Ihmisten suhtautumine vapaamuurareihin on aikojen kuluessa vaihdellut suuresti, vaikka aina päällimmäisenä on ollut vahva epäilys heidän aikeistaan.  Se on ollut ymmärrettävää suhteessa siihen, että liike on halunnut pitää toimintansa salassa ja perustellut sen ”itsensä kehittämisellä”.  Aikoinaan vapaamuurarit ovatkin olleet yhteiskunnallisen edistyksen kärjessä.  Nykyisin liike esiintyy etupäässä yhteiskunnallisen taantumuksen eturintamassa.  Kritiikki vapaamuurareita kohtaan onkin ymmärrettävää, koska siitä on tullut rikkaiden ja pyrkyreiden kerho, jonka toiminta perustuu etujen jakeluun ”sulle – mulle -periaatteella”.

 

Kritiikin on kuitenkin aina perustuttava tosiasioihin, ei siis mielikuvitustarinoihin tai valheisiin.  Niitä on aivan riittävästi liitetty vapaamuurareihin koko liikkeen olemassaolon ajan.  Kertoessani kirjoittamissani jutuissa vapaamuurareista, olen kertonut näistä valheista, joista osa on puhdasta mielikuvitusta tai pahantahtoista valehtelua.  Minkälaista potaskaa tuo satuilu voi olla, siitä olkoon esimerkkinä alla oleva juttu, joka on julkaistu Aamulehdessä 10. joulukuuta 1928.

Kyseinen juttu ei suinkaan edusta alan pahinta laatua, vaan kyse on erään teoksen, itseasiassa kahden teoksen, kirja-arvosteluista.  Tässä mielessä se onkin mielenkiintonen, koska arvostelun kirjoittaja yrittää pitää jonkinlaista epäilyä kertoessaan professori Schwartz-Bostunitshin satuiluihin.  Paremmin näyttää hänellä menneen läpi natsihenkisen sotamarsalkka Erich Ludendorffin kirjoittamat valheet.  Ludendorff selitti Saksan tappion johtuvan juutalaisten ja vapaamuurareiden juonitteluista.  Tässä hänen ja Adolf Hitlerin näkemykset yhtyivät ja antoivat ajan myrskyissä merkittävää poliittisen painoarvoa Hitlerin sairaalle sanomalle, olihan kyseessä ”suuri saksalainen sotasankari”.  Jutun nimikirjainten taakse piiloutuva kirjoittaja ei kuitenkaan pysty pitämään kriittistä linjaa, vaan lopputuloksena on oman aikansa lukijaa häkellyttävä sekava sepustus, josta jää epätietoisuus mihin uskoa.  Myöhempien aikojen lukijaa jääkin arveluttamaan, että sekö oli kirjoittajan varsinainen tarkoistuskin?

Aamulehden juttua lukiessa kannattaa pitää mielessä siinä esitettyjen väitteiden olevan moneen kertaan valheiksi todistettuja.  Vaikka näin on, kyseiset väitteet elävät edelleenkin.  Niitä viljellään yhä nykyäänkin räikeimmässä vapaamuurareita ja juutalaisuutta käsittelevässä propagandassa.  Olen itse törmännyt niihin mm. lukuisissa nettikirjoituksissa ja etenkin uusnatsien julkaisuissa.

 

Reino Seppänen

 

 

Eräs kirja vapaamuurariudesta.

( Aamulehti 10.12. 1928 )

 

Vapaamuurarien suuri ja salaperäinen maailmanjärjestö on viime aikoina joutunut yhä yleisemmän huomion kohteeksi, koskapa on väitetty sen kaikessa hiljaisuudessa ratkaisevasti vaikuttaneen ja edelleen vaikuttavan suurpoliittisiin tapahtumiin, sotiin, vallankumouksiin, rauhantekoihin, bolshevismiin, sionismiin j.n.e. Eikä tämä vaikutus ole muka ollut siunauksellista laatua, vaan päinvastoin sen väitetään palvelevan määrättyjä tarkoituksia, joiden takana ei muka ole enempää eikä vähempää kuin juutalaisten jo vuosituhansia havittelema maailmanherruus ja muiden kansain orjuuttaminen juutalaisten ikeen alle.  Järjestö on levinnyt laajalti kaikkiin maihin, viimeksi kai Suomeenkin, ja toimii se näennäisesti ihmisyysaatteen, yleisen veljesrakkauden, onnellisuuden luomisen, avuliaisuuden y. m. kauniiden aatteiden merkeissä, mutta pohjaltaan sen väitetään olevan juutalainen järjestö, jonka korkein johto on muka salaisen juutalaisen neuvoston käsissä.

