Tietyt asiat, aiheet, henkilöt ja tapahtumat nousevat esiin aika ajoin. Ilmiöllä on kaksi puolta. Toinen ja hyväksyttävämpi on pitää historiaa kansakunnan muistissa. Se on vielä hyväksyttävämpi silloin, kun on esitettävissä jotain uutta, syventävää tietoa puheenaiheesta. Toinen näkökulma on puhtaasti rahaan liittyvä eli huomiota ja mielenkiintoa herättävät asiat kerrataan sen vuoksi, että niillä tehdään rahaa. Hyväksyttävä sekin peruste toki on, vaikka ei historianharrastajan kannalta kovin kiinnostava. Se on jopa epämiellyttävä, koska tosiasioita useinkin tämän vuoksi vääristellään ja joitakin piirteitä paisutellaan epäuskottaviin mittoihin.
Vanhasta demarista, Veikko Puskalasta on päkistetty taas uusi kirja, Risto Reunan kirjoittama kirja: ”Puskalan putiikki, puoluevakoilija Veikko Puskalan kaksoiselämä” (Docendo 2021). Edellinen opus samasta aiheesta oli Jarkko Vesikansan, ”Salainen sisällissota: Työnantajien ja porvarien taistelu kommunismia vastaan kylmän sodan Suomessa” (Helsinki 2004). Puskala on kyllä mielenkiintoinen persoona, jolla on paljon ansioita nimenomaa demarien toimitsijana aikana, jolloin taisteltiin kommunisteja vastaan kynsin ja hampain. Kuitenkin maalailu hänestä tiedustelun suurena tähtenä, on enemmän kuin liioittelua. Onkin epäuskottavaa Reunan kirjan väite, että pääesikunta olisi ulkoistanut sisäisen tiedustelun Puskalalle. Jos se on totuus, ei voi kuin ihmetellä!
Kipinän näihin ”viitta ja tikari -hommiin”, kuten eräs jo manalle mennyt toimitsija Puskalan puuhailuja aikoinaan kuvasi, mies lienee saanut toimiessaan Suomen Aseveljien Työjärjestössä (SAT) eli satiaisiksi kutsutussa organisaatiossa. Kyseessä oli puhdas mielialojen ja poliittisen kannatuksen urkintaorganisaatio natsi-Saksan malliin. Useimmat vanhemmat sosialidemokraatit. kuten isänikin, suhtautuivat nurjamielisesti noihin satiaisiin. Tuolloin sodan aikana Puskala solmi läheiset suhteet moniin ns. asevelisosialisteihin eli SDP:n oikeaan siipeen, joka sodan jälkeen nousi johtaviin asemiin puolueessa ja hoiti pitkälle kommunisteja vastaan käydyt taistelut työväen kannatuksesta.
Veikko Puskala oli vankka antikommunisti aikana, jolloin rohkeita naisia ja miehiä todella vaadittiin niin maan kuin sosialidemokratian säilymisen kannalta. Hän toimi SDP:n järjestösihteerinä ja siinä tehtävässä oli kehittämässä puolueelle yhteyshenkilöiden verkostoa. Sen esimerkkinä oli maalaisliiton legendaarisen puoluesihteeri Arvo Korsimon kehittämä tukimiesverkosto. Vastaavanlaisen, yhtä laajan ja tehokkaan, organisaation muodostamiseen demarit eivät kyenneet, mutta hyvän suuret työpaikat kattavan verkoston Puskala ja kumppanit kuitenkin loivat. Isäni kuului tuohon organisaatioon ollessaan töissä Yhtyneiden Paperitehtaiden Tervasaaren tehtailla Valkeakoskella. Ellen väärin muista, hän piti yhteyttä Vakuutusyhtiö Kansassa työskentelevien kontaktien kautta. Se olikin hyvä ja luonnollinen peite, koska isä oli myös yhtiön vakuutusasiamies. Sittemmin koko verkosto kärsi demarien puoluehajaannuksesta ja vaipui aikaa myöten unholaan.
