Sanalla paratiisi on ihmeellinen vaikutus ihmismieleen. Ainakin minun kohdalla ja myös muutaman muun, joiden kanssa olen asiasta keskustellut. Olen omissa mietiskelyissäni päätynyt siihen tulokseen, että kyseessä on jokin selkäytimeen tai ehkä pikemmin DNA:han, kirjautunut juttu. Kaipaus paratiisiin syntynee siitä ihmisen ikuisesta ongelmasta, jolle kansantaloustieteilijät ovat antaneet nimen ”hyödykkeiden niukkuus”. Ihmiskunnan elämä on pyörinyt ja pyörii […]
Kategoria: Yleinen
Rauhanaateko taiteelle vierasta?
Tämän päivän (sunnuntai 29.10. 2017) Aamulehti on omistanut oikein pääkirjoituksensa Aku Louhimiehen uudelle ”Tuntematon sotilas” -elokuvalle. Eikä siinä kaikki! Lehden monivuotinen, nyt jo kiihkeimmän oikeistopoltteensa menettänyt, likaisentyön tekijä Kari Huoviala lataa oman sanallisen ähistyksensä ko. teoksesta lehden ”Ihmiset”-osan ”Lisäpöytäkirja”-palstalla. Aamukahvin pohtimisen aihe olikin se mikä olikaan saanut lehden toitottomaan äärioikeistolaisesta kuolasta ruostunutta 30-luvun sotatorvea. Rehellisesti […]
Koston kukat – Virpi Hämeen-Anttilan Björk-sarjan uusin tulokas
Tuskin yllätän yhtään tuttuani kertomalla, että pidän historiallisista dekkareista. Hyvistä sellaisista. Niitä ei nyt ole ollut aivan massoittain tarjolla, kuten ei yleensäkään hyvää rikoskirjallisuutta. Niinpä olen fakkiutunut tiettyjen kirjailijoiden seuraamiseen vähän joka alalla. Valitettavasti moni hyvä dekkarikirjailija on siirtynyt sinne, mihin heidän kirjojensa uhritkin. Yksi ehdottomasti rakkaimmista suosikeistani on pitkässä juoksussa ollut hollantilainen diplomaatti, Kiinan […]
Gotlannin kirkot
Gotlannista puhutaan sadan kirkon saarena. Ne ovat peräisin keskiajalta, jolloin Gotlantiin rakennettiin useita ja monia merkittäviäkin kirkkoja. Itse asiassa saarella on 92 keskiaikaista pitäjänkirkkoa. Asiaa voi verrata Suomen keskiaikaisten kirkkojen lukumäärään. Markus Hiekkasen tutkimuksen mukaan Suomeen rakennettiin keskiajalla 103 kivikirkkoa tai sellaisen osaa. Gotlannin kirkkojen lukuisuus selittyy rakennusbuumilla, joka liittyi saarella vallitsevaan taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen […]
Nykymuotoisen kommunismin synty
Ma synnyin veljien käsissä pajan synkimmän, sain sisääni voimaa villiä pyhän Venäjän. Oli ladattu, tähdätty julminta meren hirmua sydämeen, käsi taikurin painoi ponninta, minä alle veen. ”Torpeedo”- runo Otto Ville Kuusinen” Ideologiana leniniläinen kommunismi on reilut sata vuotta vanhaa. Alun perin se tunnettiin sanalla bolshevismi, joka termi perustuu Venäjän sosialidemokraattisen työväenpuolueen (VSDTP) jakautumiseen […]
Ilja Repin – Terijoen kuuluisin asukas
Terijoesta tuli jo tsaarinvallan loppuvuosikymmeninä suostittu lomakohde Venäjän sivistyneistön ja aateliston keskuudessa. Sinne heitä veti erityisesti 25 kilometriä pitkä hiekkaranta ja myös toisaalta Suomen suuriruhtinaskunnan eurooppalainen vapaus ja suhteellinen vapaamielisyys, joita molempia tosin taantumuksellinen tsaarinhallinto pyrki kahlehtimaan. Venäläistä esimerkkiä seuraten osa Suomenkin seurapiireistä hakeutui kesäisinTerijoelle. Vaikka lukuisat Venäjän ja Suomen merkkihenkilöt ja kuuluisuudet viettivätkin kesiään […]
In memoriam Aulis Soininen
Tänään soitti vanha opiskelutoveri Helsingistä ja kertoi yhteisen ystävämme Aulis Soinisen menehtyneen äkilliseen sairaskohtaukseen 26. päivä tammikuuta. Tieto oli minulle kova isku ja myös yllätys, koska Aku oli vielä ikäisekseen hyväkuntoinen. Tutustuin Akuun ollessani Työväen Akatemian toisella vuosikurssilla 1967 – 1968. Hän oli myös tuona aikana kämppäkaverini. Monet keskustelut ja väittelytkin tuli käytyä ja vielä […]
Foliohattu päähänkö?
Mitä ihmettä Face bookissa oikein tapahtuu. Sitä on pidetty sananvapauden yhtenä merkittävänä uutena areenana. Itsekin olen ajatellut näin, kunnes olen törmännyt ongelmiin sinne kirjoittaessani. Nuo ongelmat eivät koskaan ole liittyneet tavallista elämää koskeviin päivityksiin, kevyeen kommentointiin tai harmittomiin postauksiin. Kyse on aina ollut siitä, kun olen halunnut kommentoida jotakin tärkeää ajankohtaista asiaa. Etenkin Nato ja […]
Toveri Jari Niemelä on poissa
Lauantaina 13. elokuuta tuli mieltä järkyttävä viesti toveri Jari Niemelän menehtymisestä lauantain vastaisena yönä. Jarin poismeno ei olisi voinut olla yllättävämpi, olihan hän iältään vasta 54-vuotias ja keskellä mitä idearikkainta ja toimeliainta elämänvaihetta. Me tamperelaiset sosialidemokraatit olimme oppineet tuntemaan Jarin periaatteellisena ja luotettavana toverina, jonka näkemys politiikasta tavoitteellisena yhteiskunnallisena toimintana kantoi yli henkilökohtaisten etupyyteitten. Asenne, […]
Tervetuloa kotisivuilleni!
Näillä kotisivuillani kerron itsestäni ja minua kiinnostavista asioista. Eräät ystäväni sanovat minun olevan ”renessanssi-ihminen”, joka on kohtelias ilmaisu itsensä ja mielenkiintosa liian moneen suuntaan hajoittavasta persoonasta. Olkoon miten vain, mutta kokoan tänne kirjoituksiani ja elämääni liittyviä valokuvia sekä muuta mielestäni kiinnostavaa materiaalia. Kuka minä olen? Olen Reino Seppänen ja syntynyt Sääksmäellä vuonna 1947 karjalaisevakkojen […]