 

Kuluneina vuosina on ilmestynyt useita vapaamuurariutta käsitteleviä ja paljastelevia teoksia. Niinpä tunnettu sotamarsalkka Erich Ludendorff on joku aika sitten julkaissut kirjan, jonka nimi on »Venichtung der Freimaurerei durch Enthüllung ihrer Geheimnisse» (»Vapaamuurariuden hävittäminen sen salaisuuksien paljastamisella»), jossa hän perin ankarasti käy mainitun järjestön ja sen tarkoitusperien kimppuun, koska kansallismielisenä saksalaisena pelkää niiden olevan turmioksi Saksan valtiolliselle Ja kansalliselle itsenäisyydelle. Allekirjoittaneen luettavaksi on lainakirjana joutunut eräs toinen, vasta tänä vuonna Saksassa (Weimarissa) julkaistu teos, jonka kirjoittaja on venäläinen pakolaisprofessori Gregor Schmartt-Bostunilsh ja jonka nimi on »Die Freimaurerei. Ihr Ursprung, ihre Geheimnisse, ihr Wirken» (»Vapaamuurarius. Sen alkuperä, salaisuudet ja vaikutus»). Tämä teos lienee täydellisin ja uudenaikaisin kokonaisesitys alaltaan ja yhdessä Ludendorffin kirjan kanssa perin valaiseva tutkimus ja selonteko asianomaisesta aiheesta. Siinä on paljon ennen tuntemattomiakin todistuskappaleita, varsinkin juutalaisten ja vapaamuurarien osuudesta Venäjän vaiheihin, vallankumoukseen ja bolshevismin valtaanpääsyyn. Kirja on lukuisin kuvin valaistu, ja niistä nähdään, että monet maailman mahtavimmat miehet ovat kuuluneet vapaamuurareihin, kuten esim. useat hallitsijat, kai ollenkaan tietämättä järjestön salaisimpia aivoituksia, sillä perin ankara arvojärjestys ja hirveä vaitiolon vala sitoo kuoleman uhalla kielet, eivätkä alemmat arvoasteet tiedä mitään ylimpien toiminnasta ja tarkoituksista. Kun järjestössä on kaikkiaan 33 astetta, niin on kyllä matkaa, ennen kuin alimmalta portaalta pääsee kohoamaan korkeimpaan mestaruuteen ja kaiken tietämiseen saakka. Ja vaitiolon vala on vannottava joka kerta, kun asianomainen vapaamuurari kohotetaan korkeammalle asteelle, mikä tapahtuu perin monimutkaisten, salaperäisten, jopa suorastaan pelkoa ja kauhua herättävien menojen kautta, mitkä lienevät juutalaista, Vanhan testamentin ajoilta polveutuvaa alkuperää.

 

Mainitun venäläisen pakolaisprofessorin 307-sivuinen, tiheästi painettu kirja tekee aluksi selkoa vapaamuurariuden alkuperästä ja ulottaa sen kauas hämärään muinaisuuteen, vaikkapa ensimmäinen Europassa tunnettu »suurlooshi» perustettiinkin Englannissa vasta 1717 kesäk. 24 pnä. Onpa professorin tietämän mukaan sellaisiakin, jotka väittävät, että ensimmäinen vapaamuurari oli itse ihmiskunnan raamatullinen kantaisä Adam!  Kaikilla vanhanajan kansoilla on muuten ollut lukemattomia salaseuroja ja salaperäisiä uskonnollisia menoja, jotka muistuttavat vapaamuurariuden vastaavia ilmiöitä. Useimmat johtanevat vapaamuurariuden juuret kuningas Salomoon ja hänen temppelinsä muuraukseen; Salomo oli muka tämän »veljeskunnan» ensimmäinen suurmestari.  Keskiajan tunnettu hengellinen ritarikunta »temppeliherrat», oli eräs vapaamuurarien tapainen järjestö salaperäisinä menoineen ja tapoineen. Samoin keskiaikaiset n.s. rakennusmajat vivahtavat suuresti vapaamuurariuteen, vieläpä kuuluisa jesuiittamunkistokin, vaikkapa sen toiminta näyttää kohdistuneen vapaamuurariutta vastaan. Yleensä ei kirjoittajan mielestä voida varmasti todistaa vapaamuurariuden oikeaa virallisia alkuperää; se nähtävästi sisältää useita ikivanhoja ja eri tahoilta saatuja aineksia, joissa juuri juutalaisuudella näyttää olevan huomattava osuus. Kun näet juutalaiset Palestiinasta hajoitettiin ympäri maailmaa, muodostui muka heitä lujasti koossapitäväksi siteeksi ja johdoksi salainen keskusjärjestö, joka kaiken aikaa on mitä suurimmassa salaisuudessa, multa samalla mitä voimakkaimmin toiminut juutalaisten pysyttämiseksi edelleen »Jumalan valittuna» ja maailmanherruuteen määräämänä kansana, puhtaana ja muihin kansoihin ja roluihin sekoittumattomana.

