Tervettä metsää ja sen puita vaivaa monenlaiset loiseläjät mm. kaarnakuoriainen nimeltään kirjanpainaja (ips typographus) tai ytimennäivertäjiin kuuluva pystynävertäjjä (tomicus piniperda). Näyttää siltä, että kaikella elollisilla, myös organisaatioilla ja aatteilla on omat ytimennäivertäjänsä. Niiden johdosta niin uskonnot kuin ideologiat näivettyvät, kuivuvat, muumioituvat ja muuttuvat viimekädessä jopa alkuperäisen tarkoituksensa vastaisiksi. Oivana esimerkkinä on kristillisen uskonnon organisaatiot esimerkkeinä vaikkapa katoliset kirkot, niin roomalainen kuin ortodoksinenkin.
Omat ytimennäivertäjänsä on ollut myös sosialidemokraattisella puolueella aina tähän päivään asti. Eikä kuhina puoluekuoren alla ole vaimenemassa, pikemminkin päinvastoin. Torstain kesäkuun ensimmäisen päivän Demokraatti-lehdessä ( perustettu 1895 nimellä Työmies, sittemmin kansalaissodan jälkeen Suomen Sosialidemokraatti ja aatetta ujostellen Demari ) oli pääkirjoitus, missä kannettiin huolta siitä, että Suomesta puuttuu liberaalidemokraattinen puolue. Tuota vajetta täyttämään pitäisikin sitten meidän sosialidemokrattien muuttua liberaalidemokraateiksi eli ryhtyä porvareiksi!
Se miten tähän johtopäätökseen lehden pääkirjoituksessa päädytään, on lapsellista, sekavaa näennäispoliittista jokellusta, jossa politiikan eri tasot kieriskelevät vailla logiikan ja ideologisen sisällön kahleita kohti kirjoittajan / kirjoittajien asettamaa päämäärää. Sen sankareiksi nostetaan Ranskan uusi presidenti Emmanuel Macron ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau. Molemmat porvareita, Macron Ranskan sosialistipuolueesta loikannut ja Trudeau Kanadan vakiintuneen liberaalisen puolueen edustaja. Pääkirjoituksen mukaan kumpikin on ”raikkaudessaan kiehtovia”. Mitä sillä sitten tarkoitetaankaan, mutta samaa ei voi ainakaan sanoa Demokraatti lehden po. pääkirjoituksesta.
Pääkirjoitus virittää ylistyslaulunsa näille em. herroille. Heidän edustamansa tyyppi on uuden maailman johtajana ”elämän mahdollisuuksista nauttiva ja hyvin koulutettu mies, joka laittaa persoonansa peliin myös politiikan ulkopuoella”. Tällainen on muka Trudeau, joka on ottanut ihan tavakseen kirmailla opiskelijoiden kanssa lenkkipoluilla ja päästä siinä touhussa aivan valokuvaankin. Mikä tämän naistenlehtimäisen loruilun viesti on? Oletan, että siinä kampitetaan SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä, jota on vaikea nähdä karkeloimassa kuvaajille vastaavissa puitteissa tai ”ruokkimassa tuoreilla ajatuksilla kolleegaansa miesromanssin merkeissä”.
Tällaisten loruilujen jälkeen pääkirjoitus pääseekin sitten itse asiaan eli ideologiseen viestiinsä. Koska Macron ei ole sosialidemokraatti hänen suhteensa ammattiyhdistysliikkeeseen on sosiaaliliberaalinen tai liberaalidemokraattinen. Se tarkoittaa, että palkkojen tulee joustaa ”taloudellisesti tiukkoina aikoina”. Siitäpä sitten päästäänkin tämän ihanneliberalismin sisältöihin, joka on ”reilu ja kannustava talous, vastuullinen ilmastopolitiikka ja terrorismin juurisyiden katkominen, kuten äärimmäisen köyhyyden kitkeminen”. Tosin kirjoittaja jättää selittämättä, miksi mikään liberalismin suunta ei reilun 200 vuoden aikana ole missään kyennyt ”äärimmäisen köyhyyden kitkemiseen”, vaan sen kasvattamiseen. Nytkö meidän olisi siis uskottava, että nämä kaksi taika-jimiä pystyvät siihen?
