Useimmat meistä suomalaisista osaavat hoilata vanhaa kansanlaulua, jossa todetaan, että ”Talvella Talikkalan markkinoilla ja kesällä Tampereella…” Tuo sana markkinat tarkoitti alun perin ulkona toistuvasti pidettyjä kaupankäyntitilaisuksia, jotka kirkko kristinuskon valloittaessa Eurooppaa keksi liittää erilaisten pyhimysten merkkipäiviin. Suomessa vanha markkinaperinne eli muuta länsi-Eurooppaa kauemmin ja elää edelleenkin jonkinlaisella tekohengityksellä.
Kuten kaikki tietävät markkinat -sanalla on toinenkin merkitys kansantaloudessa. Käsite sinänsä on hyvä, koska järkevästi toteutettuna markkinatalous on kyennyt tähän mennessä parhaiten vastaamaan ihmisten tarpeiden tyydytykseen ja niihin liittyviin toiveisiin. Kyseisen talousjärjestelmän toiminta vaatii kuitenkin valtiovallan sääntelyä ja tarvittaessa tiukkaakin ohjausta. Tämän on historia sekä lukuiset pulat ja lamat hyvin konkreettisesti osoittaneet.
Meitä länsimaissa on noin kolme viimeistä vuosikymmenetä yritetty opettaa toisille tavoille. Taloustieteen nobel-palkintojakin saaneet oppi-isät ovat kehittäneet vanhasta ja tuhoisuutensa jo ajat sitten näyttäneestä taloudellisen liberalismin aatteista uusia versioita. Niiden sisältö on kuitenkin ollut samaa ahneuden ylistystä mitä vanhakantaisenkin taloudellisen liberalismin aate. Uuden ajan markkinapellet ja -huijarit ovat perin aggressiivisesti myyneet tätä rihkamaa eri maiden poliitikoille ja onnistuneet tavoitteissaan. Yhteiskunnan ja sen talouselämän suojaksi kehitetyt rakenteet on murrettu ja ahneuden pedot on laskettu raatelemaan tasa-arvoisuuden nimissä suojatonta lammaslaumaa.
Rajoittamattoman markkinatalouden keskeisimpiä käsitteitä on ”näkymätön käsi”. Tällä kielikuvalla aatteen oppi-isä Adam Smith halusi ilmentää jonkinlaista taloudellista luonnonlainvoimaisuutta, automaattia, joka toteutuu, kun inhimillisen ahneuden annetaan riehua vapaasti. Termin Smith esitti teoksessaan ” Wealth of Nations ” (Kansojen varallisuus). Tämän näkymättömän käden siunaavaan vaikutukseen uskovat tai ainakin sitä estottomasti julistavat ovat meidänkin maassamme saaneet riehua vapaasti. Isänmaata on erilaisin verukkein laitettu ”tuloskuntoon” ja ”EU-kelpoiseksi”.
Olemme taas syvän taantuman, lamakauden edessä. Taloustieteilijät parhaasta päästä eivät uskalla ennustaa sen syvyyttä ja pituutta. Suomen hallituksen ilmaakevyemmät ministerit kyllä tietävät, että sen yli mennään ihan heittämällä parissa vuodessa. Eräs luukkuhousuinen pikkumies taisi jopa ennustaa, että siitä ihan nukkumalla selvitään. Että tällaisia urhoja tämä kansanvalta esiin työntää kaikkialta maata johtamaan.
Näkymättömän käden kaikkivoipaisuus on siis taas kerran osoittautunut harhaksi, kuten niin monet muutkin teoriaherrojen oppirakennelmat. Adam Smith ei tajunnut luomansa aatteen syvintä logiikkaa, sitä mikä on itsestään selvyys esimerkiksi kaikille oikeille sosialisteille tai hyville Monopoli -pelin pelaajille. Tässä raa´an kapitalismin pelissä on vähän voittajia, mutta paljon häviäjiä. Kansa kärsii, mikä ei ollut suinkaan Adam Smithin perimmäinen tavoite. Päinvastoin,
Edellisenkin laman aikana maata johti porvarihallitus. Sen tuhoisia tekoja on yritetty peitellä ja paikata arvonimin, kunniamerkein ja median valehteluilla. Eräs sitkeimmistä valheista on kyseisen laman ”kotikutoisuus”. Ehkä on kuitenkin syytä muistaa, että laman takana oli erään markkinatalouteen liittyneen silmänkääntötempun, kasinotalouden romahdus. Sitä ”kotikutoisuutta” näytti esiintyvän kovasti muuallakin Euroopassa.