 

Kirjantekijä kuvailee laveasti juutalaisten ikivanhoja rituaalimurhia ja veriuhreja sekä salaisia maailmanherruuteen pyrkimiskeinoja ja siteeraa kuuluisia muutamia vuosia sitten julkaistuja »Zionin viisaitten pöytäkirjoja», joilla nämä havittelut on paljastettu tai sitten väärennetty. Ja näiden pöytäkirjain mukaan on juuri vapaamuurarius taitavasti vallattu palvelemaan juutalaisuutta, jolle kaikki keinot ovat luvalliset, kuten jesuiittamunkistolle on väitetty olevan, kunhan tarkoitus vain saavutetaan. Todistuskappaleina käytettyjen asiakirjain joukossa on m. m. erään juutalaisen bolshevikkiupseerin. joka kaatui Virossa 9 p. jouluk. 1919, taskusta löydetty hepreankielinen julistus »Israelin lapsille», jossa mainittu upseeri toivoo juutalaisten bolshevismin «avulla saavuttavan maailmanherruuden.  Siinä sanotaan m.m. näin: »Lopullisen voittomme hetki lähestyy. Seisomme maailmanherruutemme alussa. Se, mitä tuskin ennen uskalsimme unelmoida, toteutuu parhaillaan … Olemme tehneet voitavamme alistaaksemme Venäjän kansan juutalaisten valtaan ja pakoittaaksemmc sen lopullisesti polvistumaan edessämme … Olkaa kuitenkin varovaisia ja vaiteliaita. Emme saa osoittaa mitään sääliä vihollisellemme: sen kaikki parhaat ja johtavat ainekset on tuhottava, jotta alistetulla Venäjällä ei enää olisi keitään johtajia … Sota ja luokkataistelu on hävittävä ne kulttuuriarvot, joita kristityt kansat ovat luoneet… Valta on meidän käsissämme, mutta olkaa varuillanne! Tietäkää myös, ettei puna-armeijaan ole luottamista. Se näet voi äkkiä kääntää aseensa meitä vastaan.»  –  Tämä asiakirja, jonka oikeaperäisyys ja käännös tietysti menee kirjantekijän laskuun, on kai selvä todistus siitä mielialasta, jota Venäjällä niin monesti vainotut ja »pogromoidut» juutalaiset tunsivat vainoojiansa kohtaan. Mutta tekijä mainitsee muitakin arvovaltaisempia lausuntoja, jotka tehostavat juutalaisten maailmanherruutta. Niinpä kirjoitti tunnettu saksalainen talousmies, juutalaissukuinen Walther Rathenau, v. 1909: »Kolmesataa miestä, joista jokainen tuntee toisensa, johtaa maailman (kontinentin) taloudellisia kohtaloita ja etsii itselleen seuraajat omasta ympäristöstään», tarkoittaen sillä juutalaisten salaista maailmanhallitusta, jonka majapaikan väitetään olevan New-Yorkissa, missä rikkaita juutalaisia asuu tuhansittain. Monin todistuksin tekijä valaisee juutalaisten maailmanherruuteen pyrkimystä sekä sanoin että kuvin, niin että teos näyttää olevan tähdätty yhtä paljon juutalaisuutta kuin vapaamuurariutta vastaan, joiden tekijä katsoo olevan yhteistyössä keskenään siten, että korkein johto on juutalaisuudella ja vapaamuurarit ovat tietämättään nimittäin alemmat asteet sen nöyriä välikappaleita ja tarkoitusten toteuttajia.

