– Seppäset lahjoitusmaatalonpoikina –
Pällilän hovin lampuotien elämä oli epävarmaa ja raskasta. Tosin monen muun hovikartanon alustalaisilla se näyttää olleen vielä paljonkin raskaampaa. Pällilään ei ole liittynyt sellaisia kauhukertomuksia, joita perimätiedon ja asiakirjojenkin mukaan esiintyi eräissä muissa hoveissa. Esimerkiksi Kuusaan hovin pihalla oli ”piiskapetäjäksi” kutsuttu puu. Siihen talonpoika sidottiin donataarin tai hänen edustajansa määräyksestä raippojen antamisen ajaksi. Mielivaltaa silti esiintyi Pällilässäkin lähinnä sen vuoksi, että hovin omistaja kävi itse harvoin tiluksillaan. Valtaa Pällilässä käytti tilanhoitaja. Hän hoiti hyvin itsenäisesti kartanon asioita, mikä mahdollisti myös tilanhoitajan omien etujen vaalimisen isännän kustannuksella.
Pällilän kuuluisin ja eniten perimätietoa kartuttanut tilanhoitaja oli Vasilij Volkov, jota myös Muolaan Volkaksi kutsuttiin. Hän näyttää toimineen Pällilän tilanhoitajana vuodesta 1850 lähtien. Volka oli itsekin syntyjään venäläisen maaorjan poika. Kuten monesti on asianlaita, niin Volkakin oli unohtanut oman taustansa ja maaorjien kokemat vaikeudet ja vääryydet. Muolaan Volka oli ahne ja röyhkeä mies, joka täytti omat taskunsa Pällilän lampuotien kustannuksella. Erään tiedon mukaan Volka maksoi osaksi ”kalavelkoja” Pällilän väelle. Hän oli saapunut hoviin tavallisena rakennusmiehenä ja joutunut tuolloin lampuotien kiusanteon kohteeksi. Myöhemmin tilanhoitajana hän ei tuntenut vähäistäkään sääliä lampuoteja kohtaan.
Ennen Pällilän tilanhoitajaksi pääsemistään Volka oli Kyyrölän hovin omistajan Nazarovin palveluksessa. Pällilästä näet myytiin Kyyrölän lahjoitusmaan osuus salaneuvos Bogojevskille vuonna 1801. Sittemmin tuo alue tuli nimineuvos Nazarovin omistukseen, joka hallinnoi hoviaankeskiaikaisen lääninherran elkein ottaen mm. vapauksia naisrauhan osalta. Kyseisen Nazarovin suosituksesta Volka pääsi sittemmin tilanhoitajaksi Pällilään.
Volkan lisäksi Pällilässä oli myös muutama työnjohtaja, joista kaksi Vaseliksi ja Aleksanteriksi kutsutut olivat hovin alustalaisten mukaan hyviä miehiä. Sen sijaan Suomen ruotsinkielisiä edustanut Lindbergiä pidettiin pahansisuisena. Työnjohtajia lampuodit pystyivät myös lahjomaan ja siten helpottamaan omaa elämää hitusen verran. Sen sijaan Volkan mielivaltaan oli vain tyytyminen. Tämä suhtautui lampuotien omaisuuteenkin venäläisellä suuripiirteisyydellä. Niinpä jos alustalaisella oli esimerkiksi hyvä hevonen, Volka otti sen itselleen ja maksoi siitä vain sopivaksi katsomansa summan, mikä ei suinkaan ollut käypä hinta.
Donataarienen ylivalta lahjoitusmaa-alueilla oli ehdoton. Pällilässäkin talonpojat yrittivät saada tilanhoitaja Volkan pois asemastaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Volkalla oli ruhtinas Golizinin tuki ja luottamus. Pällilän lampuodit lähettivät jopa 30. huhtikuuta 1862 kirjelmän keisarille ”vapautetun orjamiehen Wasili Wolkovan” laittomasta käytöksestä. Kenraalikuvernöörille siirtyneeseen asiaan ruhtinas Golizin vastasi syyttämällä talonpoikia niskuroinnista. Viipurin läänin maaherra kävi myös yksityisiä keskusteluja ruhtinaan itsensä kanssa toivoen tilanhoitajan noudattavan paikallisia sääntöjä. Golizin kuitenkin dementoi väitteet eikä suostunut Volkaa erottamaan alustalaisten argumentointien perusteella.
