Vihreä poliittinen husaari Atte Harjanne ryntää kalpa tanassa eläkeläisten kimppuun. Hänen sotahuutonsa yhtyy poliittisen kentän sinimustan susilauman ulvontaan. Porvarispoikaa Attea vetää ilmeisesti verenperintö tuon porukan suuntaan? Mamma ja minä emme kyllä kaipaa yhtään enempää veroja, vaikka emme koskaan ole niistä valittaneetkaan. Emmekä me edes kuulu tuohon ikäryhmään, joka julistetaan maamme rikkaimmaksi. Tunnustan toki, että haluaisimme kyllä kuulua

En kiellä, etteikö osalla eläkeläisiä olisikin verotettavissa olevaa tuloa. Mutta sen taas tiedän varmasti, että suurella osalla on jo nyt vaikeuksia pelkkien elinkustannustensa kanssa. Tiedän, kuinka lääkekuluista on jouduttu säästämään hengissä pysymisen vuoksi. Siksi on väärin puhua eläkeläisistä, kun pitäisi puhua rikkaista tai varakkaista. Niistä Atte ei halua puhua ideologisista syistä. Outoa on, että hän hyväksyy ikärasismin, mutta tuomitsee muun rasismin. Poikkeuksena toki venäläiset, joita saa ja pitää nimitellä sillä r-alkuisella sanalla. Hammasta purren, kuten miehet kumpujen yöstä heistä puhuivat.

Vihreät saavat paljolti äänensä nuorilta lajitovereiltamme. Siis useinkin vitaaliselta ja itsensä kaikkitietäväksi tuntevalta kansanosalta. Siltä, joka kokee ja ymmärtää vanhukset ynnä heikot sekä hauraat yhteiskunnan eräänlaiseksi jätteeksi, joka tulisi siirtää mahdollisimman nopeasti loppusijoituspaikkaansa. Toki sitä ei näin sanota, mutta kyllä se sieltä läpi paistaa heidän puheiden ja ehdotusten takaa. Kyllä, myös tämän jykeväleukaisen ja itsetietoisen miehen tapauksessa.

Atte-herra on ryhtynyt sotaan vanhuksia vastaan viedäkseen läpi taantumuksellisia poliittisia tavoitteitaan. Sellaisia, joiden tarkoitusperät ovat yhtä rumia mitä nykyisen sinimustan hallituksen. Hänen, tämän vihreän ritarin, ratsu ei tässä tapauksessa suinkaan ole uljas orhi, vaan sinimustien vanha rupinen aasi. Tehdäänkö tässä nyt maailmanhistoriaa, kun ratsu ja ratsastaja ovat samaa lajia?