Esinäytöksiä

”Kristalliyönä” tunnettu raakalaismainen verilöyly natsi-Saksassa kiihdytti maan juutalaisvainoja ja nosti juutalaisten sorron aivan käsittämättömän raakuuden tasolle.  Juutalaisiin kohdistunut brutaali fyysinen väkivalta, heidän omaisuuden tuhoaminen sekä pirullisesti organisoidut ryöstöt olivat pöyristyttäviä ihmisoikeuksien loukkauksia.  Päinvastoin, kuin usein on annettu ymmärtää, kristalliyö ei kuitenkaan ollut lajissaan ainoa suuri väkivalta-aalto 30-luvun natsi-Saksassa. Tätä ennen natsit olivat toteuttaneet kaksi muuta suurta aktiota, joissa käytettiin raakaa joukkoväkivaltaa.  Ensimmäinen, vuonna 1933 toteutettu kohdistui myös muihinkin kuin juutalaisiin uhreihin ja toinen toteutettiin vuonna 1935.  Jo vuoden 1938 kesällä oli itse asiassa käynnistetty laajoja pogromeja,  joista Adolf Eichmanin Wienissä toimeenpanema terrori oli laajamittaisinta.  Eichmanin pogromin tarkoituksena oli saada ”vauhtia” Wienin juutalaisten maastamuuttoon.

Vuoteen 1938 mennessä Saksan juutalaisia oli pyritty ”motivoimaan” maasta poistumiseen etupäässä uusilla ”rotulaeilla” eli ns. Nürnbergin laeilla sekä taloudellisella vainolla.  Saksan natsijohto pyrki siis karkottamaan Saksan juutalaistaustaiset kansalaiset ​​maasta viemällä heiltä kansalaisoikeudet ja estämällä kaikilla tavoin heiltä elannon ansaitsemisen.  Lisänä olivat lukuisat henkilöihin ja heidän omaisuuteensa kohdistuneita fyysiset hyökkäykset.  Kristalliyö muutti kaiken. Sen eläimellinen raakuus eskaloi juutalaisvainot ennennäkemättömiin mittoihin.  Se oli myös kenraalinharjoitus natsien vielä hirvittävimmille ja massiivisimmille lähitulevaisuudessa tapahtuville hirmutöille.

 

Murha Pariisissa

Marraskuun 17. päivän aamulla 1938 nuori, 17-vuotias, Saksan juutalainen Herschel Grynszpan oli matkalla synnyinmaansa suurlähetystöön Pariisissa.  Ranskaan hän oli paennut natsien Saksassa kiihtyvää vainoa.  Hänen muu perheensä oli vielä Saksassa ja Herschel oli saanut hälyttäviä viestejä heidän tilanteestaan.  Toivottomuuden ja näköalattomuuden vaivaama nuorimies oli hiljattain saanut postikortin sisareltaan, jossa tämä kertoi perheen tulleen karkotetuksi Puolan rajalle 18 000 muun puolanjuutalaisen kanssa.  Heitä taas Puola ei suostunut ottamaan vastaan.

 

Grynszpanien perhe oli paennut Saksaan vuonna 1911 tuolloin keisarilliseen Venäjään kuuluneesta Puolan osasta.  Silloinkin syynä olivat olleet Venäjän pogromit eli juutalaisvainot.  Herschel itse oli tullut Pariisiin luvattomasti Brysselin kautta ja hän oli saanut jo Ranskasta karkotusmääräyksen.  Hän kieltäytyi lähtemästä ja toisaalta Saksa ei suostunut ottamaan häntä enää vastaan.  Saksaan jääneen perheen vaino oli viimeinen pisara, joka sai nuorenmiehen ratkeamaan epätoivoiseen tekoon.

Herschel käveli osoitteeseen Rue de Lille 78, jossa sijaitsevassa talossa oli natsi-Saksan suurlähetystö.  Hän joutui kysymään rakennusta vartioivalta poliisilta lähetystön pääovea.  Tämä , vei hänet vastaanottovirkailijan luo.  Herschel kertoi virkailijalle ranskaksi haluavansa tavata Saksan suurlähettilään, koska hänellä oli toimitettavanaan suurlähettiläälle tärkeä asiakirja.  Nuorukainen ohjattiin toiseen kerrokseen uuden virkailijan luo.

