Politiikassa nuorten tehtävänä on ollut hätkäyttää aikalaisia ja heitellä räväköitä ehdotuksia, jotka saavat varttuneemman väen niskat punoittamaan ja verenpaineen nousuun. Näin tehtiin minunkin nuoruudessani, mutta tosin vankalta vasemmistolaiselta pohjalta. Nyt on tämän ajan demarinuoret saaneet Reksankin, vanhan radikaalin, niskan punottamaan niin ehdotuksillaan kuin yleensäkin poliittisella linjanvedoillaan. Syy siihen on kokonaan toinen kuin 1960-luvulla.
Viimeksi hyvin kyseenalaista mainetta ja vihaisten kommenttien vyöryn sai aikaan vanhan SNK:n seuraaja Sosialidemokraattiset Nuoret Ry veroehdotuksillaan. Takana on sellaisenaan aivan hyväksyttävä ajatus yhdenmukaistaa verotuksen perustaa ja karsia lähes kahteen sataan nousevien tukien ryteikköä, joka ehdotuksen perusteluissa kerrotaan nousevan 26 miljardiin euroon. Tämä on se hyvä puoli ehdotuksessa, mistä annettakoon väsääjille tunnustus. Lähtokohdat ja lääkkeet ovat vain väärät.
Vaikutuksiltaan keskeisin asia esityksessä on alempien ALV-kantojen poistaminen. Toteutuessaan seurauksena olisi välillisten verojen tuntuva nousu palkansaajien, eläkeläisten ja pienituloisten kohdalla. Se jatkaisi jo vuosikymmenien trendiä siirtää verotuksen painopistettä välillisiin veroihin, jotka rasittavat suhteellisesti eniten juuri pienituloisia ja palkansaajia. Etenkin, kun mm. lääkkeet kuuluvat alempaan 10-prosentin ALV-kantaan. Toteutuessaan ehdotus lisäisi juuri sen kansanosan verorasitusta, joka jo nyt kantaa suurimman taakan.
Ehdotuksen takana on toki julkilausuttu hyvä tarkoitus. Helsingin Sanomien jutun mukaan sosialidemokraattisten nuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi argumentoi ehdotusta: ”Verot ovat ihmisten rahoja, joilla rahoitetaan hyvinvointivaltion tärkeät palvelut. Siksi on tärkeää, että järjestelmä olisi yksinkertainen ja ymmärrettävä, ja verotus oikeudenmukaista.” Näkkäläjärvi ja kumppanit jättävät kuitenkin kysymättä, miksi verotuksen rakennetta ja -tasoa on muutettu siten, että lopputuloksena on paljon parkua aiheuttanut ”kestävyysvaje”. Jos ei kysytä niin minä kuitekin vastaan: ”kestävyysvaje” on täytynyt saada aikaan, että voidaan alasajaa hyvinvointivaltio. Näissä pelastustalkoissa juuri kokoomus on pitänyt suurinta ääntä ja tohinaa. Ja mitä enemmän puolue on kantanut huolta asiasta, sitä kuolemansairaammaksi hyvinvointiyhteiskuntamme on tullut.
Se mitä itse jäänkin sosialidemokraattina ihmettelemään on Näkkäläjärven ja hänen hengenheimolaistensa askartelu tämän AVL-kannan ”virtaviivaistamisessa”. Sen projektin ääreltä on yleensä tavattu suurituloisten asiamiehiä, Veronmaksajien keskusliiton kettuja ja kaikenkarvaisia ahneita uusliberaaleja. Tähän seuraan sosialidemokraatit istuvat hyvin huonosti. Ainakin minun, demokraattisen sosialistin mielestä.
