Toimintakeskus mahdollistaa muutoksen

 

KHY.n Tampereen toiminta­keskus on erikoistunut rikok­sentekijöiden uusintarikollisuuden ja syrjäytymiskierteen katkaisuun. Lajissaan se on ainoa Suomessa. Toiminta­keskuksen tehtävänä on mah­dollistaa rikoksentekijöiden elämäntavan muutos. Tässä mielessä toimintakeskukseen tulijoille tarjotaan mahdolli­suus rakentaa tulevaisuuteen koulutuksellisia ja työllisty­miseen tähtääviä uria, kehittää arjen taitoja ja sosiaalisia valmiuksia sekä edetä yhteis­kunnan marginaalista itsenäi­seksi toimijaksi ns. normaa­lisuuden piirissä.

 

Rikoksiin syyllistyneet ovat Suomessa margi­naaliryhmä, jonka ongelmiin ei kovinkaan paljon kiinnostusta riitä. Sama näyttää yleensäkin koskevan syijäytyneitä tai syrjäytymisuhan alla olevia. Viime vuosina ovat taloudelli­sen liberalismin “markkinata­louden” trendivaatteisiin verho­tut vanhat aatteet hurmanneet valtakunnan kerman laidasta laitaan. Nämä myrkyt ovat syövyttämässä perustan pohjois­maiselta yhteisvastuun ajatuk­selta ja sosiaalivaltiolta. Asen­ne näkyy tietysti laajemminkin nyky-Suomessa, mutta valitetta­vasti myös syrjäytyneiden kanssa aika ajoin tekemisiin joutuvien viranomaisten työssä. Jo tässä on riittävä peruste siihen, niiksi toimintakeskuksen kaltainen erityisorganisaatio on välttämätön.

Tampereen toimintakeskus perustettiin vuonna 1987.  Se syntyi vanhan Tampereen työleirin pohjalta.  Kriminaalihuoltoyhdistys ja sen edeltäjä Vankeusyhdistys olivat harjoittaneet, osin asetustasoiseen säännökseen perustuvaa, työleiritoimintaa aina 1940-luvun lopulta lähtien. Tämä ns. vanha työleiritoiminta lopetettiin vuonna 1977 vankeinhoitolaitoksen silloisen ylijohtaja K. J. Långin  päätökseen pohjautuen. Rahoja tarvittiin kuulemma kipeämmin vankiloiden ylläpitoon. Vuonna 1980 työleirit jouduttiin kuitenkin perustamaan uudelleen, koska niiden todettiin olleen hyvin  merkittävä tuki vankilasta vapautuneiden ja rikoksiin syyllistyneiden selviytymisessä siviilissä.

Tampereen toimintakeskuksen alkuvaihetta sävytti ajatus rikoksentekijöiden yhteiskuntaan liittämisestä palkkatyön kautta. Toiminta­keskuksen oma levypohjainen kalustetuotanto toimi työn­antajana ja työpaikkana vapau­tuneille. Hyvin moni pääsikin tätä kautta uuden elämän alkuun. Ongelmaksi kuitenkin toiminta­keskuksessa nähtiin asiakaskun­nan koulutuksen puutteellisuus ja sitä kautta nykyaikaisessa työelämässä selviytymisen heikkous. Ulkopuoliseen koulu­tukseen ohjaaminen epäonnistui hämmästyttävän usein, mikä johti ajatukseen hankkia toi­mintakeskukseen puusepänalan oppisopimuskoulutusoikeudet.

Toimintakeskusta ja sen tuotannollista toimintaa kohtasi syvältä kouraiseva kriisi suomalaisen kasinotalouden romahdet­tua. Tästä seurannut lama ajoi keittiökalustetuotannon rajuun taisteluun supistuneista markki­noista. Siinä kilpailussa ei ollut voittajia, niinpä mm. Tampereen seudulta katosi kokonaan yksi suuri kalustetehdas ja koko joukko pienempiä tuottajia. Tampereen toimintakeskus joutui myös vaikeuksiin, mutta sen selviytyminen perustui toiminnan uudelleen suuntaami­seen.

