat niin vastenmielisiä, mitä arvon päätoimittaja antaa ymmärtää, ihmettelen miksi lehti ei ole tuominnut niita lukuisia puolenvaihtoja, j oita vuosien varrella ja aivan hiljankin on suuntautunut kokoomuksen eduskuntaryhmään. Tampereellakin Erkki Axen, tämä varsinainen kolmiloikkaaja, sai osakseen vain myötämielistä hymistelyä.
Nyt Dundar-Järvinen veivattiin lehden journalistisen lihamyllyn läpi niin perusteellisesti, että lukijaa hirvitti. Ailan tuntien kohtelu oli mielestäni vähintäänkin kohtuuton. Ymmärtääkseni hän on hyvän sosiaalisen mielenlaadun omaava ihminen, joka on saanut paljon tulosta aloitteellisuudellaan mm. vammaisneuvostossa.
Ilmeisesti on niin, että sosiaalisen mielenlaadun omaavat yksilöt ovat sukupuuttoon kuoleva laji puolueessa nimeltä kokoomus, aivan niin kuin vanhakantainen sivistysporvari. Vihreille voisi antaa eräänlaiseksi pelastustehtäväksi näiden sukupuuton uhkaamien lajien pelastustyön. Voisi antaa, mutta tuskinpa se on vaivan väärti. Eiväthän nuo viherporvari-raasut ole pystyneet suojelemaan edes omia aatteitaan!