Niklas Natt och Dag kuvaa kustavilaista Tukholmaa ja Ruotsia synkin sävyin
Sain Joulupukilta lahjaksi Niklas Natt och Dagin uusimman kirjan ”1794 – Elävien haudasta”. Yllätyksenä se ei tullut, koska luettuani viime syksynä kirjailijan edellisen teoksen ”1793”, olin kyllä kirjoittanut Joulupukille tai oikeastaan Joulumuorille vihjeen lahjatoiveestani.
Kirjaa lukiessani miellyin taas kovasti kirjailijaan ja hänen historiantajuunsa. Etenkin 1700-luvun upea oivaltaminen ihastutti. Kirjoittamisen edellytys, tausta tietojen hankinta on vaatinut valtavan työmäärän. Kirjailijan on täytynyt tälläkin kertaa perehtyä monipuolisesti aikakauteen liittyviin historiantutkimuksiin niin Tukholmasta, Ruotsista kuin Euroopasta laajemminkin.
Tärkeintä mielestäni on kuitenkin se, että Natt och Dag on tavoittanut hienosti kuvaamansa aikakauden hengen. Sellaiseen törmää valitettavan harvoin juuri historiallisissa romaaneissa. Silloin monesti historiaa syvemmin tuntematonta lukijaa tuo aikakauden sielun puuttuminen kirjasta ei haitaa. Usein sen korvaa kirjan imu jollain muulla tapaa; vauhdikkaat tapahtumat tai värikäs kerronta. Historiafriikille tuo aikakauden sielun näyttäminen on sen sijaan taas asian ydin – herkkupala.
Natt och Dag ei kuitenkaan ole tyytynyt tavanomaiseen kerrontaan, hän on kaivanut esille 1700-luvun aikakauden hengen eri vivahteineen. Nykyihmisen näkökulmasta tuo aika näyttää kovalta, jopa karmealta. Etenkin tavallisen kansan kohdalla. Raadollinen kuvaus karsii lukijalta kaiken romantiikan ja mielikuvituksen tuottamat krumeluurit aikakaudesta, joka kuitenkin tuotti meille niin valistuksen ajan kuin romantiikan aikakauden. Tässä Natt och Dagin kuvauksessa on onnistuttu tavoitettamaan jotain samaa ymmärrystä aikakaudesta, kuin porvarillisen kulttuurihistorioitsijan Egon Fridellin ”Uuden ajan kulttuurihistoriassa”.
Kiinnostuksensa 1700-lukuun ja nimenomaa sen kustavilaiseen kauteen, Natt och Dag kertoo eräässä haastattelussa saaneensa teini-ikäisenä luettuaan Arne Anka-sarjaa. Siinä kyseinen hahmo kuunteli paljon Carl Michael Bellmania. Tästä innostuneena hän kävi ostamassa albumin Fred Åkerströmin tulkitsemia Bellmanin lauluja. Myöhemmin Natt och Dag kertoi myös varastaneensa koulun kirjastosta Bellman-antologian. Se oli alku hänen vieläkin jatkuvalle Bellmanin kuuntelulle. Selvyyden vuoksi kerrottakoon, ettei Arne Anka ole meillä tunnettu Aku Ankka, vaan Charlie Christensenin luoma ruotsalainen sarjakuvahahmo, parodia siitä.
Jos Bellman johdatti Natt och Dagin löytämään 1700-luvun niin samoin kävi aikanaan minullekin. Tie kustavilaiseen aikakauteen avautui minulle juuri Bellmanin musiikin kautta. Tai täsmennetään vielä, musiikin ja sanojen kautta, sanojen joihin Bellman sävelsi musiikin. Tuo sama Natt och Dagin kuvaama aikakauden raadollisuus ja kovuus nousee esiin noista sanoituksista, mutta myös ihmiseläimen seksuaalisuus, elämän uusintamisen pakot. Oletan, että kirjailijakin on tajunut kirjoittaessaan saman elämän dialektiikan, jonka minä olen kokenut 200 vuotta Bellmania myöhemmin – aikakauden merkityksen ruotsalaisuudelle ja Ruotsille yhteiskuntana.