Toimintakeskus aloitti vuonna 1992 rikoksen rikoksentekijöille suunnatun työvoimapoliittisen ohjaavan koulutuksen. Avainkurssiksi nimetty koulutus osoittautui hyvinkin nopeasti eräänlaiseksi menestystuotteeksi. Näin voidaan liioittelematta sanoa niin sisäl­löllisyyden kuin tuloksellisuu­denkin näkökulmasta. Koulutuk­sen kautta sosiaalityö sai usko­mattoman paljon lisää kosketus­pintaa ja vaikutusmahdollisuuk­sia asiakkaiden arkitodellisuu­teen. Koulutuksen hankkijakin, Pirkanmaan työvoima-ja elin­keinokeskus, on ollut saamaansa tyytyväinen. Parhaillaan on menossa 38. Avainkurssi.

Avainkurssi ei ohjaavana koulutuksena ole mikä tahansa rahastuksen aikeissa toteutettu koulutustapahtuma.  Sen suunnitteluja kehittäminen ovat pohjautuneet yhtäältä toimintakeskuksen sosiaalityöl- liseen osaamiseen ja ymmär­rykseen rikollisesta alakulttu­urista ja vankilan vaikutuksesta yksilöön. Toisaalta toiminta­keskuksella on takanaan yli 20-vuotinen kokemus tämän asia­kaskunnan työelämävalmiuksista, niiden puutteista ja kehit­tämismahdollisuuksista. Lisävahvuutena on ollut myös työn­tekijöiden monipuolinen koulu­tus ja kokemus työelämästä. Vuosina 1993-94 toiminta­keskuksen johto, sosiaali­työntekijät ja työnjohto hankki­vat itselleen keskiasteen amma­tillisen opettajakoulutuksen. Samalla työstettiin projekti­luonteisena lopputyönä arvio toimintakeskuksen koulutuksesta ja sen kehittämismahdolli­suuksista. Opettajankoulutus- projekti toteutettiin yhteistyössä Tampereen sosiaalialan oppilai­toksen kanssa.

Toimintakeskuksen koulutustarjonta laajeni 1990-luvun puolivälissä amma­tilliseen koulutukseen, kun käynnistettiin yhdessä Pirkan­maan ammattioppilaitoksen kanssa silloinen autotekniikan mekaanikon tutkintoon johtanut koulutus. Myöhemmin taijonta laajeni ravintotalouden perus­tutkintoon. Tämän vuoden elokuussa on käynnistymässä myös rakennusalan koulutus. Kaikki nykyiset ammatilliset koulutukset toteutetaan yhdessä Merikosken ammatillisen koulu­tuskeskuksen kanssa.

Usein joutuu vastaamaan kysymykseen, kannattaako rikoksentekijöihin yleensä panostaa.  Tällöin moniin sosiaalityön ammattilaisiinkaan eivät tahdo purra sosiaalityön yleiset perustelut. Niinpä usein tyydynkin viittaamaan taloudellisiin argumentteihin. Työministeriö on laskenut, että yhden työttömän vaikutus kansantulon menetyksenä on lähes 130 000 markkaa vuodessa. Koko työiän kestävä syrjäytyminen maksaa yhteiskunnalle noin kolme miljoonaa markkaa. Jos kyse on  rikoksentekijöistä, mukaan on laskettava vielä mm. rikosvahingot, oikeudenkäyntikulut ja  rangaistusjärjestelmän kustannukset. Vankipäivän hinta vuonna 1998 oli lähes 700 markkaa ja nyt (vuonna 2000) jo tuntuvasti suurempi.  Jo yhdenkin rikolli­sen uran katkeaminen merkitsee satojen tuhansien, jopa miljoonien markkojen säästöä yhteis­kuntatalouden tasolla. Jokainen työelämään palautettu rikoksen­tekijä muuttuu sitä paitsi tuotta­vaksi veronmaksajaksi. Hyöty koituu paitsi yksilölle itselleen ja hänen lähipiirilleen niin myös kotikunnalle ja valtiovallalle. Tässä suhteessa onkin käsittä­mätöntä, miten vähän yhteiskun­ta niin valtion kuin kuntienkin tasolla on valmis panostamaan niin syrjäytymisen ehkäisemi­seen kokonaisuutena kuin vanki­lasta vapautuvien ja rikoksen­tekijöiden erityisongelmiin.