 

Hän toisti asiansa uudestaan ja nyt saksaksi ja korosti, että hänellä oli tärkeä asiakirja, jonka hänen tuli luovuttaa suurlähettiläälle henkilökohtaisesti. Koska suurlähettiläs ei ollut paikalla, Herschel ohjattiin Ernst vom Rathin puheille.  Mies oli arvoltaan kolmas lähetystöneuvos.  Tämä oli avaamassa päivän postia ja pyysi Grynszpania istuutumaan ja odottamaan.

Todettuaan nuorenmiehen levottomuuden, lähetystöneuvos tiedusteli ilmoitettua asiakirjaa, jolloin Herschel veti revolverinsä esiin huutaen: ”Senkin saastainen saksalainen! Tässä on sinulle asiakirjoja 18 000 vainotun juutalaisen puolesta!” Hän ampui Rathia vatsaan tämän noustessa tuolistaan ja sen jälkeen vielä neljästi, joista yksi laukaus hipaisi lähetystöneuvoksen päätä.

Vakavasti haavoittunut vom Rath kiidätettiin sairaalaan, ja Herschel Grynszpan pidätettiin. Paikalle tulleille poliiseille hän harmitteli, ettei lähetystöneuvos kuollutkaan.  Hän myös kertoi rauhallisesti poliiseille ampuneensa saksalaisen kostoksi vanhempiensa Saksassa kokemasta vainosta.

 

 

 

Jo seuraavan päivän lehdet natsi-Saksassa syyttivät ei vain Herschel Grynszpania, vaan yleensäkin juutalaisia murhaajiksi.  Julman kampanjan oli polkaissut käyntiin sairasta juutalaisvihaa poteva kampurajalkainen propagandamaakari Josef Goebbels.  Yllytys tuotti tulosta, kun paikalliset gauleitterit pitkälti itseohjautuvasti organisoivat hyökkäyksiä juutalaisia kohtaan.  Hessenissä poltettiin synagoga ja juutalaisten liikkeiden ikkunoita rikottiin.  Ilmestyi myös vihaa lietsovia iskulauseita ”Raus mit den Juden” (Juutalaiset ulos).

 

 

Heti alkuun sairaalaan tuodun vom Rathin tila todettiin hyvin kriittiseksi.  Pernaan osunut yksi luodeista oli aiheuttanut runsaan verenvuodon ja hänelle oli tehty verensiirto.  Hitlerin käskystä Pariisiin oli lähetetty kaksi spesialistia, lääkärit Karl Brandtin ja Georg Magnusin.  He eivät voineet enää auttaa.  Seuraavana päivänä, 9. marraskuuta, Rathin tila heikkeni ja hän vaipui koomaan.  Lähetystöneuvos julistettiin kuolleeksi kello 16.25.

 

Münchenissä natseilla oli kokous

Natsipuolueen korkein johto oli kokoontunut vom Rathin kuolinpäivänä, 9. marraskuuta, Münchenin Bürgerbräukelleriin juhlimaan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen, Hitler-Putchin, 15-vuotispäivää.  Edellisenä iltana Hitler oli pitänyt puheen ”vanhallekaartille” eli kaappausyritykseen osallistujille.  Hän ei antanut silloin mitään viitteitä siitä, että olisi suunnitellut vastatoimia juutalaisia kohtaan.  Nicolaus von Bellow, yksi Hitlerin adjutanteista, on kertonut, että Hitler oli saanut tiedon vom Rathin kuolemasta, mutta ei ollut reagoinut siihen näkyvästi.

 

Sen sijaan hänen nähtiin seuraavan päivän tilaisuudessa keskustelemassa kiihkeästi Goebbelsin kanssa, jonka jälkeen hän oli poistunut tapojensa vastaisesti hyvästelemättä paikallaolijoita.  Goebbels puolestaan piti lyhyen, mutta raivoisasti lietsovan puheen, missä kertoi Rathin kuolemasta.  Siinä hän totesi, kuinka kostoon oli jo ryhdytty Kurhessenissä ja Magdeburg-Anhaltissa.  Samanlaistaa toimintaa hän vaati myös muualla Saksassa.  Sen tulisi kuitenkin näyttää ”kansan spontaaneilta vihanpurkauksilta”!

 

Päiväkirjassaan tämä Hitlerin propagandamarakatti paljasti totuuden:  ”…Selitin asian Führerille. Hän päätti sallia mielenosoitusten jatkumisen.  Vedetään poliisit pois.  Saakoot juutalaiset kerrankin tuntea kansan vihan.  Se on oikein.  Annoin heti asianmukaiset käskyt poliisille ja puolueelle. Sitten puhuin lyhyesti puoluejohdolle samassa hengessä.  Myrskyisät aplodit.  Kaikki ryntäsivät heti puhelimeen.  Nyt pannaan toimeksi.”

