”Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista.” Luuk. 16:13 Viime päivien yksi närkästyttävimmistä keskusteluteemoista mm. somessa on ollut entisen sosialidemokraattisen kansanedustaja Päivi Lipposen temppuilu parlamentista pudonneiden sopeutumiseläkkeellä. Se on valitettavasti jättänyt varjoonsa jopa lehtijutut ahneiden pörssijohtajien ylisuuriksi kasvaneista […]
Kategoria: Reksan lehti- ja nettikirjoituksia
Lakien henki ja demokratian vastakkain?
Olen kansanvallan vankka kannattaja. Samoin myös vallan kolmijako-opin, johon ihastuin ensimmäisen kerran jo nuorena miehenä ottaessani ensi askeleitani valtio-opin alalla opettajani Ensio Kotirannan opastuksella Työväen Akatemiassa.Sittemmin olen ymmärtänyt tuon vallanjaon ohjeistuksen äärimmäisen tärkeyden yhteiskunnallisen tasapainon ja harmonian edellytyksenä. Kuten demokratia niin myös vallan kolmijako-oppi ovat se poliittis-juridinen häkki, joka rajaa homo sapiens -nimisen vaarallisen eläinlajin […]
Juuret Viipurissa – Havin Oy
Luovutetun Karjalan alueella oli 450 teollisuuslaitosta joiden kokonaistuotanto vastasi 10 % Suomen teollisuustuotannosta. Merkittävin teollisuuden ala oli selluloosantuotanto. Sen volyymi oli ennen talvisotaa peräti 25 prosenttia koko Suomen selluloosatuotannosta. Luovutetun alueen teollisuus oli tuolloiseen aikaan nähden kuitenkin monimuotoista ja osin hyvin moderniakin. Vaikka maatalous oli niin Karjalassa kuin muuallakin Suomea merkittävin leivän antaja kansakunnalle, teollisuuden merkitys […]
Irti ytimennäivertäjistä!
Tervettä metsää ja sen puita vaivaa monenlaiset loiseläjät mm. kaarnakuoriainen nimeltään kirjanpainaja (ips typographus) tai ytimennäivertäjiin kuuluva pystynävertäjjä (tomicus piniperda). Näyttää siltä, että kaikella elollisilla, myös organisaatioilla ja aatteilla on omat ytimennäivertäjänsä. Niiden johdosta niin uskonnot kuin ideologiat näivettyvät, kuivuvat, muumioituvat ja muuttuvat viimekädessä jopa alkuperäisen tarkoituksensa vastaisiksi. Oivana esimerkkinä on kristillisen uskonnon organisaatiot esimerkkeinä […]
Mahalasku-niminen myrkkysyötti
Yrjö Rautio on todennut, että Antti Rinteen katseleminen ja kuunteleminen on hänelle vaikea, lähes ylivoimaisen tuskallinen, kokemus. Rehellisesti sanoen; minulle tulee sama tunne Yrjö Raution juttuja lukiessani. Hänen teksteihin olen suhtautunut aina suurella varauksella. Olen ihmetellyt vuosikymmeniä, kenen asialla hän oikeastaan on. Vieläkään en uskalla sanoa, vaikka aika vankka näkemys asiasta onkin. Jo historiaan jääneet […]
Urbaaniliberalismin tuoteseloste
Olen pitänyt Osmo Soininvaaraa aina viisaana porvarina. Tuossa viisaudessaan hän on vihreänä pääideologina ollut kampeamassa puoluetta vanhakantaisen liberalismin osaksi. Eikä ihme, olihan Soininvaara ennen viherherätyksen saamista ihan oikea liberaali. Mutta jostain syystä, jota Soinivaara ei ole, päinvastoin kuin esimerkiksi minä, pystynyt selittämään, miksi aito liberalismi ei ole ottanut juurtuakseen tähän pohjoiseen kansaamme. Kotisivujensa blogissa […]
Päivä museonäyttelyissä
Teimme perjantaina 13. tammikuuta 2017 edullisen turneen Onnibussilla Helsinkiin. Kävimme tutustumassa Kansallismuseon Renessanssinäyttelyyn ja Ateneumin Modigliani näyttelyyn. Päivähän siinä vierähti ja vasta illalla klo 21:30 jälkeen oltiin takaisin kotona Osku-poikamme suureksi riemuksi. Mikko huolehti Oskun ulkoilutuksessa, joten jalat ristissä ei tämän tarvinnut olla. Molemmat näyttelyt olivat matkan arvoisia ja kiinnostivat molempia ja etenkin minua. […]
Essi Renvallin taiteen moniottelija
Otimme mamman kanssa tänään käyttöön Joulupukin tuomat museokortit. Päätimme vihkiä ne käyttöön Essi Renvallin näyttelyyn tutustumalla Tampereen taidemuseossa. Hämäläiseen tapaan sinne menoa oli jahkattu liki näyttelyn loppumetreille. Käynti kannatti, sillä Renvallin taiteilijapersoona raottui nyt minullekin jonkin verran. Nimi on ollut tuttu ja jotkin teoksetkin, mutta kuten kuvanveistäjien kohdalla harmillisen usein on asianlaita, kokonaiskuva on jäänyt […]
Mistä on kyse anarkismissa?
Sunnuntai 03.01.2016 Aamulehdessä oli Kari Salmisen kirjoitus anarkismista otsikolla ”Mieti vielä, oletko anarkisti”. Yhdyn täydellissti Salmisen esittämään vetoomukseen, mutta en muuten hänen kirjoitukseensa, joka vilisi virheitä ja väärinymmärryksiä. Kyseinen juttu oli täydellistä ideologista ekletismiä siis sekametelisoppaa, paremmin sanottuna soopaa. Siivittikö sitä tietoinen tarkoitus, tietenkin hyvien päämäärien vuoksi, vai suuri tietämättömyys ihmiskunnan aatteellisista virtauksista, se jää […]
Virkistävä puheenvuoro
Tämän päivän Aamulehdessä maanpuolustuskorkeakoulun strategian ex-professori Alpo Juntunen käsitteli Suomen turvallisuuspolitiikkaa ennakkoluulottomasti ja taatusti tavalla, joka herättää suuria tunnepurkauksia monella suunnalla. On hyvin todennäköistä, että juttua luetaan niinkuin asiantuntemattomat pölvästit yleensä asiat ymmärtävät: musta-valkoisesti. Tästä antoi näytteen jo tuoreeltaan lehden toimittaja Matti Mörttinen. Mitä sitten Juntunen haastattelussa sanoi? Totesi ensinnäkin sen, että Suomen turvallisuuden […]