Helsingin käräjäoikeus sai viimein leivottua tuomion ns. viestikoekeskuajutussa. Tuomio oli yhtä hämmentävä kuin epäiltyjen valinta jo alunperin. Sivusta spektaakkelia seuraaville on ollut asian tiimoilta monenlaista ihmeteltävää. Ensimmäinen ihmettelyn aihe oli se, että Helsingin Sanomien päätoimittaja jäi ilman syytettä. Rangaistusvaatimukset kohdistuivat suoraan juttujen tekijöihin. Tässä siis luotiin ja vahvistettiin uutta oikeuskäytäntöä, jossa päätoimittajan lainmukainen vastuu lehden sisällöstä ohitettiin olkia kohouttamalla.
On aivan ilmeistä, että Suomessakin on asioita, joita on mm. turvallisuussyistä pidettävä salassa. Niin on asianlaita kaikissa itsenäisissä valtioissa. Siten oli lähtökohtaisesti ymmärrettävää, että Helsingin Sanomien juttu vaati oikeuslaitoksen kannanottoa siitä, tapahtuiko jutun julkaisussa rikosta.
Helsingin käräjäoikeus totesi päätöksessään rikoksen tapahtuneen. Siitä seuraakin varsinainen jutun limbo. Minua ihmetytti se, miten käräjäoikeus otti itselleen lainsäätäjän roolia tuomitsemalla syytetyt alemmilla tuomioilla, mitä lakiin kirjoitettu alin tuomio on. Yksi syytetyistä tuomittiin ihan sakkorangaistukseen (50 päiväsakkoa), kun lain mahdollistama alin tuomio on neljä kuukautta ehdollista vankeutta! Uskomatonta!
En ymmärrä tällaista oikeudenkäyttöä, jossa syyteeseenpano ja rangaistus alkavat lähennellä sitä tasoa, johon maamme oikeuslaitos syyllistyi 20-, 30- ja vielä 40-luvuilla, kun syytettyinä olivat poliittiset rikolliset. Siksi onkin paikallaan, että asia etenisi aina Korkeimpaan oikeuteen sen oikeusratkaisuja ohjaavan luonteen vuoksi.
Näyttää pahalta, jos ratkaisu jää tällaiseksi. Se näet vahvistaa tiedotusvälineiden, etenkin suuren monopolien erivapauksien kasvattamista sananvapauden jalon periaatteen varjolla. Sananvapauden, joka tässä Mediapoolin ja valtamedian hallitsemassa tiedotusmaailmassa on ratkaisevasti kaventunut ja tullee ilmeisesti edelleen kaventumaan valtaeliitin ja sen nuoleskelijoiden ulkopuolisilta.