Kun lampuotien yritykset saada inhimillistä ja oikeudenmukaista kohtelua epäonnistuivat, heidän selviytymistaktiikkansa muuttui. Siihen tuli samanlaisia elementtejä, joilla venäläinen musikka oli yrittänyt tulla toimeen jo vuosisatoja. Avoimen vastustuksen sijasta oltiin alistuvinaan vaatimuksiin, mutta tosiasiassa määräyksiä, veroja ja ropotteja pyrittiin kiertämään monella tavoin. Tosiasiassa epäoikeudenmukainen kohtelu kääntyi lopulta isäntiä vastaan. Pientä ja isompaakin vilunkia tehtiin, vaikka niistä kiinnijoutuminen tiesi lampuodille ikävyyksiä, jopa kodista pois ajamista.
Yksi esimerkki lampuotien nokkeluudesta kiertää isäntävallan vaatimuksia liittyi taksvärkin hevospäivien suorittamiseen. Lampuoti sai hovin konttorista suurikokoisen lapun, jonka perusteella työnjohtaja merkitsi hevospäivän suoritetuksi lyömällä kahdeksikon muotoisen merkin lampuodin kärrynaisaan tai tällä olevaan erityiseen puukapulaan. Parhaammasta päästä lampuodit osasivat valmistaa itse samanlaisen merkkiraudan, jolla hevospäivä saatiin kuitattua iskemällä sillä jälki oikeaan kohtaan. Näiden temppujen kanssa piti lampuodin kuitenkin olla varovainen, sillä Volkalla oli hovin eri kylissä omat kätyrinsä.
Oman lukunsa lampuodin rasitteista muodostivat hovin rahdinajot Pietariin. Sinne vietiin monenlaista tilan tuotetta puutavaraa, heiniä ja lietettäkin. Suurimman osuuden kuljetettavasta rahdista muodosti kuitenkin heinänajo. Pietarin suurkaupungissa oli lukematon määrä hevosia, jotka kaipasivat ”polttoainetta”. Matka Muolaalta Pietariin oli noin 100 kilometriä ja rahdin ajaminen sinne kesti kolme päivää. Heiniä punnittiin kuormaan hovissa 25 puutaa (vanha venäläinen mittayksikkö) johon lisättiin heinien kuivumisen varalta puoli puutaa lisää. Mikäli kuorma Pietarissa osoittautui keveämmäksi, joutui rahdinajaja maksamaan Volkalle ”sakkoa” kaksi – kolme ruplaa. Raha meni Volkan omaan taskuun eikä vajetta saanut korvata omalla heinällä. Lampuotien ei kannattanut yrittää saada lisäansioita tai ainakaan näyttää vaurastumistaan, koska Volka lisäsi välittömästi sen huomatessaan veroja ja rasitteita asianomaiselle.
Volkan röyhkeys oli uskomatonta ja epärehelliyys kohdistui yhtä hyvin hovin isäntään kuin sen alaisiin. Niinpä kerrotaan Volkan väärentäneen ruhtinas Golizinin tarkastuksia varten hovin kirjanpidon tilikirjat. Ruhtinas oli tarinan mukaan valitellut tilan kannattavuutta, kun sen tuotto ei tahtonut riittää edes hänen ”saippuarahoiksi”. Lopulta pää tuli vetävän käteen Volkankin kohdalla ja hänet erotettiin tilanhoitajan toimestaan. Volkan myöhemmistä vaiheista tiedetään se, että hän muutti ensin Puolaan ja palasi sieltä takaisin Suomen suuriruhtinaskunnan puolelle. Volka näet perusti kaupan Lappeenrantaan. Hän teki sen kanssa kuitenkin konkurssin ja muutti Venäjälle. Hänen perheensä jäi kuitenkin asumaan Kyyrölään, missä Volka omisti talon. Volkan oletetaan kuolleen Venäjällä joskus 1880-luvun alkuvuosina.
Reino Seppänen