 

Ja toimeksi myös pantiin.  Keskusturvallisuusviraston (Reichssicherheitshauptamtin) päällikkö Reinhard Heydrich ohjeisti Gestapon johtajan Heinrich Müller tiedottamaan kaikille maan poliisiasemille, että pian oli odotettavissa mielenosoituksia juutalaisia ja synagogia vastaan. Niihin poliisin tuli olla puuttumatta, mutta samalla valmistautua pidättämään 20 000–30 000 juutalaismiestä, terveitä ja työikäisiä.  Lisäksi poliisin oli takavarikoitava kaikki synagogien tärkeät arkistot. Aseistettuja juutalaisia vastaan poliisin oli ”sovellettava sääntöjä ankarimman mukaan”. Müller ilmoitti lisäohjeiden tulevan yön aikana.  Yllättävää oli, että SS:n kiellettiin osallistumasta tähän aktioon.  Asia kävi selville, kun Heydrich oli soittanut Heinrich Himlerille kysyäkseen toimintaohjeita.  Hän oli saanut Himlerin kiinni Hitlerin asunnosta.  Himler oli neuvotellut Hitlerin kanssa ja he olivat päätyneet ratkaisuun, ettei SS:n pidä osallistua tapahtumiin.  Ratkaisussa lienee painanut Himlerin kanta ja siihen oli päädytty ehkä imagosyistä.

Helvetti repeää valloilleen

Minuuttia vaille kello 24 tuli Münchenin paloasemalle ensimmäinen hälytyssoitto.  Natsihuligaanit olivat rikkoneet Augustenstrassella juutalaisten omistaman kangaskaupan ikkunat ja sytyttäneet näyteikkunassa olevan tavaran tuleen. Heti puolenyön jälkeen puhelin alkoi kilistä taajaan.  Tuli tieto, että Münchenin yksi synagogista oli tulessa.  Paikalla kiirehti viisi paloauto.  Tuli uhkasi levitä vieressä olevaan juutalaiseen kouluun.  Palomiehet tekivät kaikkensa saadakseen tulen sammumaan.  Nähdessään sammutusyritykset, paikalle organisoidut ja tulipalon sytyttäneet natsit estivät palomiesten toiminnan katkaisemalla paloletkut.  Tehostaakseen kättensä töitä he kaatoivat lisää bensiiniä rakennuksiin.

 

 

Vuorokauden vaihtuminen oli natsijohdon antaman käskyn toteuttamisen aloitusaika niin Münchenissä, kuin muullakin Saksaa yli tuhannella paikkakunnalla.   Natsien aloittamaan eläimelliseen riehuntaan yhtyi maan muukin moraalinen pohjasakka usein saalistamisen tarkoituksessa.  Natsihuligaaneilla oli käytössään listat, joiden mukaan he tunkeutuivat juutalaisiin koteihin, kauppoihin, synagogiin ja kouluihin.

 

Historiantutkimuksella on käytettävissään puolueettomia todistajia ja heidän antamiaan lausuntoja niin tapausten järkyttämiltä saksalaisilta kuin satunnaisilta ulkomaalaisilta on lukemattomia. Natsi-Saksan romahtamisen jälkeen avautuivat myös monien syyllisten suut.  Toimintatavat olivat paljolti ympäri Saksaa samanlaisia, vain raakuuksien luonteessa oli eroja.  Yleinen tapa oli mm. kerrostaloasunnoissa heittää alas kaduille niin asukkaitten omaisuutta kuin ihmisiäkin.  Historia-lehdessä on kerrottu 25-vuotiaan yökulkijan, hollantilaisen Win van Leer kuvaus yhdestä näkemästään väkivallanteosta Leipzigissa natsien kristalliyönä.

