Nyt se vihdoin tapahtui.  Odottamani imperiumin vastaisku.  Alkusoiton töräytti ilmoille Iltalehti, jolle Nato-operaatiomme staabi antoi kunnian aloittaa vastahyökkäys Naapuriseuraa ja sen puheenjohtajaa Mauno Saarta vastaan.  Iltalehtihän on ollut uutterin propagandistisen skeidantuottaja Verkkouutisten ohella hyvin maaliin saatetussa maamme natojäsenyyden toteuttaneessa operaatiossa.  Tuo vastaiskun töräytys toteutettiin tänään suvisen sunnuntain kesäkuun 11. päivän ”kunniaksi”.  Vaativa taistelutehtävä oli sälytetty herralle nimeltä Jarmo Liski ja hänen luihuillle toimittajamoraalin hartioille.  Nimi oli siis Liski eikä Lisko niin kuin tuohduksissani ensi sen lukaisin.

Kävin jutun läpi pariin otteeseen.  Lukemisen seurauksena mieleeni nousi selkeä mielikuva intialaisesta turbaanipäisestä käärmeenlumoojasta joka huilun tai oboen kaltaista soitinta puhallellen saa kannellisesta korista nousevan kobran sihisemään aggressiivisesti.  Tuon sihinän tarkoituksena on pelotella katsojakuntaa ja julmat myrkkyhampaat saavatkin heikommat vetäytymään ja jopa kakkimaan pöksyihinsä.  Minulla on tällainen ikävä taipumus nähdä asioita kuvina tai kuvasarjoina.  Joskus ne jäsentävät aivojen työstävää tehtävää hyvin, toisinaan taas kyse on turhasta riesasta.  Nyt tuo mielikuva suorastaan nauratti, vaikka itse kirjoitus, siis jälleen yksi  Iltalehden törkyjuttujen päättymättömän sarjan hävyttömimmistä suututtikin. 

Mutta purkakaamme tuota mielikuvaa tarkemmin.  Kuka olisikaan tuo turbaanipäinen miekkonen?  Eiköhän se ole koko operaation takana oleva voima eli joukko kaluunaherroja, jokunen suuri poliitikko, ”viestinnän” eli propagandan asiantuntijoita ja päätoimittajia sekä edustus poliittisesta poliisista.  Sen voisi nimetä Mediapooliksikin, koska käytännön käskytys hoitunee sen kautta. 

Korista nouseva käärme on varmaankin roskalehdet ja niiden roskatoimittajat malliin herra Liski.  Tuo kobra pelottelee myrkkyhampaat sihisten vaarallisuuttaan kaikelle sitä uhmaaville tahoille.  Myrkkyä roiskuvan suun sanoma on selvä – ”älkää luottako Mauno Saareen ja hänen johtamaansa Naapuriseuraan”.  Liski antaa liskomaisesti ymmärtää, että kyseessä on salaliittoteorioita viljelevä Venäjän bulvaani.  Todisteeksi riittää tälle journalismin luonnonlahjalle se, että Venäjän Suomen suurlähettiläs on käynyt puhumassa seuran tilaisuudessa.  Toinen vankka argumentti on se, että Kansan Ääni -niminen lehti on kertonut tilaisuudesta.  Kyseinen lehti on Kommunistisen liiton, Suomen Työväenpuolueen, EU:n vastaisen kansanrintaman ja Sodan ja fasisminvastaisen työn julkaisema lehti, kuten Liski muisti muistuttaa.

Mielenkiintoisinta tässä liskomaisessa jutussa on se, että töherrys täyttää kaikki ne piirteet, jotka erilaiset disinformaatiopuljut ja -kyylät häväistysjutulle asettavat.  Juttuun ei ole kysytty Mauno Saaren ja Naapuriseuralta kommenttia.  Hän myös vetää hävyttömästi esille Saaren puolison ja sitoo tämän epämääräisin vihjauksin eräänlaiseksi ”kanssarikolliseksi”. Veto on karu kuvaus miehen moraalista ja samalla kuin laina 1920-luvun etsivän keskuspoliisin raportista! Töherryksensä Liski lienee pieraissut ilmoille lähinnä Naapuriseuran Sanomien jutun pohjalta lisäten kunnon roskahutun keittäjän tavoin omia tai ehkä hänelle taistelutehtävää annettaessa syötettyjä päätelmiä.  Hän ei näe jutussaan mitään myönteistä Naapuriseurasta eikä tietenkään voi nähdä, koska tavoite on nolata ja häväistä niin seura kuin siihen kuuluvat ihmiset.  Oletan, että tämä Iltalehden häväistysjuttu on vasta alkulaukaus uudelle kampanjalle, joka lienee monikärkiohjus.  Yksi kärki toki suuntautuu Mauno Saareen, toinen hänen johtamaansa Naapuriseuraan ja kolmas Venäjän suurlähetystöön ja -lähettilääseen.  Tämän suuntaisestihan äärioikeiston operaatiot meillä ja muualla ovat menneet. 