 

Vapaamuurarien lukumäärästä tiedot ovat ristiriitaisia, koska järjestö on ulkomaailman suhteen mahdollisimman salaperäinen, arviolaskut vaihtelevat kahden ja viiden miljoonan välillä. Yksistään Saksassa vaikuttaa nykyään tuhatkunta eriarvoista »looshia», yhteensä noin 80,000 jäsentä. Englannissa, joka on vapaamuurarien päämaita, lienee noin 6,000 looshia ja 400,000 jäsentä, Ranskassa noin 600 looshia ja 60,000 jäsentä. Tekijä kuvailee seikkaperäisesti järjestön rakennetta, sen eri arvoasteita, sen ylimmän hallituksen absoluuttista valtaa, sen kummallisia tunnusmerkkejä, vertauskuvia, juhla- ja sisäänottomenoja y.m.s., mikä kuuluu järjestön sisäiseen rakenteeseen ja salaperäiseen olemukseen, missä m.m. juutalaisperäinen, Salomon temppelin rakentamisesta polveutuva Adonhiram-legenda näyttelee suurta osaa. Väittääpä tekijä, että tunnettu bolshevikkien viisikärkinen tähti on juutalais-vapaamuurarillista alkuperää. Varsinaisesti juutalaisia vapaamuurarikuntia luettelee tekijä koko joukon ja väittää niiden ainoana tarkoituksena olevan juutalaisten täydellisen maailmanherruuden, johon juutalainen raha on heidät jo tavallaan kohottanutkin. Jo v. 1866 eräs juutalainen rabbi (Isak M. Wise) eräässä Amerikan juutalaisten sanomalehdessä julistikin, että »vapaamuurarius on juutalainen laitos: sen historia,asteet, virat, tunnussanat ja selitykset ovat juutalaisia alusta loppuun». Vapaamuurarien ja juutalaisten järjestämä oli muka koko maailmansota sen edellä käyneine murhineen, jopa Ranskan suuri vallankumouskin, ja itse Napoleon oli muka vapaamuurari, joka käytti järjestöä oman maailmanvaltansa hyväksi. Monta muuta merkillistä seikkaa paljastetaan selostamassamme kirjassa, varsinkin valtion päämiesten murhien yhteydessä. Niinpä väittää tekijä m.m. että useat Venäjän keisarien murhat olivat lähtöisin samasta salaperäisestä järjestöstä, ja nekin keisarit, jotka näennäisesti kuolivat johonkin tautiin, olivat oikeastaan juutalaisten lääkärien myrkyttämiä, kuten Nikolai I ja Aleksanteri III; Nikolai II:n ja hänen perheensä murhaaja oli juutalainen bolshevikki Jankel Jurovski j.n.e.  Keisari Wilhelm II ei ollut vapaamuurari, ja sen vuoksi muka järjestö häntä vihasi ja toimitti hänen niskoilleen maailmansodan, jota varten sodan vastustaja Jaurés Ranskassa murhattiin.

 

Tässä on voitu esittää vain muutamia hajanaisia viitteitä prof. Schwartz-Bostunitshin mielenkiintoisen kirjan runsaasta sisällyksestä. Eri asia sitten on, miten tosia hänen väitteensä ja tiedonantonsa lopullisesti ovat. Joka tapauksessa ne näkyvät läheisesti käyvän yhteen sotamarski Ludendorflin paljastusten kanssa, samalla kun monet painetut ja kuvalliset todistuskappaleet, jotka tekijä mainitsee kunkin luvun lopussa ikään kuin tieteellisesti vahvistavat tekijän sekä juutalaisuutta että sen palvelukseen muka joutunutta vapaamuurariutta vastaan kohdistuvaa esitystä. Tekijä on nähtävästi huolissaan sekä kristinuskon että eri kansallisuuksien ja varsinkin Venäjän puolesta, joita muka uhkaa juutalainen maailmanherruus salaperäisen Juutalaisen Kahalin (siitä saanut nimensä meidän »kagaali») ja sen yläpuolella olevan Sanhedrlnin johdolla. Olipa asian laita miten tahansa, ainakin näyttää selostamastamme teoksesta päättäen vapaamuurarius olevan perin mahtava ja vaikutusvaltainen järjestö, mutta samalla niin lujasti ja salaperäisesti vallitettu Ja »muurattu», ettei sen olemukseen ja tarkoitukseen ole kenenkään helppo päästä käsiksi eipä edes itse vapaamuurarienkaan. Ainoastaan järjestön kaikkein ylimmät »mestarit» lienevät asioista selvillä, ja näiden mestarien väitetään olevan juutalaisia, muille tuntemattomia ja näkymättömiä diktaattoreja. Schwarti-Bostunitshin teokseen kannattaa saksaaymmärtävien tutustua.