Lopulta Demarin pääkirjoitus pääseekin varsinaiseen kliimaksiinsa, jossa vaaditaan, että SDP:n ”on alettava ottaa tosissaan vyöryvä maailmanlaajuinen liberaalidemokraattinen liike” Luitte aivan oikein: ” vyöryvä maailmanlaajuinen liberaalidemokraattinen liike”. Niin minäkin tavasin tuon kohdan moneen kertaan. Ihan vain sen vuoksi, ettei minun silmiini ole osunut mitään maailmanlaajuisesti vyöryvää liberaalidemokraattista liikettä. Jos jotain on todella vyörynyt, niin rikkaiden ahneuteen perustuva maailmanlaajuinen uusliberalismi, joka julistaa omaa missiotaan juuri samalla liirumlaarumilla, jolla Demokraatin pääkirjoitus kuvasi sosiaaliliberalismia / liberaalidemokratiaa. Toinen vyöryvä liike, ainakin Euroopassa, on nationalismi /oikeistoradikalismi, jotka eri muodoissaan itse asiassa auttavat juuri uusliberalismin voimistumista.
Ei ole mitenkään ihmeellistä, että sosialidemokratian ytimennäivertäjät suoltavat tällaista tekstiä ja aatteellemme vihamielisiä ajatuksia. Tätä ajattelutapaa näkyy esiintyvän mm. Helsingin demarien piirissä, siis siellä missä kunnallisvaalien tulokset SDP:n kannalta olivat surkeita. Olen itse päätynyt puolueen piirissä muutamaan kymmeneen näkyvään ”sosiaaliliberaali-aktivistiin”, joiden mielestä puolueemme tulisi hylätä lähtökohtansa ja muuttua porvaripuolueeksi, mitä tuo pääkirjoituksen tarjoilema ideologinen rotanmyrkky todellisuudessa tarkoittaa. Tämän pienen, mutta äänekkään poppoon tukemista Demokraatti-lehti siis tukee vastoin SDP:n hyväksyttyjä ohjelmia, kannanottoja ja toteutettua poliittista linjaa. Koska kyseessä on pääkirjoitus, se on enemmän kuin ”keskustelun” aloitus. Se on provokaatio ja sodan julistus!
On nimen omaa alleviivattava, että Demokraatti-lehti otti tähän aatteenvaihtoon sitä tukevan kannan juuri pääkirjoituksessaan! Se on suorastaan uskomatonta ja vastuun siitä kantaa tietenkin päätoimittaja Mikko Salmi. Toisaalta se kuvaa erinomaisen hyvin tätä tilannetta, missä SDP nyt on. Ideologinen työ ja aatteellinen pohdinta on laiminlyöty useita kymmeniä vuosia, mikä on tarjonnut toiminta-areenan sosialidemokratian perusarvojen vastustajille. Ytimennäivertäjien röyhkeys on kasvanut vuosi vuodelta ja on nyt tasolla, jossa sosialidemokratian ideologia rinnastetaan vaateparteen, joka on vaihdettavissa muotioikkujen mukaan!
Tämä häpeällinen farssi tapahtuu aikana, jolloin meillä on, niin Suomessa kuin Euroopassa, syvä sosiaalinen käymistila. Maassamme on miljoonan köyhän alati kasvava massa, keskiluokan proletarisoituminen, massatyöttömyyden muuttuminen pysyväksi ja radikaalioikeiston nousu. Mutta mitä tarjoaakaan puolueen pää-äänenkannattaja ratkaisuksi ongelmiin? Modernia, hymyilevää kansanjohtajaa – tuota liberalismin Taika-Jimiä. Miestä, jonka hypnoottinen ele on lässytys ”mahdollisuuksien tasa-arvosta” ja kirmailu nuorten opiskelijoiden lenkkipoluilla. Älkää minulta kysykö, miten näillä vastataan noihin todellisiin nykypäivän uhkiin! Kenties ratkaisu on liberalismin salainen ase – ”palkkajousto”?
Olen ollut vuosikymmeniä tykästynyt pappa-Paasion ajatukseseen pitää SDP:ssa katto korkealla ja seinät leveällä. Ajatus erilaisuuden sietämisestä puolueessa on upea, mutta nyt olen kyllä kallistumassa vanhaan sloganiin wrightiläinen työväenliikeen päättymisen ajoilta: ”Irti porvareista!” Pitää talossa sentään katto olla ja ne seinätkin sentään jossain rajoissa. Perustakaa perkeleen liberaalit oma puolue älkääkä yrittäkö vallata itsellenne tätä meidän sosialidemokraattiseta puoluetta! Se on rottamaisen kavala suunnitelma.
Reino Seppänen