 

 

Kerrostalon eteen pysähtyneestä kuorma-autosta ryntäsi parikymmentä miestä soittamaan juutalaisen asuintalon ovikelloja.  Miehet tunkeutuivat asuntoihin ja löivät rikki ikkunoita kolmannessa kerroksessa. Eräs miehistä huusi ikkunasta: ”Kaikki hyvä tulee taivaasta!”, ja hetkisen kuluttua ikkunasta ilmestyi piano, joka iskeytyi maahan korvia huumaavasti rämähtäen.  Asunnoista heitettiin myös huonekaluja ja astioita ulos.  Kun kaikki irtaimisto oli tuhottu, kolmannen kerroksen ikkunasta työnnettiin ulos 8-vuotias poika. Hänen molemmat jalkansa murtuivat, ja hän sai haavoja ja palovammoja pudottuaan aiemmin kadulle rikottujen ikkunoiden, astioiden, huonekalujen ja palamaan sytytettyjen vuoteiden röykkiöön.

 

”Aktion” rajuus ja sen jäljet järkyttivät suurta osaa saksalaisia, vaikka tekojen raakuudesta ei uskallettu puhua.  Myös natsipuolueen keskuudessa, jopa ylimmässä johdossa ne tuomittiin.  Syyt siihen eivät tosin olleet humanitääriset tai moraaliset, vaan asiaa paheksuttiin tuhojen taloudellisilla menetyksillä.  Niinpä tämä maanlaajuinen pogromi päätettiin keskeyttää kritiikin vuoksi ja peläten tekojen vaikutuksia kansaan.  Tuhot olivat jo käsittämättömän mittavat.  Heydrich arvioi myöhemmin tuhojen nousseen satoihin miljooniin markkoihin.  Tuhottuja synagogia ja rukoushuoneita oli, Berliinin Juutalaisen museon mukaan yli 1400.  Hävitettyjä juutalaisten kauppoja oli noin 7500.

 

NSDAP-puolueen sisäisessä raportissa dokumentoitiin ainakin 91 murhaa marraskuun 9.-10 välisenä aikana. Itse asiassa uhrien määrä oli paljon suurempi ja nykyään sen arvioidaan olevan 400–1 500 kuollutta, joka luku sisältää myös merkittävän määrän pogromiin liittyviä itsemurhia. Yksityiskoteja tuhottiin tuhansia eikä niiden tarkkaa määrää edes tiedetä.  Puolueen sisäisen raportin mukaan myös raiskauksia tapahtui paljon, vaikka ”arjalaiselta” oli ehdottomasti kielletty yhdyntä juutalaisen kanssa.  Berliinin eliittiosassa mm. raiskattiin 15 naista ja tyttöä.

 

 

Kristalliyön väkivalta-aallon aikana koko Saksan valtakunnassa tapahtui valtava pidätysaalto. SS ja Gestapo pidättivät noin 30 000 16–60-vuotiaasta miespuolista juutalaista. Heidät ajettiin kaduilla ja lopulta karkotettiin kolmeen tuolloin olemassa olevaan keskitysleiriin: Buchenwaldiin lähellä Weimaria, Dachauhun Münchenin lähelle ja Sachsenhauseniin, Berliinin lähelle.  Tämä pidätysaalto aiheutti paljon enemmän ihmishenkiä kuin varsinainen kristalliyö. Useita satoja näistä pidätetyistä kuoli leirivankeudessa.

 

Uhrit syyllisiksi ja vahinkojen maksajiksi

Natsijohdossa mm. Herman Göring oli raivoissaan ”Judenaktionissa” aiheutuneista aineellisista vahingoista.  Niiden arvioitiin olevan yli 225 miljoonaa valtakunnan markkaa.  Nelivuotissuunnitelman vastuuhenkilönä Göring joutui painiskelemaan tuon rahaongelman kanssa samoin kuin maan uusi talousministeri Walter Funk.  Tämä oli myös erittäin ärtynyt aiheutetusta suuresta taloudellisesta vahingosta.  Funk purki katkeruuttaan Goebbelsille, joka lohdutti ministeriä kertomalla, että korvaukset saadaan perittyä juutalaisilta, kun heidät suljetaan kokonaan Saksan talouselämän ulkopuolelle.

 

Göring kutsui koolle satahenkisen neuvottelukokouksen Berliiniin 12. marraskuuta 1938. Hänen tärkein kysymys oli mitä uusia toimia voitaisiin kohdistaa juutalaista vähemmistöä vastaan, että heidät saataisiin muuttamaan maasta ja tekemään Saksasta ”juutalaisvapaa” maa.  Kokouksessa päätettiin paitsi ”juutalaisten täydellinen poistaminen Saksan talouselämästä”, myös se, että uhrien on maksettava kristalliyön vahingot.  Juutalaiset velvoitettiin maksamaan miljardin valtakunnan markan summa ”sovituksena” Saksan valtakunnalle. Verovirastot keräsivät rahat: jokaisen juutalaisen, joka omisti yli 5000 valtakunnanmarkan omaisuutta, oli annettava 20 prosenttia valtiolle.  Juutalaisilla itselleen aiheutuneista vahingoista hellä ei ollut oikutta saada korvausta vakuutusyhtiöiltä.