 

O. A. K.

 

 

Jälkisanat     

Olen käsitellyt tätä aihetta näin laajasti siksi, että olen saanut tuon Aamulehden kirjoituksen yhtenä vihjeenä vapaamuurareiden suurista salajuonista.  Kirjoittamani jutut vapaamuurareista näyttävät herättäneen vääriä odotuksia piireissä, joiden kanssa en oikeasti halua olla missään tekemisissä.  Olen kyllä arvostellut jutuissani vapaamuurariliikkeessä ilmeneviä piirteitä, joilla ei pitäisi olla mitään tekemistä kyseisen liikkeen julkilausuttujen arvojen kanssa.  Olen kritisoinut liikkeen salaisia vaikutuspyrkimyksiä yhteiskuntaan, jotka eivät mitenkään liity vapaamuurareiden korostamaan ”itsensä kehittämiseen”.  En myöskään ymmärrä liikkeen sosiaalisen rakenteen yksipuolisuutta suhteessa siihen julkisuuskuvaan, jonka se haluaa itsestään antaa.  Mutta tähän mielipiteeni ilmaisuun haluan vetää rajan.  Minua on turha yrittää kytkeä sairaiden aatteiden ja valheiden vetäjäksi.

Tämä rajanveto on paikallaan nyt tehdä, kun minulle on tarjoiltu suorastaan sairasta materiaalia vapaamuurareiden ”suuresta salaliitosta” ja kehotettu kertomaan siitä.  Yritys on turha ja sen olisi pitänyt käydä ilmi jo aikaisemmista jutuistani.  Niissä olen viitannut näihin vanhoihin, jopa yli sata vuotta eläneisiin, valheisiin. Niiden toistaminen jonkinlaisena ”totuutena” olisi häpeällinen teko ja palvelisi vain maailman pimempiä voimia.

Tämä 10.12.1928 Aamulehdessä julkaistu ”kirja-arvostelu” on mielenkiintoinen ja historiallisesti merkittävä siksi, että juttu kokoaa yhteen yhä elävät typeryydet ja väitteet vapaamuurareista ja heidän salaliitostaan.  Toiseksi jutun ajallinen konteksti on myös mielenkiintoinen.  Fasismi oli voittanut Italiassa, Hitlerin johtamat natsit olivat Saksassa kasvussa ja suomalainen fasismi koki huippuhetkensä seuraavana vuonna 1929, kun lapuanliike syntyi.  Odotinkin mielenkiinnolla pyrkisikö arvostelija kirjaesittelyssään kytkemään maamme kohtalon näiden kahden ”kauheuden” pahantahtoisten juonien viattomaksi uhriksi.  Se olisi ollut hyvin epätoivoinen yritys. Olihan maamme juutalaisten lukumäärä perin pieni eikä vapaamuurareitakaan ollut kovin runsaslukuisesti vielä tuohon aikaan.

Kuvitelma suuresta vapaamuurarien ja juutalaisten johtamasta salaliitosta on sairas.  Kun siihen vielä liitetään todisteina historiallisia tapahtumia ja henkilöitä, jotka pahimmillaan edustavat tosilleen vihamielisiä kansallisia ja poliittisia intressejä, päädytään suorastaan mielipuoliseen historian uudelleen kirjoittamiseen.  Valheelliseen tarinaan liittyy vielä vahva pelko ”vieraan voimien” juonitteluista, jolloin historiaa ja politiikkaa tuntematon ihminen voidaan houkutella jopa uskomaan tuota saastaa.

Tarina ”Siionin viisaiden pöytäkirjoista” on yksi sitkeimmistä valheista, jota ovat hyödyntäneet monien valtakuntien johtajat ja antisemiitit. Vapaamuurarijärjestöä voidaan tutkia ja arvostellakin, mutta sen täytyy tapahtua asiallisin argumentein ei mielipuolisin valhein ja vihaa lietsoen. Arvostellessakin on muistettava, että vapaamuurarit ovat aikoinaan olleet länsimaisen demokratian eteenpäin viejiä mm. Yhdysvalloissa. Se, että järjestön julkilausumien arvojen rämettyminen näyttää tosiasialta, on toinen juttu. On kuitenkin ilmeistä, että järjestössä on niitäkin, jotka edelleen uskovat asiaansa.  Ulkopuolelta tuleva kritiikki saattaa edistää heidänkin asiaansa.

 

Reino Seppänen