Olemme viime aikoina saaneet nähdä, kuinka Valko-Venäjän diktaattori kohtelee niitä maan kansalaisia, jotka eivät suostu nielemään mitä ilmeisemmin väärennettyä vaalitulosta. Tuon vaalituloksensa kanssa pöhöttyneestä itsetunnosta ja vallanhimosta kärsinyt diktaattori laski väärin. Jokin vähän uskottavampi petos ei kenties olisi nykyisen kaltaista vastalausetta synnyttänyt?

Ei mitenkään ole uskottavaa, että 26 vuotta maansa johdossa hölmöillyt psykopaatti  olisi voinut saada taakseen 80 prosentin kannatuksen! Sellaisen luvun syöttäminen kansalle oli samaa kuin Lukašenkan kannatukseksi olisi parhaaseen stalinistiseen tapaan ilmoitettu 101 prosenttia. Asian varmistaa sekin, että kymmenet tuhannet valkovenäläiset ovat uskaltautuneet kerta toisensa jälkeen kertomaan mielenosoituksin näkemyksensä asiasta. Edes raaka väkivalta ei ole estänyt tuohtumuksen julkituomista.

Kaikkien diktaattorien ikiaikaiseen tapaan Lukašenka yrittää terrorilla peloitella kansalaiset hiljaisiksi. Sen verran maailma on kuitenkin muuttunut, ettei tämä pölkkypää ole vielä uskaltanut turvautua stalinsmin varmimpaan keinoon saada toisinajattelijat ruotuun eli niskalaukauksiin.

Lukašenkan keinot ovat meille suomalaisillekin tuttuja omalta ilmifasismin kaudeltamme 1918 – 1944. Annosteltu väkivalta, pahoinpitelyt, sieppaukset ja muut pelottelun keinot eivät kuitenkaan näytä enää tehoavan, joten jokin pato on kansan mielessä murtunut. Onko ratkaisuna väkivallan kasvattaminen niiden niskalaukausten suuntaan?

Mielenkiintoinen kysymys on Venäjän ja sen poliittisen eliitin, etunenässä hänen jalosukuisuutensa gospodin Putinin suhtautuminen. Jonkinlaista veljellistä tukea herra Putin on Venäjän nimissä Lukašenkalle jo osoittanutkin. Mutta kuinka pitkälle Kreml on valmis menemään?

Valistunut arvaus on, että tarpeen vaatiessa pitkällekin. Venäjä tuskin antaa enää Ukrainan tapauksen toistua. Läntisillä ristiretkeläisillä on tietenkin myös tässä asiassa näppinsä pelissä ja heidän toiveena on edelleenkin viedä Nato ja sen asearsenaali Valko-Venäjän verran lähemmäksi Venäjän rajaa ja sydänmaata. Päätä ei Nato-haukoilla  koskaan ole paleltanut ja tuskin paleltaa nytkään. Ei palella Suomen oikeistollakaan. Vaatihan kokoomus pönttö-Satosen suulla maamme liittymistä Natoon!

Eurooppa on ilmeisesti sotketumassa yhä syvemmin kehittymässä olevaan suureen konfliktiin. Konfliktiin, joka olisi mitä todennäköisemmin ollut vältettävissä, jos Clintonin ja Jeltsinin välillä tehty ”herrasmiessopimus” olisi pitänyt. Vaan ei pitänyt, koska ahneille ei mikään eikä koskaan ole riittävää!

Yhden valoisan puolen sentään tässä muuten synkässä tilanteessa kuitnkin näen. Perinteisten oikeistolehtien asenne ihmisoikeuksiin ja vapaudenloukkauksiin on muuttunut. Niinpä esimerkiksi Aamulehti tuomitsee Valko-Venäjän ihmissieppaukset ja niihin liittyvät karkotukset naapurimaahan. Asenne lehdellä oli kokonaan toinen kun lapuanliike sieppasi kommunisteja ja vähän muitakin kansalaisia, mm. yhden entisen presidenttimme. Osin sieppauksiin liittyi pahoinpitelyä ja väkisin Neuvostoliittoon karkoittamisia. Nyt lehti tuomitsee tuollaisen toiminnan, ennen sitä katsottiin hyväksyttävin silmin, jopa niin että väkivaltaan osallistui lehden omia toimittajia. Luottakaamme siis muutokseen ja parempaan tulevaisuuteen!