Verotuksen oikeudenmukaistaminen on tärkeimpiä ja kiireellisempiä yhteiskunnallisia tehtäviä meillä Suomessa. Se ei kuitenkaan tapahdu AVL-kantoja rukkaamalla, vaan palaamalla selvemmin progressiiviseen verotukseen. Siihen palaamisen tärkein argumentti on tasavertaisen yhteisvastuun kantaminen tässä Suomi-nimisessä tasavallassa. Tiedän hyvin, että rikkaiden ja heidän lakeijoittensa armeijat etenkin Veronmaksajien keskusliitossa niskat punehtuvat tuosta ehdotuksesta. Ehkä Näkkäläjärven porukan olisi syytä miettiä tätä ja tehdä ehdotuksia, jotka saisivat puheripulia sairastavan Teemu Lehtisenkin niskan punehtumaan?
Kaikista Suomessa kannetuista veroista on progressiivisen tuloveron osuus viimeisten vuosikymmenten aikana jyrkästi laskenut. Nyt ehkä kymmenesosa kannettavista veroista on progressiivisesti kerättyä. Tämä kehitys on tietoisesti muokattua uusliberalistisen ideologian mukaiseksi eli rikkaiden suosimiseksi. Pääomatulojen progressiivinen verotus muutettiin tasaveroksi vuonna 1993. Omaisuusvero eli varallisuusvero kerättiin aikaisemmin oman progressiivisen veroasteikon mukaisesti, mutta vuonna 2006 se poistettiin kokonaan. Täytyy olla umpiluinen uusliberalisti eli ahne valehtelija, jos vielä väittää, etteikö tasavaltalaisuuden eli yhteisvastuullisuuden periaatetta olisi moukaroitu tietoisesti rahaeliittiä suosivaksi. Eliittien privilegiot kun eivät kuulu tasavaltaan.
Progressiivista verotusta on julkisuudessa tavattoman usein väitetty ”sosialidemokraattiseksi verotukseksi”. Sekin väite on torso ja osoittaa joko esittäjänsä tyhmyyttä tai taipumusta valehteluun. Progressiivinen verotus on aito tasavaltalainen verotus ja perustuu ajatukseen yhteisyydestä ja yhteisen vastuun kantamisesta kunkin kansalaisen kantokyvyn mukaan. Tuota kantokykyä ei todellakaan mitata euromääräisenä vaan prosentuaalisena todellisista tuloista. Niistä, joita kansalainen todella ansaitsee pimittämättä niitä ”suunnittelulla” tai muulla epärehellisyydellä.
Suomessa progressiivisuuden periaate otettiin käyttöön tulo- ja omaisuusverossa vuonna 1920. Siis vasta kansalaissotamme jälkeen, jolloin vallankahvassa eivät olleet sosialidemokraatit, vaan edistyksellinen porvaristo – maalaisliitto ja edistyspuolue. Siinä oli se tasavaltalainen voima, joka ymmärsi vielä yhteenkuuluvuuden merkityksen nuoren tasavallan kannalta ja jota sosialidemokraatit toki tukivat. Kokoomuksen porukat nuolivat RKP:n kanssa kuningasseikkailunsa tappioiden haavoja ja yrittivät miettiä miten sopeutua tasavaltalaisuuden ja demokratian oloihin.
Todettakoon vielä huvittavana loppukaneettina näiden uusliberaalien ymmärryksen vajavuus esikuvakseen nostamastaan taloustieteilijä Adam Smithistä. Smith oli nimittäin itse yksi ensimmäisiä, jotka pohtivat verotuksen pohjaamista progressiivisuuteen. Ken ei sitä usko, voi tarkistaa asian ”Kansojen varallisuus” -teoksesta. Kirja näyttää monet muutkin näiden ahneiden väitteet ihan toisessa valossa. Siten nämä nykyajan ”talousliberaalit” eivät ehkä saisi kovinkaan mairittelevaa arvosanaa Adam Smithiltä itseltään, tuolta alkujaan moraalifilosofilta. Kas kun epärehellisyys ja ahneus eivät moraalifilosofian näkökulmasta ole niitä piirteitä, joita pitäisi vaalia ja suosia.