Ei päivääkään, ettei Aamulehti kampanjoisi Nato-jäsenyyden puolesta. Tänään 02.11. 2015 lehti omisti asialle peräti pääkirjoituksen. Jotenkin käy näitä natottajia sääliksi. Eivät he edes itse jaksa uskoa saamaansa lähetystehtävään. Tämä käy ilmi, kun lehti valittaa tuhannen ja yhdennen kerran Nato-keskustelun luutuneista asenteista! Ja siitä, ettei sitä käydä. Aamulehti tarkoittaa tuolla luutuneisudellaan tietenkin sitä, ettei […]
Tekijä: Reino Seppänen
Miten Seppäsistä tuli Muolaassa donataarien alamaisia
Seppäsen suvun mahtiaika Muolaan Myhkyrilässä Punnusjärven rannalla ajoittuu Ruotsin suurvalta-aikaan. Talo oli tuolloin ratsutila eli rustholli. Se kustansi Ruotsin kuninkaiden lukuisiin turhiin sotiin yhden rakuunan varusteineen ja sai siitä hyvästä tilalle verovapauden. Suuri Pohjansota seurauksineen romahdutti Myhkyrilän Seppästen sosiaalisen aseman niin kuin suuren joukon Kannaksen talonpoikia. Tuo romahdus tapahtui Venäjän valloitettua tsaari Pietari Suuren […]
Huutoja perunakellarista
Keskusten entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen julkaisi hiljan poliittista eliittiämme sävähdyttäneen kirjan Maan tapa (Helsinki. Tammi, 2015). Teko oli kuin kepin sohaisu muurahaispesään. Säpinä alkoi välittömästi. En ole vielä lukenut tätä mammuttimaista, 776 sivua käsittävää teosta, joten jätän arvioni itse kirjasta siksi tekemättä. Niinpä keskitynkin vain kirjan aiheuttamaan kuohuntaan. Korhosen kirja sai jo […]
Agatha Christien ruumiinryöstö
Sain luettua Sophie Hannahin ”Nimikirjainmurhat” -kirjan. Lainasin sen vahingossa kirjastosta, koska kannessa oli Agatha Christien nimi. Oletin tuossa kiireisessä tilanteessa, että kirja on julkaistu postuumisti ja on siten jäänyt minulta lukematta. Valitettavasti ei ollut, vaan kyse oli jälleen eräänlaiseta kirjallisesta ruumiinryöstöstä. Tapaus kuvaa osaltaan tätä uusliberalistista aikaamme ja ihmisen pohjatonta ahneutta, johon syyllistyvät niin oikeuksien […]
Vapun jälkeen viilenee?
Tämän vuoden vappua vietämme meidän sosialidemokraattien leirissä apeissa tunnelmissa. Takana on eduskuntavaalit, joissa tuli turpiin kunnolla. Uusi eduskuntaryhmämme on kahdeksan paikkaa edellistä pienempi. Se merkitsee sitä, että edessä ovat kovat ajat. Kovat ne tulevat olemaan palkansaajille, eläkeläisille, työttömille, opiskelijoille ja kaikille heikommassa asemassa oleville. Uho porvarileirissä on ollut suurta, vaikka maamme uusliberalistien kaavailut eivät nappiin […]
Keynes ei ole salmislainen
Porvari nukkuu huonosti. Porvari on huolestunut. Ei kuka tahansa poroporvari, vaan rahaeliitti, se varsinainen kultahammasporukka. EK, uusliberalismin suuret strategit ja vapaamuurareiden kerma on kauhuissaan katsellut poliittisen pohjansa murenemista. Heidän kaksi suurta lähetystehtäväänsä, hyvinvointiyhteiskunnan murskaaminen ja Suomen Nato-jäsenyys, ovat vaarassa. Kumpikin projekti on keskeneräinen ja näillä näkymin sellaiseksi ne jäävätkin. Jotain on tehtävä. Pannaanpa poika […]
Laukeaako kokoomuksen ansa?
Kokoomukselle on ennustettu tulevissa eduskuntavaaleissa roimaa tappiota. Ilmeisesti puolue on itsekin alistunut alenevien kannatuslukujen edessä. Tosin puolueen sananselittäjät, pääministeri Stubbin johdolla yrittävät muuta uhota. Tappion mukana kokoomukselta on karkaamassa käsistä kaksi sen itselleen omaksumaa suurta lähetystehtävää, uusliberalistisen ideologian ja toimintaperiaatteiden betonoiminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja maammeNato-jäsenyys. Kumpikaan puolueen markkinoimista ”tuotteista” ei itse kansan keskuudessa ole […]
Mihin me olemme menossa?
Tampereen demarien FB-ryhmässä Seppo Tuovinen esittää tärkeän kysymyksen ”Onko vapaus vain vahvojen vapautta?” Seppo on toveri, jonka syvällistä perehtymistä ideologioihin ja etenkin sosialidemokratiaan kunnioitan suuresti. Hänen vahva puolensa on myös tarkastella asioita historiallisessa kontekstissa, onhan hän koulutukseltaan juuri historiantutkija. Kysymyksensä Seppo esittää ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn ajatusten pohjalta. Ilahduin suuresti tästä kirjoituksesta, koska meidän demarien […]
Mies, joka ei koskaan kuollut
”I dreamed I saw Joe Hill last night. Alive as you or me. Says I, but Joe you’re ten years dead. I never died says he.” Me demarit olemme lukuisia kertoja laulaneet eri tilaisuuksissa letkeää ja voitontahtoa uhkuvaa laulua tytöstä, joka ei pelännyt edes kokoukseen aseineen tunkeutuvia yhtiön miehiä. Kyseisen laulun ”Liiton tyttö”, oli […]
Talvisodan opetukset
Talvisodan syttymisestä on kulunut 75 vuotta. Historiantutkimuksen näkökulmasta se on aika, joka mahdollistaa objektiiviset arviot ja tulkinnat tapahtumista ja syistä jotka sotaan johtivat. Näyttääkin siltä, että sodasta ja sen taustoista vallitsee laaja yhteisymmärrys niin Suomessa kuin maailmalla yleensä. Kyllä jo venäläinenkin tiedemies tunnustaa, kuka se oikea hyökkääjä oli. Olen kertonut lyhyesti talvisodan ensimmäisestä […]