Vaalit menivät kokoomukselta oikein hyvin. Miksipä ei olisi menneet, kun joka suunnalle luvattiin yhdeksän hyvää ja kahdeksan kaunista, kuten kansalla on tapana sanoa. Nyt on tullut aika syödä lupaukset. Se on hyvä tehdä näin vaalikauden alussa, koska kansalla on tunnetusti huono muisti. Neljän vuoden päästä onkin sitten uusien lupausten aika. Melkoisen puurovadin edessä rakkaat kokoomusystävämme ovatkin. Parhaillaan nieleskellään alas ”tasa-arvotupoa” sen paremmin pureksimatta. Tärkeää on, että lupausmössö katoaa nopeasti kansalaisten silmistä ja mielistä.
Eikä tässä vielä kaikki: Eilen tuli syötyä myös lupaus lapsilisien sitomisesta indeksiin. Ei sidota, totesi puheenjohtaja Katainen. Kokoomuksen pelin konnamaisuus hermostuttaa jo yhtä puolueen viime vaalien pikku apulaista, Iltalehteä. Lehden toimittaja teki tänään tiukkoja kysymyksiä puolueen eduskuntaryhmän ryhmyrille, Pekka Raville. Tämä oli nimittäin aiemmin ehtinyt syyttää mediaa ”vääristelystä” hoitajille luvattujen 500 euron korotuksen osalta. Toimittajan lyötyä faktat käteen, Ravi, herrasmies koska on, luikerteli onkilieron notkeudella vastuusta ja sysäsi sen puoluesihteeri Taru Tujusen hennoille hartioille. Tämä Tujunenhan tunnetaan myös tupakkaan ja Tewx Willer -lehtiin kohdistuneesta mielenkiinnostaan.
Kovin on erikoiset keinot tämän herrasväen puolueen politiikanteossa. No, joku saattaa vähätellä asiaa ja todeta, että vaalilupauksiahan nyt antavat monet muutkin. Ehkäpä, mutta kyllä ainakin minua on oudoksuttanut se ”joustavuus”, jolla oikeistopuolueemme suhtautuu niin tavattoman usein totuuteen ja rehellisyyteen. Otetaanpa vaikka toinen esimerkki. Kokoomuksella on jo hokemaksi muodostunut slogan ”vastuullinen markkinatalous”. Käsite on mielenkiintoinen monessakin mielessä ja ansaitsisi tulla laajemminkin käsitellyksi. Itse pidän sitä hyvänä tutkimusaiheena esimerkiksi graduaan suunnittelevalle politiikantutkijalle. Mutta kyllä meidän sosiaalidemokraattien on myös syytä analysoida termiä ja katsoa, miten se esiintyy puolueen toteuttamassa politiikassa. Onhan meidän toki uskottava, että kokoomus, Suomen toiseksi suurin puolue, toteuttaa tuota jaloksi luokittelemaansa periaatetta.
Monia on häirinnyt se räikeä ristiriita, joka ilmenee kokoomuspolitiikkojen sanojen ja tekojen, jopa sanojen ja sanojen välillä. Tarkoitan esimerkiksi niitä lukemattomia tilanteita, joissa kokoomuspoliitikko lipevästi ja hurskas ilme naamallaan puhuu ”vastuullisesta markkinataloudesta”. Vähääkään punastumatta hän antaa yhdessä tilanteessa ymmärtää sen tarkoittavan samaa, mitä me sosiaalidemokraatit käsitämme yhteisvastuun, solidaarisuuden ja hyvinvointiyhteiskunnan käsitteillä. Mutta, kas mitä tapahtuukaan! Tämä kokoomuslainen ystävämme, orpojen tuki ja leskien apu, ei ehdi edes takkiaan vaihtaa, kun ääni käkikellossa jo muuttuu. Seuraavassa tilaisuudessa tämä aikamme sankari talouselämän mahtimiehen roolissaan torjuu pönäkän pontevasti kaikki pyrkimykset sälyttää moraalista tai taloudellista vastuuta yrityselämän päätöksiin. Silloin kuulemme tästä tutusta suusta toisenlaista tekstiä: ”yritystoiminnan tehtävänä on vain ja ainoastaan tuottaa taloudellista voittoa omistajilleen. Ja jos yrityksellä ei ole kykyä maksaa työntekijälleen palkkaa, jolla tulla toimeen, on mentävä sosiaalitoimiston luukulle.” Tohtori Jekyll on taas kerran muuttunut herra Hideksi. Kumpaa näkemystä kuulijan onkaan uskominen?