Kirja 1794 alkaa nuoren miehen kerronnalla, joka aukenee vasta teoksen myöhemmässä vaiheessa. Kertojana on muuan aatelismies Erik Tre Rosor. Hän tutustuu jo lapsena kreivillisen isänsä vuokraviljelijän tyttäreen, Linnea Charlotta Collingiin. Lapset ystävystyvät ja nuoruudessa ystävyys kypsyy teini-ikäiseksi rakkaudeksi. Tuo rakkaus on aikakauden luokkaerot ja normiston huomioon ottaen tietysti kiellettyä rakkautta. Poika kuitenkin uhmaa isäänsä, jolle on Erikiä monin verron tärkeämpi tämän vanhempi veli. Isä päättää pojan uppiniskaisuudesta suuttuneena lähettää hänet merten taakse valtakunnan uuteen siirtomaahan Saint Barthélemyyn. Hän uskoo pitkän eron kasvattavan nuoret erilleen toisistaan. Kyseinen alue oli tuolloin ollut Ruotsin hallussa vasta 10 vuotta. Tälle Karibian saarelle Erik saapuu pitkästyttävän laivamatkan jälkeen yhdessä serkkunsa kanssa.
Nuoren naiivin aatelispojan kokemukset Saint Barthélemyn saarella ovat jotakin muuta kuin maihinnousua edeltäneet kuvitelmat trooppisesta paratiisista. Saint Barthélemyn, tuo Ruotsin uusi kolonia on oikea helvetti herkälle ja osaamattomalle pojalle. Vielä pahempi helvetti se on suurelle joukolle afrikkalaisia. Saari näet paljastuu orjakaupan keskukseksi, joka lienee suuri paljastus monelle suomalaiselle lukijallekin. Natt och Dag ei liioittele, vaan kertoo pienen osan Ruotsin lyhyeksi jääneestä ajasta siirtomaavaltana. Siinä Saint Barthélemy oli pitkäkestoisin, joskin ei ainoaksi jäänyt maan kolonia.
Ei liene paikallaan avata kirjan juonta kovinkaan pitkälle. Todettakoon kuitenkin, kuinka Erik palaa ilman serkkuaan takaisin Ruotsiin ja kotitilalleen. Paluun syynä on hänen vanhemman veljensä ja isän kuolemat. Mukanaan hänellä on saarelta löytynyt hyvin ystävällinen ja avulias ruotsalaismies sekä tämän ranskalainen palvelija. Koska Erik on vielä alaikäinen, kyseinen ruotsalaisherra ryhtyy tämän holhoojaksi. Holhoojaltaan hän saa myös avioliittoluvan. Erik ja tämän rakastettu, vuokraviljelijän tytär Linnea Charlotta Colling avioituvat. Avioliitto ei kestä hääyötä pidemmälle. Karmeat tapahtumat mullistavat kaiken. Vielä pahempaa on kuitenkin edessä. Tässä vaiheessa teos liittyy Natt och Dagin edelliseen kirjaan ”1793”. Linnea Charlotan äiti ilmestyy näet käsipuolen entisen sotilaan ja nykyisen ”raakiksi”-kutsutun siveyspoliisin Mickel Cardellin ovelle pyytämään tätä tutkimaan tapausta. Indebetoun korruptoitunut poliisitoimi ei ota asiaa tutkiakseen, mutta Mickel Cardell onnistuu tuttavuuden kautta hankkimaan valtuudet ja palkan tapauksen tutkimiseen.