Itse pidän tuon kaltaista seuraa tarpeellisena, etenkin kun vanha Venäjäseura on osannut katkaista kaikki yhteytensä Venäjään.  En osaa pitää mitenkään järkevänä niitä ratkaisuja, joita valtiojohtomme on kaluunaherrojen ja muiden niin sanottujen ”asiantuntijoiden” usuttamana tehnyt.  En ole Naapuriseuran jäsen, mutta luen Mauno Saaren jutut luen niiden sisältämän viisauden  ja aidon totuuteen pyrkimisen vuoksi.   Toki minä muutenkin silmittelen seuran lehteä mahdollisuuksien mukaan.  Se on kuitenkin virkistävä poikkeus maamme muuten niin yksipuisessa sotauutisoinnissa.  Suomen valtamedia on propagandan läpitunkemaa, kiitos siitä Mediapoolille.  Niinpä monien länsimaiden ja myös Yhdysvaltojen mediat ovat paljon moni-ilmeisempi.  Meillä ei kansa laajemmin pääse tutustumaan siihen, vaan joutuu syömään tätä valtamedian skeidapuuroa. Sanan- ja mielipiteenvapaudesta suut vaahdossa puhuvat tahot ihastelevatö luomaansa ”vapautta”, joka on juuri tätä liskie ja iltalehtien skeidaa, joka ei eroa kovinkaan montaa kukonaskeletta Putinin maan propagandasta.

Minun onkin ollut helppo yhtyä moniin Saaren nostamiin ja esittelemiin teemoihin.  Muuten keskustelu Naapuriseuran sivulla on luonteeltaan ja yksisilmäisyydessään paljolti samaa, mihin törmää netin niin sanotuissa kommenteissa vaikkapa Iltalehden ja muiden paskabumagojen sivuilla.  Totuus on vaikea ja alati täydentyvä asia.  Sitä se on tässä Natokysymyksessä ja Ukrainan sodassakin.  Minä en tietysti tiedä täyttä totuutta niistäkään, mutta minä etsin sitä päinvastoin kuin ne, jotka uskovat syötettyyn skeidaan rintamalinjojen molemmilla puolilla.  Tämän vuoksi olen uhri, johon tulitusta tulee kahdelta suunnalta.   

No, kerronpa yhden tarinan tästä ”totuuden etsinnästäni”.  Se samalla osin selittää myös sitä, miksi en vakavissani ole harkinnut Naapuriseuraan liittymistä.  Aikoinaan olin Naapuriseuran yhden perustajajäsenen, Mikko Elon, Facebook-kaveri.  Peukutin ja kommentoin hänen juttujaan pitkän aikaa.  Kerran kuitenkin kirjoitin jotain (en kuitenkaan mitään henkilöön menevää), josta herra Elo repi istumapuolensa ja haukkui minut perin juurin.  Taisipa nimitellä minua ihan amerikkalaisen imperialismin jonkinlaiseksi kätyriksikin?  Eipä siinä mitään, mielipidehän sekin.  Mutta kirjoitus oli samalla kuin koirapillin vihellys, jolla kaikki Elon seurakuntaan kuuluvat rakkikoirat ryntäsivät kimppuuni.  Siihen päättyi se kaveruus.  Koska Elon lisäksi seuran jäseniin ilmestyi muutama muukin entinen aidoksi kverulantiksi tuntemani ihminen, katsoin, etten tieten tahtoen kerää ongelmia tielleni.  Niitä kun on ihan riittävästi pienellä ihmisellä muutenkin. 

Ehkä tärkein johtopäätös Iltasanomien häväistysjutusta on se, että kaluunaherrojen ja heidän perskärpästen staabilla on huoli ja pelko persuksissa.  Vaikka ryssävihaa on saatukin lietsottua suuriin massoihin suomalaisia, niin kaikkiin se ei ole tehonnut.  Osa on jo selviämässä huumasta ja huomannut, että eivät ne asiat olekaan ihan sillä tavoin, mitä massamedia ja johtajapellet ovat ne esittäneet. 

Muuten, tiedättekö miksi koobra ei hyökkää myrkkyhampaillaan kiusaajansa kimppuun? Pelkonsa vuoksi. Käärmeenlumooja on riittävän usein lyönyt koobraa soittopelillään sen kuonoon, joka on kuulemma käärmeen herkin kohta.

Kysyin kaveriltani onkohan mediapoolin huilistejakin tömäytetty jollakin kuonon päälle. Tämä vastasi, että varmaankin ja arveli astaloksi setelinippua. Saattoipa hyvinkin olla oikeassa?