 

Kansainvälisille tiedotusvälineille antamassaan lehdistötiedotteessa Joseph Goebbels selitti kuinka  levottomuudet olivat ”Saksan kansan oikeutettu ja ymmärrettävä reaktio saksalaiseen diplomaattiin kohdistuneeseen pelkurimaiseen attentaattiin”. Röyhkeästi Goebbels valehteli aidon natsin tapaan, ettei ”karvaakaan ei ole katkaistu yhdeltäkään juutalaiselta” ja että ”Saksan kansan ainutlaatuisen kurinalaisuuden vuoksi vain joitain ikkunoita on särjetty”. Goebbels myönsi, että joissain harvoissa tapauksissa oli saattanut tapahtua ryöstelyä: ”Ehkä jokunen vanha vaimo on saattanut näpistää itselleen jonkin korun tahi satunnaisen vaatteen antaakseen sen jollekulle joululahjaksi.”

 

Kristalliyön seuraukset

Natsien juutalaisiin kohdistamista syrjinnästä, kielloista ja vaatimuksista tuli Saksassa entistä tiukempia, ja ne käsittivät koko heidän elinpiirinsä ja sen arjen.  Saksan juutalaisilla ei enää ollut mahdollisuutta toimeentulo. Tilanne muuttui toivottomaksi useimmille.  Se todellakin ”motivoi” natsien toivomalla tavalla heitä maahanmuuttoon.  Marraskuusta 1938 lähtien lisääntyi todellinen joukkomuutto.  Juutalaisten maastamuuttoanomuksia oli tuolloin enemmän kuin maassa juutalaisia. Asian selittää se, että samat henkilöt anoivat viisumia useaan maahan yhtä aikaa.

 

Mutta monet asiat vaikeuttivat juutalaisten muuttoliikettä. Käytännössä natsien oma byrokratia loi sille esteitä. Varattomuus oli myös yksi suuri este.  Lisäksi muu maailma osoitti haluttomuutta auttaa.  Tuolla ajalla oli omat ”haittamaahanmuuton vastustajat”, joista melkoinen osa edusti kunkin kansakunnan fasisteja.  Eli tilanne oli sama kuin nykyäänkin.  Siltä osin ”kristalliyö” kaikkine seuraamuksineen ei ollut Saksan natsien juutalaisvainojen huipentuma vaan alku.

 

Yhtenä merkittävänä eikä niin vähäisenä seurauksena voidaan pitää maailman demokraattisten valtioiden asenteen muutosta natsi-Saksaa kohtaan.  Raukkamainen ja petomainen hyökkäys vastustuskyvytöntä vähemmistöä kohtaan paljasti Hitlerin hulluuden ja epäluotettavuuden sopimuskumppanina.  Yhdysvaltojen vastaus oli varsin selvä.  Maa veti suurlähettiläänsä pois Saksasta ”raportoimaan” maan tilanteesta.  Isossa-Britanniassa marraskuun tapahtumat nähtiin Neville Chamberlainin lepyttelypolitiikan haaksirikkona ja ymmärrys natsi-Saksan kataluudesta vahvisti valmiutta sotaan Hitleriä vastaan.  Alkoi olla viimeisen suuren kädenväännön vuoro.

 

 

Reino Seppänen

 

 

Huomautus

Termi ”kristalliyö” ( saksaksi”Kristallnacht”tai ”Reichskristallnacht”) voidaan pitää harhaanjohtavana ja triviaalina, koska se viittaa vain rikkoutuneiden lasien ja kattokruunujen sirpaleisiin ja siten aiheutettuihin aineellisiin vahinkoihin.  Koko käsitekin nousee natseista ja natsiaikaisesta perinteestä.  Aineelliset vahingot valtavasta mittasuhteistaan huolimatta on pientä siihen kärsimykseen verrattuna, jota petomaiset natsit aiheuttivat niin Saksan juutalaista alkuperää oleville kuin maahan pakolaisina tulleille juutalaisille.  Myös termi ”yö” johtaa harhaan, koska  väkivaltaisuudet jatkuivat päivänvalossa ja eräiltä osin jopa päiviä. .