Koventuneet asenteet näkyvät myös työntekijätasolla.  Rikoksentekijät koetaan eri viranomaisyhteyk­sissä yleensä ongelmatapauk­sina, joista on päästävä mahdol­lisimman nopeasti eroon. Tätä asennetta ruokkivat tehokkaasti kyseisen asiakaskunnan omat asenteet ja käyttäytyminen viranomaisyhteyksissä. Niinpä heidät onkin helppo lakaista “maton alle” eli hoitaa heille nopeasti vähin ja välttämättö­min. Vaihtoehtoja ei olla usein­kaan halukkaita esittämään eikä niitä tosiasiassa kovin paljon ole edes tarjolla.

Tampereen toimintakeskuksen asiakaskunta on perinteisesti rekrytoitunut Kriminaalihuollon oman organi­saation ja vankiloiden KKS-puolen (koulutus-, kuntoutus -ja sosiaalityö) kautta. Tärkeä rekrytointiväylä on ollut myös ns. puskaradio eli kaverien antamien tietojen perusteella hakeutuneet. Jonkinverran hakijoita on tullut myös työvoi­mahallinnon ja kuntien sosiaali­toimen kautta. Kriminaali­huollon osuus on ollut vuosi vuodelta pienenevä. Miksi näin, sitä on syytä kysyä? Miten tulee tilanteeseen vaikuttamaan KHY:n muuttuminen viran­omaisorganisaatioksi? Katke­aako napanuora kokonaan?

Toimintakeskuksen tarjoamia mahdollisuuksia ei ole kuitenkaan järkevää pitää tyhjäkäynnillä. Niinpä toimintaa on oltukin laajentamassa syrjäytymisuhan alla oleviin sinänsä. Tässä työsarkaa tosiaan
riittää. Esimerkiksi Etelä-Suomen lääninhallituksen hiljattain tekemän selvityksen mukaan kyseisen läänin alueella jätti noin tuhat nuorta yhteishaussa hakematta opiskelupaikkaa. Määrä ei sellaisenaan
ole vielä kovin suuri, mutta pelottavaa asiassa on se, että luku on vuosi vuodelta kasvamassa. On laskettu, että näistä jatko-opintoihin hakemattomista nuorista yli 40 prosenttia on syrjäytymisriskille alttiina. Tosin loistaviin poikkeuksiinkin olen törmännyt!

Jatkon kannalta onkin mielenkiintoista nähdä, miten rikoksentekijöiden syrjäytymis- ja  rikoskierteen katkaisuun tullaan valtiovallan ja viranomaisten taholta suhtau­tumaan. Saadaanko toimintaan varoja, ja pystyvätkö viran­omaistahot hyödyntämään omassa työssään tarjottuja mahdollisuuksia. Nyt siihen ei ole pystytty. Suomessa syrjäy­tyvä saa syrjäytyä kaikessa rauhassa. Tuleekin mieleen eräiden köyhyystutkijoiden väite, että rikkaiden yltäkylläi­syyden edellytyksenä ovat köyhien massat. Minne unohtuikaan kaunis ajatus kansan­kodista?  Tässä ajassa on Per Albin Hanssonin mentävä aukko!

 

Reino Seppänen

Kuva:  Tampereen toimintakeskus Ristinarkulla.  Esko Ruponen

Julkaistu Kriminaalihuoltoyhdistyksen  henkilökuntalehti  KäHmY:n numerossa 5 / 2000