Tuolloiset kansakunnan ”parhaat pojat” Esko Aho ja Iiro Viinanen kehittivät ihan ikioman tavan ”elvyttää”. Rahaa syydettiin autokuormittain vastikkeettomana pankkitukena herrojen ministerien takana oleville intressipiireille. Muualla Eurooppaa menetelmät olivat toiset. Niinpä naapurimaassamme Ruotsissa tuki oli vastikkeellista eli pankkien osakkeita otettiin valtion haltuun. Aikojen parantuessa osakkeet taas myytiin ja siinä kaupassa veronmaksajat jopa nettosivat. Mutta Ruotsissa eivät valtaan nousseet porvaritkaan ole olleet ääliöitä. Siellä heillä ei kerta kaikkiaan ole varaa siihen. Äänestäjät kun ovat valppaita.
Pahoin pelkään, että Suomen nykyinen porvarihallitus on jälleen kerran valmis elvyttämään maata tämän nykyisen laman aikana Aho-Viinasen linjalla ja periaatteita noudattaen. Täytyyhän näiden kaiken maailman kehittyvien maakuntien yhdistysten saada vastinetta rahoilleen, kuten kaikkien muidenkin salaseurojen, joiden tukeen porvarien vaalimenestys on rakentunut.
Sosiaalidemokraatit ovat isänmaata kohdanneiden vaikeuksien edessä tarjonneet yhteistyön kättä oikeistolle ja viherporvareille. Ammattiyhdistysliike on esittänyt työnantajapuolelle samanlaisia kutsuja, mutta tarjottuun käteen on vain räkäisty ja yhteistyökutsuille tuhahdettu. Ehkäpä nämä ovat viitteitä siitä, että jotain lupauksia on todellakin annettu sinne markkinatalouden näkymättömän käden suuntaan. Jälleen kerran se on tunkemassa ahneita sormiaan meidän tavallisten kansalaisten ja veronmaksajien taskuun. On syytä pelätä, ettei elvytys tapahdu aidosti kulutusta lisäämällä, vaan suurpääoman rahamassia kasvattamalla.
Entisaikojen markkinoiden yksi oleellinen elementti oli erilaiset huijarit. Kansanperinteessä huijarit näyttäytyvät etenkin hevosmarkkinoiden riesana. Monen moni talonpoika joutui näiden ovelien veijareiden uhriksi. Hevoshuijareilla keinot eivät loppuneet. Vanha kaakki saatiin näyttämään virkulta orhilta, kun sen takkuinen nahka suittiin kunnolla ja käsiteltiin vaikkapa kenkälankilla tai muulla värjäävällä aineella. Humman ontuminen poistettiin sillä, että lyötiin sen toinenkin jalka kipeäksi. Loppuunkulunut luuska, jonka kylkikaaret olivat nälkiintymisen johdosta näkyvissä muuttui pulskaksi, kun eläimen vatsaan puhallettiin ilmaa olkipillillä peräaukon kautta. Aukko tukittiin tanakalla pihkatapilla. Virkeyttä hevoseen saatiin ostajan sitä tutkiessa tuikkimalla eläinparkaa salaa neulalla. Eipä siis ihme, jos hevosen ostanut uhri oli häkellyksissään, kun kotimatkalla ”onnistunut ostos” suli silmissä suoranaiseksi liimatehtaan raaka-aineeksi.
Näitä hevoshuijareita ajatellessa ei voi välttyä analogialta nykyisiin rajoittamattoman kapitalismin kauppamiehiin. Nämä huijarit ovat myyneet maailman politikoille loppuunkuluneen luuskan vahvana työhevosena. Tämänkin konin nahkaa on puleerattu ja mahaan pumpattu ilmaa oikein roppakaupalla. Mutta se ei ole auttanut. Hevosesta ei ole ollut yhdeksi globaalin talouden vetojuhdaksi, vaan koni on tuupertunut polvilleen ylivoimaisen taakan edessä. Pihkatappi on pamahtanut pois kapitalismin hevonperseestä. Nyt me kaikki seisomme lamanhajussa häkellyksissämme ihmettelemässä miten uljas orhimme muuttuu luukasaksi. Mutta ei hätää, veljet ja sisaret! Onhan meillä kuulemma Euroopan paras valtiovarainministeri. Vai onko?
Reino Seppänen 02.01. 2009