Kokoomuksen politiikan nykyiseen kuvaan on tullut paljon elementtejä, jotka suoraan sanoen pelottavat. Puolueen uusi imago on luotu kommunismin romahtamisen jälkeen lännen uuskonservatiivisten oppien mukaan. Niissä ei tunnetusti ole totuudella ja rehellisyydellä sijaa. Asenteellisesti puolue on hyvin selvästi luokiteltavissa kovista oikeistolaisista arvoista orientoituvaksi, vaikka se verhoaakin toimintansa käsitteen ”keskustaoikeistolainen” alle. Toki on niin, että puolueessa on paljon tähän kategoriaan aivan mainiosti luokiteltavia ihmisiä. Hyviä ihmisiä. Heidän moraali ja arvopohja on kyllä kriittisen tarkastelun kestävä. Mutta nyt puhutaankin puolueen eliitistä, siitä osasta kokoomusta, joka valtakunnallisella tasolla ja mikseipä myös suurissa kunnissa johtaa ja määrää puolueen käytännön politiikkaa.
Kokoomuksen julkisuuskuva on kieltämättä siloinen. Siinä on paljon pinnallista viehätysvoimaa, joka syntyy tietoisesti rakennetusta imagosta. Imagosta, joka näyttää erityisesti viehättävän pikkuporvarillista sievistelevää makua; hyvin suittuja tukkia, puleerattuja herroja, huolella ehostettuja rättikaulaisia leidejä. Ei sovi myöskään kieltää, että monet näkyvät kokoomuspoliitikot ovat älykkäitä. ”Kykypuolueenahan” kokoomus aikoinaan itseään näkyvästi mainosti. Ja juuri niin kauan, kunnes korkeakoulutettujen jäsenten virta täytti muutkin suuret puolueet. Aika ajoin tämä briljeerailu toki vieläkin ponnahtaa esille, kun on tarpeen lyödä vastapuolta ”oppimattomuudella”. Parjaajilta näyttää silloin unohtuvan Anton Tsehovin tokaisu: ”Yliopisto kehittää ihmisen kaikkia puolia myös tyhmyyttä.”
Mielestäni takavuosina kokoomus oli puolueena toisenlainen. Ei niinkään ulkoisen kuvan osalta. Siinä puolue on säilyttänyt sliipatun peruslinjansa. Sodan jälkeen, kun oli kyse suomalaisen kansanvallan säilymisestä ja hyvinvointiyhteiskunnan pohjan luomisesta, kokoomus oli uskottavakin toimija. Yhteisymmärrystä suhteessa demareihin lisäsi paitsi hävitty sota niin myös yhteinen möyriminen sodan taisteluhaudoissa. Siellä syntyi aseveljien luottamus, joka kantoi niin pitkälle mitä sukupolvi eli ja vielä vähän pitemmällekin. Se oli aikaa, jolloin tehtyihin sopimuksiin, lausuttuun sanaan voitiin luottaa niin valtakunnan politiikassa kuin paikallisestikin. Itselläni on muistikuva 70-luvulta, jolloin eräs kommunistien silloinen paikallinen napamies totesi, että ellei porvarissa mitään muuta hyvää ole, niin ainakin ne pitävät kiinni siitä, mikä on sovittu. Eipä taitaisi sanoa enää, jos olisi pääsisi lausumaan asiasta jotain.
No, nyt kun kokoomuksessa ovat vallassa uuskonservatismista orientoituvat kauppakamaripojat ja monen karvaiset torahampaiden tonkijat, tästä hyvästä periaatteesta on liukkaasti luovuttu. Siitä meillä demareilla on riittävä kokemus myös täällä Tampereella. Epäluotettavuus, epärehellisyys ja valheellisuus ovat niitä välineitä, joilla puolueen politiikkaa nyt hyvin pitkälle tehdään. Kokoomuksen politiikka on paitsi kahden kärjen politiikkaa (veljet Katainen ja Niinistö) niin myös kahden ”totuuden” politiikkaa. Toinen totuus on täky, jolla höynäytetään hyväuskoisia ja toinen se todellinen, aito, kivikova oikeistopolitiikka. Onko siis syytä ihmetellä sitä nopeutta ja häpeilemättömyyttä, jolla suurimmat vaalilupaukset on taiottu pois estradilta? Hyvin näyttää kuitenkin alas menevän – Bon Appétit, kokoomus!
Reino Seppänen 26.04. 2007