Sosialidemokraattien puoluehajaannuksessa Puskala siirtyi ensin skogilaisten leiriin, mikä hiersi myöhemmin kanssakäymistä leskisläiseksi nimettyjen kanssa. Mutta Puskalankaan tarjoamia mahdollisuuksia demarit eivät voineet olla käyttämättä. Puolue ja liike oli alamaissa puoluehajaannuksen seurauksena ja varsinkin vuoden 1958 eduskuntavaalien jälkeen. Kekkonen pelasi kovaa peliä demareita vastaan ja hänellä oli monta vahvaa korttia nyrkissään. Porvarillisella puolellakaan ei oltu selvillä presidentin aikeista ja pelko kommunistien vahvistumisesta entisestään lisääntyi. Veikko Puskalalla oli nyt tuhannen taalan paikka, johon mies tarttui innolla ja ryhtyi myymään tietojaan ja taitojaan moneen suuntaan.
Puskala toimi muistini mukaan jonkin aikaa vt. puoluesihteerinäkin. Väinö Leskinen esitti, että hän itse hoitaisi puoluesihteerin poliittisen puolen ja Puskala käytännön hommat. Ehdotus ei mennyt läpi. Etenkin Emil Skog vastusti sitä. Puskala hävisi kisan Leskiselle ja lähti lopulta yksityisyrittäjäksi ”tiedusteluhommiin”. Yritteliään miehen toimintaa edisti SYT eli ”Suomalaisen Yhteiskunnan Tuki-säätiö” -niminen oikeistovoimien hämäräbuulaaki. Puskalan tehtävänä oli kortistoida kommunisteja, vakoilla SKP / SKDL -puolueita ja pyrkiä hajoittamaan niitä. Melkoinen tehtäväksianto ja -otto! Tosin Puskalan kortistointi oli aivan eri tasolla kuin sittemmin 60-luvulla tunnetuksi tulleen huijarin Sven (Svenkka) Laineen kauppaamat nimilistat, joita bisnesmies myi monelle taholla. Outoa oli, että demareiden organisaatiokin ne osti jakoon, koska kyseinen materiaali ilmestyi kotiimme erään vakuutustarkastajan käynnin jälkeen.
Eräissä yhteyksissä Puskan toimintaa on maalailtu onnistuneeksi ja annettu ymmärtää sen pysyneen ikään kuin salaisena. Hänen touhuilunsa oli kuitenkin neuvostotiedustelulle tuttua jo Puskan toimiessa SDP:n järjestösihteerinä. Niinpä vuonna 1951 neuvostotiedustelu piti Suomeen liittyvissä koulutuksissa Puskalaa esimerkkinä toimijasta, jolla on yhteyksiä britteihin ja jenkkeihin. Hänen tietolähteensä SKP:ssa väitetään olleen ”korkeatasoisia”, minkä ainakin Kimmo Rentola kumoaa ja väittää noiden yhteyksien olleen korkeintaan ”keskitasoa”.
Mikään uusi tieto ei ole sekään, että SKP:n ay-toimitsija Veikko Hauhia oli Puskalan tiedottajia ja varmaan tärkein. Jarkko Vesikansa lisäsi aikoinaan Puskalan lähteisiin myös SKDL:n kunnallisasiain sihteerin Jalo Lepolan. Sen sijaan Puskalan itsensä eri yhteyksissä tiedottajakseen maininneen Kauko Heikkilän Rentola taas kieltää olleen Puskalan ”syväkurkku” ja antaa selitykseksi Puskalan halun kompromettoida Heikkilän henkilökohtaisista syistä.
Veikko Puskala oli oman aikansa muotoilema poliittinen toimija, jonka ”tiedustelutoiminta” on nähtävä juuri tuon aikakauden kontekstissa. Mies oli kaikesta huolimatta harrastelija, joka yrittäjänä myi tietojaan kaikille kiinnostuneille, tahtomattaan myös neuvostoliittolaisille, jotka ehkä olivat hämmentyneitä hankkimansa ”tavaran” laadusta. Tiedustelu on vaikea taitolaji ja jopa sairas sellainen. On haastavaa toimia alalla yksityisyrittäjänä, kun vastassa ovat valtioiden mahtavat verkostot kokemuksineen, taitoineen ja resursseineen. Puskalan kaltaisen harrastelijan naiivius ja hyväuskoisuus kokoamansa aineiston suhteen oli tosin suorassa suhteessa sen ostajien haluun uskoa saamaansa tavaraan. Lopputulos oli siis varsinainen myyntitapahtuman unelma!
”Aika aikaansa kutakin” -sanonta istuu hyvin Puskalaankin. Mies oli osallisena aatteiden sodassa ja täytti tuolloin oman paikkansa. Aika riensi hänen ohitseen eikä Puskalalla liene ollut sen paremmin kykyä kuin halua muuttua.