Gardell on siis jo edellisessä romaanissa, ”1793”, esiintynyt henkilöhahmo. Heitä on muitakin mm. Anna Stina Knapp, joka otti kehruuhuoneelta paettuaan itselleen nimen Lovisa Ulrika Blix. Poissa on kuitenkin nerokas Cecil Winge, tuo Sherlock Holmes -hahmo, jonka korvaa kirjassa tämän epävarma ja harhoja näkevä veli Emil. Kirjan rakenteen näkökulmasta Cesil Wingen kuoleman aiheuttaman poissaolon seuraus vaikuttaa murhatapauksen tutkimuksien lopputulokseen. Yllättäen se muuttaa myös itse teoksen luonteen. Kirja on nyt enemmän jotain muuta kuin rikosromaani, vaikka murhan ja muiden rikosten ympärillä liikutaankin.
Jos Saint Barthélemyn saaren osuus kirjassa on järkyttävää luettavaa, kovinkaan paljon vähemmällä ei lukija pääse teoksen Ruotsin osuudessakaan. Näin sosiaalityöntekijänä ja historian harrastajana ei voi kuin ihailla Natt och Dagin syvällistä perehtymistä teoksen taustointiin ajan sosiaalisten ulottuvuuksien kuvaajana. Tuolloisen lainkäytön, sosiaalisen hierarkian ja siihen liittyvien normien sekä tapojen kerronta näyttää vedenpitävältä. Tukholman tuon ajan elämää leimaa viranomaisten välinpitämättömyys vähäosaisista ja ylempien kaikenlainen mielivalta. Väkivalta rehottaa – mahdollisuus, tulla ryöstetyksi tai pahoinpidellyksi kaupungin pimeillä kaduilla ja niiden kapakoissa on suuri. Eletään keskellä saastaa, sairauksia, raiskaajia, ryöstäjiä, murhamiehiä ja pedofiilejä. Ja tietysti vaikeissa olosuhteissa sinnittelevää tavallista kansaa. Niin kuin nykyään, pahimmin kohdellaan kaikkein heikompia yksilöitä. Hyväksikäytön ja petomisen alistamisen uhreiksi joutuvat etenkin sairaat, lapset ja naiset.
Kirjan lukeminen johti minut monenlaisiin pohdintoihin. Se lienee ollut kirjailijan tarkoituskin. Tämä Ruotsin vanhinta aatelissukua, tosin köyhtynyttä ja ”piireistään” pudonnutta edustava mies heittää molemmilla kirjoillaan haasteen tälle meidän ajallemme. Kuvaamalla pahinta epätasa-arvoa, riistoa ja eläimellistä raakuutta, hän haasta rohkeasti meidän ajan niljakkaat ”ideologit” ja eriarvoisuuden julistajat, nuo uusliberalismin ja uusfasismin kauppamiehet. Hän kohdistaa ääneen lausumattoman syytöksen heidän moraalittomiin puheisiinsa ja vaatimuksiinsa. Puheisiin siitä, etteivät kaikki ole ihmisarvoltaan samanvertaisia (vrt. Jussi Halla-aho). Vaatimuksiin, joita media suureen ääneen toistaa ja joissa todistetaan, ettei meillä ole varaa pitää nykymuotoista hyvinvointiyhteiskuntaa. Lukijakin voi puolestaan kysyä: ”Onko meillä kuitenkaan varaa palata Natt och Dagin kuvaamaan yhteiskuntaan?”
Niklas Natt och Dag kertoo lukijoilleen rivien välistä, kuinka epätasa-arvoinen yhteiskunta on tehoton ja palvelee vain pienen yläluokan etuja. Hän myös paljastaa, miten se voi olla vaarallinen myös etuoikeutetuille. Riittävän röyhkeä ja julma pystyy alistaan niin vertaisensa tai hierarkiassa ylempänä olevat, kuten kävi kirjan yhdelle keskeiselle henkilölle Erik Tre Rosorille. Elämä kirjailijan kuvaamassa yhteiskunnassa on arpapeliä, jossa voiton korjaavat moraalittomimmat ja häikäilemättömimmät roistot. Siitä meillä on tuoreimpiakin esimerkkejä vaikkapa Pohjois- Koreassa tai Kiinassa. Ajallisesti vähän kauempaa nousee mieleen natsi-Saksa ja Neuvostoliitto.
Reino Seppänen